Rutut pitää errottaa karavaanareista

Koska he jakavat yhdistyksen jäsenistöä, muodostamalla erillisiä omia sisäpiirejään tasa-arvoisen yhdistyksen sisään, - mudostuen erityiseksi omin säännöin ja kristeerein toimivaksi yhteisöksi, joka hyysää karavaanareita jakaen, vain omia jäseniään.
1232763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 123

Vanhimmat

Meirän rahoilla ne saunovat ja lämmittävät sähköllä kausipaikoillaan asumuksiaan. Olen karavaanareiden jäsen ,mutten koskaan käytä niiden alueiden palveluja. Siis minun maksamalla jäsenmaksulla toiset loisii kuluttaen eniten koko SFC:N jäsenistostä.Parempi nimi olisi, SIIPIVEIKOT

Äänestä
  • Paremmin tuo "siipiveikot" sopisi kansanedustajille.

    Äänestä

Kokemuksesta tiedän pidempiä aikoja ulkomailla seilanneena, että siellä miellellään hakeutuu "omien" seuraan, koska ei ole muita joiden kanssa olla vuorovaikutuksessa mm kieliongelmien takia ja myös ajantappamisen takia. Se on kovin pitkästyttävää majailla muilla mailla, kun ei jaksa joka päivä puuhailla vaunun edustalla istuskelua jne.

Äänestä
  • Ei suomalaisten seuraa hakeutuminen, edellytä kaiketi oman "sisäpiirikerhon" perustamista, jakamaan karavaanareita keskenään: Rutuihin ja ei rutuihin, - saman yhdistyksen sisällä. On varsin outoa, että heillä on omine merkkeineen, hyväksytty asema, vastoin jäsenten tasa-arvoa Karavaanareissa?

    Äänestä

  • Eikös vaan olekin kirjoitti:

    Ei suomalaisten seuraa hakeutuminen, edellytä kaiketi oman "sisäpiirikerhon" perustamista, jakamaan karavaanareita keskenään: Rutuihin ja ei rutuihin, - saman yhdistyksen sisällä. On varsin outoa, että heillä on omine merkkeineen, hyväksytty asema, vastoin jäsenten tasa-arvoa Karavaanareissa?

    höpö,höpö

    Äänestä

  • höpöttäjät kirjoitti:

    höpö,höpö

    Aivan selvästi yhdistyslain vastaista toimintaa, jota ei voi höpöttämällä tyhjäksi tehdä. Asiaan on puututtava.

    Äänestä

  • Konstit on monet kirjoitti:

    Aivan selvästi yhdistyslain vastaista toimintaa, jota ei voi höpöttämällä tyhjäksi tehdä. Asiaan on puututtava.

    Asia selvä,Rutut pitää suoristaa.

    Äänestä

  • Konstit on monet kirjoitti:

    Aivan selvästi yhdistyslain vastaista toimintaa, jota ei voi höpöttämällä tyhjäksi tehdä. Asiaan on puututtava.

    ja läiskis.

    Äänestä

  • Ei se jatkuvaa istuskelua ole vaunun katoksen alla. Olen minäkin itse nähnyt sen touhun. Ohjelmaa riittää joka päiväksi > jollakin on nimipäivä toisella synttärit ja näitä suuremmassa piirissä riittää yllin kyllin, joillekin päiville useampikin. Ja kaikkein herttaisinta on kun juhlimme itsenäsyyspäivää, jokaisella itku silmässä ja vessapaperia kuluu rullittain kuivailuun - todella herkkää ja olemme kuin suurta perhettä, koti-ikävästä ei todellakaan ole kyse. Kuun vaihteessa palaamme kotoisiin lumisiin maisemiin?

    Äänestä

  • Höpö höpö kirjoitti:

    Ei se jatkuvaa istuskelua ole vaunun katoksen alla. Olen minäkin itse nähnyt sen touhun. Ohjelmaa riittää joka päiväksi > jollakin on nimipäivä toisella synttärit ja näitä suuremmassa piirissä riittää yllin kyllin, joillekin päiville useampikin. Ja kaikkein herttaisinta on kun juhlimme itsenäsyyspäivää, jokaisella itku silmässä ja vessapaperia kuluu rullittain kuivailuun - todella herkkää ja olemme kuin suurta perhettä, koti-ikävästä ei todellakaan ole kyse. Kuun vaihteessa palaamme kotoisiin lumisiin maisemiin?

    Eityisen juhlavaa on sinä päivänä se että melkein kaikki myös liputtava omalla kansallistunnuksellamme juhlavasti, vaikka olemmekin nykyisin epäitsenäisiä sponsoreita suuressa EU-perheessä. Se on liikuttavaa isanmaanrakkautta, että heiluttaa Suomenlippua läpäivessä välimerren ilmastossa maksumiehen paikalla, kuten me suomalaiset - jotka pian "sponsaamme" kaikkien Jorgosten ja Jesusten lystinpidon aurinkorannikoilla.

    Piikki auki; Jes!

    Äänestä

  • Maailmanmatkaaja...
    7.3.2011 08:51

    Kokemuksesta tiedän pidempiä aikoja ulkomailla seilanneena, että siellä miellellään hakeutuu "omien" seuraan, koska ei ole muita joiden kanssa olla vuorovaikutuksessa mm kieliongelmien takia ja myös ajantappamisen takia. Se on kovin pitkästyttävää majailla muilla mailla, kun ei jaksa joka päivä puuhailla vaunun edustalla istuskelua jne.

    Äänestä

no, sittehän pitää erottaa myös; radioamatöörit, koiraharastajat, vopparit, eri paikallisyhdistysten jäsenet jne; ketäs jää sitten jäljelle?

Äänestä
  • Juu juu, taitaisi monikin Rutu olla mielissään jos loisijoista eroon pääsisi. Ihmetyttää kun aikanaan Rutut liittyivätkin tavallisiin karavaanareihin, Kun ei muuta ole kuin pelkkää ruikutusta. Enpä ole minä matkoillani tarvinnut karavaanareiden apuja enkä liioin rahojakaan. Kyllä täällä Ja koto-maassa olen hyvin ilmankin pärjännyt. Tosin olen jäsen-maksuni maksanut toistaiseksi, mutta kovin pitkin hampain, mitä niitä nyt jäljellä onkaan. Karavaanarithan ovat mielestänsä jonkinlainen etu-järjestä jonka sana painaa jopa valta-kunnan tasolla, Mistä lie mokoma erehdys alkunsa saanut.?

    Terveisin Jorma K Rutu, etelän talvehtija.

    Äänestä

  • Edellämainitsemasi harrastajien yhdistykset eivät loisi: erityisaseman omaavina ryhminä, toistensa perustamissa yhdistyksissä eivätkä myöskään Karavaanareissa, - jakavana- ja järjestön jäsenyyttä hajoittavana erillisryhmänä - omin sääntöineen, kuten Rutut tekevät, muodostaen Karavaanarien keskuuteen oman "sisäpiirinsä", ulkoisia tunnuksia myöten, kuten rutujen oma merkkikin osoittaa. Tietysti myös rutujen sisään muodostuu omia sisäpiirejään, ihmissuhteiden tomivuudesta- tai toimimattomuudesta riippuen, kuten: ihmissuhteiden kyseessä ollen on yleistä. Tämä eritysryhmä "Rutut", on kuitenkin selvästi oma ja erillinen sisäpiirinsä Karavaanareissa, jopa tervehtimistapoja myöten, - eli rutut halaavat aina tavattaessa toisiaan jne. - säännöin evästettyina, mutta eivät toki kaikkia muita karavaanareita. Rutut ovat olevinaan kurinalainen "eliittikerho" karavaanareissa, omine etuineen- ja etujensa ajajineen, tunnustamatta että: tällainen toimintahan luokkaa selvästi Karavan yhdistyksen jäsenten tasavertaisuutta ja tasa arvoisuutta oikeuksineen. Jos he toimisivat oman näin oman yhdistyksensä puitteissa, asia olisi jo selvästi eri asia, kuin tämä yhdistystä- ja sen jäsenistöä jakava tilanne nyt on, tämä oudon tilanteen vallitessa, jossa omin tunnuksin matkaileva ryhmä toimiin eritysryhmänä yhdistyksessä, - vai kunka on ?

    Äänestä

  • Jestas sentään kirjoitti:

    Edellämainitsemasi harrastajien yhdistykset eivät loisi: erityisaseman omaavina ryhminä, toistensa perustamissa yhdistyksissä eivätkä myöskään Karavaanareissa, - jakavana- ja järjestön jäsenyyttä hajoittavana erillisryhmänä - omin sääntöineen, kuten Rutut tekevät, muodostaen Karavaanarien keskuuteen oman "sisäpiirinsä", ulkoisia tunnuksia myöten, kuten rutujen oma merkkikin osoittaa. Tietysti myös rutujen sisään muodostuu omia sisäpiirejään, ihmissuhteiden tomivuudesta- tai toimimattomuudesta riippuen, kuten: ihmissuhteiden kyseessä ollen on yleistä. Tämä eritysryhmä "Rutut", on kuitenkin selvästi oma ja erillinen sisäpiirinsä Karavaanareissa, jopa tervehtimistapoja myöten, - eli rutut halaavat aina tavattaessa toisiaan jne. - säännöin evästettyina, mutta eivät toki kaikkia muita karavaanareita. Rutut ovat olevinaan kurinalainen "eliittikerho" karavaanareissa, omine etuineen- ja etujensa ajajineen, tunnustamatta että: tällainen toimintahan luokkaa selvästi Karavan yhdistyksen jäsenten tasavertaisuutta ja tasa arvoisuutta oikeuksineen. Jos he toimisivat oman näin oman yhdistyksensä puitteissa, asia olisi jo selvästi eri asia, kuin tämä yhdistystä- ja sen jäsenistöä jakava tilanne nyt on, tämä oudon tilanteen vallitessa, jossa omin tunnuksin matkaileva ryhmä toimiin eritysryhmänä yhdistyksessä, - vai kunka on ?

    "Karavaanareissa, jopa tervehtimistapoja myöten, - eli rutut halaavat aina tavattaessa toisiaan jne."

    Juu, on oikein kirjoitettuna näihin käyttöohjeisiin, kas kun ei vielä kielareita ja tavaran tarkistusta.

    Minulle riittää ihan käsipäivää tuntemattomien vanhusten kanssa tavattaessa.

    Ja kaikki halukkaathan voivat tähänkin yhteisöön liittyä ilmoittautumalla, sen tarran saaminen onkin jo toinen juttu kuulusteluineen ja todistajanlausuntoineen.

    Äänestä

Kyllä Rutut ovat karavaanarien parhaimmistoa! Löytyy kokemusta, tietoa ja taitoa, on reissailtu muuallakin kuin lähimmällä SFC-alueella. Rutut ovat ystävällisä,seurallisia, avuliaita ja kaikin puolin niitä oikeita karavaanareita!

Äänestä
  • Rutut pyrkivät esiintymään "karavaanarien parhaimmistona", elitti- ja hienoperseryhmänä toimiessaan Karavaanariyhdistyksen sisällä, mutta tämä ei todellakaa tarkoita sitä että he todella olisivat sitä "parasta A.ryhmää", mitä he toki kuvittelevat olevansa. Haiskahtaa varsin pahalta!

    Äänestä

olen samaa mieltä rutuista,niillä ei päätä pakota eikä seinät kaadu päälle.

Äänestä
  • Mikä on rutu,onko se joku ruttukulli vai mikä ?.

    Äänestä

  • Maahan ankkuroidut etutelttojen seinät eivät kaadu kovallakaan tuulella edes talvimyrskyjen aikaan, "Etelän talvehtijoiden" juuruessa talveksi kiinni kämppäreiden kovaan maanperään, - maksualennusten inoittamana.

    Äänestä

  • Fuseta vai Kuseta kirjoitti:

    Maahan ankkuroidut etutelttojen seinät eivät kaadu kovallakaan tuulella edes talvimyrskyjen aikaan, "Etelän talvehtijoiden" juuruessa talveksi kiinni kämppäreiden kovaan maanperään, - maksualennusten inoittamana.

    Miten Rutu juurrutetaan maanhan? Esiksi hänelle tarjotaan 50% alennus kolmenkymmenen päivän oleskelusta, ja sitten vielä lisäksi 60% alennus yli neljänkymmen viiden päivän oleskelusta samalla leirintäalueella: joita ei kutsuta suinkaan "elitasopakolaisleireiksi", - tai mustalaislaireiksi eikä intiaanireservaateiksi".

    Äänestä

  • Juuret autonpyörissä kirjoitti:

    että katkeruus rasittaa sydäntäsi

    Häkeiksi niitä kutsuvat ja asukkeja häkkilinnuiksi ;)

    Äänestä

  • tiesitkö kirjoitti:

    että katkeruus rasittaa sydäntäsi

    Ei se ole katkeruutta, että näkee "rutut: yhdistystä eriarvoistavana ja karavaanareita jakavana sakkina. En ole kateellinen Hells Ageleilekaan, kunhan eivät tule samaan yhdistykseen kanssani elvistelemään.

    Äänestä

  • Juuret autonpyörissä kirjoitti:

    Miten Rutu juurrutetaan maanhan? Esiksi hänelle tarjotaan 50% alennus kolmenkymmenen päivän oleskelusta, ja sitten vielä lisäksi 60% alennus yli neljänkymmen viiden päivän oleskelusta samalla leirintäalueella: joita ei kutsuta suinkaan "elitasopakolaisleireiksi", - tai mustalaislaireiksi eikä intiaanireservaateiksi".

    Rutuja ei voi missään tapauksessa rinnastaa Suomeenkin kesäisin tuleviin Romanian mustalaisiin, ja heidän leiriytymiseensä vapaaparkkeihin. Rutut eivät pidä suotavana mitään vapaaparkkeihin asettumista, vaan jopa hiukan paheksuttavana ja tietysti kovin vaarallisena. Totta onkin että: tällaiset vapaaparkkilaiset altistavat itsensä vaaroille, asettautuessaan suoraan kontaktiin ilman leirintäalueiden suomaa suojaa ja vartiontia ja siksi on varsin ymmärrettävää että tällaisesta uskaliaisuudesta varoitetaan. Parhaatkaan panssari ovet ja hälyytysjärjestelmät eivät asennettuina autoihin, tarjoa näet varmaa suojaa, yhä yleistyvää rosvoilua vastaan. Hyvinkin varustetut autot, kalliine lasteineen, kannattaa siis ajaa aina aidatuille ja hyvin vartioduille leirintäalueille. Niiden parsilloille voi hyvin pystyttää sitten turvallisesti myös etuteltat ja keittioteltat palvelemaan etelän talvehtijan moninaisia tarpeita sekä sosiaalista elämää, - oman turvallisen viiteryhmän puitteissa.

    Äänestä

  • tiesitkö kirjoitti:

    että katkeruus rasittaa sydäntäsi

    Sinähän se varsinainen selvänäkijä olet.

    Äänestä

huomenna opettajaltasi.

Äänestä

Ruttunen vittu on hyvä ja venyvä ! Suurmulkkuselle...... ei mikään teen vittu käy.

Äänestä

Aivan oikein kirjoitit. Olisi varsin uskaliasta antautua ulkomalla suoraan kontaktiin ulkomaalaisten kanssa, asettumalla vapaaparkkeihin, joita ei pidetä myöskään missään suotavina.. Lisääntyvä sosiaalinen syrjäytymen, monine keilteisine lieveilmiöineen, onkin suuri riski EU-aluellla matkaaville, Vaikka asuinpakkana olisikin leirintä-alue, jo pelkkä siirtyminen leirintäalueelta toiselle, muodostaa siirtyjälle riskin joutua vaikkapa ryösteksi. Monet ovatkin asettuneet pysyvästi hyväksi havaitsemalleen leirintäaluellle. Erityisen suosittuja suomalaisten keskuudessa ovat suomalaisten asuttamat leirintäalueet, joiden monimuotoinen sosiaalinen elämä, tarjoaa turvalliset puitteet vaikkapa: ruuan naposteluun, lettujen paistoon, ja vaikkapa viinin siemailuut ystävien kera. Erityisen suosittua ja hauskaan on betanque peli, oman maan kansalaisten kanssa.

PS. Markkinoilla käydessä kannattaa ottaa mukaan vain pikkurahakukkaro, sillä monet ovat sinisilmäisyydessän menttäneet markkinoilla ryöstettynä tuhansia euroja.

Äänestä
  • Hyvä ja positiivinen kirjoitus. Itse pidän kaikkein hauskinpana harrastuksena, eräällä Camping alueella harrastettavaa Plataanipuun lehtien keräilyä. Se on siitä mukavaa että: sitä harrastavat aluella kaikki asukkaat tasapuolisesti. Kaikki keräilevät tonteiltaan lehtiä koko pitkän etelän syksyn- ja osan talveakin, - monin eri tekniikoin ja välinein. Tässä suomalaiset ovat erityisen tunnollisia, ja lehdistä puhdas tontti kertookin paljon: aleella talvehtivan suomalaisen Rutun mielenlaakusta, taustasta ja kasvatuksesta. Ajoittain vaikkuttaa siltä että: suomalaiset oikein kilpailevan tunnollisuudessa, nokkiessaan ja haravoidessaan syksyn lehtiä maasta jätesäkkeihin. Tunollinen into kieliii paljon suomalaisesta koulutusjärjestelmästä ja sen synnyttämästä kansalaistottelevaisuudesta.

    Äänestä

  • Nyt kyllä vetäisit vahingossa sangollisen paskaa ketjuun. Kirjoituksesi rutujen sosiaalisuudesta ovat täyttä potaskaa. Jos tarkoitit sosiaalisuudella muiden asioihin puuttumista silloin olet oikeassa. Myöskään Suomalisten asuttamille leirintäalueille ei pesiydy kuin tämä hivenen alkoholisoitunut sekä arkailusta voimaa saava paskaväki. Eivät sattumoisin tule toimeen omin avuin leirintäalueiden ulkopuolella. Siksi ovat pesiytyneet suuriksi laumoiksi. Uskaltaisin väittä enemmistön pysyttelevän loitolla kyseisestä väestä.

    Esim . minua ei ole ryöstetty 20 vuoden aikana kertaakaan olen sitten missäpäin maailmaa kulkenutkin, mutta enhän ole niin kovin hyväuskoinen hölmö kuin eräät rutuna itseään mainostavat. Mitä yleensä ryöstöihin tulee, kyllä ovat aivan itse aiheutettuja alkoholin voimalla. Siksi katson ettei ole syytä luoda mainitsemiasi kauhukuvia matkalusta etelässä. taitaakin olla mielestäsi mukavaa ja sosiaalista elämää haukkua vaikkapa Englantilaisia kuten eräällä leirintäalueellä eteläisessä Espanjassa.

    Äänestä

Menovikki: Porrugaliin matkaavan kannattaa matkustaa ehdottomasti Castro Verdeen, sillä on kylä keskellä ei mitään. Sielä on viihtyisä, siisti ja halpa leiritä-alue, jonka betonivahvistetuilla parsilloilla talvehtii etupäässä vain suomalaisia, tiiviinä ryhmänä.

Äänestä
  • Täydennys edelliseen. Oma sateliitti on oltava mukana, jos haluaa varmuudella vastaanottaa alueella TV-Finlandin lähetyksiä. Jos aika käy pitkäksi tarjoaakin Suomi TV mukavan ja viihdyttävän linkin kotisuomaan asti, - ihan omalla äidinkielellä. Erityisen mukavaa ohjelmaa on mielestäni hiihtokilpailujen seuraaminen, kukkaketojen- ja viljelysten ympäröimässä Casro Verdessä, joka onkin oikein viimeisin "Hot Spot" menovikki eteläntalvehtijoille.

