YO-mekon metsästys

En äkkiseltään löytänyt yhtään ketjua ylioppilasjuhlamekoista. Netistä aiheesta on muutenkin vähän kun kaikki kaupat panostavat enemmän vanhojentanssipukuihin. Onhan yo juhla, jos uskallan sanoa, paljon tärkeämpi päivä kun vanhojentanssit.

Joten itse asiaan. Mistä liikkeistä kannattaa lähteä pukua hakemaan? Itse uskoisin että morsiusliikeet olisi hyvä paikka aloittaa. En haluaisi teetättää pukua, mutta olisi mukavaa että se istuisi. Morsiusliikkeissä yleensä samalla saa muokattua puvun sopivaksi. Vierastan hieman valmisvaatteita siinä mielessä, että en halua nähdä kovin montaa samanlaista mekkoa omana tärkeänä päivänäni. Lukiostani kuitenkin valmistuu paljon oppilaita ja haluan omanlaiseni puvun, jollaista ei ole muilla lakitettavilla tai omilla vieraillani.

Mistä siis Turusta tai esimerkiksi Tampereelta kannattaisi lähteä etsimään? Entä millaisia kokemuksia teillä on eri liikkeistä?
7625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hei!
Minulla on mittatilaus- ja korjausompelimo Turussa. Vaikka mainitsit ettet haluaisi teettää pukua, niin ehdottaisit että tulisit käymään luonani, niin voitaisiin suunnitella yhdessä sinulle haluamasi puku, joka varmasti istuu juuri sinulle. Olen nuori syksyllä yrityksen perustanut ompelija. Uskoisin, että saisit unelmiesi puvun sopu hintaan.
Puhelinnumero: 0440 12 03 17
sähköposti: [email protected]

Äänestä

Käypä tsekkaamassa osoitteessa www.juhla-asu.fi-CityGlam mallisto.
Löytyy Helsingistä.

Äänestä

Olisin myös kiinnostunut saamaan vinkkejä siitä, mistä Tampereelta kannattaisi mekkoa etsiä!

Äänestä

Upeita koruja juhlaan ja arkeen

www.myprecious.fi

Kiitos!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mekon metsästäjä kirjoitti:

En äkkiseltään löytänyt yhtään ketjua ylioppilasjuhlamekoista. Netistä aiheesta on muutenkin vähän kun kaikki kaupat panostavat enemmän vanhojentanssipukuihin. Onhan yo juhla, jos uskallan sanoa, paljon tärkeämpi päivä kun vanhojentanssit.

Joten itse asiaan. Mistä liikkeistä kannattaa lähteä pukua hakemaan? Itse uskoisin että morsiusliikeet olisi hyvä paikka aloittaa. En haluaisi teetättää pukua, mutta olisi mukavaa että se istuisi. Morsiusliikkeissä yleensä samalla saa muokattua puvun sopivaksi. Vierastan hieman valmisvaatteita siinä mielessä, että en halua nähdä kovin montaa samanlaista mekkoa omana tärkeänä päivänäni. Lukiostani kuitenkin valmistuu paljon oppilaita ja haluan omanlaiseni puvun, jollaista ei ole muilla lakitettavilla tai omilla vieraillani.

Mistä siis Turusta tai esimerkiksi Tampereelta kannattaisi lähteä etsimään? Entä millaisia kokemuksia teillä on eri liikkeistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu