Käymme töissä, tulemme kotiin, siivoamme, vaihdamme kuulumisia, katsomme televisiota, menemme sänkyyn, harrastamme seksiä ehkä. Päivästä toiseen. Joskus käymme juhlimassa, ystäviemme luona, elokuvissa, matkustelemassa. Kävelemme käsi kädessä, suutelemme. Kaikki tämä kuulostaa tavalliselta parisuhteelta ja ihanteelliselta elämältä. Meillä on kaunis asunto, molemmilla hyvätuloiset työpaikat.
Mutta olen tyhjä. Kaipaan intohimoa, kaipaan rakkautta, kaipaan naurua. Vaimoni haluaisi lapsia, mutta minä en. En halua, koska heidän tarkoitus olisi vain täyttää tätä tyhjää aukkoa ja korjata jotain, mitä ei koskaan voisi korjata. Tuttavani sanovat, että minulla on kaikki hyvin. Että odotan liikaa ja jos jätän vaimoni, niin kadun ratkaisua. Mutta mitä järkeä on tällaisessa Revolutionary Road-tyylisessä elämässä? Mikään ei tunnu miltään. Ennen avioliittoani oli vielä odotuksia, oli lapsenmielistä innokkuutta. Menin muutenkin naimisiin vääristä syistä. Tyttöystäväni antoi minulle uhkauksen, että nyt tai ei koskaan ja minä lupauduin.
Jotkut antavat neuvoja, että kokeilkaa parisuhdeterapiaa, mutta itse olen alkanut miettiä, että onko siinä järkeä. Kun ei ole tunteita toista kohtaan, niin ei ole. Ja tuntuu, että kaikilla ystävillä on samankaltaiset parisuhteet. Hirveätä tyhjyyden tunnetta. Ja silti ennen suhdettani olin lasi puoliksi täynnä ihminen, nyt olen lasi on puoliksi tyhjä. Onko kukaan vastaavassa tilanteessa?
Mutta olen tyhjä. Kaipaan intohimoa, kaipaan rakkautta, kaipaan naurua. Vaimoni haluaisi lapsia, mutta minä en. En halua, koska heidän tarkoitus olisi vain täyttää tätä tyhjää aukkoa ja korjata jotain, mitä ei koskaan voisi korjata. Tuttavani sanovat, että minulla on kaikki hyvin. Että odotan liikaa ja jos jätän vaimoni, niin kadun ratkaisua. Mutta mitä järkeä on tällaisessa Revolutionary Road-tyylisessä elämässä? Mikään ei tunnu miltään. Ennen avioliittoani oli vielä odotuksia, oli lapsenmielistä innokkuutta. Menin muutenkin naimisiin vääristä syistä. Tyttöystäväni antoi minulle uhkauksen, että nyt tai ei koskaan ja minä lupauduin.
Jotkut antavat neuvoja, että kokeilkaa parisuhdeterapiaa, mutta itse olen alkanut miettiä, että onko siinä järkeä. Kun ei ole tunteita toista kohtaan, niin ei ole. Ja tuntuu, että kaikilla ystävillä on samankaltaiset parisuhteet. Hirveätä tyhjyyden tunnetta. Ja silti ennen suhdettani olin lasi puoliksi täynnä ihminen, nyt olen lasi on puoliksi tyhjä. Onko kukaan vastaavassa tilanteessa?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Joo, kyllä suosittelen eroa. Tärväät vaimosi tilaisuuden saada lapsia.
Jos päätät tehdä lapsia, muista, että heistä on huolehdittava, vaikka elämä tuntuisi tyhjältä ja seksikin loppuisi.
itse olin hyvässä parisuhteessa puoliso oli kiltti ja huomaavainen oikein unelma ja ulkopuolisista varmaan suhde hyvä mutta itse olin sisältä tyhjä ei suurempia rakkauden tunteita joten päätin lähteä suhteesta ja sitä päätöstä en ole katunut
Lähtökohtaisesti on typerää lähteä hyvästä parisuhteesta, mikäli parisuhdetta oikeasti elämäänsä haluaa. Mutta sen toisen pelastus oli, että sinä lähdit, koska et ilmeisesti osaa arvostaa tuollaisia hyviä ominaisuuksia ja rakastaminenkin taitaa olla vaikeaa. Vain huuma tuntuu ja sitten jo juostaankin. Mahdottomat suhteet viehättävät ja tuottavat tunteita kumpaankin ääripäähän.
Olen ollut. Muutama vuosi sitten asuin pienessä kaupungissa, jossa en halunnut elää ja jolla ei ollut juuri mitään tarjottavaa, ihmisen kanssa jonka kanssa en halunnut olla ja tein töitä, joka ei kiinnostanut. Kaikki tuntui lähinnä tasaisen samanarvoiselta ja asioista oli vaikea saada iloa irti. Kulkua kohti tulevaisuutta, joka ei houkutellut. Elin kompromissielämää.
Onko sulla mitään unelmaa, jota et nyt toteuta, joka tuntuu tärkeältä?
Tuntuuko, että olet väärässä työssä?
Mitä haluaisit tehdä jos sinulla olisi enemmän aikaa ja rahaa?
Vaimosi taitaa todella välittää sinusta, mutta onko jotain mitä häneen kaipaisit?
Mitä sanoisit vaimollesi, jos haluaisit olla oikein rehellinen?
voi voi, tarkoitan tätä todella. Näin menee arki ja oikea suhde. Tuosta ei tosin selviä, keskusteletteko muutakin kuin kuulumisia, jaatteko syvällisiä ajatuksianne ja onko teillä mitään muita tulevaisuuden suunnitelmia. Lähtökohta on sinä itse. Eikö mikään muu tuota elämässäsi nautintoa? Sinun pitäisi joko itse tai sitten teidän yhdessä etsiä onnellisuutta tuovia asioita, mikään parisuhde ei ole ikuisesti huumaa, vaan arkistuu vääjäämättä. On ihmisiä, jotka hyväksyvät ja kestävät sen, että arki on arkea sekä saavat kumppanuudesta nautintoa. Sinä et taida kuulua näihin. Voi tietysti olla, että olet pohjimmiltasi yksineläjätyyppiä, jolloin ratkaisu on selvä.
Uuden suhteen hakeminen on taas varsinaisen ongelman välttelyä, joka tulee jälleen eteen ja olet samassa tilanteessa, jos et tee itsellesi mitään. Pahimmassa tapauksessa seuraava suhde toimii vielä huonommin ja alat katumaan. Ennen kaikkea tulisi opetella asennoitumista ja kyetä rakastamaan sitä toista, jolloin tyhjyyden tunnetta ei tule.
Muuten täytät tyhjyyden tunteen salarakkaalla tai eroamalla ja etsimällä uuden, jonka jälkeen jossain vaiheessa koet taas tyhjyyttä. On tietysti olemassa pieni mahdollisuus, että olette vain niin erilaisia, sinä intohimoinen elämän suhteen ja hän vain tasainen ja innoton. Useimmiten syy löytyy, niin tuskallista kuin se onkin myöntää, itsestä.
Joo.
Aloittajan viesti oli juuri sitä tekstiä mitä vajaa 3kymppinen, sitoutumiskammoinen nainen päässään pyörittelee.
Juuri tuon tunteen takia pysyttelen mielummin sinkkuna ja nautin intohimosta elämässäni.
Elämä ei vaan ole pelkkää intohimoa. Aina se jossakin vaiheessa laantuu. Pintapuolinen ihminen ei osaa elää syvää elämää parisuhteessa ja löytää tyydytystä elämäänsä siitä.
En ymmärrä, miksi on tarvis haukkua ihmisiä "keskenkasvuisiksi" ja "pintapuolisiksi", jos he eivät ole tehneet mitään väärää. Kyse on siitä, että eri ihmiset tarvitsevat eri asioita elämässä ja monet kärsivät, kun eivät saa tarvitsemaansa.
Ei seksinnälkä ole sen pintapuolisempaa tai keskenkasvuisempaa kuin lapsensaamishimo ja perheenperustamisvietti. Eikä "syvä elämä parisuhteessa" tuota tyydytystä kaikille ihmisille.
Ehkäpä sinulla, keskustelun aloittaja, ei ole alunperinkään ollut tunnetta että haluat tehdä toisen onnelliseksi ja rakastat. Silloin kun on hyvä suhde molemmilla on halu tehdä toisensa onnelliseksi ja haluaa keskittyä mielummin toisen onnellisuuteen kuin omaansa. Kun tunne on molemminpuolinen, eli siis molemmat haluavat toisilleen onnellisuutta ja tekevät kaikkensa sen eteen ei tule välttämättä halua tehdä itseään vain onnelliseksi. Ehkä olette vain yhdessä mutta ette hoida suhdettanne.
Kun luettelit tuota listaa, niin mieleeni nousi heti kysyä, että eikö teillä naureta välillä? Ja itse sen sanoitkin, että kaipaat naurua.
Tosta ei tiedä, että onko tuo yleistä omaa henk.koht. kyllästymistä elämääsi ja parisuhde ihan ok ja vietävissä vaikka mille tasolle vai onko siitä parisuhteesta yksinkertaisesti kadonnut se nauru ja rakkaus.
Mutta siis oletteko te koskaan keskustelleet tästä? Mainitsit ystävien kanssa puhumista, mutta entä vaimosi? Kyllähän tollasia vaiheita tulee, että arkistuneelta elämä tuntuu, mutta silloin keskustellaan asiasta ja yleensä huomataan kaipaavamme ihan samoja asioita ja sitten järjestelemme elämäämme siten, että pääsemme nauttimaan siitä rakkaudesta ja naurusta enemmän. Mutta toki se jossain määrin kuulu aina eloon. Samaahan se täälläkin on päivästä toiseen, mutta kyllä siihen väliin aina kuuluu pikkasen naurua, keskusteluja ja haleja ja välittämistä.
Se on kyllä hyvä, että tuossa vaiheessa ette lasta lähde väsäämään. Kivoja hetkiähän lapsenkin kanssa on ja paljon tuo elämään, mutta en sitten tiedä miten sinulle kävisi, jos näet arkenne noin ja sinne lisää tarhakäynnit, vaipanvaihdot, yövalvomiset jne. Ja erota voi, mutta lapsi on ja pysyy ja tarvitsee vanhempiaan.
Sun nyt täytyy itse noita pähkiä, että mistä tää johtuu. Suosittelisin kuitenkin, että älä lähde syyttämisleikkiin. Että sinut oli pakotettu naimisiin ja vaimosi on tehnyt elämästäsi tylsää. Sillä loppujen lopuksi olemme itse vastuussa elämästämme ja teemme siitä sellaista valinnoillamme kuin haluamme. Onko ongelma parisuhteenne itsessään vai onko sulla jokin elämään tylsistymisvaihe? En nyt masennuksesta puhuisi, mutta juuri sellainen vallitseva alakulo ja tyytymättömyys. Sillä siinä se ratkaisu ei ole vain eroaminen sillä eronkin jälkeen käyt töissä, tulet kotiin, siivoat, katsot televiota, menet sänkyyn. Välillä ehkä matkustaen ja kavereita nähden. Ja voi hyvinkin olla, että parisuhteenne on muutenkin mennyttä kalua, mutta se helpottaa kun edes tietää mistä on todella kyse.
Tsemppiä jatkoon ja toivottavasti etsit ja löydät ne pienet elämänilot niiden arjen hetkien välistä.
Kun elämä alkaa tuntua tylsältä ja vailla sisältöä olevalta niin monesti haetaan syytä siitä parisuhteesta. Jokaisella on vastuu omasta elämästään, jokaisen tulee tehdä itse itsensä onnelliseksi eikä odottaa että tulee joku muu joka tekee sen puolestasi.
Kaipaat elämääsi sisältöä mutta koet että ongelma on parisuhteessasi? Voisit alkaa hankkia siihen elämääsi sitä sisältöä, koska maailmassa on niin paljon muutakin kuin parisuhde! Kaikki mitä teet ilmaisit muodossa me teemme...?
Kaipaat naurua ja rakkautta elämään, mutta ei ihme kun ne puuttuvat. Normaaliin elämänkulkuun kuuluisi ilman ehkäisyn keksimistä ne lapset, nyt kun niitä ei ole omasta syystäsi, olet oudon tyytymätön, itsekin ymmärrät että jotakin puuttuu. Vaimosi on suoraan kertonut kaipaavansa lapsia.
Eroa, juokse sen intohimon perässä, tai sitten katso parisuhdekortit loppuun asti, anna lapsen/lasten tulla ja tuuleta omaa päätäsi harrastuksissa, jotka ovat juuri sitä mitä SINÄ toivot. Elät liian haasteetonta elämää, mutta se ei ole vaimosi vaan oma vikasi.
Ei kannata tuhlata omaa saati sen toisen ihmisen aikaa, jos kerta et tunne enää mitään. Jatka elämää yksin. Jos et kerta halua lapsia, niin älä vie toiselta mahdollisuutta niitä saada.
Hanki harrastus, tavatkaa omia ystäviä jne..
Ei joka päivä mennä kotiin, katsota telkkaria ja maata sohvalla.
Pitääkö meidän täällä netissä laatia sinulle viikon lukujärjestys ja keksiä harrastuksia, jos itse olet tuollainen mielikuvitukseton vätys.
Kuvaat ihan tavallista arkea. Naurua saat arkeen jos itse osallistut sen naurun aikaansaamiseen. Voin kertoa, miten mieheni saa aikaan naurua meidän perheessä: pientä hauskaa kiusantekoa, tyynysotaa, tanssia, tai ota vaimo joskus reppuselkään...sekin saa naisen nauramaan ja lapset siinä sivussa (vaikka teillä ei tainnut lapsia olekaan). Meillä ei paljon lasten vuoksi päästä juhlimaan tai elokuviin, eikä pahemmin matkustella...silti meidän kotiin kyllä mahtuu naurua ja intohimoa. Aamusta se alkaa. Ensi töiksesi herättyäsi ota vaimosi syliin ja kerro, miten ihana hän on...tai ota vain syliin. Töistä soita vaimollesi ja kerro, miten ikävä sinulla on häntä. Ja kotiin tultuasi nappaa hänet syliin ja pyöräytä pari tanssikierrosta...laita hänelle kahvit/tee ja tee hänen olonsa mukavaksi. Kyllä se intohimo ja rakkaus siitä kasvaa...
Ärsyttää tällaiset, käydään ruikuttamassa avauspostin verran ja sitten ei välitetä keskustella vaikka ihmiset näkee vaivaa neuvoakseen.