hiusten suoristaminen, kuivuus ja kaksihaaraiset

linneanea

Eli mulla on luonnostaan sellaiset hiukset, että niitä ei vain yksinkertaisesti pysty olla suoristamatta, jos haluan tuntea oloni sinuiksi itseni kanssa. Sen takia joudun suoristamaan hiuksiani päivittäin. Aikoinani olen myös aloittanut hiusten pesun päivittäin, joten nyt sekin tuntuu pakolliselta toimenpiteeltä joka päivä, sillä muuten hiukset tuntuvat hetkessä likaisilta. Käyttämäni shampoo ja hoitoaine vaihtelee, useimmiten käytän tresemme shampoota ja hoitoainetta,joka on tarkoitettu kuiville hiuksille.
Toisinaan käytän myös tigin catwalkin straight collection shampoota ja hoitoainetta. Tätä saman sarjan lämpösuojaa käytän suoristuksessa. Tämäkin saattaa vaihdella, sillä joskus käytän myös wellan suoristukselle tarkoitettua sumutetta, joka sisältää lämpösuojan.

Hiukseni ovat menneet todella huonoon kuntoon. Minulla on enemmän kaksi- kolme- ja ties kuin monihaaraisia, kun "yksihaaraisia" hiuksia! Lisäksi hiukseni katkeavat latvoista hyvin helposti ku vähän vetää noista latvoista. Tyvi on ihan hyvässä kunnossa.

EN HALUA leikata hiuksiani, sillä ne eivät varmaan kasvaisi enää takaisin. Kasvavat muutenkin todella hitaasti ja jos leikkaisin, alkaisivat varmaan katkeilemaan siitä pituudesta vielä lyhyemmiksi, koska suoristan niin paljon?! Ahdistaa kun hiukset on jo nyt katkeilleet entistä lyhyemmiksi....:( Käytin ennen Piimax c biotiini vitamiinivalmistetta, ja nyt en ole käyttäny sitä varmaan melkeen vuoteen ja hiukseni ovat pahemmassa kunnossa kuin ikinä. Voisikohan tämän valmisteen uudelleen käyttöönotto auttaa? Muita tuotteita, jotka suojaisivat/korjaisivat/hoitaisivat näitä mun super-vaurioituneita hiuksia? HELP!

9

771

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1+6

      Kaksi(tai kolme-neljä-viisi) haaraisia et saa millään muulla pois kuin leikkaamalla, se on valitettava tosiasia. Ja jos/kun niitä et leikkaa, ei latvat näytä yhtään sen paremmilta, teit mitä tahansa. Aloita hiustenleikkauksesta...

      Ja käytä sellasta shampoota ja hoitoainetta, joka suoristaa, niin et joudu itse niin paljon rautaa käyttämään. Osta Sexy Hairin Straight sarjan sh ja ha, föönaa suoraksi ja sillä selvä. Lisäksi suoristava muotoiluvoide tai mikähän lie onkaan, olisi hyvä.

      Mutta edelleenkin, latvoja et saa millään näyttämään hyvältä, ellet leikkaa. Ei ole mitään tehoainetta joka poistaa kaksihaaraiset, vielä ei ole sellasta ainetta keksitty, millä aivot olisi ja tajuaisi mikä on haarahius ja mikä oikea ;)

      • linneanea

        tajuun sen kyllä, että niitä ei saa pois kun leikkaamalla. mutta yleensä annan kampaajani leikata vain ihan vähän kerrallaan, jonkun sentin, niin ei ne kaikki lähde millään pois... pitäis multa leikata niin paljon, että sais kaikki pois ja mulle ei sovi lyhyt tukka, enkä sellasta todellakaan halua! sitten aina, en tiedä kuin paha tapa se on, mut itekseni tylsyyksissä kiskon kakshaarasia irti!! (nyt tietysti kaikki hiusasiantuntijat hyökkää mun kimppuun että ei niin saa tehdä!!:D) saakohan niin ees tehdä vai pahentaakohan se asiaa???
        latvat on karseen näköiset, tiedän, mut mielummin jotenkin pidän kamalan näköisiä pitkähköjä latvoja, kuin leikkautan super-lyhyet hiukset, jotka ei mulle sovi lainkaan ja joissa en tunne oloani mukavaks...:(


    • M.

      No ne kaksihaaraiset saat pysyvästi pois kun käyt kuumien saksien leikkauksessa. Ja sit shampoo vaihtoon- jos on nn ongelmahius sitten tigi ei ole se merkki, saati kaupan shampoo. wellalta löydy todella hyvä esimerkiksi eikä maksa paljon. Niistä kuumista saksista löydy hiukan tietoa: http://salonki-salice.fi/kuumat_sakset.html En mainosta mut sieltä näet, miten se leikkaus auttaa ja todellakin toimii. Itselläni on nyt kolmas kerta leikattu kuumilla saksilla ja käyn joka 3 kuukausi, mulla ei ole koskaan ollut näin "helpot" hiukset kun nyt, tää on aivan ihana, en taju, että tää on vasta nyt tullut suomeen ja että ihmiset ei tästä tietä enemmän. Sitäpaitsi jos oot kasvattamassa niin ei tartte kun käydä joka 2-3 kuukauden väliin. Ihaantelinen!

    • askartelija*

      Mulla auttoi, kun leikkasin pitkät hiukseni polkkatukaksi. Shampoo ja hoitoaine vaihtui kunnon rakennekorjaavaan ja kosteuttavaan, lisäksi käytän lähes joka kerta tehohoitoainetta. Hieron kosteisiin hiuksiin vielä jätettävän hoitoaineen sekä suihkutan latvahoitosprayn latvoihin.

      Yleensä annan kuivua itsekseen (lyhyt tukka kuivuukin vähän nopeammin kuin pitkä, ainakin mulla), koska fööni ja suoristusrauta tekee hallaa. Joskus on kuitenkin pakko käyttää niitä, sillon ehdottomasti lämpösuoja.

      Luonnonkiharan, karvaisen tukan kanssa oppii elämään. Ja polkkapituisena luonnonkiharuus/-taipuisuus tulee ihan eri tavalla esille :)

    • Kitt.

      Niin ja tuohon kun ajattelet, ettei ne enää kasvaisi jos leikkaat.. Tällä hetkellä hiustenkasvusi tuntuu hitaalta, koska latvat noin huonossa kunnossa. Eli latvat kun kuluu ja katkeilee, niin tuntuu ettei hiukset kasva. Vaikka kyllä sieltä päänahasta koko ajan sitä hiusta kasvaa.:) Pituus ei vaan pahemmin muutu, kun latvasta ne katkeilee pois.

      Leikkauta huonot pois ja ala hoitaa hyvillä tuotteilla. Kyllä ne kasvaa.

      • linneanea

        Mutta mutta. Tämä ajatus siitä, ku sittenhän mä alan suoristamaan niitä lyhyempiäkin hiuksia, jotka sitten taas kuivuvat latvoista ja jymähtävät siihen pituuteen?? Oonko mä ihan hakoteillä näiden ajatusteni kanssa?! Mä en oo siis suoristanu hiuksia kun ehkä parin vuoden ajan nyt ja sillon kun alotin suoristamisen, niin olivat yli olkapäiden ja ovat siis edelleen. pituus ei ole juurikaan muuttunut (nyt tosin tuntuu lyhentyneen... -.-). Eli en ole kertaakaa "suoristamisurani" aikana omistanut lyhyitä hiuksia, tai lyhyempiä :D Niin tuntuu vaan et kuivahtais sitte siihen pituuteen!!


      • askartelija*
        linneanea kirjoitti:

        Mutta mutta. Tämä ajatus siitä, ku sittenhän mä alan suoristamaan niitä lyhyempiäkin hiuksia, jotka sitten taas kuivuvat latvoista ja jymähtävät siihen pituuteen?? Oonko mä ihan hakoteillä näiden ajatusteni kanssa?! Mä en oo siis suoristanu hiuksia kun ehkä parin vuoden ajan nyt ja sillon kun alotin suoristamisen, niin olivat yli olkapäiden ja ovat siis edelleen. pituus ei ole juurikaan muuttunut (nyt tosin tuntuu lyhentyneen... -.-). Eli en ole kertaakaa "suoristamisurani" aikana omistanut lyhyitä hiuksia, tai lyhyempiä :D Niin tuntuu vaan et kuivahtais sitte siihen pituuteen!!

        Tota, ootko harkinnu esim. jotain silkkisuoristusta? Voisin kuvitella, että kun kerralla laitetaan kemikaaleilla, tai millä ikinä laittaakin, pysyvästi suoraks, niin ei tarvis kauheesti enää kuumalla raudalla suoristella. Se vois säästää sun omaa hiusta, ja voisit siinä tapauksessa leikata latvat pois.


    • M.

      Kokeile sitä kuumien saksien leikkausta ja sit kerro, auttoiko. Olen varma, että auttaa.

    • ghd

      Suosittelen että jos kerran suoristat hiuksiasi joka päivä, kannattaa myös rautaan panostaa, ettet suorista huonolla raudalla, joka repii hiuksia. GHD:n muotoiluraudat ovat ehdottomasti parhaita, ja hintansa arvoisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3623
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2459
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2304
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2067
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1572
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1539
    7. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      14
      1342
    8. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1302
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      266
      1285
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1275
    Aihe