kaupassa

ominaisuuteni saavat sen aikaan. luen harvoin Raamattua valitettasti, mutta olen lukenut ja jotain oppinut. suomalainen nainen vuotaa verta. tämän muitutuksen sain tänään kaupassa, ostin 30 eurolla ostoksia ja takana tuli nainen ostoksensa kanssa, sidepaketin kanssa.

maksumies selvästikin jäänyt löytämättä kun ei muuta ostanut. nainen asuu kaupan lähellä kuten minäkin, viereisessä rapussa. se on hoikka ja kassalla ostoksia pussiin latoessa tuumin, että onkohan se monen eri miehen nussima sen pimppi. olemus viittasi lutkaan, ainakin 5 eri miehen nussimaan, luultavasti ainakin 30 eri miehen nussima vaikka oli melko mitäänsanomattoman näköinen hoikkuudesta huolimatta.

näin Helsingissä. ai niin. edelläni oli pariskunta, joista näki että nussivat keskenään, pyylevä nainen ja hoikka mies, kummatkin huomiotaherättävän epävarman oloisia, nainen lisäksi hidasjärkisen ja laiskan oloinen, kenties mies häpesi kun ei ole muuta panoa kuin lihavahko epävarmanoloinen usean eri miehen nussima sikaa muistuttava nainen, moraalisesti ja ulkonäöllisesti seurassaan. miehelle erityisplussaa kun maksoivat ostoksensa erikseen. porsas naisen elkeistä näki, että olisi halunnut miehen maksavan ostoksensa
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kaupassa illalla kirjoitti:

ominaisuuteni saavat sen aikaan. luen harvoin Raamattua valitettasti, mutta olen lukenut ja jotain oppinut. suomalainen nainen vuotaa verta. tämän muitutuksen sain tänään kaupassa, ostin 30 eurolla ostoksia ja takana tuli nainen ostoksensa kanssa, sidepaketin kanssa.

maksumies selvästikin jäänyt löytämättä kun ei muuta ostanut. nainen asuu kaupan lähellä kuten minäkin, viereisessä rapussa. se on hoikka ja kassalla ostoksia pussiin latoessa tuumin, että onkohan se monen eri miehen nussima sen pimppi. olemus viittasi lutkaan, ainakin 5 eri miehen nussimaan, luultavasti ainakin 30 eri miehen nussima vaikka oli melko mitäänsanomattoman näköinen hoikkuudesta huolimatta.

näin Helsingissä. ai niin. edelläni oli pariskunta, joista näki että nussivat keskenään, pyylevä nainen ja hoikka mies, kummatkin huomiotaherättävän epävarman oloisia, nainen lisäksi hidasjärkisen ja laiskan oloinen, kenties mies häpesi kun ei ole muuta panoa kuin lihavahko epävarmanoloinen usean eri miehen nussima sikaa muistuttava nainen, moraalisesti ja ulkonäöllisesti seurassaan. miehelle erityisplussaa kun maksoivat ostoksensa erikseen. porsas naisen elkeistä näki, että olisi halunnut miehen maksavan ostoksensa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu