Japanin hallituksen mukaan maanjäristysalueella sijaitsevassa Fukushiman ydinvoimalassa on mahdollisesti säteilyvuoto.
Ydinvoimalan ulkopuolelta on mitattu kahdeksan kertaa tavallista suurempi säteilymäärä.
Japanin turvallisuuspaneelin mukaan säteilyvaara olisi tuhatkertainen verrattuna normaaleihin lukemiin, kertoo uutistoimisto Kyodo.
Maan pääministeri on kehottanut evakuoimaan ihmiset kymmenen kilometrin säteellä ydinvoimalasta. Välitöntä vaaraa ei kuulemma ole ja evakuonnit on kehotettu tekemään rauhallisesti.
Ydinvoimalan ulkopuolelta on mitattu kahdeksan kertaa tavallista suurempi säteilymäärä.
Japanin turvallisuuspaneelin mukaan säteilyvaara olisi tuhatkertainen verrattuna normaaleihin lukemiin, kertoo uutistoimisto Kyodo.
Maan pääministeri on kehottanut evakuoimaan ihmiset kymmenen kilometrin säteellä ydinvoimalasta. Välitöntä vaaraa ei kuulemma ole ja evakuonnit on kehotettu tekemään rauhallisesti.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Japanin ydinturvallisuusviranomaisten mukaan radioaktiivinen säteily on tuhat kertaa normaalia voimakkaampaa viallisen ydinvoimalan sisällä Fukushimassa. Uutistoimisto Jijin mukaan radioaktiivisuus on kahdeksan kertaa normaalia korkeampi myös voimalan ulkopuolella. Uutistoimisto AP:n mukaan kysymys ei olisi vuodosta.
Paineen nouseminen johtuu siitä, että ydinvoimalan ykkösreaktorin jäähdytysjärjestelmät eivät toimi. Sähkökäyttöisten järjestelmien puuttellinen toiminta aiheuttaa reaktorin jäähdytysveden kiehumisen, mikä nostaa paineen. Mikäli reaktori lämpenee yhä, se saattaa sulaa. Viranomaiset ovat kuitenkin sanoneet, että toistaiseksi sellaista riskiä ei ole.
joopajuu, jos laitokset eivät selviä edes jälkilämmön lauhduttamisesta, miten sitten oikeassa onnettomuustlanteessa, esim primääripiirin paineen/veden äkillisessä menetyksessä? Pommeja ovat japsivoimalat, kas kun eivät ole mitään oppineet vuodesta -45.
Meksikon valtio-omisteinen öljy-yhtiö Pemex on evakuoinut 300 työntekijäänsä sen ainoasta öljysatamasta Tyynenmeren rannikolla tsunamihälytysten tullessa kohti Latinalaista Amerikkaa seurauksena Japanin tuhoisasta maanjäristyksestä.
Sitä muuta tulee, kunhan savu vähän hälvenee, 25 vuotta. Saamme kuulla kuinka turvallisia kuitenkin ydinvoimalat ovat-.
Japanilaisessa Fukushiman Dai-ichin ydinvoimalassa on ehkä sattunut räjähdys. Uutistoimisto Jijin mukaan ydinvoimalasta on kuulunut räjähdyksen ääni ja valkoista savua on nähty nousevan. Tv-kanava NHK:n mukaan ydinvoimalan katto ja seinät ovat vaurioituneet räjähdyksessä, kertoo uutiostoimisto AFP.
Japanin ydinturvallisuusviranomaisten mukaan on mahdollista, että Fukushiman voimalassa yhden reaktorin ytimessä on tapahtunut sulamista, kertovat japanilaisviestimet. Viranomaiset vakuuttavat, että ytimen mahdollisesta sulamisesta ei olisi ihmisille vaaraa.
Korjaus: ei enää kyse "ehkä" asioista (päivitys 5 min sitten)
Japanilaisessa Fukushiman Dai-ichin ydinvoimalassa on sattunut räjähdys. Uutistoimisto Jijin mukaan ydinvoimalasta on kuulunut räjähdyksen ääni ja valkoista savua on nähty nousevan. Tv-kanava NHK:n mukaan ydinvoimalan katto ja seinät ovat vaurioituneet räjähdyksessä, kertoo uutiostoimisto AFP.
Säteilytaso maanjäristyksessä vaurioituneen Fukushiman ydinvoimalan lähellä on kääntynyt laskuun, kertoo johtaja Lasse Reiman Säteilyturvakeskuksesta (STUK) YLE Uutisille. Reimanin mukaan reaktorin jäähdytys on saatu jälleen hallintaan. Reaktorisydämen paljastuminen on kuitenkin yhä mahdollinen uhka.
NHK:n mukaan 10000 ihmistä on kateissa satamakaupunki Minamisanrikussa. Yli puolet väestöstä on kuollut perjantain maanjäristys pois Japanin rannikolla. Samalla jälkijäristyksiä osui maahan.