Rumpalia ja basistia kaivataan

jtvv

Noniin, bändi meni perhesyiden ja siviilitöiden vuoksi uusiksi. Tarvitsen siis basistin ja rumpalin. Kysymyksessä on vanhanliiton rokkibändi eli viis ja kuuskyt lukujen ja vähän myöhempääkin rokkenrollia, bluussia, kantria, soulia ja poppiakin esittävä cover trio.

Ohjelmisto on valmis, vain tiukkaa treenaamista vailla. Noin kymmenen vuoden jokseenkin ahkeran keikkailun tuloksena erittäin hyväksi havaittu biisilista. On Elvis, Beatles, CCR, Rollarit, Cream, Little Richard, Bo Diddley.... ja sitä rataa. Omaan musiikkiiini tutustutaan myöhemmin jos siltä tuntuu.

Keikkoja on sovittuna jonkin verran, ei kovin montaa, taantuma on purrut tätä lajia kovasti. Pubit ovat suurin asiakasryhmämme. Toukokuun ekalla viikolla on tarkoitus startata. Ihan hirveän tiivistä keikkavuotta ei taida ikävä kyllä olla odotettavissa mutta bändi toimii silti hyvin ammattimaisesti vaikka amtöörijutusta onkin kysymys. Keikkamatkat ovat olleet n. 200 km säteellä Tampereelta. Tämä juttu sopii siis muiden töiden lisänä eikä tällä tienaa läheskään niin että tällä eläisi, mutta aina jotain kuitenkin. Bändiosastolla tämän pitäisi olla ykkönen. Keikat ja treenitkin hoidetaan selvinpäin, enkä siis missään tapauksessa halua minkäänlaista päihdeongelmaa tähän orkesteriin.

Itse olen viiskymppinen kitaristi, laulaja ja siis myös lauluntekijä. Koko ikäni olen muusikkona pyörinyt eri bändeissä, joita olen lähes poikkeuksetta myös liidannut ainakin musiikin osalta…yleensä myös keikkamyynnin, laitteiston, treeniaikataulujen, roudaamisen, pystytyksen, saundtsekin jne. osalta, mutta keikka-autoa minä en aja. Odotan kyllä hyvin aktiivista ja innostunutta osallistumista koko bändiltä.

Soitan aika särmikkäällä bluussahtavalla otteella, kitara vinkuu, vonkuu. rämisee ja herkistyy ja säröllä,…kyllä myös puhtaanakin….ja sama kai pätee laulamiseeni. Haluan että bändi soi yksinkertaisesti ja pelkistetysti mikä ei kuitenkaan ole välttämättä helpoin tie.
Biisit eivät välttämättä kulje totutuimmassa sävellajissa äänialastani johtuen joka on hiukan matala ja olen myös tehnyt omia sovituksia jutuista ja sitä hommaa varmaan harrastetaan myös porukalla. Tarkoitus on että bändi on myös persoonallinen.

Soittajien ei tarvitse olla mitään virtuooseja mutta rytmimusan perusjutut pitää hallita että ohjelmisto soi riittävän monipuolisesti. Koska keikkapaikat ovat usein hyvin pieniä täytyy esimerkiksi rumpalin osata ja pystyä soittamaan vaikka 3 x 45 ihan oikeasti hiljaa. Iälläsi ei ole suurempaa merkitystä mutta asiaa helpottaa ainakin jollain tavalla samankaltainen näkemys koko tästä touhusta. Asiaa helpottaa myös jos asut Tampereen seudulla, treenikämppäni on Tampereella. Laulutaito on erittäin suotavaa mutta ei ihan pakollista. Ja ainakin aluksi on välttämätöntä saada tiivis treeniputki päälle.
Omat kamat pitää olla kelvolliset. En välitä hifistelystä enkä laitteiston vuoksi järjettömän vaativista saundtsekeistä. Keikalle lähdetään hyvällä kalustolla, kooltaan pienellä ja teholtaan riittävällä - pelkistettyä rokkenrollia.

Koska tällä jutulla on vähän kiire toivon pikaisia yhteydenottoja [email protected]

Terveisin jtvv.

0

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kaipaamasi miehen nimi?

        Ja maakunta tai kaupunki?
        Ikävä
        28
        5551
      2. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        33
        3603
      3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

        Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
        Ikävä
        53
        3522
      4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

        Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
        Maailman menoa
        26
        3417
      5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        124
        3006
      6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        32
        2727
      7. Antifasismi - mitä se on?

        Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
        Maailman menoa
        22
        2419
      8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        121
        2392
      9. Millaista läheisyyttä

        Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
        Ikävä
        44
        2340
      10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        2205
      Aihe