Ystäviä

Olen 28 vuotias mies Kuopiosta, jonka suurinosa kavereista ja tutuista katosivat entisen suhteen kariuduttua rantakivikolle.

Koen päässeeni asian yli, koska siitä on jo pidemmän aikaa, mutta uusia kavereita ja tuttuja olisi mukava saada. Miehiä ja naisia.

Kuuntelen päasiassa metallimusiikkia, mutta en ole kuitenkaan pitkätukka hevari. Olen ihan mukava heppu, ja toivoisin, että sitä olet sinäkin.

Opiskelen Ammattikorkeakoulussa tällä hetkellä.

En lokeroi ihmisiä millään tavalla, joten rohkeasti vain kirjoittamaan, jos tuntuu, että sinäkin kaipaisit ystävää tai tuttua. Iällä tai edes paikkakunnalla ei ole väliä.

Kirjoittelemisiin.
0117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


fry9182 kirjoitti:

Olen 28 vuotias mies Kuopiosta, jonka suurinosa kavereista ja tutuista katosivat entisen suhteen kariuduttua rantakivikolle.

Koen päässeeni asian yli, koska siitä on jo pidemmän aikaa, mutta uusia kavereita ja tuttuja olisi mukava saada. Miehiä ja naisia.

Kuuntelen päasiassa metallimusiikkia, mutta en ole kuitenkaan pitkätukka hevari. Olen ihan mukava heppu, ja toivoisin, että sitä olet sinäkin.

Opiskelen Ammattikorkeakoulussa tällä hetkellä.

En lokeroi ihmisiä millään tavalla, joten rohkeasti vain kirjoittamaan, jos tuntuu, että sinäkin kaipaisit ystävää tai tuttua. Iällä tai edes paikkakunnalla ei ole väliä.

Kirjoittelemisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu