marevan lääkitys - vhh

Kuulemma eivät sovi yksiin nuo. Oli keuhkotulppia tammikuun puolenvälin paikkeilla. Sattumalta ne tukokset löytyikin, kun olin menossa hakemaan kuuria "keuhkoputkentulehdukseen." Pieniä tulppia molemmissa keuhkojen alaosissa ja toisen yläosassa, mutta ei siis suuria. Olin kärsinyt toistuvista flunssista.
Tukosten lähtöpaikkaa ei löydetty, mutta kai ne jaloista lähtivät, kun on suonikohjuja.
Ikää on yli 50v. Sydänvikaa tai mitään muutakaan ei ole. Oli myös kolesteroli alussa 7,4 ja sittemmin jopa nousi eli oli 7,8. Olivat laittaneet epikriisiin että aloitettaisiin, tai suunniteltaisiin aloittaa, Lipitor- lääkitys. Ei sitä kuitenkaan oltu kirjotettu, eikä myöhemminkään kirjoitettu kun lääkäriä näin. Hyvä niin? En olisi ehkä hakenut.

Olin viikon siis tammikuussa sairaalassa. 5 millistä Marevania ja napapiikkiä meni. Teho-osastolla en ollut missään vaiheessa.
Oireina oli "vain" hengenahdistus ja nopea pulssi, sekä korkea verenpaine.
Nyt syön myös enalapril 5 mg verenpainelääkettä yhden aamulla.
Napapiikkejä meni noin puolitoista viikkoa alussa.
Kävin ostamassa verenpainemittarin. Aiemmin sain vhh:lla verenpaineen ja kolesterolin kuriin.

Lopetin röökin. Sen seurauksena meni sitten suklaalevy per päivä ja sitä rataa.
Sitten rupesi kyllästyttämään, että eihän noin voi jatkua. En juo myöskään yhtään alkoholia. Näin ajattelin olla ainakin seuraavaan kontrolliin saakka. Tupakka toivottavasti jäi iäksi, ainakin hyvältä näyttää.

Syön nikotiinipurkkaa. Aikaisemmin olen onnistunut vhh:lla, mutta sitten se jäi. Tuli kaikenlaista harmia, menetystä ja vastuksia.

Nyt olen lisännyt viikon verran vihanneksia, lukuunottamatta kaalia ja parsaa. Kukkakaalta
kylläkin. Tosinhan siinäkin ON K-vitamiinia joka paksuntaa verta. Nyt oli veriarvo 1,7. Hoitaja ei oikein tykännyt. Sanoi kuitenkin että voin jatkaa, mikäli
joka päivä sitten söisin suurin piirtein saman verran noita kasviksia.

Kesäkuun lopulla tuo
Marevanin syönti luultavasti on ohi, toivottavasti! Ei ainakaan pitäis ollla geeneissä taipumus tukoksiin, kun en suvussa tiedä lähellä kellään.

Miltä ihmettä tässä söisi, kun aiemmin tein kaaleista muussia jne. Olisko jollakin oikeasti neuvoja? Nimenomaan haluan jatkaa nyt tällä kuitenkin, kun "luvan" tavallaan sain.

Hoitaja kylläkin heti kysyi, olenko nyt lopettanut perunan, pastan ja riisin. No kun en ole perunaa hirveästi aiemminkaan syönyt. Sanoin että syön ruisleipää siivun pari, mutta vaaleat jätin kyllä.

Seuraavan kontrolliajankin laittoin kahden viikon päähän, vasta! Veriarvo pitäisi olla siinä 2,5 paikkeilla. Olen myös lisännyt liikuntaa aikatavalla.
Hoitaja suurinpiirtein pelotteli että arvo pitäisi pysyä noissa 2,5 lukemissa, että ne tukokset sieltä sulaisivat, ja minä hermoheikkona rupesin pelkäämään, että ne on röörit tukossa hetikohta!

