Nyt kun on tässä jo riidelty siitä että minkä sukunimen tämän palstan sinkun lapsi saa kun sinkku sitten joskus pääsee parisuhteeseen, niin samallahan sitä voisi kysellä että mihin uskontoon tuo hypoteettinen lapsi liitetään, vai liitetäänkö häntä yhtään mihinkään?
Kuvitellaan tilanne, että oletkin löytänyt kumppanin ja että teille on syntynyt lapsi.
Mihin uskontoon lapsi liitetään
a) Miehen uskontoon
b) Naisen uskontoon
c) Ei kumpaankaan
d) Johonkin muuhun kuin vanhempien uskontoon/keksitte oman uskonnon
Tässä asiassahan tilanne alkaa jo olemaan erilainen kuin tuossa sukunimi jupakassa, jossa perinteet ovat vielä vahvassa asemassa, sillä kulttuuri on muuttunut uskontojen suhteen melko paljon tässä viimeisten parin kymmenen vuoden aikana. Enää vanhemmilla ei välttämättä ole samaa uskontoa kuin ennen ja lapsen kastamatta jättäminenkin on paljon hyväksytympää kuin aiemmin. Tästä kaikesta huolimatta uskonto jakaa yhä ihmisiä ja monella on siitä hyvin vahvoja mielipiteitä.
Itselleni uskonnot ovat melko merkityksettömiä ja olen kyllä valmis liittämään lapsen melkeinpä mihin tahansa uskontoon jos lapsen äiti sitä toivoo. Omaan uskontooni en lasta voi liittää, sillä en kuulu mihinkään niistä. Ehkä olen tässä asiassa täysin selkärangaton, mutta en vain koe uskontoja niin tärkeiksi asioiksi että alkaisin siitä lapsen kastamisesta tai kastamatta jättämisestä riitelemään.
Kuvitellaan tilanne, että oletkin löytänyt kumppanin ja että teille on syntynyt lapsi.
Mihin uskontoon lapsi liitetään
a) Miehen uskontoon
b) Naisen uskontoon
c) Ei kumpaankaan
d) Johonkin muuhun kuin vanhempien uskontoon/keksitte oman uskonnon
Tässä asiassahan tilanne alkaa jo olemaan erilainen kuin tuossa sukunimi jupakassa, jossa perinteet ovat vielä vahvassa asemassa, sillä kulttuuri on muuttunut uskontojen suhteen melko paljon tässä viimeisten parin kymmenen vuoden aikana. Enää vanhemmilla ei välttämättä ole samaa uskontoa kuin ennen ja lapsen kastamatta jättäminenkin on paljon hyväksytympää kuin aiemmin. Tästä kaikesta huolimatta uskonto jakaa yhä ihmisiä ja monella on siitä hyvin vahvoja mielipiteitä.
Itselleni uskonnot ovat melko merkityksettömiä ja olen kyllä valmis liittämään lapsen melkeinpä mihin tahansa uskontoon jos lapsen äiti sitä toivoo. Omaan uskontooni en lasta voi liittää, sillä en kuulu mihinkään niistä. Ehkä olen tässä asiassa täysin selkärangaton, mutta en vain koe uskontoja niin tärkeiksi asioiksi että alkaisin siitä lapsen kastamisesta tai kastamatta jättämisestä riitelemään.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Lapsi olkoon uskonnoton siihen päivään asti, jona itse osaa asiasta päättää. Toki sinäänsä aivan sama, minun kasvatuksessani tuli joka tapauksessa opetettua sen verran itsenäistä ja kriittistä ajattelua, että tuskin tuosta kovin uskovainen voisi tulla, vaikka pyhäkouluun pakotettaisiin.
EVVK.
Hienoo että käytät nikkiäni ja osaat jopa vastata sillä ihan niinkuin itse vastaisin. Tosi teininä älyn jättiläisenä et pysty mitenkään järkevästi asioita perustelemaan. Mulla ei oikeestaan ole väliä uskonnolla, mutta ite en kyllä muslimin kanssa vois kuvitella lasta tekeväni. Liian ristiriitanen ajatusmaailma omani kanssa.
Ja missäs kohdassa sinulla oli ne "järkevät perustelut"?
Olen uskonnoton, mutta mikäli olisin aikoinaan tehnyt lapsen jonkun vähemmistöön kuuluvan, kuten juutalaisen, kanssa, olisin ilman muuta kääntynyt juutalaiseen uskoon ja lapsemme saisi juutalaisen kulttuuriperinnön.
