Pieni tositarina tunteista eroon pääsemisestä.
Kauan sitten nuorena miehenä olin hyvin kokematon seurustelusuhteista, toki niitä ravintolaillan jälkeisiä lyhyitä suhteita oli kertynyt muttei mitään ns.oikeaa tyttöystävää ollut hihaani tarttunut.
Sitten kuulin kavereiltani saaneeni salaisen ihailijan, oliko tuo totta vai pelkkää kavereiden ilkeämielistä huumoria mietiskelin.
Viikkoja sain epätietoisuudessa elää , mutta sitten tuo arjalaista naisrotua muistuttava viettelijätär tulla tupsahti yllättäen eteeni kuin salama kirkkaalta taivaalta, ja totta tosiaan ilkeänä huumorina pitämäni ihailijatar olikin totta.
Siinä sitten yhteistä alkutaivaltamme käynisteltiin, tunnusteltiin ja lopulta rakastuttiin aivan silmittömästi toisiimme.
Kovin tuntui kiire olevan tällä viettelijättärellä edetä seurustelu asteelta ihan viralliseen parisuhteeseen, asia imarteli minua kovin enkä paljon vastustellut.
Pian nukuimme yömme yhdessä ja elimme kuin avopari konsanaan, olin aivan mielettömästi rakastunut tuohon ihmiseen päivä päivältä aina enemmän ja enemmän.
Puhuimme usein löytäneemme puuttuvan puoliskomme toisistamme, välillämme vallitsi maaginen puhumaton telepaattinen yhteys joka kruunasi koko suhteemme taivaissa siunatuksi.
Pian suhteeseemme astui mustasukkaisuuden varjo, lähes sairaalloisia piirteitä tämä päällemme langennut varjo sai aikaan, olin yhden naisen mies ja onnellinen siitä mutta silti ihailijattareni ilmaisi usein pelkonsa riittämättömyydestään, peläten uhkakuvana suhteellemme lähellämme vaikutteet muut samanikäiset naiset.
Tilanteet usein raukesivat vakuutteluihini siitä ettei kukaan toinen nainen hänen paikkaansa tule koskaan viemään.
Tunsin hyvin vahvasti niin ettei elämässäni ole mitään muuta hienoa kuin tämä parisuhteeni, siitä olin onnellinen että meillä oli tämä valtava rakkaus jota kukaan ei voisi meiltä pois viedä.
Silloin tunsin että olemme luotuja toisillemme, se tuntui niin oikealta.
Viittä vaille hääkirkkoa ihailijattareni käytös muuttui , mitä ihmettä tuolle läheiselleni oli tapahtumassa?
Sanat " haluan olla sittenkin vielä vapaa" sai polveni nytkähtämään ja suuni haukkomaan henkeä, ei tämä voi olla totta ajattelin, sano että pilailet ?
Mutta totta se oli, lyhyt ja varoittamatta tullut salama .
Nopeasti romanssimme alkoi ja vielä nopeammin se päättyi, päässäni soi taukoamatta sama levy MIKSI, minne se tuntemani ihana ihminen katosi, keneksi hän olikaan muuttunut, minne ne tunteet katosivatkaan , eihän ne voi kadota tuosta vaan näin nopeasti ?
Katsoin kun hän pakkasi tavaroitaan, näin hänen hymyilevän joskin sitä hieman peitellen , kuka tuo ihminen on, mietin.
Kun ovi kolahti kiinni hänen lähtiessään tuntui kuin aika olisi pysähtynyt, tuntui kuin energiat olisivat valuneet sisältäni maahan, jäi tyhjä olo.
Vihasin, vihasin häntä ylikaiken mutta samalla tiesin ettei rakkauteni ollut kadonnut sisältäni minnekkään, katkeroiduin ja haudoin kostoa, kostoa jota en pystyisi suorittamaan koska rakastin niin paljon.
Kuinka monet vuodet häntä muistelin, kuinka pidin toivoa yllä siitä että hän siellä jossain huomaa pian tehneensä elämänsä suurimman virheen, mutta ei, ei sitä koskaan tapahtunut.
Nyt vihdoin olen saanut sielulleni rauhan, ja onhan tässä aikaakin kulunut miltei lyhyt ihmisikä, mutta silti tunnen sisälläni orastavan lämpimän tunteen kun hän kevään lailla saapuu joka vuosi mieleeni , ymmärsin vasta hetki sitten miksi hän palaa mieleeni keväisin, rakastuimme keväällä ja keväiset auringon säteet palauttavat tuon aikakauden mieleeni.
Rakkauteen tarvitaan aina kaksi, sen olen oppinut kantapääni kautta tietämään , eikä mikään ole niin juoni kuin rakastunut ihminen.
Tarinalleni on hieno lopetus, ja se on RAKKAUS, rakastuminen toiseen mieheen sai tämän ihailijattareni käytöksen muuttumaan ja katseen kääntymään minusta poispäin, olen iloinen hänen puolestaan että hän sai kokea niin lyhyessä ajassa lisäkseni vielä uuden rakkauden tunteen koska rakastuminen on elämän ihaninta aikaa, minua myös tämän tieto helpotti koska nyt vasta tiesin ettei hän ihmisenä ollutkaan muuttunut , ainoastaan rakastunut , ja rakastunut ihminen ei hallitse tunteitaan vaan on tunteidensa vanki.
Kuinkas minun kävi, hyvin kävi minullekkin sillä vanhoilla päivilläni löysin elämääni uuden rakkauden ja tunsin olevani etuoikeutetussa asemassa siinä suhteessa että sanotaan normaali ihmisen kokevan aidon oikean rakkauden ainoastaan kerran elämässään, ja minä olen saanut nyt kokea sen kaksi kertaa.