Sanoi, että saman verran pitäis nyt sitten syödä päivisin aina noita vihanneksi kun kerran aloitin, paitsi kaalta pinaattia tai parsaa saa syödä vain kerran viikossa pari desiä. Harmi. En nimittäin oikein onnistu noilla syö vähemmän - liiku enemmän hommilla.
8833
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Voi voi, kannattaiskohan sinun nyt kuitenkin alkaa syödä ihan kunnolla. Jos on verenpaineet ja kolesterolit ja nyt vielä veritulpatkin riesana, niin aikamoista venäläistä rulettia pelaat, jos et ruokatapojasi muuta. Pyydä lähete ravitsemusterapeutille, niin pääset asiassa alkuun.

Äänestä
  • no mutta kirjoittahan just on muuttanu ruokatapoja?? siis parampaan suuntaankin?

    Äänestä

Ei kai Marevan-lääkitys ota kantaa dieettiin vaan nimenomaan noihin K-vitamiinipitoisiin ruoka-aineisiin. Vanhempien ohjeet ainakin olivat sen suuntaiset, että ruokavaliosta pitäisi löytyä joka viikko sama määrä sitä K-vitamiinia eikä niinkään välttää sitä K-vitamiinia.

Samaa vakuuteltiin täällä:
http://www.lääkeinfo.fi/Medicine.aspx?m=1843&i=ORION PHARMA_MAREVAN, MAREVAN FORTE

Äänestä

"En nimittäin oikein onnistu noilla syö vähemmän - liiku enemmän hommilla."

Jatka löhöilyä, syö kuten ennenkin ja toivo parasta.

Äänestä

Poistin viestin, kun siihen tuli yksi kirjoitus virhe. Joku matkiikin minua. Aika tyhmää. Kirjoitan aina ja aina vain rekattuna.
Eli vakioi syömiesi vihreiden vihannesten määrä. Kerta kaikkiaan sama määrä päivässä. Niiden sistältämä K-vitamiini vie Marevanin tehosta osan pois ja tämä on helppo korjata hieman suuremmalla Marevan-annoksella. Mutta jotta INR-arvo ei heittelisi, vakioi vihannekset.
2,5 on ihan hyvä arvo. Voi se vähän heitelläkin välillä 2-3. Luonto ne hyytymät syö pois. Marevan ehkäisee, että ei tule uutta.
Ihan rauhassa vaan.
Kolesteroli kannattaa hoitaa.
Tsempillä.

Äänestä
  • Oletko ihan varma, että VHH on sinun juttusi? Korkea kolesteroli ja keuhkoembolia on sen aikana tullut?

    Äänestä

  • Kovasti haiskahtaa omalta avaukseltasi :)

    Äänestä

  • old_profile_52869 kirjoitti:

    Oletko ihan varma, että VHH on sinun juttusi? Korkea kolesteroli ja keuhkoembolia on sen aikana tullut?

    Ei. Ilmeisesti kirjoitin huonosti? Ei ole tulleet nuo viat vhh:n aikana. "Harrastin" vhh:ta vuosia sitten, ja sitten se hlljakseen jäi, kunnes jäi kokonaan, monien syiden summa.
    (vaikka oma syy tietenkin, ei kannattais selitellä) Silloin voin loistavasti.

    Muuten verenpaine on nyt ollut ihan suht ok viime päivinä. Se oli embolian aikoihin alapaine vähintään joku 105 (yläpainetta en muista mutta jotain 170?) ja nyt tänäänkin oli 79/132 ja pulssi 64.

    Tässä vaan on vaikea syödä "oikein" kun inr-hoitaja sanoi että parsaa, kaalta, pinaattia - vain yhden kerran viikossa pari desiä.

