SOS!

Osaisisiko joku neuvoa minua tilanteessani joka seuraava: Olemme miehen kanssa asuneet yhdessä muutamaan vuoden. Asumme vuokralla. Mies on pitkään maksanut koko vuokran, koska rahatilanteeni on huono. Olemme riidelleet paljon ja eilen tapahtui taas. Riidat alkavat aina yleensä tietenkin kun on nautittu muutakin kuin kansalaisluottamusta. Mies oli juonut taas kerran itsensä melko humalaan. Kotona hän yhtäkkiä hermostui ja suoraan sanoen kävi päälleni. Hyökkäsin tietenkin vastaan ja sain aikaan naarmuja. Mies ei myönnä käyneeni kimppuuni ja pidelleeni ja maanneensa päälläni. Hän syyttää koko tapahtumasta minua yksin. Tilanne oli aika paha. Tänä aamuna tilanne jatkui huutamisen ja haukkumisen merkeissä. Mies sanoi että hänelle riitti ja ero on nyt aika varma. Mietin tässä, että kun alan katsella uutta kortteeria itselleni, niin miten se helposti kävisi, kun rahatilanteeni on melko heikko. Muutama satanen tilillä. Onko joku ollut samankaltaisessa tilanteessa joskus ja miten selvittänyt asiat?
1252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos et välttämättä halua tuota jatkaa, niin ensimmäiseksi keskity ajatukseen, että viina ei sinulle sovi. Pystyt vaikuttamaan vain omaan juomiseesi, toisten juomisen hallitseminen ei ole sinun vallassasi, joten sinun ei kannata siihen paneutua. Itsessäsi on riittävästi haastetta.

Toiseksi, ja toivottavasti olet jo niin tehynyt, varaa aika paikkakuntasi aikuissosiaalityöstä, ehkä saat sieltä vinkkejä elämänsuuntasi korjaamiseksi.

Nimittäin, väkivaltainen suhde ei koskaan muutu väkivallattomaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


murheen murtamana kirjoitti:

Osaisisiko joku neuvoa minua tilanteessani joka seuraava: Olemme miehen kanssa asuneet yhdessä muutamaan vuoden. Asumme vuokralla. Mies on pitkään maksanut koko vuokran, koska rahatilanteeni on huono. Olemme riidelleet paljon ja eilen tapahtui taas. Riidat alkavat aina yleensä tietenkin kun on nautittu muutakin kuin kansalaisluottamusta. Mies oli juonut taas kerran itsensä melko humalaan. Kotona hän yhtäkkiä hermostui ja suoraan sanoen kävi päälleni. Hyökkäsin tietenkin vastaan ja sain aikaan naarmuja. Mies ei myönnä käyneeni kimppuuni ja pidelleeni ja maanneensa päälläni. Hän syyttää koko tapahtumasta minua yksin. Tilanne oli aika paha. Tänä aamuna tilanne jatkui huutamisen ja haukkumisen merkeissä. Mies sanoi että hänelle riitti ja ero on nyt aika varma. Mietin tässä, että kun alan katsella uutta kortteeria itselleni, niin miten se helposti kävisi, kun rahatilanteeni on melko heikko. Muutama satanen tilillä. Onko joku ollut samankaltaisessa tilanteessa joskus ja miten selvittänyt asiat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu