Haminalainen

Tässä yksi 29v joka on laihduttamisen tarpeessa ja alkupainoa on yli 100kg.
Pyrkimys olisi saada makeat huomattavasti vähemmälle koska muuten ruokatavat on kunnossa, tuo herkuttelu vain mättää, se on todella liiallista.
Lisäksi pyrkisin lisäämään huomattavasti liikuntaa.

Olen 1.7v lapsen äiti ja vielä tämän kesän poissa töistä. Miehelläni on epäsäännölliset työajat joten olen aika tavalla vastuussa lapsenhoidosta joten liikkumaan lähteminen on joskus hankalaa. Nyt heräsin siihen etten meinaa pysyä pojan perässä leikeissä.

Kesäisin pyöräilen paljon mistä syystä kesäisin kunto on hyvä vaikka paino ei laskekaan. Olen ollut taanoin ahkera kuntosalilla kävijä mutta se jäi raskauden ja muuton myötä uudelle paikkakunnalle. Mikään hikijumppaaja en ole, mutta pidän tanssimisesta. Haluaisin laihtua niin paljon että pystyisin juoksemaan lenkillä ilman että läskit löllyy ympärillä. Sulkapallo, jalkapallo, sähly ja pesis olivat nuorempana lempilajejani mutta jäivät peruskoulun myötä pois. Niitäkin olisi kiva harrastaa taas. Uiminen on rakas asia, ja raskas asia koska häpeän olla uimapuvussa. Ensi talveksi olen uhannut hankkia sukset kun kerta menin liittymään Suomen Latuun. Wiinkin omistan lautoineen ja peleineen, ja siitä on ollut hyötynsä.

Etsinkin siis jotakuta tsemppikaveriksi vaikka sähköpostitse vaihtamaan vinkkejä ja jakamaan iloja ja suruja ja jolla on sama lähtötilanne.
Tai sitten voisin koota porukkaa täältä Haminasta joiden kanssa voisi harrastaa liikuntaa myös lasten kera tavoitteena kunnon nousu ja kilojen kariseminen.

S. Taskinen
[email protected]
160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lisäisin vielä että en aio olla niitä jotka katsovat montako siivua juustoa leivänpäällä oli tänään tai montako kcal on jugurtissa, vaan enemmän kokonaisvaltaista ruoka-asiaa.
Ruokaa kulutuksen mukaan, säännölliset ateriat (joista voisi jättää santsaukset pois), karkkipäivät, eikä pakosti noita kevyttuotteita vaan kunnon ruokaa jolla elää ja nälkä lähtee niin ettei ylimääräisiä syöpöttelyjä tule olemaan eikä mieli tee.

Ei puntarilla ramppaamista vaan tietoa siitä että ostinpa pienemmän koon vaatteita kuin kuukausi sitten ja juoksen sata metriä hengästymättä lainkaan.
Ei verenpainetta, ei diabetes-uhkia, ei väsymystä, ja sallittakoon ihanat lepopäivätkin.
Rennolla ja iloisella otteella kiitosta vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ST kirjoitti:

Tässä yksi 29v joka on laihduttamisen tarpeessa ja alkupainoa on yli 100kg.
Pyrkimys olisi saada makeat huomattavasti vähemmälle koska muuten ruokatavat on kunnossa, tuo herkuttelu vain mättää, se on todella liiallista.
Lisäksi pyrkisin lisäämään huomattavasti liikuntaa.

Olen 1.7v lapsen äiti ja vielä tämän kesän poissa töistä. Miehelläni on epäsäännölliset työajat joten olen aika tavalla vastuussa lapsenhoidosta joten liikkumaan lähteminen on joskus hankalaa. Nyt heräsin siihen etten meinaa pysyä pojan perässä leikeissä.

Kesäisin pyöräilen paljon mistä syystä kesäisin kunto on hyvä vaikka paino ei laskekaan. Olen ollut taanoin ahkera kuntosalilla kävijä mutta se jäi raskauden ja muuton myötä uudelle paikkakunnalle. Mikään hikijumppaaja en ole, mutta pidän tanssimisesta. Haluaisin laihtua niin paljon että pystyisin juoksemaan lenkillä ilman että läskit löllyy ympärillä. Sulkapallo, jalkapallo, sähly ja pesis olivat nuorempana lempilajejani mutta jäivät peruskoulun myötä pois. Niitäkin olisi kiva harrastaa taas. Uiminen on rakas asia, ja raskas asia koska häpeän olla uimapuvussa. Ensi talveksi olen uhannut hankkia sukset kun kerta menin liittymään Suomen Latuun. Wiinkin omistan lautoineen ja peleineen, ja siitä on ollut hyötynsä.

Etsinkin siis jotakuta tsemppikaveriksi vaikka sähköpostitse vaihtamaan vinkkejä ja jakamaan iloja ja suruja ja jolla on sama lähtötilanne.
Tai sitten voisin koota porukkaa täältä Haminasta joiden kanssa voisi harrastaa liikuntaa myös lasten kera tavoitteena kunnon nousu ja kilojen kariseminen.

S. Taskinen
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu