suututtaa maailman eniten verkkoyhteisö facebookissa,missä nuoret äidit julkaisevat tuhat kuvaa lapsestaan ja itsestään, esittävät jotain hyvää perheidylliä KUN noita nuoria äitejä näkee liian usein baarissa, ja kuulee kuinka bile elämä maistuu joka keskiviikko,perjantai sekä lauantai! missä vika? pitääkö lapsia lähteä tekemään nuorena jos menojalka vipattaa. lapsi on hoidossa milloin missäkin kaverilla,sisaruksella,mummilla. ei se ole heidän tehtävänsä hoitaa joka kerta kun toinen dokaa baarissa ja iskee uusia miehiä jatkuvalla syötöllä. itseäni suututtaa tällainen toiminta,enkä koskaan aio tuleville lapsilleni tehdä mitään tällaista. lapsi tarvitsee vanhempia. miettikää ennen kuin alatte lapsia tekemään.
lapset ensin
tuleva äiti
3177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sun pitäisi mennä huutamaan nuorille äideille baariin. Nyt taas lauantaina siihen olis hyvä mahdollisuus, sieltä ne tavoittaa parhaiten eikä täältä.
Tämä on ikävä ilmiö, olen huomannut saman. Pahimpia on ne jotka valittavat kuinka surkeaa heillä on esim. yh:na ja silti lapset ovat joka ikinen viikonloppu isovanhemmilla (ja viikollakin usein) ja tämä surkea äiti istuu baarissa. Tämä toistuu siis joka ikinen viikonloppu. Sitten kaiken tämän surkeuden keskellä tuleekin yllätys yllätys: vauvakuume! "Voi kun olis niin ihanaa saada sellainen käärö"... joopa! Senkin voi sitten heittää sinne viikonloppuhoitoon kun menojalka vipattaa eikä kiinnosta viettää aikaa omien lastensa kanssa.
Että näin. Sainpa sanottua.
Jep jep. Ihan ymmärrettävää jos vaikka kerran KUUKAUDESSA lähtee viihteelle kun lapsi on kuitenkin sitten hyvässä hoidossa mahdollisesti isän luona. mutta se että pitää viikottain tai useita kertoja kuukaudessa päästä viihteelle niin olisi voinut jättää lapsen tekemättä..
niin eikä niitä miehiä tarvis pokailla kyllä baarissa!! jos on siis pieni lapsi kotona. ei sovi sellane siihe kuvioon.
mua ärsyttää vähintäänki yhtä paljon myös äidit, ihan iästä riippumatta, jotka laittavat lapsen heti tarhaan kun vain mahdollista!! ihan hirveää kun tarhoissa näkee 1-3 vuotiaita lapsia.. itse en kannata lapsen laittamista tarhaan ollenkaan, mut vielä vähemmän jos on tosi pieni lapsonen kyseessä. Miksi pitää lapsi hommata jos oman uran luonti on niin hemmetin tärkeää että lapsen kanssa ehtii kyllä sitten olla illat ja viikonloput. Maksaa siitä että joku muu kasvattaa lapsen. höh höh.. ja jos taloudessa niin heikkoa et pakko olla molempien töissä, niin ihmetyttää mite se voi olla niin kun itselläki on mies töissä ja ite kotona lapsen kanssa, eikä miehen palkka ole edes mikään huippu, ihan "tavallinen", eikä ole pulaa rahasta eikä tarvii elää ees hirveen niukasti. Asioita pitäs osata järjestää.