    Äänestä

Kyllähän Castro Verdessä muuten mutta, talvella niin mahdottoman kylmä, vaikkakin paikkana uusi. Minä ainakin tulen etelään hakemaan sitä aurinkoa ja lämmintä, enkä suinkaan tv tä. ja pakkasta haeskelemaan. Sitä lajia kun saa Suomessakin aivan riittävästi, jopa kyllästymiseen saakka. Tosin en kaipaa niitä loppuunkäytettyjä leirintäalueita joita Espanja ja Portugali on tulvillaan, enkä sitä sosiaalista kanssakäymistäkään. Mielelläni kiertelen ja katselen uusia paikkoja joissa en vielä ole kerinnyt käymään. En toki kiellä ketään nauttimasta leirintäalueiden sisään lämpiävästä ilmapiiristä, tekohymyineen ja teko ystävällisyyksineeen. Kaipailen vain sitä rehellistä kanssakäymistä ja ystävällisyyttä joita on karavaanaripiireissä mahdotonta saada. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Esimerkkinä voisin mainita Fuengorilan, Jos ajatellaan paikan saasteisuutta. Ne hajut ja lemut ovat jioskus sietämättömät, allergigoille ei sopivia. Suomalaisten lehtien keräilyinnostusta en ihmettele, tuskin henkilökuntakaan niitä alueita kovin siistinä pitäisi. Muutenkin alueen vanha maapohja kaipaisi jo hiljalleen uudistusta mutta,mutta, Maanparannuskin on matkailijan suoritettava omasta kukkarosta. Niin siellä näyttää moni tekevänkin, jopa Suomalaiset. Uskoisin kuitenkin jopa maksavana asiakkaana minulla olisi oikeus jopa vaatia että aluetta hoidettaisiin omistajien toimesta. Onhan minulla tietenkin oikeus vaatia jaloillani pysymällä poissa kyseisiltä alueilta. Niinpä taidankin pysyäkin. Että eipä taida kannattaa liikaa mainita etelän talvehtijoiden ihanuudestakaan.

Äänestä
  • Ei se lämminkään nyt kovin lämmintä ole keskitalvella. Suomeen verrattuna kyllä, mutta tuhannen kilsaa pitäisi vielä jaksaa alemmas costalta, että voisi sanoa viettävänsä talvea lämmössä.

    Fugen rantakämppäri ehkä parhaita paikkoja euroopassa ilmastollisesti ja muutenkin sijainniltaan kauppojen ja palveluiden puolesta.

    Ja unohtamatta tietenkään Jorma Koota, jonka sai kaupantekijäisenä.

    Äänestä

  • 18 kirjoitti:

    Ei se lämminkään nyt kovin lämmintä ole keskitalvella. Suomeen verrattuna kyllä, mutta tuhannen kilsaa pitäisi vielä jaksaa alemmas costalta, että voisi sanoa viettävänsä talvea lämmössä.

    Fugen rantakämppäri ehkä parhaita paikkoja euroopassa ilmastollisesti ja muutenkin sijainniltaan kauppojen ja palveluiden puolesta.

    Ja unohtamatta tietenkään Jorma Koota, jonka sai kaupantekijäisenä.

    Karavaanari sivustolla Jorma K. kommentteja vuosia harrastaneet alapääkeskeiset kommentoijat, antavat järkyttävän näytteen kirjoituksineen, siitä hekisestä koomasta, jossa karavaanreina itseään pitävät kirjoittajat elävät. Nämä valeystävällisyyden ja petelollisten halausten mestarit, elävät todellisuudessa aina vain monine lapsenmilsine riitoineen ja tärkeilyinen, sillä elämän varjopulella, jonne mikään aurinkokaan ei voi elvyttävää lämpöpää tuoda. Eivät edes auringon säteet taivu näihin ihmismielen pimeisiin syövereihin, joista loputtomat ihfantiilit alapääjutut alati kumpuavat.

    Äänestä

  • Tosi On kirjoitti:

    Taidat itse olla ahkerin JormaK nimimerkillä sontajuttuja kirjoittanut. Vaikka en alkuperäisen Jorman omia kaunaisia kirjoituksia ymmärräkään, teki Jorma viisaan liikkeen rekisteröidessään oman nimensä nimimerkiksi palstoille.

    Nimimerkki varkaiden on vaikeampi saada muita uskomaan kirjoituksiaan alkuperäisen JormaK nimimerkin kirjoittamiksi.

    Äänestä

  • sviduilija kirjoitti:

    jaapa jaa, kellekkähän minä kaunainen voisin olla, uskompa että minulla ei ole kadehdittavaa karavaanareiden keskuudessa, eikä varsinkaan Rutujen. Luulempa vain että lukijat eivät ymmärrä kirjoitettua tekstiäni niin kuin se luetaan. Minuahan on aivan turha syyttää kenenkään oppimattomuudesta lukutaidottomuuteen ja painetun sana ymmärtämättömyyteen. Sattumoisin minulla pyyhkii tosi hyvin monista aateveljien kamppausyrityksistä huolimatta ja tulle varmasti pyyhkimäänkin.

    Terveisin Jorma K kaikkien karavaanareiden kaveri jopa ymmärtämättömienkin.

    Äänestä

  • UPDATE_9591613 kirjoitti:

    En viitsi alkaa linkittämään tämän talven satoa kirjoituksistasi. Siellä ne ovat luettavissa kun viitsii vähän selata palstaa taaksepäin. Etenkin Portugalin talvehtijat ovat saaneet erikois huomiota osakseen sinulta. Yhden rantakirppu karavaanarin olet muistanut useita kertoja mainita, ja aina halveksivaan sävyyn.

    Vieläkin annan tunnustusta sinulle, että rekisteröit itsellesi nimimerkin, jota nimimerkkivarkaiden on mahdotonta käyttää sellaisenaan huomaamattomasti.

    Ilmainen vessapari tekee suomalaiset, tuhlailevaisiksi Fuengirolassa, ja siksi heitä kehoitetaan sillä käyttämään WC paperia vain siihen mihin se on tarioitetttu. Ilmainen paperi saa nuukailuu tottuneett suomalaiset syytämää pönttöö hulvattomasti ja metrikaupalla, jonka seurauksena viemärit tukkeutuvat usein. Tästä syystä monilla Portugalin leirintä-alueilla sen tunkeminen WC pöttöön onkin kiellettyä, ja parerit tulee laittaa niille varattuun astiaan. Suomalaisten kehumassa Monte Gorodossa, onkin viisaasti luovuttu ilmaisen WC paperin käytöstä. Suomalaiset ja ovat entisinä aseveljinä edelleen monintavoin tarkkoja, ja ilmaistuotteita lyötäessään jopa ahneita. Sanotaan että ensimmäinen Rutumerkki maksaa telvehtimiskuluineen noin 5000 euroa ansaittuna, mutta sen vastapainoksi mainittakoon että: paskapaperi on Fuengirolassa ilmaista käyttäjälle, vaikka ei sillä ole toki kovin viisasta tukkia viemäreitä, niin että paska lainehtii pitkin katuja Camppärillä.

    Äänestä

  • Aheen loppu on ? kirjoitti:

    Korj.. Suomalaiset ja saksalaiset, ovat entisinä aseveljinä...jne.

    Äänestä

  • sviduilija kirjoitti:

    En viitsi alkaa linkittämään tämän talven satoa kirjoituksistasi. Siellä ne ovat luettavissa kun viitsii vähän selata palstaa taaksepäin. Etenkin Portugalin talvehtijat ovat saaneet erikois huomiota osakseen sinulta. Yhden rantakirppu karavaanarin olet muistanut useita kertoja mainita, ja aina halveksivaan sävyyn.

    Vieläkin annan tunnustusta sinulle, että rekisteröit itsellesi nimimerkin, jota nimimerkkivarkaiden on mahdotonta käyttää sellaisenaan huomaamattomasti.

    Niin, siinähän sinulle onkin taas mietittävää, minkä vuosi joku saa minulta hieman enemmän huomiota ja vielä halveksivaan sävyyn. Turhaanhan sinä otat kantaa asioihin ja syihin, mitkä ovat johtaneet kyseisten kirjoitusten kirjoittamiseen. Voin vaikkapa mainita että, potut pottuina on minulla tapana. Onhan sinullakin jatkuvaa linkittämistä, joka saattaa aiheuttaa jopa yleisiä naurun pyrähdyksiä muiden kirjoittavien keskuudessa. Tosin linkittele vain aivan rauhassa, ei niillä minuun mitään vaikutusta kuitenkaan ole.

    Jos olet sattunut lukaisemaan tosi on kirjoittajan kirjoitusta havaitset että hänen ajatuksensa ovat hyvin saman-kaltaisia kuin minunkin, siis tosi-asioihin perustettuja.
    Sinullahan ei ole tälläkään saitilla muuta aiheita kuin tonkia toisten kirjoituksia. Jos pidät sitä hyväksyttävänä omien aiheiden puuttumisen takia niin, mahdottoman pieniä ovat sinunkin ajatuksesi. Ei ole sinulla tullut mieleen, että voisit yrittää keksiä jotain omaakin sanottavaa. Onhan karavaanari maailma niin moninainen ja hyvinkin mielikuvitusrikas, että kyllä sanottavaa pitäisikin löytyä.

    Huvittaa hieman kun kirjoittaja 18 kin. Muistaa sentään mainita minut jopa fugen kaupanpäällisinä. Täytyy kyllä mainita että en kovinkaan rakastunut fugeen enkä muihinkaa leirintäalue siinä missä Suomalaisia on enemmän kuin 2 vaunukuntaa. Tapannanihan on että, omat asiani ovat omia enkä halua niitä puitavaa yleisesti edes leirintäalueilla. Kuten eräillä Suomalaisilla on valitettavasti tapana. Hyvin monikin näkyy mainitsevan Suomalaisen tavan oleskella leirintäalueilla moninaisia tärkeilyineen ja kuppikuntineen. Minua ei sellainen kiinnosta koska en satu olemaan vielä ämmien vaatteissa. Matkaan siis omia polkuja muista välittämättä.

    Terveisin Jorma K muutamien vitutuksesta huolimatta. Enkä kuitenkaan halua millekään säästö-matkalle palele-maan talveksi Portugaliin, sattuu olemaan rahaa vielä hakea sitä lämpimämpää paikkaakin. Että, ei viedä vielä viimeisiä pennosia.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Korj.. Suomalaiset ja saksalaiset, ovat entisinä aseveljinä...jne.

    Enpä ole fugessä nähnyt yhtään paperilla tukittua paskahuusiaa koska, Espanjassa on sentään nykyaikaiset vessanpöntöt. Samaahan ei voi sanoa Portugalin pöntöista, eihän Venäjälläkään ole siirytty vielä nykyaikaan. Venäjä ja Portugali voidaankin rinnastaa monessakin asiassa toisiinsa esim. kehitteneisyydessä siisteydessä.

    terveisin Jorma K kaikkien karavaanareiden kaveri, Venäjällä ja Portugalissa paljon vierailleena.

    Suomalaisten uudessa "Hot Spot" kohteessa: Castro Verdessä on paskapöntöt suomalaisille tuttua mallia, ja kaikki ohjeetkin suomeksi käännettynä, - Google kääntäjällä, tai sitten joku "hoono soomea puhuva" on ne kääntänyt.

    Äänestä

  • UPDATE_9591613 kirjoitti:

    Niin, siinähän sinulle onkin taas mietittävää, minkä vuosi joku saa minulta hieman enemmän huomiota ja vielä halveksivaan sävyyn. Turhaanhan sinä otat kantaa asioihin ja syihin, mitkä ovat johtaneet kyseisten kirjoitusten kirjoittamiseen. Voin vaikkapa mainita että, potut pottuina on minulla tapana. Onhan sinullakin jatkuvaa linkittämistä, joka saattaa aiheuttaa jopa yleisiä naurun pyrähdyksiä muiden kirjoittavien keskuudessa. Tosin linkittele vain aivan rauhassa, ei niillä minuun mitään vaikutusta kuitenkaan ole.

    Jos olet sattunut lukaisemaan tosi on kirjoittajan kirjoitusta havaitset että hänen ajatuksensa ovat hyvin saman-kaltaisia kuin minunkin, siis tosi-asioihin perustettuja.
    Sinullahan ei ole tälläkään saitilla muuta aiheita kuin tonkia toisten kirjoituksia. Jos pidät sitä hyväksyttävänä omien aiheiden puuttumisen takia niin, mahdottoman pieniä ovat sinunkin ajatuksesi. Ei ole sinulla tullut mieleen, että voisit yrittää keksiä jotain omaakin sanottavaa. Onhan karavaanari maailma niin moninainen ja hyvinkin mielikuvitusrikas, että kyllä sanottavaa pitäisikin löytyä.

    Huvittaa hieman kun kirjoittaja 18 kin. Muistaa sentään mainita minut jopa fugen kaupanpäällisinä. Täytyy kyllä mainita että en kovinkaan rakastunut fugeen enkä muihinkaa leirintäalue siinä missä Suomalaisia on enemmän kuin 2 vaunukuntaa. Tapannanihan on että, omat asiani ovat omia enkä halua niitä puitavaa yleisesti edes leirintäalueilla. Kuten eräillä Suomalaisilla on valitettavasti tapana. Hyvin monikin näkyy mainitsevan Suomalaisen tavan oleskella leirintäalueilla moninaisia tärkeilyineen ja kuppikuntineen. Minua ei sellainen kiinnosta koska en satu olemaan vielä ämmien vaatteissa. Matkaan siis omia polkuja muista välittämättä.

    Terveisin Jorma K muutamien vitutuksesta huolimatta. Enkä kuitenkaan halua millekään säästö-matkalle palele-maan talveksi Portugaliin, sattuu olemaan rahaa vielä hakea sitä lämpimämpää paikkaakin. Että, ei viedä vielä viimeisiä pennosia.

    "Huvittaa hieman kun kirjoittaja 18 kin. Muistaa sentään mainita minut jopa fugen kaupanpäällisinä."

    No tarkoitin vain vaikeaa luonnettasi sopeutumaan tällaiseen yhteisöön, joka talven täällä viettää.

    Suuri osa väestä kiittää kun olet jo taipaleellasi.

    Kämppäreiden liimataiseksi sinua luonnehditaan

    Äänestä

  • Tuttuja pönttöjä kirjoitti:

    Suomalaisten uudessa "Hot Spot" kohteessa: Castro Verdessä on paskapöntöt suomalaisille tuttua mallia, ja kaikki ohjeetkin suomeksi käännettynä, - Google kääntäjällä, tai sitten joku "hoono soomea puhuva" on ne kääntänyt.

    Kannattaa siis vältää paikkoja missä ei saa persettään pyyhkiä. Kukapa sitä paskoissaan viitsii kulkea, koska on vielä paikkoja missä voi käyttää paperia moiseen toimintaan, eikä kämmentä tai paidanhelmaa.

    Terveisin Jorma K kaikkien karavaanareiden kaveri jopa paperia käyttämättömienkin.

    Äänestä

  • 18 ennen 19 nyt kirjoitti:

    "Huvittaa hieman kun kirjoittaja 18 kin. Muistaa sentään mainita minut jopa fugen kaupanpäällisinä."

    No tarkoitin vain vaikeaa luonnettasi sopeutumaan tällaiseen yhteisöön, joka talven täällä viettää.

    Suuri osa väestä kiittää kun olet jo taipaleellasi.

    Kämppäreiden liimataiseksi sinua luonnehditaan

    Niinpä niin,ottaako sinuun noin voimakkaasti kun en ole halukas arvon herrojen katu parlamentteihin. Ruotimaan naapureiden tekemiset ja menemiset. Valitettavasti minulla ei satu olemaan kiinnostusta moiseen toimintaan. Olen tottunutkin elelemään aivan omineni jopa leirintäalueilla, ilman vuodatettuja itsenäisyys-päivän kyyneleitä.

    En oikein usko mainitsemaasi luonteeni vaikeuteen ainakaan mitä kavereilta olenkin kuullut. Väittävät että olen Euroopan parhaita ja sopeutuvaisempia luonteita, noo mene ja tiedä, mutta laajan ystävä-piirini kanssa kyllä tulen toimeen aivan hyvin jopa karavaanareiden kanssa. Sitä en tietenkään voikaan sallia että sinun kaltaiset vittuilijat tulevat minua neuvomaan, enkä myöskään sitä että esim, Fuengirolassa muutamien suomalaisten karavaanareiden toiminta tapoja paskan jauhamisella naapurista. Eikö olisi paljon reilumpaa puhua asiat suoraan edessäpäin kuin selän takana nimi-merkkiin turvautuen. Niin eihän Kaikista rutuistakaan taida olla siihen.

    Jos pidät itseäsi suurena osana väestä, niin kovin on väki vähiin käynyt. Joten huolehdi sinä vain teidän pussihousupoikien nimittelystä, ja ole kuin pahaiset akat. Asenteesihan on tietenkin omiaan luomaan sitä monien niin väittämää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, Jopa kyyneleet silmissä. Ai perkele kun oli taas muutama naiivi kirjoitus tässäkin aiheessa, mutta kukin taaplaa tyylillään, minä omallani.

    Että viettäkää vain rauhassa ilman minua tulevaisuudessakin liimatais pohdinta päiviä jos se kerran helpottaa. Mokomatkin paska-tunkiolla eläjät.

    Eivät nämä konsensuselämän juoksupyörässä säikähtäneet, henkiset hamsterit ja tasapäisiksi tallatut marsut, ole todellakaa sinulle sopivaa matkaseuraa Jorma. Nämä elämän tarjoustaloissa poskipussinsa täyttäneet, samanlaisissa etuteltoissa toistensa persettä nuleskelevat pelokkaat nisäkkäät, eivät ole sinun arvoistasi matkaseuraa, - miehen joka kulkee naisensa kanssa omia teitään.

    Äänestä

  • Rock and roll kirjoitti:

    No, ei tietenkään ole, huomasin sen jo vuosia sitten. Elävät perkuleet haaveissaan ja unelmissaan tietämättä muun maailman menosta mitään. Sellaistahan se on, kaikki saamarin a 4 arkit selän takana tärkeänä taapertavat leirintäalueen katuja silmät harittaen kuin mullikalla, pikaisen laiton jälkeen. Se on sitä todellisuutta osalla karavaanareita, eihän normaali ihminen voisi kuvitellakkaan moisesta. Toki omassa erinomaisuudessaan rypien itseään tärkeänä pitäen. Että sellaista on se leikkimaailma, hyh helvetti että ällöttääkin. Pärjäilkööt ilman minua.

    Tulihan sitä talvi seurattua sitäkin touhua. Oikei olen paperille laittanut.Ensi talvena julkaistaan pitkät sarjat sanomissa, näin on sovittu.

    Äänestä

Kaistapäistä sakkia vaikuttaa olevan "karavaanarit",jos tämän ketjun viitsii ja jaksaa lukea.Terveisin: uusi karavaanari ,joka pistäytyi konkareiden juttuja lukemaan,mutta ei toista kertaa.

Äänestä
  • Karavaanarina saatat joutua kohtaamaan realitetteja, joissa kalliisti myydyt unelman- ja utopiat matkustamisen vapaudesta karisevat. Asuttaessasi matkailureservaatteja pelokkaiden- sekä peloteltujen Rutujen seassa, - ulkopuolella vaanivien poliisien- ja rosvojen pelossa, olet päässyt perille.

    Äänestä

  • Kotona leirillä kirjoitti:

    Karavaanarina saatat joutua kohtaamaan realitetteja, joissa kalliisti myydyt unelman- ja utopiat matkustamisen vapaudesta karisevat. Asuttaessasi matkailureservaatteja pelokkaiden- sekä peloteltujen Rutujen seassa, - ulkopuolella vaanivien poliisien- ja rosvojen pelossa, olet päässyt perille.

    Eihän täällä puskissa mitään rosvoja ja poliiseja ole, Täytyy vain ymmärtää matkailun reaaliteetit. Vähemmän urbaanilegendoja sekä, kovin väriteltyjä kauhutarinoita sammuneille karavaanareille tehdyistä kaasuryöstöistä. Eihän täällä hätää tunnu olevan, kaikki pelaa vallan mainiosti.

    Terveisin Jorma K Tällä hetkellä Bermeon puskissa, mutta baski alueella, ei etan ryöstöjen kohteena. Paikkana kaupungin oma vapaaparkki, on kemssan ja harmaanvesien tyhjennys sekä puhdas vesi 20 metrin päässä ja suihku ja vessa autossa. Pyykki pesetetään pesulassa, kukas sitä nykyaikana itse viitsii pestä. Siis mitä vielä tarvitaan. Eiköhän kannattaisi tietämättömien lopettaa jo turhat höpinät vapaaparkkien kauheuksista.

    Terveisin jorma K kaikkien karavaanareiden kaveri.

    Äänestä

Castro Marinissa, toriparkkiin kohdistettiin ainakin tehoiskuna sakotusisku, ja sumata pääsi ulos vain sakotettuna. Samoin taisi käydä myös Olhaon sekä Fusetan vanhoissa vapaapareissa, ja siksi esim. Olhaon "rottatorin" viihtyissä ympäristössä, näytti lusivan vapaaparkkilaisia. Yleinen karavaanarien hätistely ja painostaminen hintojaan nosteleville "leireille", on mitä ilmeisemmin siis yleistymässä myös ainakin Algarven alueella, - vai lieneekö kyseessä vain joidenkin polisipääliköiden käynnistämät rahanhankintatalkoot. Kyllähän se toki on rauhoittava tieto että: rosvot vie vain rahat, muttei kaiketi heikeä, mutta jos turvatoimet heidän varalleen on viety huippuunsa, kalliine ja moninaisene varusteineen, - on kyseessä varmaan eräälainen nykypäivän "Wagon Train", eikä niinkään rento lomailu. Ja jos "mopo lähtee mahdollisen ryöstön ainkana käsistä", voidaankin puhua homman muuttumisesta Sam Beckhenbahin elokuvaksi: "Verinen viikonloppu".

Äänestä

Ei kai vain ole tullut nähtyä utopistisia unia, Olethan ollut väärässä paikassa. Eihän Castro Marimissa olekkaan soveliasta käyttää toriparkkia nykyään koska, karavaanareille on tehty aivan oma hyvin varustettu pakkipaikka torin läheisyyteen. Uskoisin että näitä uusia parkkeja kannattaa käyttää, niin ei synny sanomista. Kiertelin useammassakin parkissa tämän talven aikana eikä missään havaittu moista karavaanari vihaa, myöskin rottatorilla. Koitan kyllä välttää näitä joukkoparkkeja koska niissä useikin syyllistytään laittomiin jätesäiliöiden tyhjennyksiin kuten kemsan sisällön hautaamista rantahietikolle kaivettuun kuoppaan jopa Suomalaistenkin toimesta. Olen omin silmin nähnyt ja seurannut tilanteita jo 20 vuoden ajan.

Äänestä
  • Muutos ollkin siti että: nyt puutettiin entisillä asiohin sakottamalla, ja vaapaparkkeina pidettyjä paikkoja putsatiin, sekä kieltolaputuksin, että niitä tehostavin sakotusiskuin. Tämä näkyi koko rannilolla siten että, vanhat parkit tyjennetiin, ja uusienkaan luvallisuudesta, ei ilman sakkolapun saamista ollut enää takuita. Vapaa pysäköinti on siis siellä kiellettyä, missä se ei ole erikseen sallittu - ja vapaaparkkeilu perustuu siis osin poliisi toimimattlmuuteen, - eli siihen että poliisi katsoo asiota läpi sormien - uuteen käytäntöön siirtymisen aikana. Tilanne on lähinnä sekava ja hämmentävä, ottaen huomioon sen käyttöpaineen mikä alueelle kohdistuu, lämmittävän auringon- ja puhtaiden rantojen johdosta.

    Äänestä

  • Rottatoriko on sen näköinen paikka että kannatta ajaa Europan halki sille lekottelemaan?

    Äänestä

  • Amalian Armas kirjoitti:

    Muutos ollkin siti että: nyt puutettiin entisillä asiohin sakottamalla, ja vaapaparkkeina pidettyjä paikkoja putsatiin, sekä kieltolaputuksin, että niitä tehostavin sakotusiskuin. Tämä näkyi koko rannilolla siten että, vanhat parkit tyjennetiin, ja uusienkaan luvallisuudesta, ei ilman sakkolapun saamista ollut enää takuita. Vapaa pysäköinti on siis siellä kiellettyä, missä se ei ole erikseen sallittu - ja vapaaparkkeilu perustuu siis osin poliisi toimimattlmuuteen, - eli siihen että poliisi katsoo asiota läpi sormien - uuteen käytäntöön siirtymisen aikana. Tilanne on lähinnä sekava ja hämmentävä, ottaen huomioon sen käyttöpaineen mikä alueelle kohdistuu, lämmittävän auringon- ja puhtaiden rantojen johdosta.

    niinpä, on syytä välttää sellaisia joukkokokoontumis paikkoja missä noin kovasti sakoitetaan. Tosin minulla ei ole ollut koskaan huomauttamista poliisin toiminnan johdosta kyseenomaisissa vapaaparkeissa. Rauhassa olen virkavallalta saanut olla.

    Terveisin Jorma K kaikkien karavaanareiden kaveri jopa hirttäytyneidenkin.

    Äänestä

Eipä kai, Paskavatkaamon rannat ovat paljon mukavemmat. Pääsee junallakin matkustelemaan oikein rannalle saakka. Täytyy kyllä mainita että vapaaparkit ovatkin todennäköisesti häviämässä taajamista pikkuhiljaa. Monikin vanha parkki on supistunut huomattavasti viimeisten vuosien aikana.

Terveisin Jorma K vannoutunut parkkien sekakäyttäjä.

Äänestä
  • Ja ostaessasi matkailuauton- tai vaunun ostat vapauden illuusion jolle ei ole todellisuuspohjaa, enempää kuin pärinäpoikien vapudella mopokerhoissaan.

    Esimekkinä mainittakoon että Helsingissä on yksi ainoa septitankkien tyhjennyspiste, jota sesonkinpäivinä Rastilan ulkopuoliset matkailijat, - turisstit käyttävät sesonkiaikana yhden tyhjennyksen verran vrk:ssa, hintaan yksi euro. Ei ole vaikea arvata, kannustaako Helsinki tällä palvelutasollaan porukkaa lemppaamaa paskat vain: silmien välttäessä pusikkoihin.

    Asuntoautot maksavat helposti 35 000:sta sinne 250 000:n mutta mitään palveluja ei ajanmukaisina näille teidenkuluttajille tarjota. Ei edes leiripaikkaa kuten romaanikansalle, - puhumattakaan paluurahasta kotiin.

    Äänestä

  • Pappa Tuntureilta kirjoitti:

    Ja ostaessasi matkailuauton- tai vaunun ostat vapauden illuusion jolle ei ole todellisuuspohjaa, enempää kuin pärinäpoikien vapudella mopokerhoissaan.

    Esimekkinä mainittakoon että Helsingissä on yksi ainoa septitankkien tyhjennyspiste, jota sesonkinpäivinä Rastilan ulkopuoliset matkailijat, - turisstit käyttävät sesonkiaikana yhden tyhjennyksen verran vrk:ssa, hintaan yksi euro. Ei ole vaikea arvata, kannustaako Helsinki tällä palvelutasollaan porukkaa lemppaamaa paskat vain: silmien välttäessä pusikkoihin.

    Asuntoautot maksavat helposti 35 000:sta sinne 250 000:n mutta mitään palveluja ei ajanmukaisina näille teidenkuluttajille tarjota. Ei edes leiripaikkaa kuten romaanikansalle, - puhumattakaan paluurahasta kotiin.

    Noo, eiköhän ne unelmat ja illuusiot ole jo karisseet matkailun myötä, nyt vain harrastetaan matkailua unelmista haaveilematta. Oikein mukavaltahan tämä tuntuukin. Mutta, Paskat kyllä tullee lempattua niihin varattuihin paikkoihin ainakin täällä Espanjan kuumuudessa. Täällä Bakiossakin toimii kaupungin tekemä tyhjennyspiste vapaaparkkilaisille, oikein mukavasti vielä suunniteltu. Hyvät tuntuu v. parkitkin olevan, aivan biitsin tuntumassa kauniissa maisemissa.

    Terveisin Jorma K kaikkien karavaanareiden kaveri, jopa moottoritie karavaanareiden.

    Äänestä

äläkää,karavanisti on kaikkien kaveri,entinen karavanisti

Äänestä

mitä te asuntoauton velaksi ostaneet,teillähän on asuntoauto,mitä palveluja tarvis kun on asuntoauto

Äänestä
  • Eikö sinun luottotiedollasi saa sellaista?

    Äänestä

ei saa mutta,ei tartte valittaa

Äänestä

Karavaarien sisään hyväksytty erityinen Rutusakki, on selvästi yhdistyslain vastainen, yhdistyksen jäsenten tasa-arvoisuutta loukkaava erityisryhmä, jonka hyväksyminen Karavaanari yhdistykseen on lain yhdistyslain vastaista toimintaa.

Äänestä
  • Kovasti kiinnostaa tietää, mitä yhdistyslain kohtaa Rautapää tarkoittaa "Karavaarien sisään hyväksytty erityinen Rutusakki, on selvästi yhdistyslain vastainen, yhdistyksen jäsenten tasa-arvoisuutta loukkaava erityisryhmä, jonka hyväksyminen Karavaanari yhdistykseen on lain yhdistyslain vastaista toimintaa." kirjoituksessaan.

    Paljon muitakin väitteitä jätti Rautapäältä perustelematta. Tarkenna perusteellisemmin, mitä tarkoitit kirjoittaessasi edellä olevan viestin.

    Äänestä

  • sviduilija kirjoitti:

    Kovasti kiinnostaa tietää, mitä yhdistyslain kohtaa Rautapää tarkoittaa "Karavaarien sisään hyväksytty erityinen Rutusakki, on selvästi yhdistyslain vastainen, yhdistyksen jäsenten tasa-arvoisuutta loukkaava erityisryhmä, jonka hyväksyminen Karavaanari yhdistykseen on lain yhdistyslain vastaista toimintaa." kirjoituksessaan.

    Paljon muitakin väitteitä jätti Rautapäältä perustelematta. Tarkenna perusteellisemmin, mitä tarkoitit kirjoittaessasi edellä olevan viestin.

    Kannattaisi itse perehtyä yhdistyslakiin, jos kerran kuuluu yhdistykseen, jonka toiminta edellytää sääntöjen mukaista toimintaa, kaikkien yhdistyksen jäsenten etuja tasapuolisesti ajaen- sekä edistäen. Yhdistysten valvontahan kuuluu yhdistyksen hallitukselle, ja heidän lisäkseen tietysti: Patentti- ja Rekisterihallitukselle, josta kysyjä voisikin tiedustella: vastaako Karavan yhdistyksen nykytila yhdistyslain mukaisia velvoitteita. Vaikkapa sitä, saako yhdistyksen sisään perustaa, omin säännöin- ja jäsenistöin toimivia erillisiä eturyhmiä, edunajajineen?

    Äänestä

onhan siellä muitakin kerhoja,golf,koira,radioamatöörit,vop sekä ne sinua riivaavat rutut.erotappa näistä ne mihin kykysi riittää.

Äänestä
  • Kerhot, ja jäsenistöä jakavat: erityiset etujärjestöt edustajieen ja omine hallituksineen ovat aivan eri asia kuin Karavaanari yhdistyksen sisäiset harrastajapiirit. Rutu-sakki on selvästi erityinen eturyhmä, omine jäsenistöineen, tunnuksineen ja sääntöineen - vastoin yhdistyslain periaatteita: yhdistyksen sisällä, eriarvoistaen jäsenistön asemaa.

    Äänestä

  • Patentti- ja Rekisterihallitus on se taho, jonka laillisuusvalvonnalliseen vastuuseen kuuluu puuttua asiohin: jotka eivät vastaa yhdistyslain edellyttämää toimintaa. Sillä on valtuudet puuttua lain vastaisuuksiin, jos yhdistysten vastuuhenkilöt eivät sitä itse tee.

    Äänestä

  • Se miten erillinen Rutusakki on integroitu osaksi Karavaanareita, rikkoo selvasti yhdistyslakia, ja Karavaanari yhdistyksen jäsenten tasa-arvoisia oikeuksia ja etuja..

    Äänestä

  • Entinen kyttä kirjoitti:

    Se miten erillinen Rutusakki on integroitu osaksi Karavaanareita, rikkoo selvasti yhdistyslakia, ja Karavaanari yhdistyksen jäsenten tasa-arvoisia oikeuksia ja etuja..

    Täsmennys: kyseessä on siis Karavaanariyhdistys, jonka jäseninä omia etujaan ja jäsenistöään kartuttuava Rutusakki, erityisryhmänä loisii.

    Äänestä

  • Kyttä tietää kirjoitti:

    Täsmennys: kyseessä on siis Karavaanariyhdistys, jonka jäseninä omia etujaan ja jäsenistöään kartuttuava Rutusakki, erityisryhmänä loisii.

    Arvo Rautapää ja Kyttä tietää eivät näytä tietävän Rutu porukan ja SFC:n yhteydestä mitään. Muutenkin yhdistystoiminnan tuntemuksessa näillä "Herroilla" on perustavaa laatua olevia puutteita. Näinhän suurimmalla osalla yhdistyksiin kuuluvista karavaanareista on samanlaisia tiedon puutteita.

    Uusi yhdistyslaki astui voimaan 1.9.2010.

    Rautapäälle ja Entiselle kytälle kotiläksyksi luettavaa. Entisen kytän olisi pitänyt itse osata etsiä tarpeelliset tiedot Oikeusministeriön nettisivuilta.

    Kattava tietopaketti iltalukemiseksi yhdistyslain muuttamisesta ja uudesta yhdistyslaista.
    http://www.om.fi/1172045285650

    Ei esittänyt mitään, linkittämällä sivustolle tietopaketin, eli tämä linkitys ei kumoa- tai osoita vääräksi mitään siitä, mitä Rautapää ja Entinen Kytttä on esittänyt.

    Tietysti arvoi asiasta tulee hakea, puoluettoman laillisuusvalvojan kautta, eli tässä tapauksessa selllainen taho on lähinnä: Patentti- ja rekisterihallitus jolla on asian arviointiin tarvittavat eväät.

    Äänestä

  • Kaikkitietävä Kyttä kirjoitti:

    Kaikkitietävä Kyttä ei itse pysty yksinkertaisintakaan tehtävää hoitamaan. Annan linkin, mihin Kaikkitietävä Kyttä voi tehdä puolueettomalle laillisuusvalvojalle pyynnön arvioida yhdistyslain rikkomukset kerrotussa tapauksessa.
    http://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri.html

    Hauskinta tapauksessa on se, että näitä palstakirjoituksia pidemmälle ei Rautapäällä eikä Kytällä rahkeet riitä.

    Heh, heh, heh...

    Äänestä

  • sviduilija kirjoitti:

    Arvo Rautapää ja Kyttä tietää eivät näytä tietävän Rutu porukan ja SFC:n yhteydestä mitään. Muutenkin yhdistystoiminnan tuntemuksessa näillä "Herroilla" on perustavaa laatua olevia puutteita. Näinhän suurimmalla osalla yhdistyksiin kuuluvista karavaanareista on samanlaisia tiedon puutteita.

    Uusi yhdistyslaki astui voimaan 1.9.2010.

    Rautapäälle ja Entiselle kytälle kotiläksyksi luettavaa. Entisen kytän olisi pitänyt itse osata etsiä tarpeelliset tiedot Oikeusministeriön nettisivuilta.

    Kattava tietopaketti iltalukemiseksi yhdistyslain muuttamisesta ja uudesta yhdistyslaista.
    http://www.om.fi/1172045285650

    Pysyttelisit " Jouko" siellä kausipaikkalaisten omilla sivuilla (jäsenkeskustelussa) kantaa ottamassa. Ethän sinä ole muuta matkailua harrastanut, koko karavaanariutesi aikana. Yksistään kantasi on niin kovin vanhanaikuistunut, kannattaisiko pitää sinun sormesi kurissa? Muuten saatat joutua yhä enemmän siihen naurettavuuden suohon, " mihin olet itsesi jo saattanut". Kyllä minusta tuntuu kuin seurailisit edelleen niitä maanis/depressiivisiä polkujasi. Pyrithän edelleen kirjoituksillasi esiintuomaan mielestäsi " oman" tärkeytesi karavaanareissa. Et vain edelleenkään huomaa, ei sinua arvosteta sinulle jo "naureskellaan".

    Äänestä

Mistäpä sen jälkeen jäsenmaksut yhdistykselle????????????????

Äänestä
  • Asiat vaan tutkintaan

    Äänestä

Ehdottomasti ainakin minä olen valmis eroamaan Suomen turhimmasta Yhdistyksestä.

Äänestä
  • Ei se että yhdistyksessä on tehty, sen jäsenistön etujen vastaisia päätöksiä ole syy erota, vaan asiat on saatettava vain kaikkien sen jäsenten osalta tasavertaiseen tilaan, ja yhdistyslain vastaisista toimista on tehtävä valitus Patenttti- ja rekisterihallisukseen.

    Äänestä

jorma ole tehnyt jo sitä eroamistasi josta olet kauan puhunut,etkö saa mitään aikaiseksi? eipä jäädä kaipaamaan.

Äänestä
  • pahanlaisesti ruosteessa on rautapään yläkerta ja kyttä harrastanut näköjään vain kerrostalokyttäämistä. niin on typerät mielipiteet molemmilla. kun vain luuloilla ja tietämättömyydellä ryhtyy asioita arvostelemaan niin tuollaiselta se näyttää.

    Äänestä

  • hra tietäväinen kirjoitti:

    pahanlaisesti ruosteessa on rautapään yläkerta ja kyttä harrastanut näköjään vain kerrostalokyttäämistä. niin on typerät mielipiteet molemmilla. kun vain luuloilla ja tietämättömyydellä ryhtyy asioita arvostelemaan niin tuollaiselta se näyttää.

    Keskustelua ei ole se että, asiota perustelematta pyrkii mitätöimään toisten esittämiä asiota. Sellainen keskustelu on yksinpuhelua omien näkemysten kanssa. Et kynnyt yksilöimään mitään esityksessäsi, joten esitit vain omia asenteitasi, - et muuta. Vaikutat kykenemättömältä sisällölliseen keskusteluun.

    Äänestä

  • Eipä tietenkään jäädä kaipaamaan, enhän sit ole odottanutkaan. Eihän sota yhtämiestä kaipaa mutta, ei yksi mies sotaakaan. Älä siis turhaan isottele omassa tärkeydessäsi, tuskimpa sinuakaan kovin moni kaipailisi, minusta puhumattakaan. Vastauksesihan oli aivan tyypillinen etutelttalaiste jupinoihin rinnastettava jo monesti ennenkin mainittu toteamus. Koita siis keksiä niillä surkastuneilla aivoillasi jotain hivenen uudempaa mielipidettä asioista. Ymmärrän kyllä mielikuvituksesi ei riitä.

    Toteamukseni eroamisesta on kerrassaan alku SFC. alasajosta. Luuletko että yhdistykseen kuuluisi vain tyytyväisiä jäseniä, niin kuin monta kertaa olenkin todennut että, tyhjän saa pyytämättäkin. Sitä vain en ole vieläkään ymmärtänyt miksi ja minkä vuoksi Rutut aikoinaan yhdistettiin kattojärjestöön. SFC ei ole eikä tule pystymään vaikuttamiseen matkailun saralla. Jos mitään kongreettista on joillain esitettävänä niin ollos hyvä vain. Ehkäpä se aikaisten ymmärtämättömien päättäjien ansiosta. Rututhan ovat runsaslukuisin erillinen jäsenmaksujen maksaja karavaanareissa. Jospa kaikki Rutut päättäisivätkin aloittaa omatoimisen ulkomaanmatkailua harrastavan yhdistyksen olisi se karavaanareiden kuolin isku.

    Näitä ruosteisia Rautapäitähän karavaanareissa on riittänyt aikojen alusta asti ja tuntuu edelleen riittävän vaivoiksi asti. Jos kerran tuntuu siltä että päätökset ovat lainvastaisia niin korjatkaa ihmeessä. Jos helpottaa vaivat sen jälkeen niin hyvä.

    Terveisin Jorma K kaikkien karavaanareiden kaveri Jopa ruostuneidenkin.

    Äänestä

  • UPDATE_9591613 kirjoitti:

    Eipä tietenkään jäädä kaipaamaan, enhän sit ole odottanutkaan. Eihän sota yhtämiestä kaipaa mutta, ei yksi mies sotaakaan. Älä siis turhaan isottele omassa tärkeydessäsi, tuskimpa sinuakaan kovin moni kaipailisi, minusta puhumattakaan. Vastauksesihan oli aivan tyypillinen etutelttalaiste jupinoihin rinnastettava jo monesti ennenkin mainittu toteamus. Koita siis keksiä niillä surkastuneilla aivoillasi jotain hivenen uudempaa mielipidettä asioista. Ymmärrän kyllä mielikuvituksesi ei riitä.

    Häivy !!!

    Äänestä

  • Arvo Rautapää kirjoitti:

    Keskustelua ei ole se että, asiota perustelematta pyrkii mitätöimään toisten esittämiä asiota. Sellainen keskustelu on yksinpuhelua omien näkemysten kanssa. Et kynnyt yksilöimään mitään esityksessäsi, joten esitit vain omia asenteitasi, - et muuta. Vaikutat kykenemättömältä sisällölliseen keskusteluun.

    Jaahas ! Sitä on vaihdettu palstaa missä vapaa mies haluaa seuraavaksi sisällöllistä keskustelua käydä.

    Kuinka vain. Liukkaalla jäällä luistelet tylsillä hokkareilla. Yksikään väitteesi ei pidä paikkaansa todellisuuden kanssa, mutta saatpa aikaiseksi sitä paljon himoamaasi keskustelua ...tyhjästä... !

    Äänestä

  • UPDATE_9591613 kirjoitti:

    Eipä tietenkään jäädä kaipaamaan, enhän sit ole odottanutkaan. Eihän sota yhtämiestä kaipaa mutta, ei yksi mies sotaakaan. Älä siis turhaan isottele omassa tärkeydessäsi, tuskimpa sinuakaan kovin moni kaipailisi, minusta puhumattakaan. Vastauksesihan oli aivan tyypillinen etutelttalaiste jupinoihin rinnastettava jo monesti ennenkin mainittu toteamus. Koita siis keksiä niillä surkastuneilla aivoillasi jotain hivenen uudempaa mielipidettä asioista. Ymmärrän kyllä mielikuvituksesi ei riitä.

    Toteamukseni eroamisesta on kerrassaan alku SFC. alasajosta. Luuletko että yhdistykseen kuuluisi vain tyytyväisiä jäseniä, niin kuin monta kertaa olenkin todennut että, tyhjän saa pyytämättäkin. Sitä vain en ole vieläkään ymmärtänyt miksi ja minkä vuoksi Rutut aikoinaan yhdistettiin kattojärjestöön. SFC ei ole eikä tule pystymään vaikuttamiseen matkailun saralla. Jos mitään kongreettista on joillain esitettävänä niin ollos hyvä vain. Ehkäpä se aikaisten ymmärtämättömien päättäjien ansiosta. Rututhan ovat runsaslukuisin erillinen jäsenmaksujen maksaja karavaanareissa. Jospa kaikki Rutut päättäisivätkin aloittaa omatoimisen ulkomaanmatkailua harrastavan yhdistyksen olisi se karavaanareiden kuolin isku.

    Näitä ruosteisia Rautapäitähän karavaanareissa on riittänyt aikojen alusta asti ja tuntuu edelleen riittävän vaivoiksi asti. Jos kerran tuntuu siltä että päätökset ovat lainvastaisia niin korjatkaa ihmeessä. Jos helpottaa vaivat sen jälkeen niin hyvä.

    Terveisin Jorma K kaikkien karavaanareiden kaveri Jopa ruostuneidenkin.

    Ota Jorma rauhallisesti, äläkä kiihdytä itseäsi turhaan asiassa josta tietosi vaatisivat pikaisesti päivittämistä.

    Äänestä

  • sviduilija kirjoitti:

    Jaahas ! Sitä on vaihdettu palstaa missä vapaa mies haluaa seuraavaksi sisällöllistä keskustelua käydä.

    Kuinka vain. Liukkaalla jäällä luistelet tylsillä hokkareilla. Yksikään väitteesi ei pidä paikkaansa todellisuuden kanssa, mutta saatpa aikaiseksi sitä paljon himoamaasi keskustelua ...tyhjästä... !

    Kuin myös toveri vartiainen, älä ota turhaa pulttia tiedät kuinka siinä käy.

    Äänestä

  • toveri vartiainen, kirjoitti:

    Kuin myös toveri vartiainen, älä ota turhaa pulttia tiedät kuinka siinä käy.

    Monipersoonan yksi nimimerkeistä on juuri "toveri vartiainen" eri muunnoksineen. Sinullahan noita nimimerkkejä riittää yli oman tarpeesi. Et pysty hämäämään minua noilla silmänkääntötempuillasi.

    Monipersoonalla tuntuu olevan maaninen vaihe menossa. Yksi monipersoonan käyttämistä uusimmista nimimerkeistä. Niitä kertakäyttöisiä nimimerkkejähän monipersoonalla riittää, vaikka muille jakaa.

    Äänestä

Sinähän Jorma hyvä erosit karavaanareista ja rutuista jo aikoja sitten kun pieneen päähäsi ei sopinut millään että kaikille muille vittuilusi ei kehitä karavaanimatkailua mitenkään

Äänestä
  • Ai jaa enpä muistanutkaan, onnekseni vittuilu taisi olla molemmin puoleista.Sinä onneton näytät sitä edelleen jatkavan, noo saamasi pitää jo vain minulle passaa. Pääsetkin taas raakkumaan seriffiä ja niitä hyviä tolloja kavereistasi avuksi. Näyttää siltä tosiaankin että ei se porukka ole miksikään muuttunut, vaikkakin yrittää vieläkin näytellä julkisesti viisaampaa kuin onkaan.

    Etkös muuten olekaan huomannut että olen kuulunut taas noin vuoden verran siihen sääliö loisija yhdistykseen, Mikä olettaa omaavansa jonkin-laista vaikutusmahdollisuutta karavaanareiden hyödyksi. Mutta kissan paskat, ei muuta kuin luotto-yhtiöiden lypsylehmiä. Johan nauravat taas nauris-maan aidatkin.

    Sinähän oletkin kova edes-auttamaan karavaanareiden asiaa, ainakin mitä haukkumiseen tulee, Yrität parhaan kykysi mukaa räykyttää kuin rakkikoirat, mutta eihän siitä kukaan välitä, siinä sinulle taas vähän kehitystä. Huomaatko pystyn sentään kirjoittamaan omalla nimellä, ei tarvitse selän takana nimimerkin suojassa tovereita haukkua. Katsos jotkut uskaltavat sanoa asiaa julkisestikin.

    Mitä taas päähäni tulee niin hyvää suomalaista keskitasoa on koko, siis ei pientä niin-kuin sinun rusina khm mmm. varustettu. Mutta älä nyt kuitenkaan pulttia noin kovasti ota, vaikka et vittuiluani kestäkkään. Katsos ei kaikkia ole luotu kestämään edes asiallista asiaa, näin vain sattuu näreet olemaan sinunkin kohdallasi.

    Että yritäppä miettiä, josko taas eroaisin mokomasta lattia-luuttu yhdistyksestä. Eikös pussihousu paulitkin ole jättämässä uppoavaa laivaa. Muuten Jamesin porukan jäsen-määrä on kasvanut aika kohinalla, syyhän ei tietenkään satu olemaan sinun-kaltaisten höpisijöiden , eihän.?????

    Mikähän helkatti oikein vaivaa sinunkin tarkkavaisuuttasi kun, et ole vai etkö kenties osaa lukea kirjoitettua sanaa. Mielestäni olen maininnut montakin kertaa että liityin taas karavaanareihin, mutta en toki hyötymistarkoituksessa. Kuten useammat henkilöt jotka ovat karavaanareihin liittyneet, ovat julki-tuoneet hyötymistarkoituksen, keskusteluissaan kanssani. Sitä vain en käsitä mitä ovat hyödyntäneet kun samat alennukset saa ilmankin. Niin laivoissa kuin muissakin yhteyksissä.

    Äänestä

  • Niin Olli, eipä se sinunkaan vittuilusi koskaan ole karavaanareita kehittänyt. Päin vastoin, kirjoituksillesihan yleisesti naureskellaan, " juoppohullun aikaansaannoksina.

    Näinhän tämä tonttulauma on sitten kehittyvä.

    Äänestä

Entä mitä mieltä olet siitä "keskustelusta", jota sivustolla on käyty täysin luokattomia alapääjuttuja viljellen?

Äänestä
  • Sieltähän ne alapääjutut ovat etuteltan kirjoittajien tekosia, Ainakin mitä nyt viimeaikoina on tullut julki, voisimpa vielä luetella nimetkin. Annan kuitenkin kirjoittajien arvuutella ketä tai ketkä ovat alpää juttujen takana. Ja Poliisiltahan saatta saada lisää tietoa asiasta kunhan asia etenee oikeusasteelle.

    Äänestä

Nämä Rutujen swing partyt on kerrassaan ällöttäviä. Mirjakin vonkaa aina että pääsisi sinne jakamaan kokemuksia..

Äänestä
  • Äläs nyt tollasia väitä, mulla ainakin jalka vipattaa niissä mukavasti.

    Äänestä

Juttu Rutuista alkaa jo riittämään. Mikä helvetin sonnilauma se oikein on , kun siitä niin iso juttu on täällä tehty.

Äänestä
  • valiojoukkoa valiojoukkoa.

    Äänestä

Juu, sellanen että härkivät toistensa niskoissa.

Äänestä

Ammut
25.3.2011 18:18

Juu, sellanen että härkivät toistensa niskoissa.

Näin ansioituneet karavaanarit 2011.

Äänestä
  • Rutu ja kääkkä ei ole sama aisa, vaikka niin jotkut ymmärtävät. Nimitykset vaan samaltakuulostavana sekoittuvat.

    Äänestä

  • Ei sama kirjoitti:

    Rutu ja kääkkä ei ole sama aisa, vaikka niin jotkut ymmärtävät. Nimitykset vaan samaltakuulostavana sekoittuvat.

    Eipä tietenkään, helppohan Rutu on paskasta erottaa.

    Äänestä

jaa.

Äänestä

Niin, poikeavathan ovat laji sinänsä, olenhan seuraillut Hannleksen ja Maijan touhuja etelässä. Hyh hyh, oikein huono olo tuli, kun ajattelenkin huuli huulta vasten.

Äänestä

Niin, poikeavathan ovat laji sinänsä, olenhan seuraillut Hannleksen ja Maijan touhuja etelässä. Hyh hyh, oikein huono olo tuli, kun ajattelenkin huuli huulta vasten.

Äänestä

Hannleksen
19.6.2012 21:25

Niin, poikeavathan ovat laji sinänsä, olenhan seuraillut Hannleksen ja Maijan touhuja etelässä. Hyh hyh, oikein huono olo tuli, kun ajattelenkin huuli huulta vasten.

Teukka.

