10 vuoden suhteestani jäi melkoinen kasa valokuvia yhteisistä ajoista. Mieleni ei tee edes ajatella niitä, vaan haluasin poltta ne juhannuskokossa tai antaa ne exälle. Haluan pyyhkäistä kaikki muistot siitä naisesta olematomiin.
Mitä olette tehneet yhteisille valokuville eron jälkeen?
Mitä olette tehneet yhteisille valokuville eron jälkeen?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Noin paljon vihaamaan...? kymmenen vuotta on paljon aikaa, että kai teille on jotain hyvääkin tapahtunut.
Mä en tiedä, nyt ainakin on varmassa tallessa kaikki kuvat, että voi muistella niitä "hyviä aikoja"
Elämäähän se oli eikä sitä voi unohtaa.
Vihaamaan saa se, että vaimoni pettämisen ja toisen mukaan lähtemisen lisäksi kertoi, ettei koskaan ole tuntenut minua kohtaan intohimoa tai todellista rakkautta! Suhteemme perustui siis valheille ja petokselle!
Sama homma mulla. Ukko väitti kyllä, että hänen sydämessään on aina paikka minulle, mutta en suko, koska naimisissaolomme aikana hänelle syntyi lapsi toisen naisen kanssa. Eli samalla linjalla minäkin olen, että kaikki oli petosta ja valhetta. Se on semmoinen isku, että en tiedä pystynkö koskaan unohtamaan, anteeksiantoon en usko ainakaan pystyväni. Sanoisin, että kokemus muutti elämäni negatiivisella tavalla ja olen sen jälkeen tuntenut itseni aika kylmäksi ja välinpitämättömäksi ylipäätään kaikkia tuntemiani ihmisiä kohtaan. Joskus harmittaa itseänikin kun tulee lauottua pieniä vittumaisia totuuksia ihmisille päin naamaa.
17 vuodessa kertyi useampi kansio itsellekkin ja itse tykkäsin vielä laittaa kuvat muuta oheistuotetta mitä reissuista oli jäänyt mukaan, "mukavina muistoina". Nyt tänä keväänä eronneena mietin ihan sammaa, että mitä näille kaikille muistoille oikein tekisin. Miehen omista kansioista revin kaikki kuvat jotka koskivat minua niin pois, ei paljon huvittanut jättää itsestä kuvia kansioon ex:n ja uuden eukkonsa naureskeltavaksi. Tällä hetkellä kaikki kansiot (jotka kylläkin sisältävät lapsista otettuja kuvia suurimmaksi osaksi) on pakattu pahvilaatikkoon ja komeron nurkassa. Osan hääkuvista revin kiukuspäissäni (enkä kyllä ole sitä katunut)
Mutta hyvän kysymyksen heitit, enkä kyllä osaa itsekkään siihen oikeastaan vastata, vaikka valokuvat repis niin jää niistä kuitenkin muisto tonne johonkin takaraivoon.
Erotessani 20 vuoden avioliitosta jaoin kuvamme tasapuolisesti miehelle ja minulle. Häneltä se työ olisi jäänyt tekemättä. Tulipahan järjestettyä kuvat kerrankin. Suhtaudun menneeseen liittooni tärkeänä osana elämääni: alussa oli ihanaa, keskivaiheilla tasapaksua ja lopussa kauheaa. Hyvä kun päättyi, mutta kuvat kertovat lasten kasvamisesta, lomamatkoista ja yhteisistä juhlista. En todellakaan aio repiä niitä mielenkuohussa (aikoinaan olisin voinut kyllä repiä mieheltä silmät päästä). Monista vastoinkäymisistä oppineena tiedän, että muutaman vuoden kuluttua kuvat menneisyydestä eivät aiheuta mitään primitiivireaktioita.
Suurimman osan kuvista annoin exän mukaan. Loppujenlopuksi sitten hävitin yhteiseen historiaan liittyvät kuvat paitsi että muutamia otoksia lapsista olen säilyttänyt.
Mitäs noita säästelemään muistoja ihmisestä, jonka tekemän petoksen takia joutui aloittamaan kaiken alkutekijöistään. Uusi elämä uudet asiat!
Erosta on 2v ja 20v olin naimisissa 3lasta.
Musta on aina kiva katsella kuvia se tuo paljon muistoja mieleen. Hääkuvan kyllä aikoinaan saksilla leikkasin kun mua petettiin ja 2v sitten ex:llä kävi taas käry se oli sen tarinan loppu. Ex on ainoastaan ottanut omat kuvansa mukaan eikä niitä ole monta.
Mielestäni esim. kuvia katselemalla asiasta pääsee kivasti yli eikä se mulla kestänyt kuin 3kk,joten aikansa kutakin:)))
Kun exäni vaihtoi minut parempaan 4 vuotta sitten kolme vuotta kestäneen suhteen jälkeen, jätin exälle kaikki valokuvat ja nyt harmittaa vietävästi... :/
Olen keskellä eroa. 21 v avioliittoa sitä ennen vuosia seurustelua. Lapsia on.. ja omaa elämää.
Tuntuisi keinotekoiselta ja pöljältä leikata oma elämä poikki vallan kokonaan siksi että tulevalta ex-puolisolta petti pokka, hermot ja vastuuntunto. Ja sattui osumaan vielä kontaktiin ihan sairaan ja rajattoman henkilön kanssa jolle hyvin sopii jakaa oma sairautensa jonkun yhtä kipeän kanssa.
siis lähdimme jakamaan valokuvia kun eropäätöksestä oli kulunut pari kuukautta. Asuimme yhdessä. Mies parkui ja ei voinut jakaa mitään. Minä taas en halunnut jättää yhtään omaa kuvaani hänelle koska hän oli osoittautunut siinä määrin idiootiksi että jakelee intiimeistä asioistani tietoa seuraavalleen eli nyk. huoralleen (emme ole vieläkään nyt 3 kk eropäätöksestä päässeet kokonaan eroon lähinnä miehen hidastelun ja saamattomuuden vuoksi... siis osaa kupata vieraissa mutta ei osaa hoitaa käytännön asioita edes kohdaltaan eteenpäin saati ikuna alkuun mitenkään...
No niiden kuvien kanssa kävi niin että lopulta kun mies vaan parkui hän itse sanoi että vie ne kaikki. Niin vein.
Halusin itse pitää kaikki yhteiset kuvat, koska ne olivat minun ottamia, niitä oli valtavan paljon, lapset jäivät minulle ja mieskään ei vastustanut asiaa. Kaikki ottamani kuvat ovat entisillä paikoillaan albumeissa ja albumit ruokaryhmän arkkupenkissä, jotta lapset 2 ja 4v. ylettävät ne halutessaan ottamaan. Itse katson kuvia ajoittain fiiliksistä riippuen ja annan tunteiden tulla sellaisena kuin tulevat. Itken, jos itkettää ja hymyilen, jos hymyilyttää. Ajattelen, että lapsilla on oikeus kuviin isästään ja niiden kautta heidän on helpompi kysellä ja käsitellä asioita. Olisi ollut hölmöä hävittää niitä esim. suutuspäissään, koska ei elettyä elämää sillä tavalla voi poispyyhkiä -eikä tarvitsekaan.
Minullakin olisi kohta tuo sama edessä että pitäisi kuvien säilytyspaikkaa miettiä. Ihmettelen miksi niitten kanssa olisi ongelmia.
Minun kuvani ovat pelkästään lapsista, emme me toisistamme ole koskaan kuvia napsineet.
Onko teillä sitten kuvia toinen toisistanne?
Tietysti, hyvä ihminen! Eikö rakkauden huumassa kuvata juuri romanttisen rakkauden kohdetta? Minulla ainakin on miehestäni vaikka millaisia kuvia: nauravana, kiukkuisena, onnellisena uuden auton omistajana, nukkuvana, uimassa jne. loputtomiin. Enkä minä niiden katselemisesta saa mitää raivoa tai hirveää murhetta edes eron jälkeen. Kaikki meni niin kuin meni. Kunnia menneisyydelle!
Omakohtaisesta kokemuksesta kannatan jakamaan kuvat!
Itse erosin 9 vuoden avosuhteesta 3 vuotta sitten ja olen monesti kaivannut kuvia kokemistani asioita ja harmitellut, kun ei ole ollut näyttää kavereille purjehdusreissun maisemia, kummipojan ekaa joulua, koiran pentuaikoja jne.
Meillä kuvat olivat pääosin exän ottamia ja järjestyksessä pitämiä. Erosimme ystävinä ja alkuun oli puhetta, että tulen joskus hänen luokseensa käymään yhteiset kuvat läpi ja lainaamaan negoja omien kopioiden teettämiseen. Asia kuitenkin jäi ja jäi, ja nyt kun olen herännyt kaipaamaan kuviani, on kynnys paljon korkeampi mennä niitä hakemaan. Exällä on uusi koti ja perhe, mutta onneksi kaikki olemme terveitä aikuisia ihmisiä, joilla ei ole syytä salata menneisyytään. Taidankin ottaa yhteyttä vielä tänään ja sopia asiasta!
Eli minun neuvoni on jakaa kuvat niin, että molemille jää muistoja menneistä. Tulette vielä niitä kaipaamaan!
Maija
Ero tuli ja yhteisiä valokuvia jäi.. lapsia ei ole, joten niiden vuoksi ei kuvita tarvinnut säästää. Itsellä oli kuvien suhteen vaikea tilanne. En halunnut kokonaan muistoja hävittääkään, mutten tahtonut niitä myöskään tuoda nykyisen avopuolison kanssa asumaan saman katon alle, joten hääkuvat, -kortit yms muistot pakkasin laatikkoon ja laatikon kiikutin iäkkäiden vanhempien tykö säilöön. Eli näkyvät muistot on olemassa JOS niitä joskus sattuisi kaipaamaan.. Samaa toivoin myös nykyiseltä puolisolta; muistoja saa olla,mutta en halua yhteisessä kodissa ex-naisten kuviin törmätä.
Mitä muuten muut ajattelee asiasta??
Ihan sama oli meidän tilanne. Ei lapsia, joten kuvat jaottelin sulle-mulle periaatteella. Kuitenkin pääsääntöiesti siten, että ex sai kuvat, joissa oli hän tai hänen sukuaan ja minä ne missä itse olin tai minun sukua. Yhteiskuvat vain jaoin suurin piirtein tasan. Ainoat kuvat mitä ex kaipasi oli ulkomaan matkoilta... maisemia - ei niinkään ihmisiä.
Ja sama juttu: mä tungin omat ex-elämän kuvat yhden kaapin ylähyllylle liinavaatteiden taakse ettei nykyisen rakkaan tarvi niitä edes nähdä. Eipä ole ollut itselläkään tarvetta niitä katsella. Rakkaani ei ole omia kuviaan tai videoitaan edes tuonut meidän yhteiseen kotiin. Isänsä autotallin nurkassa taitavat majailla...
Uusi elämä - uudet valokuvat!
meillä exä lähtiessään otti kuvat jotka halusi.
Loput jäi, eikä niitä tule kateltua.
Se että niitä haluais tuhota, kertoo jotain kesken olevasta erotyöstä.
Oikeesti itse kun erosin, oli jo kaikki vaiheet käyty läpi, ja ainoo tunne oli helpotus ja välinpitämättömyys. On monta muutakin vaihetta elämässä, josta ei haluis säästää mitään muistikuvia? Mulla nuoruuden karseat kuvat, kaikki ylivedetyt asut!!!
Kaameeta. Lapsienikin tähden voin ihan hyvin sietää exani kuvat.
Pääasia, ettet esittele kuviasi jatkuvasti mahdolliselle uudelle kumppanille. Se on jo liikaa. Älä tuhoa yhtä vaihetta elämästäsi, laita se oikeaan mittapuuhun.
Pidin kaikki negatiivit koko 20 vuoden sessiosta (seurustelu+liitto), palautin kuvat joissa HÄN tai hänen rakkaat vittumaiset verisukulaisensa esiintyivät (ei kerta kaikkiaan kestä katsella).
Negat ja kuvat liiton ajalta ovat edelleen 99% lajittelematta (erosta aikaa 6v), ehkä joskus lajitellaan (kun pää kestää?)
Säilytin silti muutaman yhteisen herkän kuvan, josta on muistona hyvät fiilikset (romantikko).
Saavat kahden liiton palleroiset sitten joskus ihmetellä (ja lajitella) kun tonkivat jäämistössä olevia valotettuja muistojä menneisyydestä...
Meillä jaettiin yhteiset kuvat niin, että negat jäivät sille jolla ei ollut kuvia (ja päinvastoin) ... siis sulle-mulle kuvat, ja sitten käänteisesti negat kahteen pinoon. Noh, sittemmin tuli skannattua kaikki kuvat, joten nyt tuplat molemmilla.
Minusta valokuvat ovat osa muistoja. Totta, erossa niitä huonoja muistoja paljon ... mutta onhan sen ihmisen kanssa ollut niitä kauniitakin hetkiä ... eivätkä ne mihinkään katoa, tai tarvitsekaan. Olisi kauheata ajatella, että koko yhdessä vietetty elämä olisi ollut kurjaa (kun niin ei ole) ... mielummin koettaa vahvistaa niitä mukavia muistoja jotka tosin historiaa, ja unohtaa ne huonoimmat (mistä ei yleensä ole valokuvia). Ehkä se katkeroituminen jää erossa silloin kokematta.
Mä revin kaikki sellaiset valokuvat, joissa exä oli tai joissa oli exän sukulaisia. Samoin tein kaikille kirjeille, vihkiraamatulle, koriste-esineille - ylipäätänsä kaikelle, jotka oli antanut joku hänen sukulaisensa tai hän itse.
Roskaa tuli paljon, mutta kyllä helpotti!
Otan itselleni kuvat, jossa esiintyy omia sukulaisiani, kavereitani, minä itse jne. Kaikki kuvat, joissa esiintyy exä tai hänen sekopäiset ja juopot sukulaisensa, heitän mäkeen. Ja se vihkiraamattu lähtee myös kuin kuppä töölöstä. En ole muistanutkaan koko raamattua. Sen voisin polttaa juhannuksena kokossa hääkuvien kera.
Jokaisella tapansa toipua tai lopullisesti katkeroittaa itsensä. Minusta toi ei kuulosta ihan tasapainoisen aikuisen ihmisen toiminnalta, mutta jos lääkityksen korvaa niin repikää rauhassa. Vaan jos tapanne käsitellä elämän muitakin ryppyjä on yhtä rationaalinen, sitä voi tulla erotetuksi toistamiseenkin.
Miksi pitäisi säästää kuvia exästä varsinkin, kun exä on tehnyt selväksi, että suhteemme oli hänelle kaikkea muuta kuin rakkaussuhde. Olin vain koko ajan ikäänkuin pelastusrengas, jonka kanssa oltiin vain paremman puutteessa. Pitääkö väkisin muistella huijaria katselemalla hänen kuviaan?
Kerro yksikin hyvä syy säästää kuvat ennen kuin ehdottelet lääkityksiä ja epäilet tasapainottomuudesta!
ei sulle oo tullut mieleen, että exäsi tahtoo jostain syystä loukata sua "kybällä", ja näkyy onnistuvan siinä. Lisäksi, tahtoo mahdollisesti varmistaa ettet jää roikkumaan, eli näkee ettei susta voi erota "kavereina" koska elättelisit turhia toiveita etkä pääse omassa elämässäsi eteenpäin kuolleesta suhteesta. Katos, mä en usko siihen että kukaan ihminen ajattelee OIKEASTI kuten exäsi väittää elämän kanssasi olleen suhteen alusta asti.
Väitän, ettei ne hyvät hetket joita on ollut, ole olleet petosta tai näyttelemistä. En ymmärrä, miksi suhteen lopussa tuulettimeen lennätetyn paskan pitäisi tehdä tyhjäksi kaiken yhteisen historian, josta muistoina mm. valokuvat.
Olen tavannut naisia, jotka kertovat eronneensa miehestä kuvaamallasi "niskalaukaus" menetelmällä. Roikkumisen estämisen lisäksi jotkut tahtovat keksiä helpon syyn erolle, jolla ei syyllistä toista vaan ottaa syyt / "vihat" niskoilleen (kokee jaksavansa kantaa ne toista paremmin), ovat ne sitten todellisia tai eivät. Eikö mieleesi ole kertaakaan tullut tämä vaihtoehto, vai oletko todellakin elänyt Oscar tason näyttelijän ja patologisen valehtelijan kanssa, en usko.
Olet pahasti hakoteillä teoriasi kanssa! Et todellakaan tunne tilannetta lainkaan, vaikka luulet tuntevasi jollain kummallisella universaalilla tietämykselläsi. Exä ei sanonut asioita vain loukatakseen minua. Hän vain kertoi viimein täyden totuuden. Tiedän sen tällä kertaa 100% varmasti! Ei hänellä olisi ollut mitään syytä vartavasten loukata minua enää.
