Alkaa taas tuo päivän piteneminen ja lintujen laulun alkaminen tuoda hempeitä aatoksia tälläisen paatuneimmankin poikamiehen mieleen.
Lähtötilannehan on tämä: Kohtapuolin vietän kolmekymppisiäni , mutta jostain syystä ensimmäinen ja jopa toinenkin kierros on jäänyt väliin. Nyt vain alkaa tuntua, että ei tämä yksinäisyys taida olla se paras vaihtoehto loppuelämäksi.
Millainen mies sitten olen? Käyn vakitöissä. Työnkuva vastaa AMK- tutkintoani. Vuosiansio kipuaa lähemmäs viittäkymppiä. En juo enkä polta. En ole väkivaltainen. Enkä uskovainen. En suutu, jos minulle puhuu urheiluruudun aikana. Minun kanssa pystyy helposti neuvottelemaan. En ole vielä kuullut keneltäkään, että olisin ns. mu*kku. Itseasiassa olen huumorintajuinen ja mikä parasta kestän myös itseeni kohdistuvaa vitsailua.
Ulkonäköäni en pysty arvioimaan, mutta laihduttamisen myötä alan kuitenkin muistuttaa ihmistä. Tämä projekti on vielä kesken, mutta kesällä neuvolassa punnittavan (alle100kg) raja alittunee. Ei minusta tule Adonista, mutta sellainen perusmies kuitenkin. Pituus kuitenkin tuo normi 180cm.
Tyylitajua minulla on sen verran, että en tarvitse mallia metroseksuaaleille suunnatuista ohjelmista, vaan ostan itse tuuli- ja jahtipukuni. Hiuksiani en ole koskaan värjännyt, eikä tätä muutaman millin sänkeä kukaan muukaan tule värjäämään. Koskaan. Jätän nämä muotijutut naisten (etu)oikeudeksi.
Vaatimustaso naista kohtaan minulla on verrattain kohtuullinen. Ainoastaan höpelöt, mahdottomat tankit, kiertopalkinnot ja kaljut, samoin kun huomattavan lävistetyt karsisin heti ensikädessä pois. Kunhan luonne ja ajatusmaailma on kunnossa, ei ulkonäkö ole mikään ykköskriteeri. Sitäpaitsi valtaosa 25-35 vuotiaista naisistahan on vähintääkin ok-näköisiä.
Näinköhän tämmöiselle eläjälle olisi ottajia, vai pitäisikö unohtaa koko asia?
Lähtötilannehan on tämä: Kohtapuolin vietän kolmekymppisiäni , mutta jostain syystä ensimmäinen ja jopa toinenkin kierros on jäänyt väliin. Nyt vain alkaa tuntua, että ei tämä yksinäisyys taida olla se paras vaihtoehto loppuelämäksi.
Millainen mies sitten olen? Käyn vakitöissä. Työnkuva vastaa AMK- tutkintoani. Vuosiansio kipuaa lähemmäs viittäkymppiä. En juo enkä polta. En ole väkivaltainen. Enkä uskovainen. En suutu, jos minulle puhuu urheiluruudun aikana. Minun kanssa pystyy helposti neuvottelemaan. En ole vielä kuullut keneltäkään, että olisin ns. mu*kku. Itseasiassa olen huumorintajuinen ja mikä parasta kestän myös itseeni kohdistuvaa vitsailua.
Ulkonäköäni en pysty arvioimaan, mutta laihduttamisen myötä alan kuitenkin muistuttaa ihmistä. Tämä projekti on vielä kesken, mutta kesällä neuvolassa punnittavan (alle100kg) raja alittunee. Ei minusta tule Adonista, mutta sellainen perusmies kuitenkin. Pituus kuitenkin tuo normi 180cm.
Tyylitajua minulla on sen verran, että en tarvitse mallia metroseksuaaleille suunnatuista ohjelmista, vaan ostan itse tuuli- ja jahtipukuni. Hiuksiani en ole koskaan värjännyt, eikä tätä muutaman millin sänkeä kukaan muukaan tule värjäämään. Koskaan. Jätän nämä muotijutut naisten (etu)oikeudeksi.
Vaatimustaso naista kohtaan minulla on verrattain kohtuullinen. Ainoastaan höpelöt, mahdottomat tankit, kiertopalkinnot ja kaljut, samoin kun huomattavan lävistetyt karsisin heti ensikädessä pois. Kunhan luonne ja ajatusmaailma on kunnossa, ei ulkonäkö ole mikään ykköskriteeri. Sitäpaitsi valtaosa 25-35 vuotiaista naisistahan on vähintääkin ok-näköisiä.
Näinköhän tämmöiselle eläjälle olisi ottajia, vai pitäisikö unohtaa koko asia?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.