Kauan sitten nuorena miehenä olin hyvin kokematon seurustelusuhteista, toki niitä ravintolaillan jälkeisiä lyhyitä suhteita oli kertynyt muttei mitään ns.oikeaa tyttöystävää ollut hihaani tarttunut.
Sitten kuulin kavereiltani saaneeni salaisen ihailijan, oliko tuo totta vai pelkkää kavereiden ilkeämielistä huumoria mietiskelin.
Viikkoja sain epätietoisuudessa elää , mutta sitten tuo arjalaista naisrotua muistuttava viettelijätär tulla tupsahti yllättäen eteeni kuin salama kirkkaalta taivaalta, ja totta tosiaan ilkeänä huumorina pitämäni ihailijatar olikin totta.
Siinä sitten yhteistä alkutaivaltamme käynisteltiin, tunnusteltiin ja lopulta rakastuttiin aivan silmittömästi toisiimme.
Kovin tuntui kiire olevan tällä viettelijättärellä edetä seurustelu asteelta ihan viralliseen parisuhteeseen, asia imarteli minua kovin enkä paljon vastustellut.
Pian nukuimme yömme yhdessä ja elimme kuin avopari konsanaan, olin aivan mielettömästi rakastunut tuohon ihmiseen päivä päivältä aina enemmän ja enemmän.
Puhuimme usein löytäneemme puuttuvan puoliskomme toisistamme, välillämme vallitsi maaginen puhumaton telepaattinen yhteys joka kruunasi koko suhteemme taivaissa siunatuksi.
Pian suhteeseemme astui mustasukkaisuuden varjo, lähes sairaalloisia piirteitä tämä päällemme langennut varjo sai aikaan, olin yhden naisen mies ja onnellinen siitä mutta silti ihailijattareni ilmaisi usein pelkonsa riittämättömyydestään, peläten uhkakuvana suhteellemme lähellämme vaikutteet muut samanikäiset naiset.
Tilanteet usein raukesivat vakuutteluihini siitä ettei kukaan toinen nainen hänen paikkaansa tule koskaan viemään.
Tunsin hyvin vahvasti niin ettei elämässäni ole mitään muuta hienoa kuin tämä parisuhteeni, siitä olin onnellinen että meillä oli tämä valtava rakkaus jota kukaan ei voisi meiltä pois viedä.
Silloin tunsin että olemme luotuja toisillemme, se tuntui niin oikealta.
Viittä vaille hääkirkkoa ihailijattareni käytös muuttui , mitä ihmettä tuolle läheiselleni oli tapahtumassa?
Sanat " haluan olla sittenkin vielä vapaa" sai polveni nytkähtämään ja suuni haukkomaan henkeä, ei tämä voi olla totta ajattelin, sano että pilailet ?
Mutta totta se oli, lyhyt ja varoittamatta tullut salama .
Nopeasti romanssimme alkoi ja vielä nopeammin se päättyi, päässäni soi taukoamatta sama levy MIKSI, minne se tuntemani ihana ihminen katosi, keneksi hän olikaan muuttunut, minne ne tunteet katosivatkaan , eihän ne voi kadota tuosta vaan näin nopeasti ?
Katsoin kun hän pakkasi tavaroitaan, näin hänen hymyilevän joskin sitä hieman peitellen , kuka tuo ihminen on, mietin.
Kun ovi kolahti kiinni hänen lähtiessään tuntui kuin aika olisi pysähtynyt, tuntui kuin energiat olisivat valuneet sisältäni maahan, jäi tyhjä olo.
Vihasin, vihasin häntä ylikaiken mutta samalla tiesin ettei rakkauteni ollut kadonnut sisältäni minnekkään, katkeroiduin ja haudoin kostoa, kostoa jota en pystyisi suorittamaan koska rakastin niin paljon.
Kuinka monet vuodet häntä muistelin, kuinka pidin toivoa yllä siitä että hän siellä jossain huomaa pian tehneensä elämänsä suurimman virheen, mutta ei, ei sitä koskaan tapahtunut.
Nyt vihdoin olen saanut sielulleni rauhan, ja onhan tässä aikaakin kulunut miltei lyhyt ihmisikä, mutta silti tunnen sisälläni orastavan lämpimän tunteen kun hän kevään lailla saapuu joka vuosi mieleeni , ymmärsin vasta hetki sitten miksi hän palaa mieleeni keväisin, rakastuimme keväällä ja keväiset auringon säteet palauttavat tuon aikakauden mieleeni.
Rakkauteen tarvitaan aina kaksi, sen olen oppinut kantapääni kautta tietämään , eikä mikään ole niin juoni kuin rakastunut ihminen.
Tarinalleni on hieno lopetus, ja se on RAKKAUS, rakastuminen toiseen mieheen sai tämän ihailijattareni käytöksen muuttumaan ja katseen kääntymään minusta poispäin, olen iloinen hänen puolestaan että hän sai kokea niin lyhyessä ajassa lisäkseni vielä uuden rakkauden tunteen koska rakastuminen on elämän ihaninta aikaa, minua myös tämän tieto helpotti koska nyt vasta tiesin ettei hän ihmisenä ollutkaan muuttunut , ainoastaan rakastunut , ja rakastunut ihminen ei hallitse tunteitaan vaan on tunteidensa vanki.
Kuinkas minun kävi, hyvin kävi minullekkin sillä vanhoilla päivilläni löysin elämääni uuden rakkauden ja tunsin olevani etuoikeutetussa asemassa siinä suhteessa että sanotaan normaali ihmisen kokevan aidon oikean rakkauden ainoastaan kerran elämässään, ja minä olen saanut nyt kokea sen kaksi kertaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
surullinen alku mutta kaunis loppu :) onneksi näin.