Hieno suhtautumistapa, realismus.
Minä haluaisin, että lapsestani tulisi ortodoksi minun uskontoni mukaan. Ja nimenomaan vähemmistömme kulttuuriperinnön vuoksi. Enemmistökulttuurin keskellä eläessä lapsi kuitenkin automaattisesti ainakin jossain määrin omaksuu suomalais-luterilais-sekularistinen kulttuurin piirteitä, joten siksi koen tärkeäksi tuon ortodoksisen puolen korostamisen.
Tai näin siis Suomessa. Jos taas esim. avioituisin venäläisen miehen kanssa ja asuisimme Venäjällä, lapsi saisi puolestani jäädä vaikka kastamatta.
Ihan samalla tavalla ajattelen tätäkin asiaa kuin sitä sukunimi asiaa.
Asiasta lienee hyvä puhua ennen lapsen tekemistä.
Minulle sillä ei ole väliä, kunhan uskonto ei aiheuta lapselle ongelmia.
En haluaisi, että hypoteettinen lapseni kuuluisi minkään sortin uskontokuntaan. En halua että häntä kastettaisiin mutta en haluaisi kasvattaa häntä ateisti-uskovaistakaan. Olisi hienoa kasvattaa hänet itsenäisesti, kriittisesti ja suvaitsevaisesti ajattelevaksi.
Sitä varten hänen olisi hyvä tietää, että elämän peruskysymykset ovat olennaisia ihmistä mietityttäviä asioita, olipa sitten uskovainen tai ei.
---En halua että häntä kastettaisiin mutta en haluaisi kasvattaa häntä ateisti-uskovaistakaan. Olisi hienoa kasvattaa hänet itsenäisesti, kriittisesti ja suvaitsevaisesti ajattelevaksi. ---
Tuo on ihan hyvä ajatus, mutta eihän tuo lapsen kastaminen estä sitä että lapsi kasvatetaan suvaitsevaksi tai kriittisesti ajattelevaksi. Ja usein se ero ateisti-uskovaisen ja kriittisesti ajattelevan ihmisen välillä on hiuksenhieno, jonkun mielestä siinä ei välttämättä ole yhtään mitään eroa.
Tuntuu usein että ateisti sanasta on tullut lähes kirosana, sillä tarkoitetaan usein vain noita ääripäätä edustavia ihmisiä jotka vaihtavat raamattuja pornolehtiin ja saarnaavat netissä sitä kuinka uskonnot ovat pahoja. Minusta tuo on kuitenkin väärin, sillä ateisti sana kattaa ne kaikki ihmiset jotka eivät usko, ja tuohon porukkaan mahtuu vaikka minkälaista ihmistä tahansa.
No jos se kriittinenajattelu tähän suvaitsevaiseen ja itsenäiseen lapseen tarttuu, on hän mitä todennäköisimmin ateisti. Uskovaiselle kun kriittisessä ajattelussa on aina uskon kokoinen sokea kohta :}
Siinä ote... ilmeisesti ateisti-uskovaisen tekstistä. Ateisti-uskovainen, kun on puhdasta pään aukomista ja loukkaus, niin en nyt saattanut itseäni pidätellä.
Käyttäisin ateisti-sanan sijaan itsestäni termiä "uskonnoton". sana ateismi (a teismi) tarkoittaa jumalan kieltämistä. Minä en kiellä mitään jumalaa (miten kieltäisin kun en usko sellaista olevankaan).
Useimmille suomalaisillehan kastamiset ja muut ovat yhdentekeviä ja silti kastavat. En arvosta tapakristillisyyttä.
EI-teisti
Ei tarkoita jumalan kieltämistä.
Tarkoitin "ateisti-uskovaisella" sitä, että suhtautuminen uskonnottomuuteen on aatteellinen, yhtä aatteellinen kuin jonkun uskovaisen suhde uskontoonsa.
No, minä en piittaa oikein mistään aatteista.
Piittaat piittaat, mikäli et nyt ihan nihilisti ole.
No sanotaanko näin että ääripäät, musta ja valkoinen yms, houkuttelevat minua puoleensa kuin kirkas valo yöperhosta, mutta minä tajuan sen harhaksi: lentelen vain päin katulamppua (ei se aurinko ole, ei). Eli yritän pysytellä jossain välissä, harmaalla alueella, puoliksi valossa etten pala. Tai jotain.
