...tavattiin...rakastuttiin...oltiin yhdessä kaksi vuotta...asuimme yhdessä...olimme kihloissa...oli hyviä hetkiä ja ihan liian paljon pahoja hetkiä - valheellisia sanojasi ja lupauksiasi, epätietoisuuden ja pettymyksen kyyneleitäni...viimein sanoin sinulle näkemiin...tunteet hautautuivat pahan oloni alle - ei edes eron tuskaa, vain muutama kyynel kun pakkasin tavarasi...vain pahaa oloa loputtomiin...toistat edelleen samaa kaavaa...etsin mielenrauhaani, tasapainoa elämääni - milloin sen saavutan, tiedä en...yksin sohvan nurkassa kyyhötän, peitto turvanani...hiljaa asioita mielessäni pohdin...joskus tuska iskee päälle, tunnen fyysistä kipua...nieleskelen...yritän hoitaa työni parhaani mukaan - kovin raskaalta se välillä tuntuu...vatsaan sattuu...haluaisin huutaa pahan pois...uskallanko enää rakastua - uskallanko enää antautua sille että minua rakastetaan...miksi?...miksi näin piti käydä??...elämä opettaa - liian raskaalla kädellä, tunnen niin...eikö jo riittäisi...vai joku tarkoitusko tällä on??...tiedä en...käperryn jälleen sohvan nurkkaan, vaivun ajatuksiini...miksi??...
Miksi??
savon-sanni-61
1134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
hei.
Usko pois, aika parantaa. Joku kaunis aamu huomaat ettei enää satukaan niin paljon.
Kaikella on tarkoituksensa, jopa kipeillä asioilla, ne kasvattavat meitä.
Voimia.