Laitanpa tänne viestini ja kaikki saa haukkua niin paljon kuin haluavat. Olen lukenut näitä viestejä täällä jo muutaman kuukauden ja en voi sanoa kuin huh ja hei.
Tarinani menee näin. Olen äiti, vaimo, hyvän näköinen,nyt työssä käyvä,(vuosia toki kotona lasten kanssa) tavallinen aktiivinen ja seurallinen keski-ikäinen nainen.
Mieheni on pitänyt minua itsestäänselvyytenä vuosia ja vuosia. Olen rakastanut ja tehnyt kaikkeni ja olen toki ärsyttävä ja virheellinen kuin muutkin ihmisolennot. Mutta joskus lähimmäiset ovat sanoneet "lopeta kun et voi hyvin" jotka tuntevat meidät paremmin. En ole saanut apua, en tukea mieheltäni ja kaikkein suurin syy on se että olen aina SYY kaikkeen negatiiviseen. Posittivista ei kuulu, paitsi jos itse vihjailen, enkös tehnyt hyvin sunkin mielestä?? Joo=)
Eli rakkauteni tappoi välinpitämättömyys.
Pari vuotta sitten sanoin, laitetaan eri osoitteet. Hän kiristää että hylkää lapsetkin. Ok, ajattelin yritän olla tässä vielä muutaman vuoden
Kuinkas sitten kiltille vaimolle kävikään (onhan niitä baarissa ollut ennenkin jos olisi halunnut), mutta tämä tuttu kertoi monen vuoden tuttavuuden jälkeemme, olevansa rakastunut minuun ennenkuin olimme edes kosketuksissamme. Ja se oli menoa.
Olemme aivan täysin rakastuneita, elämä on nyt vain kärsimystä päivä päivältä, Lasten takiako? En pysty olemaan enään kunnon läsnäoleva äiti, en mitään normaalia. Hän samoin.
Kertokaapas Te kaikki nyt, jotka tiedätte niin hyvin 2 ja 1 naisten olot, mitä tehdä?
Ja aviomiehen kanssa käyty terapia, pettäminen..jne.. mutta silti että hän jättäisi lapsensa eron takia jarruttaa.
Tarinani menee näin. Olen äiti, vaimo, hyvän näköinen,nyt työssä käyvä,(vuosia toki kotona lasten kanssa) tavallinen aktiivinen ja seurallinen keski-ikäinen nainen.
Mieheni on pitänyt minua itsestäänselvyytenä vuosia ja vuosia. Olen rakastanut ja tehnyt kaikkeni ja olen toki ärsyttävä ja virheellinen kuin muutkin ihmisolennot. Mutta joskus lähimmäiset ovat sanoneet "lopeta kun et voi hyvin" jotka tuntevat meidät paremmin. En ole saanut apua, en tukea mieheltäni ja kaikkein suurin syy on se että olen aina SYY kaikkeen negatiiviseen. Posittivista ei kuulu, paitsi jos itse vihjailen, enkös tehnyt hyvin sunkin mielestä?? Joo=)
Eli rakkauteni tappoi välinpitämättömyys.
Pari vuotta sitten sanoin, laitetaan eri osoitteet. Hän kiristää että hylkää lapsetkin. Ok, ajattelin yritän olla tässä vielä muutaman vuoden
Kuinkas sitten kiltille vaimolle kävikään (onhan niitä baarissa ollut ennenkin jos olisi halunnut), mutta tämä tuttu kertoi monen vuoden tuttavuuden jälkeemme, olevansa rakastunut minuun ennenkuin olimme edes kosketuksissamme. Ja se oli menoa.
Olemme aivan täysin rakastuneita, elämä on nyt vain kärsimystä päivä päivältä, Lasten takiako? En pysty olemaan enään kunnon läsnäoleva äiti, en mitään normaalia. Hän samoin.
Kertokaapas Te kaikki nyt, jotka tiedätte niin hyvin 2 ja 1 naisten olot, mitä tehdä?
Ja aviomiehen kanssa käyty terapia, pettäminen..jne.. mutta silti että hän jättäisi lapsensa eron takia jarruttaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Älä kärsi vaan nauti ja anna mennä. Yritä saada ajatuksesi kasattua niin etteivät lapset ja arki kärsi siitä, että saat pitkästä aikaa vähän onnellisia hetkiä. Yritä olla jäämättä kiinni ja käyttäydy kotona mahdollisimman normaalisti. Katso kaikessa rauhassa mitä tapahtuu ja tee ratkaisusi sitten kun olet varma siitä mitä haluat.
Suurin osa miehistä unohtaa avioeron jälkeen lapsensa joka tapauksessa. Ihan sama lupaavatko ne tavata lapsiaan, viimeistään muutaman vuoden jälkeen miehellä on uusi elämä jossa jollekin exälle siitetyt lapset eivät ole mitenkään osallisia.
on aivan kauheata ajatella, että isä ei rakastaisi omia asiaan. Tuntuu, että iehesi ain käyttää lapsianne kirstyksen välineenä. Mielestäni teidän kanattaisi erota ja jos hän toteuttaa uhkaksensa olisi se hirvittävää. Onneksi laki on puolellsi ja saat elatusaksut lapsillenne. Vaikka hän hylkäisi teidät, joutuisi hän kantamaan vastuunsa.
on jäljellä?? Eli ei muuta kuin kulissi ja yhteiset (?) lapset. Oliko tuo että olette käyneet huorimiset läpi noita omia kokemuksiasi pettämisestä vai miehesi retkiä? Oletteko niistä keskustelleet? Molemmat hyväksyvät ne?
Jatkakaa vaan, yhdessä tai erikseen. Ettet vaan olisi ikääntymässä ja sen myötä vaiheessa missä markkina-arvo pitää vielä punnita? Ihan pihalla. Ne vastaukset kysymyksiisi on sinulla itselläsi, ei suoli-palstalla.
Vilpitön kiitos kahdelle ensimmäiselle ymmärryksestä. Tärisen ja itken...
Edelliselle vastaan, todellakin jäljellä enään lapset, kulissit ei minua haittaa. Miehellä ollut joskus alkuaikoina "retkiä" jotka annoin anteeksi ja keskusteltu on. Muistan kuinka järkyttävää se oli.
Markkina-arvon punnitsemiselle voin vain nauraa!! Hyvällä itsetunnollani olen kaikki nämä vuodet jaksanut, huolimatta siitä kuinka kaltoin minua on kohdeltu.
Se on jännä juttu että mieheni ei ymmärtänyt aikoinaan, miksi loukata toista jos se sattuu. Esim puhumalla halventavasti, vääristelemällä, haukkumalla. Koska sanoin monesti, hei tommonen tappaa rakkauspankkia. Mutta nyt kun on liian myöhäistä ja hän tuntee sen, on mies muuttunut monessa asiassa paljon paremmaksi.
Toivottavasti löydän vastauksen kärsimykseeni, ei tämä ole elämää.
Kiitos vielä tuesta.
Kyllä musta toi vähän siltä kuulostaa, että nyt on oltava kuin aikuiset. Tuo teidän liittonne on niin sairaalloinen. Mies uhkailee lasten hylkäämisellä eli se koko suhteenne on mennyt niin nurinkuriseksi ja pakkomielteiseksi, että lapsetkin vaan pelinappuloita. Ja kohta säkin menetät varmaan täysin järkesi. Enkä usko, että tuo rakkauskaan mitenkään yksinään tilannetta pelastaa, koska lopulta se alkaa olemaan rakkaus, jota ei voi toteuttaa päivänvalossa.
Ja musta vähän tuntuu, että tollasessa suhteessa tuotte toistenne huonoimmat puolet esiin. Mies voi siinä huonosti eikä tajua, että hänelläkin on paha olla joka mm. näkyy siinä millaisena isänä toimii. Eron jälkeen voi hyvinkin olla, että hän haluaa olla nähdä jatkossakin lapsia. Ja totta puhuakseni, jos oikein paha tapaus, niin onneksi/valitettavasti sehän ei suostuisi mistään hinnasta olemaan erossa lapsista, koska se olisi ainoa keino päästä sun elämään ja tapaamisten kautta hallita jotenkin sun elämää.
Eli sinuna nyt muutaisin vain. En olisi niinkään nyt huolissani pettämisistänne tai noista vaan siitä millaisessa ympäristössä lapsenne joutuvat kasvamaan. On pahempiakin asioita, kuin olla kasvamatta ydinperheessä. :(
Tsemppiä sulle nyt. Toi koko kuvio on niin kieroutunut, etten halua ajatellakaan kuinka paha sekä sinun että miehesi on siinä elää. Vaikka mies uhkailee ja puhuu sen puolesta, että olisitte yhdessä, niin näethän jo käytöksestäkin, että jopa miehelle teidän suhteenne on myrkkyä.
ja etsiä elämä. Hyvä itsetunto antaa luvan sanoa ääneen ei kiitos, kun kaikki on tehty eikä muutosta kuulu. Olet jo valintasi tehnyt, joten mitä sille enää muilta vahvistusta hakemaan. Ilmeisesti et ole vielä sivusyhteestasi kärynnyt, joten mene ennenkuin kolisee ja lujaa. Lapset ja talous ovat heikkoja kulisseja.
Kyllä isälle on lapset yhtä tärkeitä kuin äidillekin. Voit olla varma että hän tiukan paikan tullen laittaa lapset sinun edellesi. Mahtaako olla tämä löytämäsi suuri uusi rakkaus samanmoisista lähtökohdista johtuen rakastunut vieraaseen. Nyt sitten ns. haaraterapiaa annatte toisillenne, ja sehän toimii aikansa.........
Jätä lapset isälle. Ole etävanhempi. Kyllä se siitä lähtee sujumaan.