Joo, tuo "uskonnoton" on varmasti paljon neutraalimpi sana kuvaamaan tuota samaa asiaa.
Tuo a-etuliite tuossa teismi sanassa ei tarkoita kieltoa vaan jonkin asian puuttumista. Teismi=usko jumaliin, (A)teismi=epäusko jumaliin.
---Useimmille suomalaisillehan kastamiset ja muut ovat yhdentekeviä ja silti kastavat. En arvosta tapakristillisyyttä.---
Lapsen kastamisessa ainakin minun mielestäni on enemmänkin kyse vanhemmille siitä että lapsi saa sen nimen, eikä niinkään siitä että lapsi liitetään kristilliseen kirkkoon. Yleensä sille lapselle halutaan pitää jonkinlainen nimenanto tilaisuus, jopa juhla ja helpoiten se tapakristillisessä Suomessa käy kastamalla lapsi. Toki nykyäänhän voi jotkin ihmeen ei-uskonnolliset nimenantojuhlat pitää, mutta en noista sen enempää tiedä kun ei ole lasta jolle nimeä antaa. Ihmisten halu seremonioihin ja kaikenmaailman riitteihin kyllä jakaa minua usein ihmetyttää, mutta kai sitä nyt lapselle itsekin haluaisi varmaan jonkin tilaisuuden pitää tai muutaman sanan sanoa kun nimen antaa, en tiedä...
Hyvä ES!
Tapakristillisyyten kohdistuva ymmärtämättömyys on kyllä minun mielestäni ainakin jonkin sortin mustavalkoisuutta. Eikä kovin suvaitsevaistakaan.
Ristiäisten sijaan voi tosiaan pitää nimiäiset/nimenantojuhlat. Tuskin niissä mitään ihmeellistä tai outoa on. Lapselle vaan annetaan nimi (läheisten läsnäolessa) kuin ristiäisissäkin, mutta pappi ei pyöri haittana ja pullaa syömässä.
Minusta tapakristillisyys on tyhjä kuori.
Ahaa, en ole koskaan ollut tuollaisessa tilaisuudessa ja edellisistä ristiäisistäkin jossa olen ollut paikalla taitaa olla jotain 16-17 vuotta aikaa.
Vähän oudolta se kyllä tuntuisi alkaa pappia kotiin kutsumaan, varsinkin jos ei edes se toinenkaan puolisko mikään uskovainen ole. Mutta hei, kaikesta pitää pystyä joustamaan ja jos se muija haluaa papin kastavan lapsen, niin mikä minä olen sitä estämään.
Pitääkö muuten kuulua kirkkoon että saa lapsen kastettua?
Jos jompikumpi vanhemmista kuuluu kirkkoon lapsen saa kai kastettua mutta jos ei kumpikaan niin en tiedä miten sitten on (ja miksi he haluaisivatkaan kastetta).
Tai sitten sen sisältö on jokin muu, se asettaa ensisijaiseksi jotakin muuta kuin sen, mikä ko. opin näkökulmasta pitäisi asettaa ensisijaiseksi.
Tapakristillisyydessä voi olla kyse perinteiden sokeasta noudattamisesta. Tai se voi olla kielen näyttämistä uskonnon virallisen opin ja auktoriteettien vaatimuksille.
Olen ymmärtänyt tapakristillisyyden perinteiden sokeaksi noudattamiseksi, ajatuksettomaksi automaatioksi. Toista vaihtoehtoa, jonka esitit, en tajua.
Kuulostaa kovin ateismi-uskovaiselta. Yrittää korvata turhat seremoniatikin omilla versioillaan.
No kuriton kirkkokansa on tainut olla aina kirkolle ongelma. Tapakristitty saattaa ottaa ilon irti perinteistä ja juhlista ja muuten vähät välittää siitä, miten "kristitityn" tulisi elää. Kirkon vastustajat ottavat kirkon paljon vakavammin kuin kuriton kirkkokansa.
No eiköhän ne antaneet lapsille nimiä jo ennen luterilaista kirkkoakin. Ei se lapsen nimeäminen nyt mikään uskontojen yksinoikeus ole, vähän sama kuin alkaisi väittämään että hautajaisia ei tarvitse pitää jos ei ole uskovainen. Kyse on riiteistä, eikä ne aina ole uskontoihin sidoksissa.
No jos tuossa tapauskovaisia morkkaa (riittejä vain).
