Lääkkeitä sosiaalisten tilanteiden pelkoon?

Kannattaa ottaa selvää noista lääkkeistä. Sepramista voi poistua libido lääkekuurin aikana - ja joskus harvoin sen jälkeenkin. Diapameihin voi jäädä koukkuun, mikäli niitä käyttää useammin.

Ja jonkinlainen terapia varmaan auttaisi tuohon jännitykseen. Siellä sitten saat enemmän käsitystä omasta tilastasi myös ehkäpä.

Ja voit vaikka miettiä, että mitä varten jännität.

Ja kannattaa vaikkapa puhua noista asioista kouluterveydenhoitajan ja/tai vanhempien kanssa.

Sepram / cipralex auttaa. itsellä ollut cipralexia. hyvä lääke sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Myös propral auttaa fyysisiin oireisiin kuten käsien vapinaan, hikoilemiseen yms.

Olet vielä hyvin nuori ja vasta etsimässä itseäsi, joten
Ei missään nimessä mitään lääkkeitä!

Sosiaalisten tilanteiden pelko lähtee itsestään ja ajan kanssa kun hieman kansvat ja opit suhtautumaan ujouteesi huumorilla ja heittäytymään mukaan tilanteisiin rohkeasti.
Itse olin iässäsi myös hyvin ujo, mutta huomatessani muiden ikätovereideni painivan aivan samojen ujouskompleksien kanssa en enää jaksanut vertailla itseäni muihin. Ja ujous lähti hiipumaan kuin itsestään kun tajusin, että omat pelot olivat täysin turhaa ajanhukkaa.

Kummallista miten nykyään joka asiaan pitää puuttua kemikaaleilla!
Sitä paitsi "ujouslääkkeet" eivät lisää ityseluottamusta, ne ainoastaan poistaa stressin oireet väliaikaisesti.
Joten halvemmaksi tulee kun kehität itseluotamustasi lääkkeiden nappailun sijaan..

Hei, et ole ujoutesi kanssa yksin, vertaisiasi löytyy tässä maassa paljon. Itsellä on omakohtaisia kokemuksia mm. esiintymisistä koko luokan edessä, kuinka niitä jännitin nuorena, ja muutama esitys menikin uusiksi open kehoituksesta. Lääkkeisiin ei sinun kannata herkästi turvautua, koska niihin voi tulla riippuvuus. Voisitko puhua ajatuksistasi kellekään? Voitko mitenkään luotttaa siihen, että ujous ja jännitys kuuluvat tavallaan nuoruuteen ja elämäänkin ja että niistä voi päästä hallintaan menemällä rohkeasti pelottaviin ja jännittäviin tilanteisiin? Ennalta sellaisiin tilanteisiin valmentautuen, itteä psyykaten, harjoitellen?

Ihmiset ovat yksilöllisiä ongelmiensa kanssa ja toiselle toinen tapa saavuttaa paremman hoitovasteen. Itse sain 15-vuotiaana pahimmat kokemukseni sos fobiassa ja nyt olen reilu parikymppisenä yliopisto-opiskelijana pääsemässä asiasta yli tarvittaessa otettavilla xanoreilla ja propralilla.

En väitä, että 15-vuotiaalle pitäisi määrätä samaa lääkitystä. Enhän ole lääkäri. Mutta ilman farmakologistakin koulutusta voin vannoa, että minun tilassani nykyinen lääkitys olisi estänyt monien ongelmien patoutumisen, vaikkakaan ei välttämättä paremmin kuin mielialalääkkeillä.

Kukaan ei nähnyt tilannettani ongelmalliseksi. Olin vain herkkä teini luonnollisessa kehitysvaiheessa. Kuitenkin ongelmani meinasivat estää lukio-opintojeni loppuunkäymisen, mikä saa minut näkemään punaista, kun hyssytellään käyttämästä bentsoja vakaviin ongelmiin ja kehoitetaan vain ottamaan itseään kiinni. En keksi mitään ylimielisempää tai itsekeskeisempää lähestymistapaa mielenterveysongelmiin.

Suosittelen Laura_LLL:lle puhumista ensisijaisesti vanhempien kanssa, mutta ehkä ajanvarausta lääkärille siitä riippumatta, jos jostain syystä vanhemmille puhuminen aiheesta on ylitsepääsemätöntä. Vaikka vanhempasi tai yksittäinen lääkäri vähättelisivät ongelmaasi, niin muista ettet ole asian kanssa yksin. Sinulla on varmasti hieno tulevaisuus, kunhan huolesi ymmärretään ottaa vakavasti.

Itse näen punaista kun jopa ujoutta pidetään nykyään "mielenterveysongelmana".
Kohta täällä vetää kaikki mielialalääkkeitä kun ihmisten kanssa kommunikoiminen pelottaa.
Samanlaisia ongelmia ei ole esim. eteläeuroopassa, jossa tunteiden ilmaisuun kannustetaan pienestä pitäen.
Mielestäni syy lasten ja nuorten lisääntyvään epävarmuuteen liittyy lähinnä kasvatukseen ja huonosta itsetunnosta kärsiviin vanhempiin.

