kaduttaako

Itse en ole pettänyt, mutta hyvällä kaverilla on kaksi naista. Omien puheidensa mukaan hän valvoo välillä öitä peläten että kaikki kusee. Hän ei halua jättää naisystäväänsä eikä halua että hän saisi tietää sivusuhteesta, kuulemma pitkän yhteisen historian takia, ja kun parisuhde on 'niin iso osa elämää'. Toisin sanoen ei halua luopua tutusta ja turvallisesta. Kuitenkaan se ei hänelle riitä vaan vehtaa toisen naisenkin kanssa johon on kuulemma niiin rakastunut. Eli siis ei halua että naisystävä lähtee, mutta ei aio luopua toisestakaan muijasta.
En nyt tiedä onko se niinkään huono omatunto joka häntä valvottaa vaan enemminkin pelko persiissä siitä että jompikumpi naisista ottaa ja lähtee. Kaverin kaksoiselämä on kestänyt kohta suunnilleen kolme vuotta, eiköhän hän olisi jo jommankumman jättänyt jos olisi halunnut. Itse en tuollaista elämää haluaisi elää, enkä kyllä pystyisikään tai haluasi kihlattuani vedättää, mutta kukin tyylillään.

Ennen maa repee kuin huora häpee.
Omatunto, mikä semmoinen on? Ei pettäjä tuollaisia mieti, aika hypoteettisiä kysymyksiä.

Itse en ole eronnut enkä jättänyt tai pettänyt, mutta kadun kyllä sitä että reilut kymmenen vuotta sitten lankesin ukkomieheen. Mies valehteli minulle ummet ja lammet ja kaikki tyypillisimmät kliseet, että vaimo ei anna ja vaimo sitä ja tätä. Lupaili, että kyllä tässä parin vuoden sisällä erotaan kunhan saadaan asiat järjestykseen ja koko avioliitto on kulissi enää. Olin aika nuori silloin ja uskoin kaikki, mitä vanhempi ukkomies minulle sepitti. Minun silmäni avautuivat siitä, kun tämän ukkomiehen vaimo jäi myös pettämisestä kiinni ja mies oli siitä aivan raivona ja huusi ja haukkui vaimoaan saatanan huoraksi. Ensinnäkin ihmettelin että miksi hän oli vaimostaan niin mustasukkainen vaikka heidän avioliittonsa piti olla vain kulissi. Toiseksi hämmästytti miten hänellä oli otsaa haukkua vaimoaan huoraksi, vaikka oli itse pettänyt tätä yli vuoden minun kanssani. Kun sitten sain kuulla etten edes ollut miehen ensimmäinen syrjähyppy vaan niitä oli ollut aiemminkin, totesin että tämä oli nyt tässä ja lähdin nostelemaan. Oli pitkän aikaa aika huijattu olo. Mutta sen jälkeen olen kyllä kiertänyt ukkomiehet kaukaa ja kadun sitä, että olin niin tyhmä ja uskoin kaiken.

omatunto, sillä eksynyt muutaman kerran suutelemaan toista miestä. Vaikkei mistään vakavammasta edes ole kyse, suhteesta, tunteista, en ole pitänyt mitään yhteyttä jälkikäteen. Olen vain ollut nuori, tyhmä ja kännissä, vaikkei ne hyviä puolustuksia olekaan. Teoista aikaa kuitenkin niin, etten enää halua satuttaa toista vartavasten kertomalla. Kärsin siis itsekseni. Olen miettinyt kyllä sitäkin, että pitäisikö minun lähteä ja antaa toisen etsiä onnea toisaalta. Ääneenkin olen vaikeina aikoina tämän vaihtoehdon esittänyt, mutta ei hän ole lähteäkään halunnut.