Juuri sitähän se tapauskovaisuus tarkoittaakin, kuulutaan johonkin uskontoon sen riittien ja perinteiden takia, ei siksi koska uskotaan sen oppien mukaan.
Mutta siitä olet oikeassa että voihan siihen tapauskovaisuuteen olla olemassa myös muitakin syitä, kuten vaikkapa sosiaalinen paine ja oma laiskuus erota siitä.
Uskonnot ovat saaneet Suomessa monet siirtymäriitit ja juhlat omittua lähes toisin, vaikka ne kaikki ovat olleet olemassa jossain muodossa myös ennen uskontojakin. Keskikesän juhlaa on vietetty Suomessa paljon ennen kuin siitä tuli Johannes Kastajan juhla ja talvipäivän seisauksen aikoihin on ollut juhlia jos paljon ennen joulun keksimistä.
Ei tosin kuitenkaan ole oikein pilkata ihmisiä siitä että he ovat tapauskovaisia, mutta kyllähän sitä aina joskus voi yrittää saada ihmiset kyseenalaistamaan oman näkökantansa. Harmi vain että se ES:n halu saada ihmiset kyseenalaistamaan omia tapojaan ja tuo ES:n halveksuma ateismi-uskovaisuus ovat melko lähellä toisiaan.
Kaikilla ihmisillä on nimi, myös ei-uskovaisilla. Saahan sitä nimenantoa juhlia, jos haluaa.
Todella typerää ajatella, että kaikki mitä ihmisen elämässä tapahtuu, liittyy jotenkin uskontoihin.
Eivät suomalaiset ole kurittomia kirkon suhteen, vaan ajatuksettomia ja laiskoja.
Kuinka monen kirkon suomalaisia sinun kokemuspiiriisi kuuluu?
Suurin osa suomalaisista on ev.lut, ei esim. katolilaisia, ortodokseja tai juutalaisia. Se nyt vaan on fakta.
Tarkastelet siis maailmaa enemmistönäkökulmasta?
Suurin osa suomalaisista on ev.lut.-tapakristittyjä, se on fakta, ei vain "enemmistönäkökulma".
Tietenkin voi ryhtyä spekuloimaan vaikka koko maailman uskontotilannetta, mutta hieman realistisemminkin asioita voi käsitellä.
No minua vain huvittaa (ja joskus kiukuttaa) se, että omilla aivoillaan ajattelevina, kriittisinä ja suvaitsevaisina pitää itseään se osa väestöä, joka on eronnut luterilaisesta kirkosta, vastustaa luterilaista tapakristillisyyttä ja muotoilee näkemyksensä vastalauseena suhteessa tuohon taustaan.
Niin, mitäs se tällä hetkellä on... 10% suomalaisista. Kaupunkinkilaisista, akateemisesti koulutetuista nuorista aikuisista kai suurempikin osa. 1 % vähemmistöön kuuluvan näkökulmasta melkoista valtavirtameininkiä.
Ja niin, eikä valtavirtameiningissä minusta ole sinänsä mitään pahaa.
Vaan siinä, että tuosta positiosta käsin katsellaan "tapakristittyjä" nenänvartta pitkin ja pidetään itseä jotenkin kriittisempänä ja älykkäämpänä.
En tiedä paljonko enää kuuluu ev.lut-kirkkoon, viime vuosina määrä vähentynyt huimasti.
Ei muhun vaikutusta tee mitkään tapauskovaisuudet, ev.lut. on vain se lähin esimerkki. Eivätkä uskovaisetkaan. Eikä ääri-ateistitkaan. En tykkää kenestäkään.
VITUN
KIVA
LUKEA
NÄITÄ
KUN
MENEE
NÄIN
KAPE-
AKSI
KUINKAHAN
KAPEAKSI
NÄÄ
OIKEIN
SAA?
EI
TAIDA
ENÄÄ
TÄTÄ
KAPEAMMAKSI
MENNÄ?
Aika suuri osa Suomen väestöstä jää sitten sen suvaitsevaisuus-vyöhykkeen ulkopuolelle.
Se jos käyttää enemmistöä jossain esimerkkinä ei tarkoita sitä ettei suvaitsisi vähemmistöjä.
Kaikki kuuluvat johonkin vähemmistöön jos ei muuten, niin jostain näkökulmasta.
Sulla on jokin vähemmistösyndrooma.
Jahas, enemmistön suvaitsemisesta minä kyllä kirjoitin. :)
Tuossa viimeisessä kommentissani.
Kyseenalaistusta ja kritisointia voi aina sanoa suvaitsemattomuudeksi.
Ja suvaitsemattomuutta kyseenalaistamiseksi ja kritisoinniksi.
No, periaatteessa vähemmistöjä pitäisi voida kritisoida kuten enemmistöjäkin ja enemmistöllä on oikeus olla olemassa siinä missä vähemmistöilläkin. Joops. Käytännössä joitain ongelmia.
Tietenkin pitää voida kritisoida. Mutta silloin kun kritisoidaan jotain tuntematta sitä, mennään metsään.
En tunne ev.lut-kulttuuria? Jaa...
Mistähän löytyisi edes yksi suomalainen, jolla ei ole kokemuksia ev.lut:sta.
Omien sanojesi mukaan kritisoit kaikkea tapauskovaisuutta.
Aivan. Minua ei ole kastettu eikä nimeämistäni ole tietääkseni millään muullakaan tavalla juhlittu. Faija tai mutsi vei vaan maistraattiin paperit, tuo pojalle nimeksi.
Jos itse joskus saan jonkun naisen kanssa lapsia niin voisihan sitä jotkut nimeämisbileet pitää. Tulee esiteltyä lapsi suvulle ja muille läheisille siinä sitten samalla. Tosin unohdan kyllä varmaan tahallani kutsua useimmat sukulaiseni.
Tapauskovaisia mitä tapauskovaisia: niin ja niin pitää tehdä koska niin ja niin on aina tehty.
Mielellään ei mihinkään vaan lapsi valitsee aikuisena itse. Jos naiselle asia on hyvin tärkeä ja hän osaa sen järkevästi perustella niin sitten voin olla toista mieltä. Hyvin uskovaisen naisen kanssa tuskin alan parisuhteeseen tai lapsia hankkimaan joten kysymys on aika teoreettinen.
Niin, ja ymmärrän esimerkiksi pirun sosiaalistajan perustelut sille miksi hän haluaisi lapsensa kastaa ortodoksiksi.
Hyvä kun joku ymmärtää. :) Enemmän miinusta tuosta näkyy tulleen...
Olen itse joutunut tätä asiaa pohtimaan siinä vaiheessa, kun nuorempana harkitsin kirkosta eroamista. Koska ortodoksinen kirkko on monessa asiassa konservatiivinen enkä voi aina sen näkemyksiä allekirjoittaa.
Jos vanhempani olisivat valinneet kastaa minut luterilaiseksi äitini uskonnon mukaan, kirkosta eroaminen olisi varmaan ollut minulle helppo valinta. Se ei olisi samalla tavalla tuntunut pesäerolta tiettyyn yhteisöön ja omaan kulttuuriin... toisaalta jos vanhempani olisivat valinneet luterilaisen kasteen, olisin varmaan identiteettini kanssa enemmän hukassa kuin nyt. Kun sille puolelle identiteettiäni, joka liittää mut tiettyyn itäiseen perinteeseen, ei samalla tavoin olisi nimeä kuin nyt. Läntiseen perinteeseen kiinnittyvä identiteettini puoli taas saa jatkuvaa tukea ympäröivältä yhteiskunnalta.
Lapseni vanhemmat kuuluvat eri uskontoihin (kristittyjä), ja olen lapselleni antanut "eettisen kasvatuksen", koulussa osallistuu normaalisti uskonnon opiskeluun. Vaikka lapsen uskonto kaiketi määräytyy äidin uskonnon mukaan, ellei toisin päätetä, halusin, että lapseni saa aikuisena itse päättää mihin liittyy, vai liittyykö mihinkään.
Olen jotain luterilaisen ja agnostikon välistä.
Voisin alkaa vakavaan suhteeseen kristityn, muslimin, buddhalaisen, hindun, juutalaisen, tai tao- tai muun kiinauskontoon kuuluvan kanssa. Myös muut, pienempien uskontojen harjoittajat kävisivät. Olen kuullut hyvän vertauksen, johon uskon. Kaikki maailmanuskonnot ovat polkuja, jotka lähtevät eri puolilta vuoren juurelta, ja päätyvät vuoren huipulle.
En voisi alkaa vakavaan suhteeseen saatanpalvojan kanssa, tai periaatteellisen ateistin kanssa, joka luulee tietävänsä että ei ole mitään ihmistä korkeampaa voimaa. Ateistit ovat usein yhtä hulluja kuin fundamentalistikristityt, fundamentalistimuslimit, fundamentalistijuutalaiset jne.