Te kaikki jotka haukutte jotain bändii tai laulajaa niin ootte aika tyhmii koska oikeastaan kaikki laulajat ovat omallatavallaan hyviä ja osaavat laulaa paremmin kuin te, joten teinä en sanoisi mitään!!!!!
Huom!
Susanna
6306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tämän on vissiin joku 11-vuotias, jolle äitä on opettanu oikeudenmukaisuutta elämässä, kirjottaa tohkeissaan. Ensinnäkin, kaikki laulajat eivät osaa laulaa. Ootko koskaan tullu ajatelleeks, et joku artisti, tai oikeestaan lähes kaikki, myy enemmän muilla asioilla kun laulutaidoillaan. Esimerkiks julkisuudella tai hyvillä biiseillä. Esimerkiks Eminem. Jätkällä ei oo laulutaitoa paskankaan vertaa, mutta levyt myy perkeleesti. Johtuu siitä, et biisit on tehty sellasiks että ihmiset kuuntelee niitä, olipa ne miten huonosti tahansa laulettu. Ja julkisuudessa annetut lausunnot on kans lisänny melko hyvin levynmyyntiä. Koita nyt lapsi rakas tajuta, että se, että on kuuluisa ja tunnettu laulaja ei välttämättä tarkota sitä että olis hyvä laulamaan. Jos tarkottais, niin eipä mitkään Limp Bizkitit ja Tyrävyöt olis koskaan päässy pinnalle. Olis vaan Lene Marlinin, Axl Rosen ja Bonnie Tylerin tyylisiä laulajia.
Onks sulla yhtää mitää tasoo, Lene Marlinilla ei oo lauluääntä ees sen vertaa ku mulla!
En väittänytkään et sillä olis mikään paras lauluääni. Mutta se laulaa hyvin, ei nuotin vierestä tai epäpuhtaasti niin kun sinä.
Tuohon väittelyyn on keksitty ratkaisu!! Se on instrumenttaali musiikki =) Mielestäni,jos Louis Armstrongia ei lasketa mukaan niin parhaat musiikki esitykset ovat instrumenttaalisia. Kuunnelkaa ihmiset Instrumenttaali musiikkia!!
Loppujen lopuksi mitä on musiikki ilman soittimia,ja soitto taitoisia ihmisiä. Hyvä esimerkki on Mark Knopfler!! Hän osaa soittaa,mutta valitettavasti pilaa levynsä omalla laulullaan :( Itse dj:nä kuuntelen paljon kaikkea musaa ja täytyy sanoa,että tämän hetken parhaat laulut ovat instrumenttaaleja,enkä tarkoita nyt vain trancea,joka kyllä kuuluu suosikki tyyleihini. Esimerkiksi jotkut Jazz yhtyeet jättävät helposti varjoonsa monet laulajat,ja aivan syystäkin.Mielestäni Louis Armstrongin jälkeen ei ole tullut oikeastaan yhtään hyvää tulkitsijaa. Louis on edelleen no.1
Eihän pelkkää pimputtelua jaksa kukaan, kuunnella, vanhalle punkkarille on ainakin tärkeitä sanat, eihän punk bändien jätkät osaa soittaa, mut sillä ei ole mulle edes väliä, vaan sillä että otetaan kantaa asioihin. jota tosin mitkään vitun teini(punk)bändit kuten tyrävyö ei tee.
Kuunnelkaapa vaikka shitter limitediä, bändi joutui oikeuteen siitä kun puhui asiaa, että silleen.
Tosin kyllä joillain heavy bändeillä on aivan loistavia instrumentaali biisejä, mutta pidemmän päälle kaipaan sanoja.
Jokaisella ihmiselllä on oikeus mielipiteeseen. Kuka nykyaikana osaa laulaa? Tietokoneilla pystytään ääntä mulkkaamaan huomaamatta. Eräs tuossa ottikin esimerkiksi Eminemin. "Paha poika". Sekin myy. Jätkä ei todellakaan osaa laulaa. Tai joku Petri Nygård.. Levyllä joetaan v*ttua ja hu*raa, niin sehän myy...
Joten, annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan. Kaikista ei voi tykätä, eikä kaikki voi miellyttää. Tosiasia.