Kuka sinä olet arvioimaan aloittajan ongelmaa pelkäksi ujoudeksi? Hän kertoi menevänsä helposti lukkoonja jopa paniikkiin, puheensa alkavan kuulostamaan epätavalliselta vieraassa tilanteessa, sekä huolestumaan oman käytöksensä näkymisestä.

Olet melkoinen tohtori, jos kykenet tästä noin vain diagnosoimaan aloittavan kärsivän vain ujoudesta. Itselläni oli samankaltaisia pieniä ongelmia nuorempana, joista kehtyikin isompi soppa purettavaksi näihin päiviin.

Huomaa, etten tuputa tai ehdota lääkehoitoa saati mitään diagnoosia. Syylistyisin muuten samaan leimaamiseen kuin sinä, mutta vastakkaisesta näkökulmasta. Ehdotin aloittajan vain keskustelemaan aiheesta vanhempiensa ja kenties lääkärin kanssa. Mehän täällä palstalla emme tiedä aloittajan tilanteesta riittävästi muuta kuin mahdollisista apukanavista kertomista varten.

Sinun, effef, mielestä varmaan kaikki mielenterveysongelmat varmaan saataisiin purettua lopettamalla lääkitys ja poistamalla diagnoosit. Voin kertoa sinulle, että ihminen ei muutu diagnoosin tai monesti edes lääkityksen jälkeen perusluonteeltaan. Ihmisestä ei tule hullua sillä sekunnilla, kun lääkäri kirjoittaa kertomukseen F-alkuisen diagnoosin. Ne ovat vain tapoja yrittää parantaa ihmisten elämän laatua. Joskin onnistuen ja toisinaan ei. Emme muutu yhtään terveemmiksi tai mallikelpoisemmiksi yrittämällä tukahduttaa tai unohtaa ongelmiemme syyt.

Propral on hyvä lääke mainittuun tarkoitukseen eikä ole psyykenlääke vaan vähentää vapinaa ja poistaa jännitystä, monet esim. muusikot kuulemma käyttävät jännittävissä tilanteissa. Itse olen syönyt kyseistä lääkettä käsien vapinaan ja sydämen tykytykseen jo 30 vuotta ilman mitään sivuoireita.

Minä olen käynyt kaikki lääkkeet läpi, bentsot ja mielialalääkkeet. Nyt en ole ottanut pillerin pilleriä marraskuun jälkeen, ja alan taas miettimään alotanko jonkun kuurin.. Meinaan tapan itteni kohta. En vaan ole kirjannut ylös kokemuksia, ja kun en todellakaan muista mitkä olot tuli mistäkin lääkkeistä, toisista ei tullut mitään, toisista ihan saatnan hirveät. Nyt mietin vain että mitä uskallan kokeilla taas jos kokeilen..

Älkää käyttäkö pelkästään lääkkeitä, aina terapia mukana, ja ensisijainen hoito ehdottomasti AINA terapia, varsinkin nuorilla ihmisillä.

Suurin ongelma ja niiden syy on nykyänsä tämä täysinsairas suoritusyhteiskunta, missä et muka voi pärjätä jos et täytä kaikkia kliseitä: "avoin,ulospäinsuuntautunut,tiimityöskentelijä,esitelmöijä,luennoitsija,sosiaalinen, hypersosiaalinen,monikulttuurinen yms.." Paineet ovat 15 vuoden iässä kovat,tiedän sen, ja mukamas täydellisyyttä tavoitteleva,rahaan ja vain rahaan perustuva yhteiskunta arvoineen on todella julma.Mutta se siitä saarnasta..varsinaisesti en ole lääkkeitä enkä varsinkaan bentsolääkitystä vastaan ko.tilanteessa,myös esim,cipralex pienellä annoksella on kokeilemisen arvoinen mutta vain 2-3 kuukautta, ei kauempaa ! Propral mainittiin ja siitä lähtisin myös liikkeelle, oireiden pää-osin poistuessa itsevarmuuskin lisääntyy..mutta..paine saattaa helposti käydä mielenterveyden kannalta liian kovaksi, niin bentsoista joku perinteisempi ns.hitaasti nouseva ja pitkään vaikuttava ehkä olisi kokeilemisen arvoinen.Tavallisen xanorin antamaa "täsmäiskua" ei ehkä ensimmäisenä ole asiallista kokeilla, toki jos muut eivät auta.Etsi hyvä lääkäri, ja siis painotan sanaa hyvä! kyllä se siitä lähtee ja eikun täysillä eteenpäin.

Olet vielä niin nuori, että saat terveyskeskus lääkäriltä korkeintaan propralia se on kyllä hyvä lääke jännitykseen esim. käsien tärinään sydämmen tykytykseen ja käsien hikoiluun. Suosittelisin, että kokeilet sitä elämäsi helpottuu varmasti.