Äänestä

Sellaista elämä on Hanneleksilla ja Maijalla, suosio on vain kovasti hiipunut. Olisikohan kyse erikoislaatuisista viehtymyksistä, mene ja tiedä. Kylllä etelässäkin riitti pariskunnalla selkääntaputtajia, tosin pesäpallomailalla. Onhan tuo sosiaaliseen elämäntapaan tottuneilla karavaanareilla mukava piirre.

Äänestä
  • `Kymmenen vuotta Rutuissa, joiden aikana seitsemän pitkää etelänmatkaa
    Espanjaan ja Portugaliin. Joten jotain asiasta tiedän minäkin.

    Ihan hyvä porukka Rutut ovat. Ainoa ihmetystä herättävä asia on se,
    että Rutujen hallitus, kopla, itse täydentää itseään. Jos haluat koplaan
    ja järjestön vaikuttajaksi niin sinun on hyvissä ajoin alettava nuoleskelemaan
    ja lahjomaan koplan jäseniä. Ja sitä tapahtuu.

    Jussin jatkoja!

    Äänestä

  • La`mer kirjoitti:

    `Kymmenen vuotta Rutuissa, joiden aikana seitsemän pitkää etelänmatkaa
    Espanjaan ja Portugaliin. Joten jotain asiasta tiedän minäkin.

    Ihan hyvä porukka Rutut ovat. Ainoa ihmetystä herättävä asia on se,
    että Rutujen hallitus, kopla, itse täydentää itseään. Jos haluat koplaan
    ja järjestön vaikuttajaksi niin sinun on hyvissä ajoin alettava nuoleskelemaan
    ja lahjomaan koplan jäseniä. Ja sitä tapahtuu.

    Jussin jatkoja!

    Jonkunhan nekin työt on tehtävä, eikö perustu nämäkin hommat vapaaehtoisuuteen. Onko kovin tarkoituksen mukaista nuoleskella tai lajoa koplan jäseniä laisinkaan. Luulisin tehtävän olevan tarkoitukseltaan kovin vähäpätöinen ,vailla parempaa merkitystä. Mitä ihmeellistä on olla asiaoiden hoitajana jossain Rutuissa tai karavaanareissa. En katsoisi tehtävää kovinkaan mieltänostattavaksi tehtäväksi.

    Minjulle ei henkilökohtaisesti ole koskaan luonut minkäänasteisia, säväyksiä mokoma titteli, vai saako siitä paremman hautapaikan kirkkomaalle ? Tuskin kun on pari-metriä multaa naamasi-päällä, sinut on unohdettu.

    Äänestä

  • jos haluat käyttää kirjoitti:

    jos haluat käyttää
    23.6.20

    Jonkunhan nekin työt on tehtävä, eikö perustu nämäkin hommat vapaaehtoisuuteen. Onko kovin tarkoituksen mukaista nuoleskella tai lahjoa koplan jäseniä laisinkaan. Luulisin tehtävän olevan tarkoitukseltaan kovin vähäpätöinen ,vailla parempaa merkitystä. Mitä ihmeellistä on olla asiaoiden hoitajana jossain " Rutuissa" tai karavaanareissa. En katsoisi tehtävää kovinkaan mieltä-nostattavaksi tehtäväksi.

    Minulle ei henkilökohtaisesti ole koskaan luonut minkään-asteisia, säväyksiä mokoma titteli, vai saako siitä paremman hautapaikan kirkkomaalle ? Tuskin kun on pari-metriä multaa naamasi-päällä, sinut on unohdettu.

    , tätyy asiat lutviutua, saadaan paperitehtaille töita.

    Äänestä

Voi vittu kyllä noita titteleiden kipeitä yksilöitä karavaanareihin mahtuu, perseennuolijoista kauhalla syötettäviin. Eikä Rutut poikkeusta tee, kokevathan erityisen tärkeäksi tehtävänsä olemattomassa järjestössä. Ovat kuin pienet lapset hiekkalaatikolla a 4 arkkia parcelasta toiseen kantaen, monen piilossa takin alla. Noo hyvähän se, jos itsensä tarpeelliseksi tuntevat. Minulla ei ole koskaan aikaa riittänyt kyseisiin poikaviikareiden tarpeellisuusleikkeihin. Fuengorilassahan näitä riitti riittämiin poikkeavista rauhasettomiin juoppoja mainitsematta. Melkoinen seurakunta, tosin mainittava on ei kuulu minun seurapiiriini.

Äänestä
  • Heinonenjorma, katkeran vanhan miehen tilitystä.
    Miten sinäkin suht fiksu mies olet sortunut riitelemään joka jutussa.
    Löysää sitä piposi narua ja ota hieman rennommin ja nauti elämästä.

    Älä ole katkera vanhus. Nauti elämästäsi ja karavaanharrastuksestasi.

    Äänestä

  • La`mer kirjoitti:

    Heinonenjorma, katkeran vanhan miehen tilitystä.
    Miten sinäkin suht fiksu mies olet sortunut riitelemään joka jutussa.
    Löysää sitä piposi narua ja ota hieman rennommin ja nauti elämästä.

    Älä ole katkera vanhus. Nauti elämästäsi ja karavaanharrastuksestasi.

    Valitettavasti minulla ei ole tarvetta olla katkera eikä tilitellä mitään. tapanani ei ole myöskään riidellä, eikä piponi narua kiristele. Se että tapano kommentoida asioita totuudenmukaisesti ei ole riitelyä ei myöskään tilityksiä, on vain näkökantani asioissa josta minulta kysytään. Eiköhän ne henkilöt ole aivan jossain muualla joilla on taipumusta riitoihin (kääkät).

    Käsittääkseni nautin edelleen elämästäni tarpeiden mukaan, siihen ei minulla ole rahallista eikä materiaalista estettä. Tomin aivan kuin mieleni tekee, nauttien suunnattmasti. Luulen näiden matkailusta vieraantuneiden entisten karavaanareiden kärsivän , kun eivät itse pääse nauttimaan. Mosninaisista syistä johtuen.

    Joten sen suuremmin kantaa ottamatta.

    Äänestä

  • Heinonen Jorma kirjoitti:

    Gost @m nelifolia domos. Ei kiristä pipo eikä narut. En oikein ymmärrä ja tajua,mistä nyt on kysymys, kun täällä aliarvioidaan toisten tekemisiä.

    Äänestä

  • zviduil-ija kirjoitti:

    Gost @m nelifolia domos. Ei kiristä pipo eikä narut. En oikein ymmärrä ja tajua,mistä nyt on kysymys, kun täällä aliarvioidaan toisten tekemisiä.

    Kyllä pikkujokkerin pitäisi ymmärtää mistä on kysymys. Joko alat palautumaan edellisestä nöyryytyksestä. Voi voi mies ressu, ei taida sinulla helppoa olla. kaikki kusettavat ja härnäävät entistä koppivahtia. Ja mitä helvattua, mies vain tyhmänä yrittää saitella roikkua. Luulisi jo muijan kehoittavan häipyä puutarhalleen. Näytät olevan oikea monipersoona kun jatkuvasti vaihdat nimimerkkiä. Minua et kuitenkaan hämää. Otan aina nm. taustat selville, se on aivan helppoa. Kokeilkaa vaikka.

    Äänestä

  • Heinonen Jorma kirjoitti:

    Valitettavasti minulla ei ole tarvetta olla katkera eikä tilitellä mitään. tapanani ei ole myöskään riidellä, eikä piponi narua kiristele. Se että tapano kommentoida asioita totuudenmukaisesti ei ole riitelyä ei myöskään tilityksiä, on vain näkökantani asioissa josta minulta kysytään. Eiköhän ne henkilöt ole aivan jossain muualla joilla on taipumusta riitoihin (kääkät).

    Käsittääkseni nautin edelleen elämästäni tarpeiden mukaan, siihen ei minulla ole rahallista eikä materiaalista estettä. Tomin aivan kuin mieleni tekee, nauttien suunnattmasti. Luulen näiden matkailusta vieraantuneiden entisten karavaanareiden kärsivän , kun eivät itse pääse nauttimaan. Mosninaisista syistä johtuen.

    Joten sen suuremmin kantaa ottamatta.

    Monipersoonahan kaikista väitteistään huolimatta aloitti tilityksen teon. Syyn vaavn koittaa sysätä muiden harteille, kuten aina ennenkin on tehnyt.
    "Lyhyestä virsi kaunis"

    Äänestä

Ei taida paappa palautua, niin on potkaistu koivet alta.

Äänestä
  • Kuulemani mukaan Rutu ei enää jatka kerhona, vaan siitä ollaan muodostamassa liiton jäsenyhdisys ja samalla uudistetaan säännöt tarkoituksenmukaiseen linjaan liiton sääntöjä mukaillen. Ja siinä tapauksessa liittokokous hyväksyy tai hylkää hakemuksen.

    Äänestä

Aiheuttaapa liitosta eroamisia enemmänkin. tuleekohan sfc jäsenkato kiihtymään.

Äänestä
  • Onko Rutu sama kuin VoP? Jos yhdistys toteutuu, molemmat on syytä niputtaa samaan pakettiin sillä eikö nämäkumpikin hoitele ulkomaanmatkailua??? Tosiasia kuitenkin on ett maailmanmatkailua omalla kalustolla moninkertaistuu. On pakko todeta että monet muutkin jäsenyhdisykset pyrkivät samoille apajille?

    Äänestä

  • Miksi se sinua huolettaa?

    Äänestä

  • Rutu=VOP??? kirjoitti:

    Onko Rutu sama kuin VoP? Jos yhdistys toteutuu, molemmat on syytä niputtaa samaan pakettiin sillä eikö nämäkumpikin hoitele ulkomaanmatkailua??? Tosiasia kuitenkin on ett maailmanmatkailua omalla kalustolla moninkertaistuu. On pakko todeta että monet muutkin jäsenyhdisykset pyrkivät samoille apajille?

    "Rutu=VOP??? 2.7.2012 21:05

    Onko Rutu sama kuin VoP?"

    Eihän noilla kerhoilla ole mitään yhteistä toiminta-ajatusta. Jäsenistössä on jonkinverran samoja jäseniä. Siinä kaikki.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tasa-arvon vastaista kirjoitti:

Koska he jakavat yhdistyksen jäsenistöä, muodostamalla erillisiä omia sisäpiirejään tasa-arvoisen yhdistyksen sisään, - mudostuen erityiseksi omin säännöin ja kristeerein toimivaksi yhteisöksi, joka hyysää karavaanareita jakaen, vain omia jäseniään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu