Mikä ihme munkin parisuhteessa mättää?? Ollaanko me oikeasti niin sopimaton pari toisillemme? Minä haluaisin, tai kai niin kaikki haluaisi, elämältään avoimuutta sisältävän, tasa-arvoisen, rakastavan, kaikin tavoin toimivan parisuhteen.. Olen ollut tässä nykyisessä suhteessa noin pari vuotta. Edellinen pitkä suhteeni pilasi luottamuksen toiseen sukupuoleen ja tietysti nykyinen kumppanini on joutunut tekemään töitä sen eteen, että luotan häneen. Kumppanini kertoi alussa, kuinka hän haluaa ihanan leppoisan elämän, ilman turhia murheita arjen pikkuasioista. Hän on romanttinen sielu ja kaipaa paljon hellyyttä. Minä viihdyn kodin askareissa ja omasta mielestäni haluan miellyttää kumppaniani mahdollisimman paljon. Seksielämä on hyvää, silloin kun sitä on.. hänelle läheisyys on kuitenkin tärkeämpää ja hän voisi kuulemma elää ilman seksiä, mitä kyllä hieman epäilen. Meillä on ollut vastoinkäymisiä, rajujakin, koska olen luonteeltani sellainen, että toista kohdellaan niin kuin toivoisi itseään kohdeltavan. Kaikenlainen epäoikeudenmukaisuus ja itsekkyys ärsyttää minua. Sovitut asiat tulisi pitää tai niistä pitäisi ainakin keskustella toisen kanssa jos niihin tulee muutoksia. Joustoa puolin ja toisin pitää olla. Omat menot ja harrastukset täytyy myös olla. Mutta myös yhteistä aikaa täytyy löytyä parisuhteelle.
No niin, sitten siihen mikä minua vaivaa.. En enää tiedä haluanko jatkaa tässä parisuhteessa.. Tuntuisi kauhealta taas kerran luovuttaa ja alkaa sinkkuilemaan. En tiedä onko vika minussa vai toisessa osapuolessa.. Koetan antaa kaikkeni tälle parisuhteelle, mutta koen etten saa arvostusta ja minua kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.. Meidän ei pitänyt riidellä pikku asioista eikä tehdä elämästä liian vaikeaa.
Arki on kuitenkin seuraavanlaista.. minä teen normaalista lyhyempää työaikaa, toinen täyttä työaikaa. Kun minulla on vapaapäivä, teen kotiaskareita, hoidan lemmikin ulkoiluttamisen ja ruokkimisen. Hoidan kaupassakäynnit ja ruuan. Jos olemme kumpikin töissä, hän käy joskus kaupassa ja tekee ruuan. Kun minulla on työpäivä, olemme sopineet, että minä hoidan lemmikin aamulla ja hän sen jälkeen, kun hän tulee töistä. Iltaisin sitten jompikumpi tai yhdessä. Lemmikki ovat täysin hänen nimissään. Minä asun hänen talossaan mutta epävirallisesti. Minulla on omakin asunto mutta se on lähes tyhjillään. Monesti kuitenkin on käynyt niin, että hän ei olekaan hoitanut lemmikkiään. Kun hän on lepäillyt tai tehnyt jotain muuta. Hän harrastaa kovasti, eikä iltaisinkaan ole aikaa. Minä harrastan ehkä omia juttujani kerran viikossa. Eikä minua hänen harrastuksensa harmita, vain se ettei hän kanna vastuutaan asioista joista olemme sopineet. Monesti joudun niistä muistuttamaan ja se on sitten nalkuttamista.
Tänään meille puhkesi riita siitä, kun yöllä oli satanut muutama sentti lunta ja on suojakeli. Enkä lähtenyt heti kolanvarteen kun hän sitä puhelimessa pyysi. Sanoin että voisin tehdä lumityöt illemmalla, mutta se ei kuulemma käynyt, koska se olisi liian myöhäistä. Pihassa olisi ajettu autolla jo muutamaan kertaan, lumi tamppaantuu ja piha menee täysin pilalle ja kevät olisi yhtä helvettiä, tämän takia. Itse olin erimieltä tuosta, että voiko todellakin olla näin. Itselläni olisi ollut menoa aamupäivällä ja olisin halunnut nauttia vapaastani. Hänellä olisi kyllä heti töiden jälkeen ns. talonhoitoa hetki, mikä oli jo siirtynyt harrastuksien takia muutamana iltana. Tämän jälkeen täytyisi päästä jo harrastusten pariin. Minä kehtasin vängätä vastaan ja tässä on lopputulos; minä pilasin hänen viikonloppunsa. Jos olisin ollut töissä, hän olisi kuulemma tehnyt lumityöt ennen töihin lähtöä, mitä en kyllä ikävä kyllä usko. Meillä on monesti vastaavanlaisia riitoja, minun mielestä aivan typeristä asioista.
Hänen menot ovat aina tärkeämpiä ja hän olettaa että minä hoidan kaiken, hän jopa tietää mitä ajattelen. Jos minä sanon asiasta, se on hänen elämänsä rajoittamista. En tiedä, onko vika nyt oikeasti minussa, vai elänkö parisuhteessa narsistin vai minkä kanssa?? Olkaa ihmiset onnellisia jos teillä ei ole näin naurettavia asioista painamassa mieltä. En minäkään täydellinen ole, mutta en jaksaisi tällaistakaan..
-kiitos jos joku jaksoi lukea loppuun asti ja jos ehkä antaisi asiallisia kommentteja.
No niin, sitten siihen mikä minua vaivaa.. En enää tiedä haluanko jatkaa tässä parisuhteessa.. Tuntuisi kauhealta taas kerran luovuttaa ja alkaa sinkkuilemaan. En tiedä onko vika minussa vai toisessa osapuolessa.. Koetan antaa kaikkeni tälle parisuhteelle, mutta koen etten saa arvostusta ja minua kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.. Meidän ei pitänyt riidellä pikku asioista eikä tehdä elämästä liian vaikeaa.
Arki on kuitenkin seuraavanlaista.. minä teen normaalista lyhyempää työaikaa, toinen täyttä työaikaa. Kun minulla on vapaapäivä, teen kotiaskareita, hoidan lemmikin ulkoiluttamisen ja ruokkimisen. Hoidan kaupassakäynnit ja ruuan. Jos olemme kumpikin töissä, hän käy joskus kaupassa ja tekee ruuan. Kun minulla on työpäivä, olemme sopineet, että minä hoidan lemmikin aamulla ja hän sen jälkeen, kun hän tulee töistä. Iltaisin sitten jompikumpi tai yhdessä. Lemmikki ovat täysin hänen nimissään. Minä asun hänen talossaan mutta epävirallisesti. Minulla on omakin asunto mutta se on lähes tyhjillään. Monesti kuitenkin on käynyt niin, että hän ei olekaan hoitanut lemmikkiään. Kun hän on lepäillyt tai tehnyt jotain muuta. Hän harrastaa kovasti, eikä iltaisinkaan ole aikaa. Minä harrastan ehkä omia juttujani kerran viikossa. Eikä minua hänen harrastuksensa harmita, vain se ettei hän kanna vastuutaan asioista joista olemme sopineet. Monesti joudun niistä muistuttamaan ja se on sitten nalkuttamista.
Tänään meille puhkesi riita siitä, kun yöllä oli satanut muutama sentti lunta ja on suojakeli. Enkä lähtenyt heti kolanvarteen kun hän sitä puhelimessa pyysi. Sanoin että voisin tehdä lumityöt illemmalla, mutta se ei kuulemma käynyt, koska se olisi liian myöhäistä. Pihassa olisi ajettu autolla jo muutamaan kertaan, lumi tamppaantuu ja piha menee täysin pilalle ja kevät olisi yhtä helvettiä, tämän takia. Itse olin erimieltä tuosta, että voiko todellakin olla näin. Itselläni olisi ollut menoa aamupäivällä ja olisin halunnut nauttia vapaastani. Hänellä olisi kyllä heti töiden jälkeen ns. talonhoitoa hetki, mikä oli jo siirtynyt harrastuksien takia muutamana iltana. Tämän jälkeen täytyisi päästä jo harrastusten pariin. Minä kehtasin vängätä vastaan ja tässä on lopputulos; minä pilasin hänen viikonloppunsa. Jos olisin ollut töissä, hän olisi kuulemma tehnyt lumityöt ennen töihin lähtöä, mitä en kyllä ikävä kyllä usko. Meillä on monesti vastaavanlaisia riitoja, minun mielestä aivan typeristä asioista.
Hänen menot ovat aina tärkeämpiä ja hän olettaa että minä hoidan kaiken, hän jopa tietää mitä ajattelen. Jos minä sanon asiasta, se on hänen elämänsä rajoittamista. En tiedä, onko vika nyt oikeasti minussa, vai elänkö parisuhteessa narsistin vai minkä kanssa?? Olkaa ihmiset onnellisia jos teillä ei ole näin naurettavia asioista painamassa mieltä. En minäkään täydellinen ole, mutta en jaksaisi tällaistakaan..
-kiitos jos joku jaksoi lukea loppuun asti ja jos ehkä antaisi asiallisia kommentteja.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun sulla on kerran se omakin kämppä, ala olemaan siellä enempi.
Näet, kannattaako oikeastaan enää siitä luopuakkaan.
Jos ei hoida lemmikkiään, niin parempi silloin viedä lopetettavaksi tai yrittää antaa jollekkin, joka huolehtii siitä.
Itse olen tällaiselta laiskimukselta saanut koiran, kun ei itse sitten viitsinytkään sitä hoitaa.
Se kun homma menettää viehätyksensä, kannattaa puhaltaa peli poikki.
Voithan käydä hällä aina kylässä sillointällöin, jos ikävä yllättää.
Luulenpa, ettei yllätä...
Niin en tiedä olisiko se ratkaisu.. muuttaisiko se mitään. Harmittaa vaan niin kun itse panostaa suhteeseen ja toinen sitten ajatteleekin vain itseään. Minä olen kuulemma korvattavissa, heh. Minä voisin ottaa hänen lemmikkinsäkin, mutta ei hän siitä luovu. En tiedä miksi roikun tällaisessa suhteessa, voivatko ne hyvät hetket korvata muka kaiken muun.. kiitos vastauksestasi. :)
Kaiken huippu että tänä aamuna se sanoi, olisit vaan sanonut tekeväs ne lumityöt ja jättänyt tekemättä ne sit. Mitä V****a, mitäs siitä olis seurannut. Vai pitäis alkaa vielä valehtelemaan. Kyllä voi ihminen olla niin säälittävä että ei voi sanoa mikä mieltä painaa. Keksiä riita tikusta ja syyttää siitä toista. -Nyt riitti voi sit todeta ku lähen et meni todellakin kevät pilalle. :D