Onko 300e sähkökitara kallis kitara? Poikana vaatii kyseistä summaa kitaraa varten ja vielä 100e vahvistimeen? Kyseessä on hänen ensimmäinen kitaransa, joten kuulostaa vähän kalliilta.
Kitaran hinta?
EJPE
15535
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei ole vielä kovin kallis, edes aloittelijalle. Toki saa halvemmallakin, mutta laatu on kyllä yleensä sitten mitä sattuu!
Voisi jopa sanoa, että...vähintään ton verran kannattas sijoittaakin. Jos haluais sellaisen hyvän, jolla soittelee jo pitenpäänkin, niin kyllä siihen vielä 300-500 vois laittaa lisääkin?!
Nyt puhutaan siis musiikki-instumentista ja ei todellakaan 300e ole iso raha sellaisesta puhuttaessa. Mutta nykyään idän tuotannon takia 300e:lla ja pienemmilläkin summilla saa varsin mukiinmeneviä kitaroita. Toisin oli esim. 70- ja 80-luvulla jolloin halvemman pään mallit olivat ihan käsittämättömiä ritsoja :-)
Ei tietysti ensimmäiseksi instrumentiksi oli järkeä ostaa hirveän kallistakaan, koska harrastus voi loppua alkuinnostuksen jälkeen.
Ei ole kallis. Ihan kohtuu vaade pojalla. 300 eurolla saa jo valinnan varaa ja laadukkaampaa sähkistä kuin halvemmalla.
Tuo 100 euroa vahvariin on aika niukalti, joten yllätä poika positiivisesti ja nosta vahvaribudjettia satasesta 200 euroon, jolla sitten irtoaa vahvareissakin valinnan varaa ja laatuakin.
Vaikka monet ovat sitä mieltä että halvemmallakin saa ihan hyvää soittopelia alkuun niin itse en suosittele (tämä on minun mielipide asiasta). Monet ostaa ns. halpapaketin, jossa kitara vahvari esim. hintaan 150 - 220 ja joka osoittautuukin sitten enempi tai vähempi laadultaan ei toivotuksi.
Soittimen pitää olla tarpeeksi hyvä myös heti alkuun. Ja sitten kun soittaminen edistyy, taidot kasvaa ja tarve jostain kalliimmasta niin se on sitten sen ajan juttu ja siihen asti soittaa ekoilla kamoilla, joten ei mitään halparoskaa vaan tarpeeksi hyvää, jolla pääsee tarpeeksi pitkälle ilman että rahat kuluu sitten takuu-ajan jälkeisiin korjauksiin.
Fender Mustang 1 (20 wattia) maksaa 109 euroa ja Mustang 2 (40 wattia) 150 euron tietämillä. Molemmat ovat laadukkaita, ääneltään hyviä ja enemmän kuin hintansa arvoisia vahvistimia. Vain aniharvon törmää halpaan kombovahvariin, joka täyttää äänelliset odotukset niin hyvin. Sellainen on Mustang 1 ja 2.
Hyvä että maintistit noi Fenderin uudet tulokkaat Mustang I ja II
On testattu ja tuon hintaisekseen todellakin ovat varsin mainioita pelejä.
Sen verran noista kahdesta mustangista että Mustang II:ssa on 12" kajari ja Mustang I:ssa on 8" ja jos ite hankkisin tuon niin aivan ehdottomasti tuo 12" kajari eli Mustang II. Tuo kajari kun vaikuttaa siihen ääneen ihan postiivisesti eli on paempi tuossa II:ssa.
Mutta oikein kivoja on molemmat mitä olen testannu ja aika hyvin on kaupaksikin mennyt mitä on myyjien kanssa jutellu eli suosittuja on ja hyvän vastaanoton saaneet.
no tuota kyllähän se 300e on aika iso raha pistää aloittelijan kitaraan. itse suosittelisin jotakin aloituspakettia, jossa tulee mukana kitarat, vahvistimet yms. kaikki tarpeellinen. esimerkiksi fenderin sguior-paketin saa alta 300 euron ja on tukeva paketti.
jos poika kärttää yhteensä 400€ kitaraan ja vahvistimeen, niin mielestäni mieluummin kannattaisi yrittää tinkiä kaupassa kuin ostaa halpa paketti josta ei tule muuta kuin paha mieli.
Kyllähän se Squierin "Stop dreaming, start playing" paketti on 300e ihan hyvä.
http://www.squierguitars.com/news/index.php?display_article=114
Mutta löytyy kyllä muitakin, tosin yhtä hienoa Vintage lapaa löytyy harvassa.
Ei ole kallista. Ite ostin aikaaan ensimmäisen kitaran hintaan 50mk. Nyt, reilut 30 v ja noin 200 kitaraa myöhemmin taitaa nurkista löytyä noin 20 kitaraa joiden yhteisarvo liikkuu reilun 50 000€ hujakoilla :) muut kamat siihen päälle. eli kalliiksi tulee jos homma karkaa käsistä... Tosin itse olen kyllä jokaisen kitaran tienannut soittamalla.
Ei se kitara maailman huonoin sijoitus ole.
OSTA KÄYTETTY "HYVÄ" - pitää saada alle 200€. Uutena alle 200€ kitarat on leluja...jos ja kun soittotaitoa karttuu ja harrastuksesta tulee pysyvä, voi välineisiin investoida...jos asut Turun suunnalla, ni tuu vaikka multa hakeen vekaralles testiin pari kitaraa, ni voi miettiä mitä haluaa. Aloittelijan soitto on ihan yhtä laadukasta satasen ku tonninki kitaralla...mut olishan se upeeta, jos olis kauheet ja kalliit vehkeet...soittotaitoon se vaan ei vaikuta
150€ kitaraan jos osaa edes vähän arvioida sen laatua, suora kaula on tärkein aloittelijalle.
100 € vahvistimeen esim. Peavey Vypyr on varsin mainio peli.
Saletisti natsaa.
300 e:lla saa aikan hyvän, ei ole kitaroissa mikään hirveän iso summa
Kyllä tosiaan edullinenkin kitara voi olla hyvä, mutta mitä halvempi kitara sitä varmemmin sen tehdas-säädöt on päin honkia. Jos ammattitaitoinen kitarapaja säätää sen kohdilleen, kustannus on ehkä 60-70e (jos ei nauhahiontaa tarvita). Sen jälkeen soitin on kevyt soittaa ja harrastus ei tyssää siihen. Jos soundi on huono sitten kun siitä alkaa jotain ymmärtää niin mikit voi aina vaihtaa parempiin.
Eihän 300€ kitarasta ole mitään, eikä 100€ vahvistimesta. Itse mulla ykkös peleinä on ESP SV Standard -kitara (1 700€), vahvistin politiikka on seuraavanlainen; Randall G3(plus) -nuppi, ja Randall (en muista mallia, mutta) 4x12" kaappi, joiden yhteisarvo taitaa mennä sinne melkein 2 000€ paikkeille.. Siihen päälle vielä mun 7 muuta kitaraa, kun niitä myös kerään, niin arvo menee pelkissä kitaroissa sinne johonki 6 000€ paikkeille, ja muutama kitara on kuitenkin halvin mahdollinen, sillä kun ne on vain koristeina seinällä, niin ei tarvi olla laatua niissä.
Tässä olis hyvä setti
http://www.tori.fi/pirkanmaa/Myyn_erittain_hyvassa_kunnossa_sahkokitaraan___2688340.htm?ca=11&w=1