Ja hän tietää myöskin sen, etten todellakaan jää roikkumaan! Minä olin se joka teki päätöksen erosta, koska exä ei pystynyt siihen suhteestaan huolimatta. Minä vaadin häntä lähtemään yhteisestä kodista. Minä en koskaan ottaisi häntä takaisin, vaikka hän anelisi kuinka ja hän tietää sen! Minä kyllä pääsen elämässäni eteenpäin ja tulen suoriutumaan siitä paljon terveemmin ja paremmin kuin exäni, joka tulee kiertämään samaa kehää jatkossakin.
Pantteri ei pääse pilkuistaan. Hänen menneisyytensä on sen näyttänyt. Hän on toiminut tismalleen samalla tavalla myös edellisissäkin suhteissaan ennen minua. Minä olin kuulema eri asia. Totuus oli kuitenkin toinen ja minulle kävi kuten hänen aikaisemmille miehilleenkin.
Minä olen hoitanut eron korrektisti ja sivistyneesti haukkumatta, uhkailematta ja kiristämättä. "Kaveria" en yritäkään olla exän kanssa. Miksi pitäisi kaveerata? Riittää, ettei riitele.
Ja katsos, exä on erittäin vakuuttava valehtelija ja teeskentelijä kuten hänen tekosensa ovat osoittaneet. Hän onnistui huijaamaan sekä minua että omia sukulaisiaan ja ystäviään, myös parasta ystäväänsä, vuosikausia. Tämä ei ole mikään uskon asia vaan täyttä totta! Ja paskat minä siitä, mitä sinä uskot. Minun ei tarvitse uskoa. Minä tiedän!
Ensiksikin, käytin konditionaalia koko ajan (ei universsali tietämys).
Toiseksi, sanomattakin selvää on etten tiedä tilannettasi, mutta turha väittää myöskään että olet asiassa objektiivinen arvioija.
Kolmanneksi, vaikkei tilanteesi olisikaan arvaamani kaltainen, niin jonkun muun voi olla.
Lopuksi, toivottavasti erosta toipumisesi edistyy hyvin, vaikka sitten valokuvia repimällä.
Sanoinko repiväni kuvia? Hääkuvia ei halua ilmeisesti exänikään, joten ne voi huoletta tuhota. Minä en hyödy niistä mitään nyt enkä tulevaisuudessa. Raamattua en lue, joten senkin voi tuhota, jos exä ei sitä halua. Muista kuvista otan omani ja jätän loput exän huoleksi. Jos ei halua, ne heitetään roskiin. Valokuvilla ei ole minulle mitään merkitystä toipumisen kannalta. Miksi minun pitäisi vaikka 10 vuoden päästä katsoa vanhoja kuvia ja todeta: "Katsos, tuossapa on huijariexäni! Onpas hilpeää!". Ei voisi vähempää kiinnostaa!
Et sanonut repiväsi kuvia, enkä minä niin myöskään väittänyt ... ehdotin "vaikka repimällä". Onko luetun ymmärtäminen oikeasti noin vaikeata joillekin.
Kunhan nuo kuvat saatte pois päiväjärjestyksestä ja Biblian tuhottua, niin sitähän elämäsi jatkuu kohti uusia seikkiluja. Notta ei kun uutta matoa koukkuun, analyyttisen eroprosessisi jälkeen.
ei sulle oo tullut mieleen ettei kukaan jää roikkumaan - kun toinen on PETTÄJÄ ja VALEHTELIJA
itse heittäisin kaikki kuvat roskikseen koska tiedän etten ikinä haluais kattoo pettäjän namaa ja muistella yhteisiä hetkiä sen kanssa... voi %/#
että sillee
se on käytännöllistä
ku kato mä en oo yhtä *ymmärtäväinen* :P
Tietysti tuhoat kaikki keinolla millä hyvänsä,törkeintä mitä voi toiselle tehdä ja toista satuttaa kostoksi,kuten mieheni eilen teki...kun ilmoitin lopullisen päätöseni!teki nannaa mullekin saada vähän tutaa!
eli sä jätit ja valitat nyt että mies satutti sua?
naiset oo tyhmii... hyvää et hän pääs susta eroon