    Kuitenkin on kai eduksi tuo tupakoinnin loppuminenkin..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


marevan lääkitys vhh kirjoitti:

Kuulemma eivät sovi yksiin nuo. Oli keuhkotulppia tammikuun puolenvälin paikkeilla. Sattumalta ne tukokset löytyikin, kun olin menossa hakemaan kuuria "keuhkoputkentulehdukseen." Pieniä tulppia molemmissa keuhkojen alaosissa ja toisen yläosassa, mutta ei siis suuria. Olin kärsinyt toistuvista flunssista.
Tukosten lähtöpaikkaa ei löydetty, mutta kai ne jaloista lähtivät, kun on suonikohjuja.
Ikää on yli 50v. Sydänvikaa tai mitään muutakaan ei ole. Oli myös kolesteroli alussa 7,4 ja sittemmin jopa nousi eli oli 7,8. Olivat laittaneet epikriisiin että aloitettaisiin, tai suunniteltaisiin aloittaa, Lipitor- lääkitys. Ei sitä kuitenkaan oltu kirjotettu, eikä myöhemminkään kirjoitettu kun lääkäriä näin. Hyvä niin? En olisi ehkä hakenut.

Olin viikon siis tammikuussa sairaalassa. 5 millistä Marevania ja napapiikkiä meni. Teho-osastolla en ollut missään vaiheessa.
Oireina oli "vain" hengenahdistus ja nopea pulssi, sekä korkea verenpaine.
Nyt syön myös enalapril 5 mg verenpainelääkettä yhden aamulla.
Napapiikkejä meni noin puolitoista viikkoa alussa.
Kävin ostamassa verenpainemittarin. Aiemmin sain vhh:lla verenpaineen ja kolesterolin kuriin.

Lopetin röökin. Sen seurauksena meni sitten suklaalevy per päivä ja sitä rataa.
Sitten rupesi kyllästyttämään, että eihän noin voi jatkua. En juo myöskään yhtään alkoholia. Näin ajattelin olla ainakin seuraavaan kontrolliin saakka. Tupakka toivottavasti jäi iäksi, ainakin hyvältä näyttää.

Syön nikotiinipurkkaa. Aikaisemmin olen onnistunut vhh:lla, mutta sitten se jäi. Tuli kaikenlaista harmia, menetystä ja vastuksia.

Nyt olen lisännyt viikon verran vihanneksia, lukuunottamatta kaalia ja parsaa. Kukkakaalta
kylläkin. Tosinhan siinäkin ON K-vitamiinia joka paksuntaa verta. Nyt oli veriarvo 1,7. Hoitaja ei oikein tykännyt. Sanoi kuitenkin että voin jatkaa, mikäli
joka päivä sitten söisin suurin piirtein saman verran noita kasviksia.

Kesäkuun lopulla tuo
Marevanin syönti luultavasti on ohi, toivottavasti! Ei ainakaan pitäis ollla geeneissä taipumus tukoksiin, kun en suvussa tiedä lähellä kellään.

Miltä ihmettä tässä söisi, kun aiemmin tein kaaleista muussia jne. Olisko jollakin oikeasti neuvoja? Nimenomaan haluan jatkaa nyt tällä kuitenkin, kun "luvan" tavallaan sain.

Hoitaja kylläkin heti kysyi, olenko nyt lopettanut perunan, pastan ja riisin. No kun en ole perunaa hirveästi aiemminkaan syönyt. Sanoin että syön ruisleipää siivun pari, mutta vaaleat jätin kyllä.

Seuraavan kontrolliajankin laittoin kahden viikon päähän, vasta! Veriarvo pitäisi olla siinä 2,5 paikkeilla. Olen myös lisännyt liikuntaa aikatavalla.
Hoitaja suurinpiirtein pelotteli että arvo pitäisi pysyä noissa 2,5 lukemissa, että ne tukokset sieltä sulaisivat, ja minä hermoheikkona rupesin pelkäämään, että ne on röörit tukossa hetikohta!

Sanoi, että saman verran pitäis nyt sitten syödä päivisin aina noita vihanneksi kun kerran aloitin, paitsi kaalta pinaattia tai parsaa saa syödä vain kerran viikossa pari desiä. Harmi. En nimittäin oikein onnistu noilla syö vähemmän - liiku enemmän hommilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu