Sekavassa tunnetilassa surffailin täällä netissä ja satuin löytämään tämän palstan, johon jäin heti koukkuun. Sain tietää muutama viikkoa sitten että mieheni on pettänyt minua kaksi vuotta sitten. Olemme olleet yhdessä toistakymmentä vuotta ja meillä on lapsia.
Mieheni tunnusti itse yllättäen tapahtuneen kun keskustelimme pettämisestä yleisellä tasolla. Kyseessä oli ihastus työpaikalla, mikä oli yhden kerran johtanut pussailun ja käsiseksin asteelle. Tuon episodin jälkeen mies oli kuulemma kokenut elämänsä tähän asti vaikeimmat kaksi vuotta kun oli käsitellyt itsekseen asiaa, katunut ja ollut masentunut. Syinä tuolle ihastumiselle hän esitti nämä perinteiset lapsiperheen arjesta johtuvat yhteisen ajan puute, minun antaman huomion vähyys, erimielisyydet lasten kasvatusasioissa sekä minun osoittaman intohimon puute häntä kohtaan.
Olin kyllä tuolloin pari vuotta sitten tietoinen, että joku ihastuminen hänellä on menossa ja olin siitä huolissani kunnes mies ilmoitti sen olevan ohi. Hän kuitenkin tuolloin vakuutti että mitään fyysistä ei tuona puolen vuoden aikana ollut.
Nyt olen täysin pihalla tunteideni kanssa. En tiedä yhtään mitä pitäisi ajatella. Asia pyöri luonnollisesti mielessäni muutaman viikon koko ajan ja kävimmekin joitain keskusteluja sen tiimoilta. Nuo keskustelut kuitenkin päättyivät aina sen korostamiseen kuinka huono olo miehelläni on asian suhteen ja kuinka hän on asiaa käsitellyt jo niin kauan ettei haluaisi sitä enää käsitellä. Omat tarpeeni tämän asian käsittelyn suhteen tuntuvat jatkuvasti jäävän toissijaisiksi ja vaikka yritän siitä hänelle sanoa se ei tunnu menevän perille.
Sittemmin keskustelut asian tiimoilta ovat loppuneet, johtuen mieheni osoittamasta haluttomuudesta niiden käymiseen vaikka sen itse kieltääkin, mutta myös siitä syystä että en tiedä miltä minusta itsestäni tuntuu. Väillä tunnen vihaa, välillä katkeruutta, välillä surua suhteemme koskemattomuuden menettämisen puolesta jne., välillä taas tunnen suurta rakkautta ja läheisyyden tarvetta miestäni kohtaan.
Pelkään ettemme käsittele tätä asiaa oikein tai että jätämme sen riittävästi käsittelemättä, enkä tästä nyt syytä ainoastaan miestäni vaan koen jonkinlaista kykenemättömyyttä itsekin käsitellä tätä. Mieheni luulee että olen ok asian suhteen kun en ole sitä tuonut nyt esille vaikka se mielessäni pyöriikin. Kaipaisin kommentteja siihen kuuluuko tällainen tunteiden vuoristorata asiaan ja miten tästä eteenpäin? Annanko vaan olla vai ”myynkö siinä itseni halvalla”? Onko liika vatvominen pahasta ja samoihin asioihin uudelleenpalaaminen? Milloin pitää osata lopettaa tapahtuneen puiminen?
Mieheni tunnusti itse yllättäen tapahtuneen kun keskustelimme pettämisestä yleisellä tasolla. Kyseessä oli ihastus työpaikalla, mikä oli yhden kerran johtanut pussailun ja käsiseksin asteelle. Tuon episodin jälkeen mies oli kuulemma kokenut elämänsä tähän asti vaikeimmat kaksi vuotta kun oli käsitellyt itsekseen asiaa, katunut ja ollut masentunut. Syinä tuolle ihastumiselle hän esitti nämä perinteiset lapsiperheen arjesta johtuvat yhteisen ajan puute, minun antaman huomion vähyys, erimielisyydet lasten kasvatusasioissa sekä minun osoittaman intohimon puute häntä kohtaan.
Olin kyllä tuolloin pari vuotta sitten tietoinen, että joku ihastuminen hänellä on menossa ja olin siitä huolissani kunnes mies ilmoitti sen olevan ohi. Hän kuitenkin tuolloin vakuutti että mitään fyysistä ei tuona puolen vuoden aikana ollut.
Nyt olen täysin pihalla tunteideni kanssa. En tiedä yhtään mitä pitäisi ajatella. Asia pyöri luonnollisesti mielessäni muutaman viikon koko ajan ja kävimmekin joitain keskusteluja sen tiimoilta. Nuo keskustelut kuitenkin päättyivät aina sen korostamiseen kuinka huono olo miehelläni on asian suhteen ja kuinka hän on asiaa käsitellyt jo niin kauan ettei haluaisi sitä enää käsitellä. Omat tarpeeni tämän asian käsittelyn suhteen tuntuvat jatkuvasti jäävän toissijaisiksi ja vaikka yritän siitä hänelle sanoa se ei tunnu menevän perille.
Sittemmin keskustelut asian tiimoilta ovat loppuneet, johtuen mieheni osoittamasta haluttomuudesta niiden käymiseen vaikka sen itse kieltääkin, mutta myös siitä syystä että en tiedä miltä minusta itsestäni tuntuu. Väillä tunnen vihaa, välillä katkeruutta, välillä surua suhteemme koskemattomuuden menettämisen puolesta jne., välillä taas tunnen suurta rakkautta ja läheisyyden tarvetta miestäni kohtaan.
Pelkään ettemme käsittele tätä asiaa oikein tai että jätämme sen riittävästi käsittelemättä, enkä tästä nyt syytä ainoastaan miestäni vaan koen jonkinlaista kykenemättömyyttä itsekin käsitellä tätä. Mieheni luulee että olen ok asian suhteen kun en ole sitä tuonut nyt esille vaikka se mielessäni pyöriikin. Kaipaisin kommentteja siihen kuuluuko tällainen tunteiden vuoristorata asiaan ja miten tästä eteenpäin? Annanko vaan olla vai ”myynkö siinä itseni halvalla”? Onko liika vatvominen pahasta ja samoihin asioihin uudelleenpalaaminen? Milloin pitää osata lopettaa tapahtuneen puiminen?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ehdotan, että laitat tunteesi joksikin aikaa hyllylle ja tarkastelet niitä uudestaan vaikkapa puolen vuoden kuluttua.
Miehesi on kertonut mitä on tapahtunut, miksi ja asia saa hänet voimaan pahoin. Sinä voit luonnollisesti myös pahoin, mutta asian esilläpitäminen ja siitä puhuminen ei auta sitä yhtään. Tuskinpa miehen kertomus siitä miksikään muuttuu. Siksi asian puiminen kannattaa lopettaa, kun siihen ei ole odotettavissa mitään lisättävää. Tapahtunut mikä tapahtunut. That's it.
että vatvominen ei kannata. Kyllä se kannattaa. Suhteen koskemattomuuden rikkoneen vastuu ulottuu mielestäni aloittajan tapauksessa häneenkin. On selvä ettei hän ole saanut kaikkia asioita selville ja mies vetäytyy sen huonon omatunnon taakse piiloon. Kyllä se että mies on oma-aloitteisesti asian esille ottanut osoittaa edes jonkinasteisia selkärangallisen merkkejä. Kyllä sen selkärangan pitää kestää asiasta jauhamisen taakka jos se kestää pettämisenkin katkeamatta. Asiasta pitää puhua ja pettäjän vastata kysyttäessä. Pettäminen aiheuttaa luottamuspulan jota asian kiertely vain pahentaa, jos ja kun aloittajan tavoitteena on kuitenkin jatkaa liittoa pettäjän kanssa ja saavuttaa edes osa siitä menetetystä luottamuksesta takaisin.
Vaikuttaa sille että olet pettävää puolta edustava? Jos olisit pettämisen kokenut, ei mitään kertalaakia kännissä vaan pidempiaikaisen pettämisen missä ei kodinkaan arvolla ole merkitystä saattaisit keskustella hieman eri termein aiheesta. Pistää tunteet hyllylle ja that's it, epäilen ettet enää huutelisi tuohon sävyyn ohjeitasi. Millainen kone oikeen olet jos puolen vuotta ilman tunteita kykenet elämään suhteessa???? Ilmeisesti pettävä?
Mielestäni aloittaja hakee omille ajatuksilleen selkeyttä tultuaan petetyksi, eikä sinun tapasi kääntää ongelmalle selkäsi ja juosta karkuun taida olla ongelmaratkaisukeinoista paras, kukin toki tavallaan. Ei kai se mies siitä hajoa jos sille kysmyksiä esittää, jos sen kestää huorata niin kyllä se sanalla lyömisenkin kestää. Sama pätee muuten naisiinkin. Jos ne ei sitä kestä niin joutavatkin tavallasi karkuun juosta. Kyllähän asiat ratkeavat keskustelemalla ja nimenomaan asianosaisten kesken. Liian moni lähtee sen heikon itsetuntonsa kanssa koittelemaan asioita joista ei vastuuta kykene kantamaan vieraan syliin, siinä vaiheessa kun se jonka kanssa niitä yhteisiä ongelmia pitäisi ratkoa seisoo siinä vierellä. Siinä vaiheessa kun on huorittu ja toimittu itsekeskeisesti voi olla ettei ole ketään kenelle jutella ja vatvoa asiaa vaikka haluakin olisi. Pettämisen aiheuttama luottamuspula ei ole kuitattu yhdellä eikä kahdella keskustelulla ja that's it jutuilla. Tapahtuneita se ei muuta, mutta ei myöskään ole pois mistään jos yhdessä on tarkoitus jatkaa.
Puhukaa sille läheisellenne ongelmistanne, vaikka yhteisistä, älkääkä hyökätkö vieraan syliin kurjuuttanne suremaan. Näitä säälijöitä, täydellisiä ymmärtäjiä ja myötäeläjiä kyllä riittää.
on vain tekosyy sille ettei kestä asiaa rehellisesti kanssasi käsitellä, pettäjän luontainen defenssimekanismi. Joko hyökätään vastaan tai piiloudutaan ikävältä asialta. Paina päälle vaan ja hae sitä keskusteluyhteyttä, tuskin se ukkokulta siihen särkyy. Kummallista että kestää touhuta ilman hajoamista selkäsi takana eikä varmasti voi pahoin, mutta kun sinun kanssasi pitää arkisesta asiasta, monen oven takana on sama ongelma, puhua niin voikin pahoin. Niin pitkään kuin sinulla on jotain kysyttävää pettämisen suhteen, kysy, jos se miehesi ei sitä kestä niin ei se sillon rehellinen sinua kohtaan ole ollutkaan. Samanlaisia satuja nuo latovat pettämisen syyksi kaikki pettäjät, huomion puute, läheisyyden kaipuu ja muita klassisia,, tekosyitä, joihin ratkaisu olisi saattanut löytyä suunsa avaamalla. Silloin kun olet saanut ne vastaukset mitkä olet halunnut asioiden jäsentelemiseksi on aika vetää mappi kiinni ja tehdä johtopäätöksiä. Epätietoisuudessa eläminen puolison suhteen tappaa sen liiton ihan samalla varmuudella ajan kanssa kuin kerrasta suhteen katkaiseminenkin.
Iso kiitos teille kaikille vastanneille! Ette tiedä, tai ehkä tiedättekin, miten yksin olen tämän asian kanssa ollut ja miten tärkeä on kuulla/lukea ajatuksia suuntaan ja toiseen.
Jossain ketjussa joku kirjoitti että on aina ennen pystynyt järkeilemään elämässä vastaan tulevia asioita, niin minäkin, ja nyt ehkä ensimmäistä kertaa huomaa olevansa aivan hukassa itsensä kanssa. Kun on hukassa miettii käsitteleekö nyt asioita oikein, jättääkö jotain oleellista tekemättä jne. Viikot menee eteenpäin, arki rullaa lasten ympärillä, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Ehkä tässä on hyväksyttävä se asia että tämä tuntuu olevan hitaasti etenevä prosessi, johon kuuluu erilaisia vaiheita. Itselläni saattaa olla tiettyä kieltämistäkin jossain mielessä, koska sain itseni kiinni viikonloppuna sanomasta että toivottavasti Esko Eerikäinen ei huoli Marttiinaa takaisin, kunnes tajusin mitä sanoin...
Minäkään en jaksa riidellä koko ajan, enkä enää jauhaa kyseistä fyysistä tapahtumaa, mutta en myöskään kuitata asiaa loppuun käsitellyksi. Ajattelinkin nyt kirjoittaa ajatuksiani ylös, ehkä annan ne sitten mieheni luettavaksi, jospa saisimme sitä kautta jotain toisenlaista keskustelua aikaiseksi.
puheen päälle, sillä se aukeaa pahempikin solmu jos halua on molemmin puolin yhteiseloa jatkaa. Tuo pahan olon ilmaantuminen juuri silloin kun sinulla on kysyttävää asian tiimoilta ei ole mikään uusi ilmiö, pettäjä suojelee itseään ja heikkoa itsetuntoaan lisälommoilta. Mutta niin pitkään kun sinulla on mitään epäselvää asian suhteen sinulla on lupa kysyä ja miehesi vastaa jos vastaa. Hän ei omassa synkkyydessään ymmärrä että kertomalla rehellisesti, sikäli kun kykenee edes, tapahtuneesta hän auttaa sinun toipumistasi ja se sinun toipumisesi taas kääntäen heijastuu häneen. Puhu vaan, ei sillä puhumisella ole tarkoitus lyödä lyötyä vaan saada asioille selitys jotta jatkossa vastaavia keskusteluja ei tarvitse käydä. Puhumalla asiasta arkipäiväistätte jutun ja se menettää sen myötä merkitystään. Jos se miehesi kestää vierasta naista naida niin luulisi sen sinun puhettasikin sietävän. Huono olo ei kuitenkaan ole kai krooninen tauti?
Minun kommenttini ei välttämättä paranna sinun oloasi. Anteeksi.
Minun avomieheni petti minua, annoin anteeksi ja jatkoimme parisuhdetta. Sain tietää että hän jatkoi suhdetta naisen kanssa. Olin yhteydessä naiseen, hän ilmoitti ettei päästä miestä enää luokseen koska mies oli luvannut ettei ole enää minun kanssani tekemisisssä. Menimme miehen kanssa naimisiin, hänen väkivaltaisuutensa takia erosimme myöhemmin. Pettämisestä oli silloin aikaa 8 vuotta.
Exäni muutti yhteen saman naisen kanssa 3 vuotta eromme jälkeen. Onko hän pitänyt yhteyttä naiseen koko ajan? Vai eikö ole?
edelleen. Kyllä se on ikävän pieni vähemmistö pettäjistä joka aidosti katuu sitä puolisonsa luottamuksen pettämistä ja lopettaa touhut selän takana. Eihän pettämiseen olisi edes tarvetta alkaa ellei sillä itselleen jotain kiksejä hakisi ja saisi. Kiinnijäävistä pettäjistä, jotka ovat onnistuneet saavuttamaan seksuaalista nautintoa vieraan sylissä, suurin osa jatkaa touhuiluaan, kunhan tomu on hieman laskenut. Hieman kokeneempana ja tarkempana vaan etteivät uudestaan käryäisi. Ei ihmisen perusluonne epärehellisestä rehelliseksi muutu napin painalluksella. Ja se että saisit pettävältä kuulla totuuden on fantasiajuttu. Kyllä se valehtelee yhdelle jos toiselle.
Ehkä se katumuksen aste ja muutos riippuukin siitä, että miten ja miten paljon asiaa on käsitelty ja mitä tästä on oppinut. Jos pettämistä ei ole käsitelty ja homma lakaistu maton alle, niin tuskin pettäjä on juuri mitään oppinut. Ehkä sitten vaan tosiaan peittämään vilunkipelit paremmin.
Meillä pettäjä, mieheni siis, ei ollut pitänyt pettämistä niin vakavana asiana. Kun hän kärähti ja kaikki paljastui, niin hän oli jotenkin hämmästynyt ja järkyttynyt siitä, että miten raskaasti minä asian otin. Pikkuhiljaa hän on tajunnut miten moneen asiaan tämä vaikuttaa ja miten pitkäaikaiset vaikutukset tällä on. Uskon, että jos olisi tiennyt, että mikä sotku tästä syntyy meille kaikille kolmelle osapuolelle, niin olisi varmaan jättänyt pettämisen väliin. Viimeinen niitti varmaan oli kun kakkonen hyökkäsi viesteillään jne minun kimppuuni ja loppujen lopuksi häiriköi meitä molempia. Jos tästä ei ole oppinut, niin sitten ei opi koskaan.
No ihan varmasti on.
Asiasta puiminen lopetetaan vasta sitten kun sinä olet asian kanssa sinut. Ei ennen sitä. Miehen on otettava vastuu asiasta. Sinun paha olosi on hänen vika. Miehen on puhuttuva asiasta niin paljon kuin sinä haluat eikä juosta karkuun niinkuin joku paskamainen ääliö joka tekee pahaa ja ei ota mitään vastuuta. Puhukaa. Paljon.
Kolmenkymmenen avioliittovuoden jälkeen viisikymppiselle miehelleni tuli ensin alkoholiongelma ja sitten vieraat suhteet. Mieheni joi alkoholia salaa useita vuosia, sillä osan viikosta asuimme eri paikkakunnilla. Ihmettelin hänen pahanhasuista hengitystään ja sitä kun hän alkoi syödä väkeviä pasilleja . Hän sanoi syöneensä valkosipulia ja selitti sillä tunkkaista hajua. Alkoholin käyttö suureni ajan kuluessa, kunnes hän joutui haimatulehduksen tatkia kahdeksi viikoksi sairaalahoitoon ambulanssikyydillä. Seksielämämme kuihtui mieheni kykenemättömyyteen ja eipä se sitten hyvin enää minuakaan kiinnostanut yrittää. Lisäksi ympärillä leijuva vanhan viinan hajukin ja runsas hikoilu vei pois nautinnon.
Alkoholi jäi sivuun, mutta tilalle tuli naissuhde, lähes viisikymminen työkaveri, jonka kanssa hän aloitti salasuhteen. Tätä uutta työkaveria alettiin kuljettaa työpaikalle ja sitten muutenkin. Kun olin itse iltatyövuorossa käyntejä naisenluona oli ollut silloin ja myös aikaisin aamulla eli sillä aikaa kun olin töissä. Itse kertoen toi esille, että seksi ei oikein lähtenyt sujumaan sielläkään ja uusi nasituttavuus oli pyrkinyt lopettamaan suhteen.
Asia tuli minulle tietoon ja kysyin suoraan seksisuhdetta. Aluksi hän kielsi jyrkästi, mutta lopulta myönsi suhteen. Valehtelua on tosin ollut muissakin asioissa. Lisäksi on ollut ylimääräsitä rahankulutusta luottovelkoineenkin.
Suhteen tultua julki hän oli sitä mieltä että suhde on jo päättynyt. Itse en usko sitä, koska valehtelua on ollut aikasemminkin.
Eipä tämä suhde ole korjaanutakseen sillä asian puheeksiottamisen jälkeen on tullut yöpoissolot kuvioon mukaan. Mikä neuvoksi tällaiseen tilanteeseen? Miten olette toimineet vastaavassa tilanteessa?