Kutina virtsaputkessa

Herra

Onko tietoa, mikä on miehessä on vikana, kun virtsaputkessa tuntuu välillä sellainen kutina niin kuin kusettaisi, vaikka oikeasti ei ole mitään virtsaamisen tarvetta?

Näin ei tunnu koko ajan, mutta esimerkiksi illalla nukkumaan mennässä ja silloin se on erityisen kiusallista. Yhtenä yönä ei meinannut millään saada unta, kun tuntui, että koko ajan kusettaa. Vessassa sai käydä kolme keertaa noin tunnin välein, ennen kuin lopulta nukahdin. Ennen nukahtamista kutina paheni aina niin paljon, että oli ihan pakko nousta käymään vessassa, kun tuntui että kusettaa kovasti. Virtsaa ei tietenkään tullut kuin varmaan lusikallinen, kun vessassa juoksi koko ajan, vaikka vähäksi aikaa se kuitenkin helpotti. Sitten taas tunnin päästä oli jo uudestaan sellainen tunne, että pakko mennä vessaan :(

Mikä on vialla ja mikä auttaa vai meneekö ohi itsestään?

1

2425

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nainen

      Voi olla virtsaputken tai virtsarakon tulehdus, joku sukupuolitauti... ei ne parane itsestään. Lääkäri selvittää asian, rohkeesti vaan lekuriin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3623
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2459
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2304
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2067
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1572
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1539
    7. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      14
      1342
    8. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1302
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      266
      1285
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1275
    Aihe