Käsi sydämelle, Jehovan Todistaja

Moniko Todistaja ajatteli ja toivoi, että Jehova alkoi ihmisten teurastamisen ja väärän uskonnon symboolien tuhoamisen, kun Japanin katastrofi tuli !

Vaikka Harmagedonin tulitaistelun alkamista on jouduttu siirtämään hamaan tulevaisuuteen, niin varmasti koko ikänsä Jehovan Todistajuuden palvomiseen antanut veli tai sisar tuntenee sydämessään, jospa se harmagedon nyt kuitenkin alkaisi jo nyt.

Uskon, että on ahdistavaa Todistajalle kuulla maapalolla olevista luonnon tuhoista, jotka näyttävät samoilta ,kuin Jehovan Todistajien kirjallisuudessa on kuvattu mutta eivät kuitenkaan olleet harmagedonin alku.

Ihmisiä kärsii miljoonia harmagedonin kaltasissa luonnontuhoissa, mutta kuitenkin pieni uskontoryhmä odottaa malttamattomana harmagedonin taistelua, jossa kuolee äärettömän paljon enemmän ihmisiä, kuin nyt olleissa luonnon katastrofeissa. Jehovan Todistaja odottaa malttamattomana Jehovan mitan täyttymistä ja suunnattoman verilöylyn alkamista harmagedon sodassa.

Ja miksi odottaa ? Jehovan Todistajan mukaan syystä siksi, että haluaa palvella Jehovaa ja tehdä hänen tahtonsa mukaan. Nyt siis käsi sydämelle, olisiko takana sen oman hengen säilyttäminen ja pelko joutumisesta ikuiseen kadotukseen. Kuinkahan moni uskovainen tekee uskontonsa asioita Jeesuksen, Jumalan tai vastaavan auktoriteetin vilpittömäksi palvelemiseksi, vaiko oman nahkansa pelastamiseksi, vaikkakin kuvitellun ikuisen elämän saavuttamiseksi?

Olenko oikeilla jäljillä?
14110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

uskonto on pahinta itsekkyyden lajia!

Äänestä

Ihmistä ahdistaa ajatus harmagedonista, jos tietää olevansa tuhoutuvien joukossa...
Vaikka itse tuhoutuisikin, mutta vanhempien sydäntä raastaa ajatus oman lapsen tuhoutumisesta... :(

Kaikkihan me kuollaan -kuitenkin-joskus- sanoo Atte Ateisti iloisesti ja nauraa Harmagedonille :D :D
.Mene hyvä ihminen ateistiporukoihin, niin tulet onnellisemmaksi, ja karisee Harma-pelot ! ;D

Äänestä

Esitätkö saman syytöksen kuin Saatana aikoinaan ?

2 Silloin Jehova sanoi Saatanalle: ”Mistä sinä oikein tulet?” Tähän Saatana vastasi Jehovalle ja sanoi: ”Maata kiertelemästä ja siellä vaeltelemasta.”
3 Ja Jehova sanoi vielä Saatanalle: ”Oletko kohdistanut sydäntäsi palvelijaani Jobiin, siihen, ettei maan päällä ole ketään hänen kaltaistaan, moitteetonta ja oikeamielistä miestä, joka pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa? Vieläkin hän pysyy nuhteettomuudessaan, vaikka sinä yllytät minut häntä vastaan nielaisemaan hänet syyttä.”
4 Mutta Saatana vastasi Jehovalle ja sanoi:
”Nahka nahasta, ja kaiken, mitä ihmisellä on, hän antaa sielunsa puolesta.
5 Ojennapa vaihteeksi kätesi ja koske hänen luuhunsa ja hänen lihaansa asti, ja katso, eikö hän kiroa sinua vasten kasvojasi.”
Job 2:1-3

Äänestä
  • Siinä taas todistaja vetäisee raamatunpaikat, mitkä sanoina kuvastavat aihetta, mutta asiayhteys kaukana. Sen teke todistaja, mitä on päähän sullottu, eli lue raamusta, jokin kohta pakanalle, niin pääset päkähästä.

    Filippiläisille toinen luku
    3 Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne. 4 Älkää tavoitelko vain omaa ...

    Äänestä

  • Puhdasaivo kirjoitti:

    Siinä taas todistaja vetäisee raamatunpaikat, mitkä sanoina kuvastavat aihetta, mutta asiayhteys kaukana. Sen teke todistaja, mitä on päähän sullottu, eli lue raamusta, jokin kohta pakanalle, niin pääset päkähästä.

    Filippiläisille toinen luku
    3 Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne. 4 Älkää tavoitelko vain omaa ...

