Idols (elämää)
Ensin ajattelin kirjoittaa jotain neiti Girs’stä, mutta ajatukseni eivät oikein pysy kasassa ajatellessani häntä. On lähes hämmästyttävää, että tällainen vanha sotanorsu, niin kuin minä, lähes hengästyy jonkun läsnäolosta. Joillakin vain tuo presentaatio on sitä luokkaa, että heidän kaltaistensa rinnalla porilaiset öisessä katulöyhkässä lakkaavat hetkeksi kuvottamasta, sekä että Helsingin buutsikääpiöt sanojen synnytyskanavia ärsyttämästä.
Neiti Girs edustaa jotain muuta kuin sitä, että on joko ilmainen pelle tai maksettu sellainen. Yleisöä ei tietenkään voi syyttää mistään, sillä siinä massassa asuvat kaikki toisissaan risteilevät mielipiteet.
Mutta tällainen nuori nainen, joka sommittelee kukkeuden ja elämän keskellä asetelmia näistä elämänihmeistä, kasveista, saa minut sijoiltaan, ja vaivun hitaasti kuin uneen, kuoleman kaltaiseen horrokseen, havahtuen siitä vain vaivoin ja hitaasti, lähes väkivalloin. Hän on kuin puutarhuri elämän puutarhassa. Hän kulkee kukkiensa keskellä kuin kuolema.
Oh.
Hän saa jopa omat sanani näyttämään naurettavilta.
Näin omalla tontilla keskellä Helsinkiä asuva kaupunkilainen ajattelee: Järvenpäässä on jotain tervettä. Toivottavasti neiti Girs ei koskaan mene asumaan vuokralle.
Lopun ajan kirjoittaja pohtii sitä miten Girs taipuu.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Joku on palannut.
Onneksi sinä et.
Neiti Girsin ääni on mukiin menevä, mutta enemmän pidän hänen oikean kätensä tatuoinnista ja mustasta tukasta :) Harmikseni (tällä kertaa) meillä ei ole telkkaria eli idolsit jää näkemättä..olisi jänskää nähdä kuka on uusi idoli ja niin edelleen...muistakaa kertoa asetelmista palstalla :)
Korjaan vasemman kätensä :)
Jou
Mä hieman ihmettelen etten ottanut hänen musiikillisia, tonaalisia tai R&B avujaan huomioon.
Siis nehän ovat Idolsit eivätkä mitkään antimissikisat!
"No ekaks mä silleen tahtosin pelastaa kaikki köyhät ja avustaa maailmanrauhan."
Tatskat rulettaa aina. Musta se on vähän kuin understatemet oman yksilöllisyytensä puolesta. Kato itsellään saa tehdä mitä tahtoo, vaikka herättäisi mieliharmia ja paheksuntaa.
Joo.
olet kielivammainen
http://www.youtube.com/watch?v=RPBYbl2MsKQ&NR=1
Jou
Avaa mun galleria ja kiinnitä huomiosi hiuksiini. Zoomaa. Jos sä olet jokin muu kuin Tiivi & Taavi täryporalla, niin selitä mulle ymmärtämäsi, silmin havaitsemasi. Rajaa alueesi tarkoin.
Maailman paras Bondi menossa - ja ihan silmiesi alla.
Ei taida kääkällä kompetenssi riittää.
(Heloisaa naurua)
Kägsylle biisi:
http://www.youtube.com/watch?v=Nnup7op12FQ