Tiedätkö, vaimo kulta, mitä miehesi puuhaa sillä teidän yhteisellä mökillänne? Tiedätkö, että siinä saunatuvan vuoteessa on ollut toinen nainen? En hämmästyisi vaikka olisi ollut muitakin, kuin minä. Minä jätin sinun miehesi, koska sinä olet olemassa. Sinä ja teidän yhteinen lapsenne. Miehesi ei ottanut vastuuta suhteestamme. Minun piti tehdä päätös, vaikka olen paljon nuorempi ja kokemattomampi. Se oli vaikeaa, mutta ainoa, oikea tapa hoitaa asia niin, ettet sinä olisi joutunut kärsimään. Teinköhän oikein? En hämmästyisi vaikka teidän kahden suhteessa sinä olisit se, joka kantaa vastuun miehen leikkiessä omiaan. Miehesi oli ihana minulle, mutta niin kovin itsekäs ja vastuuntunnoton leikkiessään meillä molemmilla. Millainen mies niin tekee? Ehkä kumpikaan meistä ei ole hänen arvoisensa, mutta sinä saat nyt minun puolestani pitää hänet. Minä haluan olla vapaa sellaisesta ongelmasta, joka ukkokultasi osaa olla.
Tuvassa.
Sundaygirl.
588
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tein samoin ja hankin paremman miehen. Vaikka varattukin oli ihana minulle, en pystynyt ikinä ymmärtämään kuinka helppoa petollisuus ja valheiden suoltaminen hänelle oli. Luulen että hän esitti minulle parempaa kuin on. Ja ykköselleen esittää tietenkin parempaa kuin on. Kunpa hänkin vain tietäisi että ei loppunut leikki miehen tunnustuksiin. En usko että mies olisi itse ikinä lopettanut suhdettamme.
Kiitti kun palautit mut ei haitannu mua et olit siellä vuoteessa! Mä en tykkää hyttysistä ja eihän se mun mies nyt oo niin hääppönen rakastajakaan. Kai nyt ittekin huomasit?
Itse olin aina teidän mökkireissujen ajan komean salarakkaani luona hänen upeassa kaupunkikodissaan. Ihanaa seuraa ja paljon enemmän nautintoa kuin kotona koskaan...
Mikä lopulta oli aloittajan pointti? Lällättääkö petetylle vaimolle vai esiintyä ylen hienona ihmisenä, kun armeliaasti jätti ukkomiehen vaimon vuoksi? Kuule, jos olisit hieno ihminen niin et olisi ukkomieheen sekaantunut alun alkaenkaan. Tämä kommentti siltä varalta, että tiesit miehen olevan naimisissa. Jos et tiennyt, niin sitten peruutan sanani. Mies oli varmasti sika ja paskiainen ja oli oikein lempata hänet, mutta älä sinäkään esiinny minään hyväntekijänä, kun makasit ukkomiehen kanssa. Siis siinä tapauksessa että tiesit vaimosta.
Olisihan ap voinut jatkaakin suhdetta, joten turha valittaa. Ei hän mitään kehuskele, kertoo vain mihin tulokseen on tullut, että tuntui väärältä. Saa kai täällä ajatuksiaan jakaa ilman että tarvitsee aina olla haukkumassa tmv? Ihmiset tekee virheitä, eikä ne korjaannu sillä että jälkikäteen osoitellaan ja viisastellaan.
Muutoin en kommentoi, mutta olen siellä ollut minäkin. Et ole ainoa vieras nainen.