    23 Mitä teettekin, työskennelkää siinä kokosieluisesti niin kuin Jehovalle eikä ihmisille.
    http://watchtower.org/fi/raamattu/col/chapter_003.htm

    Äänestä

---- Nyt siis käsi sydämelle, olisiko takana sen oman hengen säilyttäminen ja pelko joutumisesta ikuiseen kadotukseen. -----

Todistat ei kyllläkään pelkää mitään "ikuista kadotusta" helvetin muodossa, jolla
kristikunta ja muslimit jne pelottelee.

Kuolemakaan ei pelota, kun on olemassa ylösnousemustoivo :D
Mikä on sinun ongelmasi_ mitä Sinä -pelkäät ?

Äänestä
  • Sen muistan totuudessa aikoinani olleena, että vartiotorni perusteli Kidutuksen-kadotuksen-helvetin, eri olimuodoiksi. Lueppa hengeytetty vartiotini uudelleen.

    Äänestä

Meillä jehovan todistajakodissa katteltiin sotaleffoja, miksi?

Äänestä
  • Vanhempasi eivät olleet tutustuneet psalmeihin ?
    5 Jehova itse tutkii vanhurskasta niin kuin jumalatontakin,
    ja jokaista, joka rakastaa väkivaltaa, Hänen sielunsa totisesti vihaa.
    http://watchtower.org/fi/raamattu/ps/chapter_011.htm
    Eikä lukeneet Vt- matskua, jossa sanotaan väkivaltafilmien olevan katsojilleen haitallisia, ?
    Loitontavan Jehova Jumalasta ?

    Äänestä

  • surullista... kirjoitti:

    Vanhempasi eivät olleet tutustuneet psalmeihin ?

    Jesajan kirje 31. luku
    Jerusalemia puolustaa Herra. 4 Näin on Herra minulle sanonut: -- Niin kuin leijona murisee, kun paimenet kutsuvat toisiaan käydäkseen yhdessä sen kimppuun, ...

    Kute siteeraa jehovan todistaj, niin minökin, mutta sillä erolla, että aihe on edes sinnepäin

    Äänestä

  • Veli Rutherford kirjoitti:

    Jesajan kirje 31. luku
    Jerusalemia puolustaa Herra. 4 Näin on Herra minulle sanonut: -- Niin kuin leijona murisee, kun paimenet kutsuvat toisiaan käydäkseen yhdessä sen kimppuun, ...

    Kute siteeraa jehovan todistaj, niin minökin, mutta sillä erolla, että aihe on edes sinnepäin

    4 Näin on Herra minulle sanonut:
    -- Niin kuin leijona murisee,
    kun paimenet kutsuvat toisiaan
    käydäkseen yhdessä sen kimppuun,
    niin kuin nuori leijona ärisee saaliinsa päällä
    säikkymättä huutoja, väistämättä ääniä,
    niin Herra Sebaot astuu alas Siionin vuorelle,
    käy kukkulalle valmiina taisteluun.
    5 Niin kuin lintujen parvi peittää taivaan,

    niin Herra Sebaot peittää kilpenä Jerusalemin. Hän suojelee sitä ja pelastaa sen, hän varjelee sitä ja suo sille turvan.

    http://www.evl.fi/raamattu/1992/Jes.31.html
    _________________________
    4 Sillä näin on Jehova sanonut minulle: ”Niin kuin leijona, niin, harjakas nuori leijona ärisee saaliinsa ääressä, kun sitä vastaan kutsutaan paimenten koko joukko, eikä kauhistu heidän ääntään eikä köyristele heidän hälinänsä takia,

    niin armeijoiden Jehova tulee alas sotimaan Siioninvuoren ja sen kukkulan vuoksi.

    5 Niin kuin lentävät linnut, niin armeijoiden Jehova puolustaa Jerusalemia. Puolustaessaan sitä hän myös vapauttaa sen. Säästäessään sen hän antaa myös sen selviytyä.”
    http://watchtower.org/fi/raamattu/isa/chapter_031.htm

    Äänestä

  • surullista... kirjoitti:

    Vanhempasi eivät olleet tutustuneet psalmeihin ?
    5 Jehova itse tutkii vanhurskasta niin kuin jumalatontakin,
    ja jokaista, joka rakastaa väkivaltaa, Hänen sielunsa totisesti vihaa.
    http://watchtower.org/fi/raamattu/ps/chapter_011.htm
    Eikä lukeneet Vt- matskua, jossa sanotaan väkivaltafilmien olevan katsojilleen haitallisia, ?
    Loitontavan Jehova Jumalasta ?

    Anteeksi vain, mutta huomannet ristiriidan uskosi ja väkivallan suhteen?
    Heittäydy hetkeksi ajatuksissasi pois jehovantodistajuudesta ja katso tämä verellä hekumoiva tulevaisuuden odotuksenne:

    http://www.quotes-watchtower.co.uk/armageddon_art.html

    Lapsena sain siitä pelkotiloja. Eikö se ole väkivaltaa, mitä raamatunpaikalla taas yrität lieventää?
    Tämän kuvasarjan ja uskontosi mukaan, Jehovalta menee totaalisesti hermot. Siinä ihmisiä sinkoilee ylt'ympäri hänen suunnattomassa vihassaan. Miten sen selität rakkauden uskonolla?

    Tuntuu siltä, että Raamatulla olisi paljon oppimista Vartiotornin kirjoituksista, eikö vain?

    Sananlaskut 10.
    11 Vanhurskaan suu on elämän lähde, jumalattoman suussa piilee väkivalta. 12 Viha ajaa ihmiset toisiaan vastaan, rakkaus peittää paljotkin rikkomukset. ...

    Äänestä

  • Rakasta älä Tapa kirjoitti:

    Anteeksi vain, mutta huomannet ristiriidan uskosi ja väkivallan suhteen?
    Heittäydy hetkeksi ajatuksissasi pois jehovantodistajuudesta ja katso tämä verellä hekumoiva tulevaisuuden odotuksenne:

    http://www.quotes-watchtower.co.uk/armageddon_art.html

    Lapsena sain siitä pelkotiloja. Eikö se ole väkivaltaa, mitä raamatunpaikalla taas yrität lieventää?
    Tämän kuvasarjan ja uskontosi mukaan, Jehovalta menee totaalisesti hermot. Siinä ihmisiä sinkoilee ylt'ympäri hänen suunnattomassa vihassaan. Miten sen selität rakkauden uskonolla?

    Tuntuu siltä, että Raamatulla olisi paljon oppimista Vartiotornin kirjoituksista, eikö vain?

    Sananlaskut 10.
    11 Vanhurskaan suu on elämän lähde, jumalattoman suussa piilee väkivalta. 12 Viha ajaa ihmiset toisiaan vastaan, rakkaus peittää paljotkin rikkomukset. ...

    Todistat ei kyllläkään pelkää mitään "ikuista kadotusta" helvetin muodossa, jolla
    kristikunta ja muslimit jne pelottelee.

    Kuolemakaan ei pelota, kun on olemassa ylösnousemustoivo :D
    Mikä on sinun ongelmasi_ mitä Sinä -pelkäät ?

    Äänestä

Tämä on kiellettyjä ajatuaiheita JT:lle

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Totuus Totuutena kirjoitti:

Moniko Todistaja ajatteli ja toivoi, että Jehova alkoi ihmisten teurastamisen ja väärän uskonnon symboolien tuhoamisen, kun Japanin katastrofi tuli !

Vaikka Harmagedonin tulitaistelun alkamista on jouduttu siirtämään hamaan tulevaisuuteen, niin varmasti koko ikänsä Jehovan Todistajuuden palvomiseen antanut veli tai sisar tuntenee sydämessään, jospa se harmagedon nyt kuitenkin alkaisi jo nyt.

Uskon, että on ahdistavaa Todistajalle kuulla maapalolla olevista luonnon tuhoista, jotka näyttävät samoilta ,kuin Jehovan Todistajien kirjallisuudessa on kuvattu mutta eivät kuitenkaan olleet harmagedonin alku.

Ihmisiä kärsii miljoonia harmagedonin kaltasissa luonnontuhoissa, mutta kuitenkin pieni uskontoryhmä odottaa malttamattomana harmagedonin taistelua, jossa kuolee äärettömän paljon enemmän ihmisiä, kuin nyt olleissa luonnon katastrofeissa. Jehovan Todistaja odottaa malttamattomana Jehovan mitan täyttymistä ja suunnattoman verilöylyn alkamista harmagedon sodassa.

Ja miksi odottaa ? Jehovan Todistajan mukaan syystä siksi, että haluaa palvella Jehovaa ja tehdä hänen tahtonsa mukaan. Nyt siis käsi sydämelle, olisiko takana sen oman hengen säilyttäminen ja pelko joutumisesta ikuiseen kadotukseen. Kuinkahan moni uskovainen tekee uskontonsa asioita Jeesuksen, Jumalan tai vastaavan auktoriteetin vilpittömäksi palvelemiseksi, vaiko oman nahkansa pelastamiseksi, vaikkakin kuvitellun ikuisen elämän saavuttamiseksi?

Olenko oikeilla jäljillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu