alkoholi

KOPUTTAVALLE AVATAAN
No tietty ois hyvä jos ois tukea. Jos et halua heti miehellesi kertoa, niin olisi hyvä ehkä hakea apua yksityiseltä psykologilta, AA-kerhon kautta (itselleni tuntui liian "rajulta") tai ihan terveyden huollon/neuvolan kautta. Voi ensin puhua vaikka masennuksesta, ja sitten vasta kun saa sen oikean oman hoitajan, niin sitten alkoholista.

Koska siis riippuvuus on nimenomaa tuota: ei kestä sietämättömiä tunteita vaan peittää ne. Kun on paineita, jännittää, hermostuttaa, surettaa... Yleensä siis alunperin on saanut puutteelliset kyvyt käsitellä pettymyksiä ja kipuja, ei koe hallitsevansa itseään/elämäänsä, olevansa aktiivinen tekijä. Sitten hakee puudutusta, laimennusta, pientä kivaa. Minkä tietää olevan valhe ja itseasiassa, alkoholi ja muut riippuvuusaineet helpottavat vain pari ekaa kertaa ja jos EI ole oikeasti riippuvainen. Hyvin pian ne alkavat korostaa juuri sitä tunnetta, mistä haluttiin alun perin eroon.

Olet siis alunperinkin syystä tai toisesta saanut elämässäsi huonot eväät kestää negatiivisia tunteita ja perimän mikä ohjaa alkoholin suuntaan. Tarvitset apua saadaksesi työkaluja parempaan paineitten sietoon ja sitä kautta apua siihen, miten voit alkaa työstämään asioita. Minulla se auttoi, nyt on kuudes vuosi menossa. En enää juurikaan juo enkä polta: en ehtinyt niin alkoholistiksi asti, Luojan Kiitos, tai sitten en vaan ole, mutta minulla oli juuri tuollaista... Hermot meni, otan pari illalla. Joo, nyt tarttee lahjoa, otan yhden. Tässä rentoudun vaan ja polttelen pari. No, voi nyt napsuja viikonloppuna ottaa... Ruoan kanssa viiniä. Ja tunsin koko ajan syyllisyyttä, pahaa oloa. Annas olla kun jotain meni pieleen. Kynnen katkeaminen saa kohtuuttomat mittasuhteet, vastoinkäymiset alkaa tuntua helvetiltä tai on aina tuntuneetkin, siksi se juominen, muttei kestänyt enää. Jotain pelkoa, aina, hermostuneisuutta. Aina varuillaan. Sitten tietty masennusta, huonoa itsetuntoa ja hei, kuka nyt olettaa että missään oikein kovasti onnistuu silloin, tai alunperinkään? Saavutuksiin pitää kestää paineita ja ottaa riskejä: mä otin kyllä joskus riskejäkin ja yritin, mutta aina se viimeinen silaus meni pieleen: hermot vaan petti... Ja sain taas yhden syyn juoda.. Mutta lopultakin, oli lähtökohdat mitkä tahansa, se lusikka on vaan otettava omaan kauniiseen käteen. Ja siksi, ei heti tarvitse kertoa ehkä miehellekään, koska lopultakin, tämä matka ja päätös on sinun. Tottakai sun pitää kertoa heti kun pystyt, mutta koska tää on SUN vastuu ja kasvu ja matka, hän voi tukea, mutta ei päättää, eikä tehdä mitään sun puolesta. Mä uskon, että hän tukee sua kyllä ja auttaa heti kun tietää, mutta ehkä olisi hyvä oppia kestämään vähän itse ja mennä ihan itse, omin jaloin, vaikka jännittää ja ottaa vastuu omasta juomisestaan.

Mutta ne asiat on pikkuhiljaa korjattava. En olisi yksin selvinnyt, nyt on ollut järkevää ohjeistusta, maaleja, etenemistä jonkun avulla ja kanssa.
Jos elämästäsi tulee pelkkää uhriutumista ja heikkoutta, et ota vastuuta, et kasva ihmisenä ja sinusta tulee alkoholisti, ellet ole sitä jo. Sinussa nimittäin on kyllä sama voima kun muissakin: sinä oikeasti kyllä kestät paljon enemmän kun uskot, mutta sinun pitää hankkia se tieto. Sinun on kestettäväkin, itselleni matka on ollut antoisa, parantava, hieno ja kaikinpuolin tekemisen arvoinen, mutta tuskallinen, kipeä, pimeä, ahdistava ja kertakaikkisen satuttava: kyyneliltä ei ole vältytty. Toivon että haet ja saat apua ja otat oman elämäsi haltuun, ennenkuin kuningas alkoholi sen vie kokonaan.

Kuules!
Itsekkin vuosia sitten jäi tillutus päälle ja joka päivä piti muutama kalja ja siideri saada, että elämä edes jotenkin maistui!
Kyllä hävetti kaupasta hakea joka päivä juomista. :(
Rupsin sitten vain MIETTIMÄÄN asiaa perusteellisesti.
Mietin, miksi join.
Huomasin, etten jaksanut mieheni läsnä oloa muuten.
Hän on ihminen, joka ottaa suhteessa kaiken toisesta, mutta ei anna mitään tilalle.
Iloisesta sirkuttaja naisesta tuli mörököllin seurassa surullinen vuosien myötä. :(
Sanotaan, ettei toista voi syyllistää juomisesta. En tiedä, itsestäni ainakin tuntui, että mieheni kylmyys ja itsekkyys oli syy juomiseeni.
No, anyway...päätin alkaa satsaan liikuntaan ja puottaan painoa, jota olikin tullut 20kg 20 vuodessa.
Ja todellakin, kun löysin elämääni muutakin sisältöä, kuin happaman mieheni ja siiderin, juominen jäi.
Nykyään lähden joka päivä tunnin lenkille ja olen hommanut tehokkaan kuntolaitteen, jota käytän päivittäin iltaisin telkkaria katsellen ja paino on lähtenyt laskuun. Enää 5 kg ja olen nuoruusmitoissani, mieli on virkeä ja siiderin otan pari kertaa kesässä terassilla istuen.
Joskus otan pari viinilasia, jos on hyvää seuraa, mutta sitäkin harvemmin.
Kyllä se on kuule elämäntaparemontti, mikä auttaa juomiseen, suosittelen sinullekkin!
En muuten tuota hapanta ukkoa ole kuitenkaan jättänyt, onhan siinä hyvätkin piirteensä, mutta en vietä hänen kanssaan koskaan silloin aikaa, kun alkaa murjotus. Häippäsen silloin lenkille. Tai ystävieni luo kylään.
Siihen olen vetänyt tiukan rajan!! Se ukon hapatus masentaa, joten tiedän merkit ja keksin silloin itselleni muuta hommaa.
OMASTA olostahan on kyse, toisen murjotukset ei kuulu mulle!
Tsemppii sulle aloitukseen!

LIIKUNTAA kaljan sijaan!
Minullakin se tepsi!
Nuorruin myös 10 vuotta, kaverit sanovat niin ja lääkäri.