Olen nuori nainen, jolla on ammattitutkinto erääseen palveluammattiin, jota en kuitenkaan pysty tekemään, koska työ ahdistaa minua niin paljon. Lopetin sen alan työt melko pian valmistumiseni jälkeen, koska sain paniikkikohtauksen uudessa työpaikassa. Minusta tuntui että minulta odotetaan ihan liikaa.
Olen ollut nyt vuoden enemmän tai vähemmän työttömänä. Koska en pysty tekemään "oman" alani töitä, olen saanut muilta aloilta vain keikkaluontoisia töitä, joita en kuitenkaan ole voinut jatkaa kovin pitkään ahdistukseni takia. En vain yksinkertaisesti kestä sitä että minulle soitetaan edellisenä iltana tai pahimmillaan samana aamuna että minun pitäisi mennä töihin. Kun tiedän joutuvani taas ihan uuteen paikkaan, en pysty syömään enkä nukkumaan. Olen saattanut valvoa kaksi yötä mennessäni töihin uuteen paikkaan. Tiedän ettei se ole terveellistä, tai oikein, mutta en yksinkertaisesti saa nukuttua!! Tuntuu ettei kukaan ymmärrä minua, tai ota vakavasti. Työkkärissä minua pidetään vain laiskana.
Haen syksyksi opiskelemaan, koska tuntuu että olen vihdoinkin löytänyt oikean suunnan työelämää ajatellen.
Mutta en tiedä miten jaksan kevään ja kesän. Haluaisin töihin, mutta en tiedä mitä pystyn tekemään.
Olisi ihanaa, jos joku jolla on/on ollut samanlaisia ongelmia (Onhan teitä..?) voisi auttaa minua? Mitä minun kannattaisi tehdä?
Olen ollut nyt vuoden enemmän tai vähemmän työttömänä. Koska en pysty tekemään "oman" alani töitä, olen saanut muilta aloilta vain keikkaluontoisia töitä, joita en kuitenkaan ole voinut jatkaa kovin pitkään ahdistukseni takia. En vain yksinkertaisesti kestä sitä että minulle soitetaan edellisenä iltana tai pahimmillaan samana aamuna että minun pitäisi mennä töihin. Kun tiedän joutuvani taas ihan uuteen paikkaan, en pysty syömään enkä nukkumaan. Olen saattanut valvoa kaksi yötä mennessäni töihin uuteen paikkaan. Tiedän ettei se ole terveellistä, tai oikein, mutta en yksinkertaisesti saa nukuttua!! Tuntuu ettei kukaan ymmärrä minua, tai ota vakavasti. Työkkärissä minua pidetään vain laiskana.
Haen syksyksi opiskelemaan, koska tuntuu että olen vihdoinkin löytänyt oikean suunnan työelämää ajatellen.
Mutta en tiedä miten jaksan kevään ja kesän. Haluaisin töihin, mutta en tiedä mitä pystyn tekemään.
Olisi ihanaa, jos joku jolla on/on ollut samanlaisia ongelmia (Onhan teitä..?) voisi auttaa minua? Mitä minun kannattaisi tehdä?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Voi teitä pullamössössä pyöritettyjä nykyajan nuoria! Millon on ahdistusta, millon paniikkihäiriötä, ADHD:ta, ujoutta tai muuta vastaavaa mikä estää työnteon. Kyllä on surkuteltavaa katsottavaa tämä nykyajan nuorison kunto, toisaalta mitä voisi odottaa kun päihteiden väärinkäyttö aloitetaan jo leikki-iässä?
Mutta asiaan. Pyydä terveyskeskuslääkäriltä lääkitystä (Tenox ym) jolla saat uni- ja elämänrytmin kohdalleen ja lopeta hyvä ihminen se biletys ja juominen hyvissä ajoin, ennen kuin olet työkyvyttömyyseläkkeellä. Kannattaa myös jutella psykologin kanssa sekä pyytää TE-toimistolta pääsyä kuntouttaviin toimenpiteisiin.
Mä taisin olla ihan typerän naiivi kun luulin ettei tarvii erikseen sanoo etten haluu mitään epäasiallisii kommentteja. Et kyl tääl sen verran aikuisii ihmisii käy, mut olin väärässä. Kiitos kuitenkin kommentistasi. Sinulla luultavasti on elämässäsi vain vähän eri tyyppisiä ongelmia kuin minulla :)
Haluaisin puolustaa itseäni sen verran, että en ole ikinä koskaan käyttänyt minkäänlaisia huumeita. En polta tupakkaa. Olen viimeksi ollut humalassa (enkä tarkota mitään änkyröitä) puolisen vuotta sitten ja viimeksi olen käynyt baarissa 2kk sitten. Joten en usko että ongelmani johtuvat päihteiden käytöstä ja biletyksestä.
haloo!!!!! ihmisillä voi olla vaikeaa ilman päiteiden käyttöä tai biletystä!!
Onneks nykyaikana ihmiset uskaltaa puhua mielenterveydellisistä ongelmista ja pyytää ja hakea apua niihin! Erittäin asiaton ja asian tuntematon kommentti!!
Hei, pidä turpas kiinni kun et tiedä millasta toisella on ollu. Sä et tiedä sen elämästä yhtään mitään etkä oo kokenu samoja asioita joten oo ihan hiljaa. Laita ite ne sama saappaat jalkaan ja kulje sama matka ja koe samat asiat. Tuu vasta sitten tänne päteen vitun pelle. Toivottavasti ei ikinä törmätä pimeellä kadulla.
anna tuon haukkua alkuperäistä kirjoittajaa...ihan aiheesta !
KYLLÄ tuo alkuperäinen muija on HEIKKOLUONTOINEN, jos hänen hipiänsä kestää että sanotana totuus.Toista se on meillä tosimiehillä kun jo pelkkä armeijan käynti pudottaa heiveröiset (varsinkin henkisesti) kelkasta.
Älä käytä kieltä "pidä turpas kii", on aiheellista kommentoida heikkoja...!
Ja mitä pimeään kujaan tulee, voitais toki keskustella asiasta siinä valossa...
tei ehkä paremmin Helsingin Kisahallissa ?
Ai nii joo, säkin kuulut noihin raukkoihin jotka haluaa isekä vaan pimeillä kujilla, reilu ottelu onkin asia erikseen...
Sinä mjr2, kerroppas oma CV ja kykeneväisyytesi varusmiespalvelukseen ?
Ja katotaanko sen jälkeen kuka on pelle ja kuka ei ?
Ehkä säkin katoat bittiavaruuteen kuin heikko maanmatonen etkä vastaa tosimiehelle mitään...
-B-
mjr2 taisi luikkia maanalle kuin maanmatonen !!
Tosimies sanoi suorat sanat ja todennäköisesti alempaan sosiaali luokkaan kuuluva mjr2 meni häpeämään pellettelyään...
Se on ONNEKSI vielä maailman laki, vahvat uroot jyrää ja arvo annetaan ahkerille ihmisille eikä mjr2 tyyppisille suunsoittajille.
Tuskin se mjr2 tulee tänne vastaamaan suoraselkäisesti kysymyksiin ja kartomaan taustastaan.
Tosin alkuperäinen tyttö kertoi rohkeasti taustansa ja myönsi olevansa heikko.
Tänä päiväna monet nuoret tytöt ovat tosi heikkoja. Hirveesti tuijottavat mitä muut tekee ja ottavat paineita ympäristöstä...
Keskittyisivät työntekoon ja oman kehitykseen sen sijaan kuin naapurin vaatteisiin, laihuuteen ja muotityyliin...
Eihän kaikista sisukkaimmat naiset, 40-luvun sotien lotat, näillä vahvaluonteisilla naisilla ei ollu aikaa miettiä muotihömpötyksiä.....
ja sivumenen sanoen, kyllä moni sopusuhtainen perusnainen hyvällä itsetunnolla varustettu lotta 1940 -luvulla on paljon kiinnostavampi kuin nykyajan pinnallinen meikkava sekundablondi jolla itsetuntoongelmia.
Ainakin 40-luvun naiet olivat uskollisempia ja parempaa laatua perheenäideiksi ja tuottamana rehtejä lapsia yhteiskunnalle...
Häpeä vielä mjr2...
Voin kyllä sanoa, etteivät kysymyksessä ole laiskuus ihmiset reagoi eri tavalla erilaisiin tilanteisiin, jokaisella meistä on omat heikkoutemme. Valitettavasti ne ovat yleensä kaikkein kovimpaan ääneen tuomitsemassa, jotka vähiten ymmärtävät elämästä ja ihmisen sielusta. Ihminen kun ymmärtää vain niin paljon kuin hän on kokenut eikä yhtään enempää.
Mä oon sun kanssa ihan samaa mieltä :) Kiitos kommentista..Onko sulla ollut jotain samanlaisia ongelmia kun mulla?
Miksi sun pitää työtä tehdä, kun kerran olet nainen? Hommaat vaan itsellesi miehen joka käy töissä ja keskity sinä lasten kasvatukseen mihin naiset on alunperin tarkoitettukin.
On ollut sen takia kirjoitin. Ymmärrän hyvin miltä tuntuu kun kukaan ei ymmärrä. Ei kannata välittää asiattomista kirjoituksista niitä riittää täällä. Niiden kirjoittelijat tekevät niitä kun eivät parempaan pysty.
Tuli sellainen olo, että halusit jotain kommenttia ja sitten näppäilin sen. Tiedän sen, että sekin jo auttaa kun saa jotain muuta mietittävää kun ahdistavat asiat. Joskus jo pelkkä keskustelu auttaa ilman tarkoitusta ja sellaisen ihmisen kanssa, joka ymmärtää oikeasti eikä vain sano ymmärtävänsä.
Jos se kenen kanssa keskustelee ei ymmärrä siitä tulee helposti vain turhautunut ja entistä huonompi mieli.
kuka perkele niitä pentuja haluaa tähän kurjuuten
Heh, mielenkiintonen näkökanta nykypäivänä, mutta ei taida oikeen sopia mulle :) Haluun kuitenkin opiskella ja käydä töissä. Enkä oo kyl ollenkaan äiti tyyppiä. Mulle riittää koira ainakin viel ihan hyvän aikaa :)
Kiitos kun kirjoitit :) Tässä on nyt tullut aika monta kannustavaa kommenttia, ja oon tosi ilonen siitä. Että ehkä kaikki ei ookaan niin ymmärtämättömiä kun mä oon luullu.
Mutta niinku sanoit, jos ei ite tiedä miltä se tuntuu, ei voi oikeen ymmärtää. Mulla on kavereita ja äiti joiden kanssa jutella, mut välillä oon niin stressaantunu ja ahdistunu et vaan itken ja jauhan samoista asioista, kun ne asiat ei selvii, et ymmärrän ettei kukaan jaksa kuunnella.
Kannaataisi mennä käymään psykiatrin vastaan otolla.Sieltä saa apua ja lääkitystä ahdistukseen ,paniikkihäiriöön ja muihin mielenterveys ongelmiin.
Myös keskusteluapua on saatavilla ammatti auttajilta.Älä jää miettimään,vaiva saattaa vain paheta.
Oon miettiny tota kyl. En viittii tarkempii yksityiskohtii kertoo, mut oon aikasemmin käyny pitkään psykologilla ja syöny jonkin aikaa lääkkeitä ahdistukseen. Lopetin molemmat, koska sekä minä, että se mun psykologi usko mun pystyvän pärjäämään omillani. Ja mulla menikin ihan hyvin puolisen vuotta. Nyt en tiiä et kehtaanko ottaa enää yhteyttä siihen mun psykologiin, kun aikaa on kulunu.. Mut en usko et muuten pääsen mihinkään jutustelemaan ainakaan puoleen vuoteen kun on niin kauheet jonot. Eikä yksityiseen oo varaa.. Ja pelkään että meen juttelemaan turhasta. Että joku, jolla on oikeesti jotain kauheeta masennusta tai oikeesti tapahtunu jotain hirveetä, ei saa apuu sen takia että mä vien siltä paikan.. Mutta kai mun pitäis jotain tehä..
Lääkkeiden syöminen on vihoviimeinen keino. Kun alat niitä syömään niin et pärjää ilman enää koskaan.
Pitää vaan löytää oma paikkansa tässä yhteiskunnassa. Sellaisessa paikassa ja työssä minkä kokee selvästi vääräksi ei kannata olla!!!
Kun oppii tuntemaan itsensä niin suunta alkaa löytymään. Kaikki työt eivät sovi kaikille, tätä ei ymmärretä työkkäreissä alkuunkaan!
Mulla on aika samanlaisia kokemuksia, tosin mitään hirveitä paineita mulle ei koskaan asetettu. Kärsin rajatilapersoonasta joka on vähän harvinaisempi mielenterveyshäiriö, ja sen sovittaminen työelämään on ollut kyllä yhtä taistelua. Älä välitä näistä valittajista, se nyt vaan on niin että kaikki ihmiset eivät kestä työuran ja yhteiskunnan KOVIA paineita ja mielestäni tämä on ihan ok. Silloin pitäisi hakeutua itselleen sopivaan elämäntyyliin. Saatan kuulostaa hieman kaksinaamaiselta koska itse olen edelleen töissä :D Jos ajatukset työnteosta kiinnostaa ja englanti sujuu niin käy aloittaja lukemassa blogiani osoitteessa www.godihatemyjob.net . Alkuvuosilta (2007-2009) on myös jonkin verran suomenkielisiä tekstejä mutta suurin osa on englanniksi.
Voimia ja jaksamista!
Koitin ettii tietoa tosta rajatilapersoonasta, ja se vaikuttaa kyl aika hurjalta, mutta sä oot pärjänny ilmeisen hyvin jos käyt töissä ja kaikkee :)
Mä kyllä haluisin yrittää kestää työuran ja yhteiskunnan paineita, koska haluun olla normaali.. Haluun voida olla aamuruuhkassa menossa töihin, ja iltapäivällä neljältä taas ruuhkassa tulossa takasin kotiin. Viikonloppuna rentoutua, ja kesällä lähtee kesälomalla johonkin ulkomaanmatkalle ja nauttia siitä "vähästä" vapaa-ajasta jota mulla on. Haluun saada työkavereita, joiden kanssa voi mennä joskus leffaan tai syömään ja viettää pikkujouluja. Haluun sellasen "tylsän" työn, jossa työajat on aina samat, ja töitä on aina ma-pe, ja työtehtävät on joka päivä melko samanlaisia... Sellaisesta mä haaveilen :) Ehkä joskus vielä saavutan sen. Nyt se vaan tuntuu melko mahdottomalta.
Ymmärrän sinua. Olen kärsinyt samanlaisista oireista. Olen selvinnyt jo kuitenkin yli 50-kymppiseksi.
Tiedän mitä on mennä aamu kuudeksi töihin,kunnei ole nukkunut pätkääkään. Aamupäivä on kuin sydäntä revittäs irti. Olen kuitenkin sinnikkäästi ollut töissä 16-vuotiaasta asti.Mennyt polkupyörällä töihin keli kuin keli.Tehnyt ruumiillista,että toimistotöitä. Nuorena vaan yritti jaksaa,koska oli kasvatettu,että pitää jaksaa,vaikka mikä oli. Eipä se oikein nuoren ihmisen elämää ollut,kun piti melkein kaikki vapaa-aika nukkumiseen käyttää. Sitä oli kuitenkin tottunut siihen,koska niin se isäkin teki. Pitkän työpäivän jälkeen nukkunmaan vaan. Sitä luuli sen maailman olevan sellaista.
Nyt vanhempana on huomannut,ettei olisi ihan niin pitänyt toimia.
Ei nuorempana uskaltanut valittaa. Tiesi miten vanhemmat olivat joutuneet olemaan sodassa,joten piti kestää vaan. Ei niistä asioista edes voinut puhua.
Onneksi nykyään asioista saa puhua ja hakea apua.
Ei se lapsenteko asiaa auta yhtään,vaikka onnellinen asia onkin. Sitten ne vaikeudet ainakin itselläni alkoivat.
Kyllä varmaan tämmöistä ongelmaa on ennenkin ollut.Ei se nyt ihan ole mitään pullamössönuorten ongelmaa.Eikä päihteiden käytöstä johtuvaa. Me ihmiset ollaan niin erilaisia. Nyt olen sitten siinä iässä ja raihnanen,ettei kukaan huoli töihin. Pidä huolta itsestäsi ja uskalla puhua asiasta.
Kyllä se oli meikäläinen se sen ajan sosiaaliterapeutti. Monta kertaa kun arkkua kyytiin nosti niin leski tai vanha äiti tuherti vieressä että ei siitä ollut eläjäksi. Oli lopettanut itsensä narulla, hukuttanut tai juonut itsensä hengiltä.
Hakekaa hyvät ihmiset apua ammattilaiselta. Ei ongelmiaan pidä hävetä. Hävettävää on vain se jos ei hanki apua. Kyllä terapian kautta ihmisiä on kuntoutunut oikeaan elämään ja työhön.
Kyllä elämänkokemusta omaavat ihmiset ymmärtävät yleensä mistä on kysymys jos ei sopeudu johonkin. Itsekin kuulun jo vanhempaan ikäpolveen ja ole nähnyt monta tapausta joissa on ollut vastaavia sopeutumisvaikeuksia. Me ihmiset ollaan erilaisia, kaikki eivät sopeudu kaikkeen, ei se tarkoita että ko. ihmisessä olisi jotain vikaa. Ihmiset vaan ovat erilaisia.
Nuorempana taas kuvitellaan yhtä sun toista ja ollaan helposti taipuvaisia leimaamaan esim johonkin työhön sopeutumaton ihminen henkisesti epätasapainoiseksi jne. Mutta se johtuu arvostelijan kokemattomuudesta, elämä kyllä tulee opettamaan kaikille ihmisten erilaisuutta. Me emme ole samasta muotista kaikki.
Vaikeuksien edessä ei pidä masentua tai antaa periksi koska niistä pääsee aina ajan myötä yli.
Jos mahdollista, käy urapsykologilla. Minulle tuli siellä ihan uusia oivalluksia.
Toivottavasti löydät toisen ammatin, jossa viihdyt! Itse en kestäisi palveluammatissa päivääkään, sen sijaan viihdyn tuotekehityksessä.
Ehkä kannattaa väliajaksi myös tsekata työvoimapoliittiset koulutukset, sieltä jotain kiinnostavaa ja yleishyödyllistä (tietotekniikkaa, kieliä, yrittämistä...?)
Tsemppiä!
Hei Ahdistunut!
Hae ensin ihmeessä apua tuohon paniikkihäiriöön ja ahdistuneisuuteen. Niitä voidaan hoitaa, terapialla JA lääkityksellä. Yksi tosi hyvä lääke on Lyrica, poistaa ahdistuneisuuden hyvin eikä ole mikään bentso. On hyvä ajatus mennä opiskelemaan, vaihtaa sellaiselle alalle missä ei tarvitse palvella asiakkaita tms. jos ne tilanteet ahdistavat. Jokin rauhallinen, pääasiassa itsekseen tehtävä työ sopisi varmasti sinulle. Toki kun tuon ahdistuneisuuden saa hoidettua, se ei enää rajoita työtä. Itsekin aina reagoin valvomisella (stressaantuu ja sitten ylivireystila pitää hereillä) uuteen työhön mennessä. On ihan normaalia valvoa pari yötä, minulla tosin menee 3-4 viikkoa ja se ei enää ole kivaa. Mutta asettuu aina, kun tottuu. Me ihmiset vaan olemme erilaisia. Olet tosi herkkä persoona, luulen, ja se EI ole mikään vika. Googletahan sellaista kuin HSP, highly sensitive person ja katso sopiiko. Tsemppiä, olet vielä nuori ja kaikki on mahdollista.