jatkanko?

Olen ollut naimisissa onnellisesti kohta 15 v.
Kohtasin viime loppukesästä ihanan miehen, joka vei täysin jalat alta. Olin ihmeissäni kuinka minulle mukamas voi niin käydä, onhan minulla ihana mies kotona.
Suhdehan siitä kehittyi.Joka edelleen jatkuu vaihtelevalla menestyksellä. Alkuun se kaikki
oli tosi ihanaa, molemmin puolin.
Mutta nyt tuntuu jo omantunnon tuskat niskassa.
Hänen kanssaan on ihanaa kun nähdään, nykyään kylläkin tapaamiset ovat harventuneet.
Mutta en osaa millään irrottautua hänestä, vaikka
järki sanoo toista.
Tiedän että panokset ovat aivan liian suuret.
Onko se sitten vaan jotain jännityksen puutetta
elämässä, kun riskeeraa niin paljon.
Enkä myös halua että hänen perheensä rikkoutuu,
ainakaan minun takiani.
Täytyy varmaan jo ottaa niskasta kiinni ja lopettaa tämä kaikki.
Kaipa ne tunteet siitä sitten ajan myötä rauhoittuu ja huomaa sen oman miehen ihanuudenkin
uudestaan.
4986
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vaan niin kauan kait jatkaa saat, kun suhde sinulle mielihyvää antaa ja nautinnon suo, sillä mitä enemmän sinä saat, sen enmmänhän voit taas omille läheisillesi, esim. lapsillesi, antaa. Eli niin kauan kun suhteenne molemmille enemmän voimavaroja luo kuin niitä syö, niin jatkaa kait voi... vaan loppujen lopuksihan itse kukin tykönään nämä ratkaisee ja "tiukkapipoisimmat" eivät näitä ajatuksiamme jaa ollenkaan, vaan kun ei ihmistä voi omistaa eikä hallita. Meillä kaikilla tulee olla oma yksityisyys, oma elämä ja sydäntemme salaisuudet, joihin toisella ei ole oikeutta kurkottaa. Eräs filosofi-runoilija sanonut on: "antakaamme rakkautemme olla kuin vapaana vellova meri saartemme rantojen välillä, sillä elämämme on kuin saari"...

Auringon säteitä sydämiinne ;)

Äänestä

Todella tuttua. Olin aivan samanlaisessa tilanteessa, mutta emme ole naimisissa poikaystäväni kanssa.(asumme yhdessä)
Nyt tuo salasuhde on jäänyt taakse ja valheet on aukaistu. Poikaystäväni halusi jatkaa kanssani kaikesta huolimatta ja nyt tuntuu kuin tuo koko vaihe elämässäni olisi ollut ihan naurettavaa. Ero oli minulle ja sala poikaystävälleni todella raskas mutta nyt siitä tuntuu olevan jo ikuisuus. Helposti eroaminen ei käynyt, ja lipsahduksia sattui senkin jälkeen. Nyt kuitenkin olen ymmärtänyt, että rakastan omaa poikaystävääni enemmän kuin mitään. Pelasin kovilla panoksilla ja luottamusta rakennellaan uudelleen. Kihlojakin suunnitellaan. Pointtini tässä on kai se, että tiedän miltä susta tuntuu ja kuinka vaikealta kumpikin päätös tuntuu. Kannattaa miettiä tarkkaan, kumpi on sinulle tärkeämpi-uusi vai vanha. Uusi ihastuminen voi joskus hämätä. Siksi ei kannata päättää mitään kovin äkkinäisesti. Voimia sulle!

Äänestä

kieltämättä vaikea tilanne, mutta itse ainakin olen sitä mieltä, että siinä vaiheessa kun pettää, niin joku muu kuin oma mies tulee tärkeimmäksi... oma mies ei enää ole päälimmäisenä mielessä... sillon ei ehkä välttämättä kannata jatkaa, paitsi jos syrjähyppy on vaan vahvistanut suhdetta omaan mieheen ja auttanut löytämään taas ne hyvät puolet, jotka ehkä hetken aikaa oli hukassa...
toivottavasti löydät vastauksen... mutta jos jatkat uutta suhdetta, oletko varma että mies jatkaa myös?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tähdenlento kirjoitti:

Olen ollut naimisissa onnellisesti kohta 15 v.
Kohtasin viime loppukesästä ihanan miehen, joka vei täysin jalat alta. Olin ihmeissäni kuinka minulle mukamas voi niin käydä, onhan minulla ihana mies kotona.
Suhdehan siitä kehittyi.Joka edelleen jatkuu vaihtelevalla menestyksellä. Alkuun se kaikki
oli tosi ihanaa, molemmin puolin.
Mutta nyt tuntuu jo omantunnon tuskat niskassa.
Hänen kanssaan on ihanaa kun nähdään, nykyään kylläkin tapaamiset ovat harventuneet.
Mutta en osaa millään irrottautua hänestä, vaikka
järki sanoo toista.
Tiedän että panokset ovat aivan liian suuret.
Onko se sitten vaan jotain jännityksen puutetta
elämässä, kun riskeeraa niin paljon.
Enkä myös halua että hänen perheensä rikkoutuu,
ainakaan minun takiani.
Täytyy varmaan jo ottaa niskasta kiinni ja lopettaa tämä kaikki.
Kaipa ne tunteet siitä sitten ajan myötä rauhoittuu ja huomaa sen oman miehen ihanuudenkin
uudestaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu