Ajatusleikki

Oikeastaan suomalaisten pitäisi olla moniavioisia. Moniavioisia siten, että suhteessa olisi kaksi miestä ja yksi nainen.

- Kaksi miestä ansaitsee enemmän kuin yksi. Nainen voisi elää lomaillen.
- Naisen seksielämä olisi paljon monipuolisempaa.
- Naisen nalkutusta on kivempi paeta baariin kaverin kanssa.
- Miehillä olisi aina paikalla kaveri, joka osaa puhua mielenkiintoisista jutuista, kuten autot, armeija ja työasiat. Ihminen joka ymmärtää.
- Perheen kesken voisi mennä kiinnostaviin tapahtumiin, kuten automessuille ja samalla koti tulisi siivotuksi ja lämmin ruoka odottaisi.
- Naisen tarpeettomiin tehtäviin tarvitsisi nousta sohvalta vain joka toinen kerta.
- Naisen sukulaisten ja ystävien luonakaan ei tarvitsisi käydä kuin joka toinen kerta.
- Miehellä olisi pelikaveri ja urheilusta ymmärtävä ihminen aina paikalla.
- Kaksi käsiparia saa auton nopeammin kuntoon ja siinä samalla kaljan tissuttelu on hauskempaa kun on juttukaveri.

Syitähän voisi keksiä loputtomiin. Sääli että miehet ovat niin järjettömän mustasukkaisia ja omistushaluisia meistä naisista, etteivät ymmärrä omaa parastaan.
40204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Kyllä taas nauratti, miten ohutta ja köyhää aloittajan elämä on.

Ei tuossa tilanteessa mitään moniavioisuutta tarvita vaan ihan normaali, hyvä parisuhde miehen ja naisen välillä sekä miehelle miespuolisia ystäviä.

Hyvässä suhteessa seksipuolikin on kunnossa, muuten ei ole kyseessä hyvä suhde. Hyvässä suhteessa miehen ja naisen välillä on tavallaan ystävyyttä: yhteistäelämää ja aikaa jaetaan juttelemalla kaikesta ja tekemällä kaikkea yhdessä. Aloittajan viestistä saa sellaisen kuvan että parisuhde on vaan sitä, että nainen hoitaa kotia, mies tekee töitä ja joskus harrastetaan seksiä. Mitään muuta ei tehdä.

Hei herää pahvi todellisuuteen!

Hyvässä parisuhteessa niin miehellä kuin naisellakin on tilaa ja "lupaa" viettää aikaa omien ystävien kanssa ja pyytää omia ystäviä pariskunnan yhteiseen kotiin ilman, että se toinen puolisko änkeää seuraan. Eli parisuhteessa olevan mies voi kutsua ystävämiehensä rassaamaan sitä autoa ihan vapaasti, että sen toisen miehen pitäisi olla suhteessa naisen kanssa.

Parisuhde ei saisi missään nimessä tarkoitaa, että muut ihmissuhteet pitää lopettaa.

No. Aloittaja kumminkin elämää omassa utopiamaailmassaan ja fantasioi kaksi miestä, yksi nainen - tilanteesta, joten ihan turhaa tässä on kai inttää vastaan :/

Äänestä
  • On sulla loistava huumorintaju! Haluut selvästi tosi VAKAVAAN suhteeseen.

    Äänestä

Loistava idea. Veikkaan, että aika moni mies ottaisi mieluummin jaetun naisen kuin ei naista ollenkaan.

Äänestä

Miksei samantien kaksi miestä ja kaksi naista? Tai x miestä ja y naista?

- kaksi naista kantaa kahvia ja kaljaa kätevämmin kuin yksi.
- naisella on aina joku, joka puhuu mielenkiintoisista jutuista kuten vaatteet, olohuoneen kalustus ja lasten viime viikolla tekemät asiat.
- kaksi käsiparia saa miehen nopeammin "kuntoon", ja siinä samalla reilun kaupan teen tai siiderin tissuttelu on hauskempaa kun on juttukaveri.

Syitähän voisi keksiä loputtomiin, mutta oikeasti olen liian krapulainen keksimään lisää.

Äänestä
  • 2 naista ja 2 miestä tai N naista ja miestä ois tosiaan parempi. Molemmat sais sitä vaihtelua ja monipuolista seksilämää.

    Äänestä

  • N+N=2N kirjoitti:

    2 naista ja 2 miestä tai N naista ja miestä ois tosiaan parempi. Molemmat sais sitä vaihtelua ja monipuolista seksilämää.

    Nimenomaan, ja ihan luvan kanssa. Mutta onko yhteiskunta valmis tähän? Ei!!

    No en kyllä tiedä olenko itsekään valmis...

    Äänestä

Kaksi naista ja yksi mies on parempi, erityisesti seksiä ajatellen.

Miehellä olisi enemmän silmänruokaa ja naiset voisivat tehdä monipuolisempia seksitemppuja kuin mihin yksi nainen kerralla pystyy. Kaksi miestä yhtä aikaa harvemmin kuuluu naisten fantasioihin eivätkä naiset ole kovin visuaalisia joten se ei kiihottaisi naista siinä mielessä merkittävästi enempää. Nainen ei myöskään lähtökohtaisesti halua tyydyttää miestä yhtä paljon kuin mies naista.

Toki naisella voi olla jotain fantasioita kahden miehen panemaksi tulemisesta mutta harvoinpa tämä tarkoittaa mitään pornoelokuvien double penetration juttuja joten ihan hyvin yksikin mies voi hoitaa tuon.

Ajatus kahdesta miehestä yhtä aikaa hyväilemässä naista esim.suuseksillä on naurettava ja epärealistisen feministinen. Sen sijaan kaksi naista yhden miehen kimpussa on täysin realistinen miehen anatomian takia ja mainstream pornon aihe.

Kaiken kaikkiaan siis nainenkin voisi hyötyä kahdesta miehestä seksissä mutta se olisi laimeampi ja varjomainen versio siitä miten paljon mies hyötyisi kahdesta naisesta.

Tämän takia miehellä pitäisi olla kaksi naista joita rakastaa, jos vain naiset mustasukkaisuudeltaan ja omistushalultaan suostuisivat.

Äänestä

Joo ei kai tuossa mätä muu kuin reviirieläimen luonteeni tosiaan...

Äänestä

Jesh! Vihdoinkin asiallinen aloitus tällä palstalla. Olen samaa mieltä.

Vaihtoehtoni ovat:
LordBoredom ja työtön ATM
Eino ja m30.
and_justice_for_all ja Suuri Isä
Gordon Gekko ja Kunnian mies

Pitää vielä vähän miettiä.

Äänestä
  • :DD Aika pahan heitit. Minä ja Suuri isä.....hmm????
    Sitä voisi olla vaikeaa saada pysymään taloudessa ainakaan jos edes hipaisisin sua, niin muuttuisit sille kelvottomaksi ja loppuelämä kuluisikin sitten sen saarnojen parissa. Melko pelottavaa. Aika pelottavalta kuulostaa sekin, että se toisi kotiimme kavereitaan kuten Ankkuriparta, Kunnian mies ym.

    Taidan kuitenkin asettaa sinkkuuden tämän vaihtoehdon edelle.

    Äänestä

  • and_justice_for_all kirjoitti:

    :DD Aika pahan heitit. Minä ja Suuri isä.....hmm????
    Sitä voisi olla vaikeaa saada pysymään taloudessa ainakaan jos edes hipaisisin sua, niin muuttuisit sille kelvottomaksi ja loppuelämä kuluisikin sitten sen saarnojen parissa. Melko pelottavaa. Aika pelottavalta kuulostaa sekin, että se toisi kotiimme kavereitaan kuten Ankkuriparta, Kunnian mies ym.

    Taidan kuitenkin asettaa sinkkuuden tämän vaihtoehdon edelle.

    Mä kyllä ajattelin että sen pistäisi häkkiin kellariin ja ihmisten antaisi käydä katsomassa sitä maksua vastaan. Tulis pätäkkää ja me voisimme matkustella vaan yms.

    Äänestä

  • ES kirjoitti:

    Aivan loistavaa! En kyllä usko että muut kuin historioitsiat ovat kiinnostuneita näkemään kiihkoilijan kuudensadan vuoden takaa. Ehkä sitä voisi hyödyntää kouluissa varoittavana esimerkkinä siitä millaiseksi ihminen muuttuu kun menettää kunnioituksen naisia ja koko maailmaa kohtaan?
    No tietysti jos sen kaveritkin sulkisi sinne kellariin, niin kummitusjunanhan sinne voisi rakentaa ja samaa tilaa voisi hyödyntää humanistisissa opinnoissa. Tai elämäänsä surkuttelevien ihmisten terapiana. Kolme tuntia näiden miesten seurassa saa synkimmänkin synkkyyden katoamaan.

    Kummitusjuna kuulostaa hyvältä! Suuri Isä kavereineen näytille. Suomessa on paljon masentuneita ja heikkoitsetuntoisia - kyllä asiat näyttäytyisivät eri näkökulmasta kun ajelisi kummitusjunalla kierroksen tai kaksi.

    Turisteja voisi tulla ulkomailtakin.

    Ehkä siinä on sittenkin tilaisuus rikastua ja samalla parantaa maailmaa ja näitä huonosta itsetunnosta kärsiviä.

    Ehkä niillä rahoilla voisimme sitten perustaa ATM-turvakodin?
    Sieltä ujot sinkkunaiset voisivat käydä adoptoimassa itselleen mieluisensa miehen.

    Sitten voisimme avata Einon elämyspuiston, jossa naisille olisi tarjolla apua yksinäisyyteen ja miehille luentoja siitä miten naista tulee kohdella.

    Kyllä! Suuren Isän kummitusjuna, ATM-turvakoti, Einon elämyspuisto.

    Lisäksi mä ryhtyisin teemahäiden järjestäjäksi. Tulisi oma tv-sarja. Yhtenä teemana olisi isot perinteiset kirkkohäät, siellä ne olisivat listalla vampyyri-, Star Wars- ja roomalais- ja muiden häiden seassa kuin kotonaan.

    Vaadin kyllä saada sinne Elviksen näköisen papin järjestämään Las Vegas-tyylisiä pikahäitä, hetken mielijohteesta hurahtaneille.

    Kisukissatalo ja hauvavauva-pomppulinna pitänee myös hommata. Tiedän Kisukissataloon jo sopivan kissanhoitajankin.

    Äänestä

  • and_justice_for_all kirjoitti:

    Vaadin kyllä saada sinne Elviksen näköisen papin järjestämään Las Vegas-tyylisiä pikahäitä, hetken mielijohteesta hurahtaneille.

    Kisukissatalo ja hauvavauva-pomppulinna pitänee myös hommata. Tiedän Kisukissataloon jo sopivan kissanhoitajankin.

    Joo, työtön ATM Kisukissatalon hoitajaksi vai mitä. Olisipahan miehelle mieleistä työtä ja palkkakin olisi hyvä, koska kävijöitä riittäisi.

    Hauvavauva-pomppulinna kuulostaa juuri "pirun sosiaalistajille" sopivalta hommalta. Ja hänhän on kaivannut työpaikanvaihtoa.

    Musta tuntuu, että kaikille halukkaille palstalaisille löytyisi jotain hommaa moniaalle haarautuvassa yrityksessämme.

    Pitäisi olla Sinkut-palsta -museokin. Siellä olisi vahanukkeja palstalaisista ja luettavissa juttuja vuosien varrelta.

    Sun pitäisi keksiä vielä joku hieno työ ME:lle?

    Ravintola tietysti ja sen pitää olla sellainen että jokaisella asiakkaalla on lukittu koppi, jossa saa anonyymisti syödä ja juoda.

    crocuta_crocuta voisi toimia alueen lastenhoitajana ja johannytonperkele oppaana.

    Sinkkukirjastoa voisi pyörittää Gordon ja LordBoredom.

    "Me":llä olisi oma terapiahuone. Talvisaikaan kirkasvalolamppuja ja muulloin muuta virkistävää. Terapiamusiikkia. Mahdollisuus keskustella. Keskustelunopettelemisryhmiä.

    Miksi ravintolassa olisi jokaiselle oma lukittu anonyymikoppi?

    Mä voisin paistaa treffipannukakkuja. (Nimeen ei liity symboliikkaa).

    Niin siis olisi mahdollisuus saada normaali pöytä, tai sitten halutessaan tuollainen yksityispöytä, jonne ei kukaan pääse. Sinne saisi myös kuljetuksen salaista reittiä, jolloin ravintolassa voisi istua ihan yksin, kenenkään tietämättä. Ihmisille jotka eivät halua kenenkään heitä näkevän.

    Jackaroo-karaoken voisi laittaa myös sinne ravintolaan.

    Perjantaisin esiintyisi livenä Dark Fear ja Lauantaisin Hämärän rajamailla. Rankkaa metallia siis luvassa.

    Kesäisin voitaisiin järjestää Jungfrau festarit.

    Jesh, metallia! Tosin Hämsy ei taida olla metallimiehiä.

    Jungfrau-festareille pitäisi sit pukeutua Jungfraun toivomalla tavalla. Ehkä teemat vaihtuisivat vuosittain.

    Kyllä tästä hyvä tulee!

    Miten me sitten työllistetään Reipas poikamies, m30, NaisasialooseriATMi, Älymies23, mies1985, eATMe, Wlfwd, Twin sixi,nöösi_poika ja kunnian mies? Niin ja realismus?

    Kai me ainakin jokuu niistä työllistetään?

    Äänestä

  • and_justice_for_all kirjoitti:

    Miten me sitten työllistetään Reipas poikamies, m30, NaisasialooseriATMi, Älymies23, mies1985, eATMe, Wlfwd, Twin sixi,nöösi_poika ja kunnian mies? Niin ja realismus?

    Kai me ainakin jokuu niistä työllistetään?

    Reipas Poikamies voisi olla yleishuoltomies, kaikkien yritysten rakennusten talonmies ja puutarhuri - hänhän on reipas.

    Kisukissatalon ja Hauvavauva-pomppulinnan vieressä olisi Siilisali. Siellä saisi kuulla esitelmiä aiheista siilin esihistoria, piikkimuodit, siili ja maito, siili ja seksi, siilin tulevaisuus, "siilin" taivutusmuodot. Keskellä salia olisi näytteillä täytetty m30.

    eATMe: tiskaisi yrityksen ravintolassa käsin
    nöösi_poika: kiertäisi siivoamassa yrityksen vessoja

    Aivan mahtavaa! Nythän meillä alkaa olla suunnitelmat kasassa ja henkilökunta valittuna. Täytyyhän meillä maksavia asiakkaitakin olla, joten ne loput jäljelle jääneet voivat niitä olla. Joku 12 4 voidaan palkata lipunmyyjäksi ja 15 24 voi olla kirjanpitäjä.

    Outoa ettei kukaan ole negatiivisesti suunnitelmiamme kommentoinut. Uskoisin siis että kaikki ovat suunnitelmiin tyytyväisiä.

    Siltä meidän ravintolalta puuttuu vielä nimi. Olisko mitään hyviä ideoita?

    No kirjastonhoitajan duunihan olisi loistava, jos saa myös lukea kirjoja töissä, juoda tarvittaessa kaljaa, ja palkkaus ja työsuhdeasunto on kilpailukykyiset. Ja Lordikin olisi varmaan leppoisa työkaveri.

    Noissa ES:n menage a trois -viritelmissä on se ongelma, että ne eivät varmaan kestä viikkoakaan, tai päivääkään...

    Äänestä

  • and_justice_for_all kirjoitti:

    Ehkä siinä on sittenkin tilaisuus rikastua ja samalla parantaa maailmaa ja näitä huonosta itsetunnosta kärsiviä.

    Ehkä niillä rahoilla voisimme sitten perustaa ATM-turvakodin?
    Sieltä ujot sinkkunaiset voisivat käydä adoptoimassa itselleen mieluisensa miehen.

    Sitten voisimme avata Einon elämyspuiston, jossa naisille olisi tarjolla apua yksinäisyyteen ja miehille luentoja siitä miten naista tulee kohdella.

    Alentaisit minut talon dildoksi?

    Ei hassumpaa. Mutta masennuspäivinä pidän seksistä lomaa.

    Äänestä

  • Ei tuo toimisi. Veisin m30:n naisen.

    Äänestä

  • Gordon Gekko kirjoitti:

    No kirjastonhoitajan duunihan olisi loistava, jos saa myös lukea kirjoja töissä, juoda tarvittaessa kaljaa, ja palkkaus ja työsuhdeasunto on kilpailukykyiset. Ja Lordikin olisi varmaan leppoisa työkaveri.

    Noissa ES:n menage a trois -viritelmissä on se ongelma, että ne eivät varmaan kestä viikkoakaan, tai päivääkään...

    Kyllä ne oikeilla napeilla saadaan pysyään. Talo tarjoaa kirjastonhoitajille työsuhdekaljat, työnkuvaan kuuluu päiväunisatuina kirjojen ääneenluku AT-miehille. Tätä menoa kun bisnes laajenee, niin kyllähän kartanosta työsuhdeasuntokin järjestyy ja palkkauskin on varmasti ihan ookoo.

    Äänestä

  • sir_eino kirjoitti:

    Alentaisit minut talon dildoksi?

    Ei hassumpaa. Mutta masennuspäivinä pidän seksistä lomaa.

    Masennuspäivät voit pitää vapaana ja antaa Suuren isän hoitaa työsi.

    Äänestä

  • sir_eino kirjoitti:

    Ei tuo toimisi. Veisin m30:n naisen.

    Mutta sehän on vaan yhteisen hyvän nimissä toimimista.

    Äänestä

  • and_justice_for_all kirjoitti:

    Masennuspäivät voit pitää vapaana ja antaa Suuren isän hoitaa työsi.

    Naisparat. Joutuisin varmaan mömmöilemään itselleni kestomanian tai turvautumaan masennuspäivinä Viagraan.

    Äänestä

  • and_justice_for_all kirjoitti:

    Aivan mahtavaa! Nythän meillä alkaa olla suunnitelmat kasassa ja henkilökunta valittuna. Täytyyhän meillä maksavia asiakkaitakin olla, joten ne loput jäljelle jääneet voivat niitä olla. Joku 12 4 voidaan palkata lipunmyyjäksi ja 15 24 voi olla kirjanpitäjä.

    Outoa ettei kukaan ole negatiivisesti suunnitelmiamme kommentoinut. Uskoisin siis että kaikki ovat suunnitelmiin tyytyväisiä.

    Siltä meidän ravintolalta puuttuu vielä nimi. Olisko mitään hyviä ideoita?

    Suunnitelmamme varmaan kelpaa kaikille. Kaikki palstalaiset ovat päivän nyökytelleet koneidensa takana tyytyväisinä päätään. Minä ja sinä siis yrityksen pomoina. Jotain säädettävää vielä henkilökunnan nimeämisessä.

    Ravintolan nimi? Ravintola Treffipannukakku? Ravintola Rakkauden Nälkä?

    Ravintola Rakkauden pannukakku & Pub AT-Loverman?

    Ruokalistalla: Big father's beef, Gordonin kanaa ja Kisukissan silakat ja jälkiruokana: Pipareita ja Torttua Einon tapaan tietysti Ellan pannukakut.

    Äänestä

  • and_justice_for_all kirjoitti:

    Ravintola Rakkauden pannukakku & Pub AT-Loverman?

    Ruokalistalla: Big father's beef, Gordonin kanaa ja Kisukissan silakat ja jälkiruokana: Pipareita ja Torttua Einon tapaan tietysti Ellan pannukakut.

    Hahahaa :D Voi Luoja, ku nauroin tätä lukiessa. Oikein hyvältä yritykseltä kuulostaa :)

    Äänestä

Toki tämä voisi toimia - ongelma vain siinä kun pitäisi tehdä lapsia, ehkä nainen haluaa vain toisen miehen geenit lapsilleensa mikä olisi epäreilua sitä yhtä kohtaan. Ja seksinkin suhteen kävisi varmaan usein niin, että komeampi saa enemmän ja toinen jää jopa ilman -> mustasukkaisuuskierre.

Onpahan useampi mies per nainen -aihetta käsitelty kohtuu-viihdyttävässä sci-fi kirjassakin (Damage Time, kirj. Colin Harvey) jossa kustannussyistä monta miestä joutuu jakamaan naisen kun ruoka/asuminen niin kallista lähitulevaisuudessa. Siinä tarkkaan määritelty lukujärjestys minä päivinä miehet ovat naisen kanssa (miehet siis eivät kaveeraa toistensa kanssa liiemmin), silloin se ehkä toimisi ;)

Äänestä

Voisin kuvitella olevani 2m 1n suhteessa. Mutta! Sen toisen miehen pitäisi olla
a) Minusta seksuaalisesti puoleensavetävä
b) Bi
c) Halukas toteuttamaan bipuoltaan kanssani

Ja sen naisen pitäisi se hyväksyä.

Eikä ryhmäseksiä. Ei innosta.

Äänestä
  • Ai haluaisitko sä sekstailla miehen kanssa? Ootko itsekin bi?

    Äänestä

  • .,., kirjoitti:

    Ai haluaisitko sä sekstailla miehen kanssa? Ootko itsekin bi?

    En oikein tiedä. Kai mä olen. Mulla on joitain mieskokemuksia ja pidän joitain miehiä fyysisesti haluttavina.

    Äänestä

Moniavioisuus herättää varmaan meissä kaikissa joitain tunteita, eikä noita moniavioisia perheitä nyt kovin usein tapaa, telkkarissa olen muutaman nähnyt.

Ei minulla nyt mitään sitä vastaan ole että jotkin ihmiset haluavat elää tuollaisessa suhteessa, eipä se minulle kuulu. Itse en varmaan alkaisi elämään 2m 1n tai 2n 1m -suhteessa, sillä jo se tavallinenkin 1m 1n suhde tuntuu minusta jo niin kaukaiselta ja vaativalta ja tuollainen moniavioinen suhde olisi varmasti vieläkin hankalampi. 2m 1n suhteessa minulla olisi varmasti ihan kauheasti pelkoa siitä että nainen jättää minut tuon toisen miehen takia, lapsen isyydestä ei voisi olla varma muuta kuin testaamalla ja vähän oudolta se tuntuisi jakaa vaimo/tyttöystävä jonkin toisen miehen kanssa, ehkä jopa mustasukkaisuuskin nostaisi päätään tuossa. 1m 2n suhteessa olisi varmasti nuo samat ongelmat, mutta naisten puolelta katsottuna, joten ei se sekään helppoa olisi.

Äänestä

Tässä ketjussa hyvä esimerkki sellaasista ihmisitä jotka löytää itelleen jonkun. Täällä kaiken ruikutuksien keskellä tosi hauska juttu.

Jatkakaa samaa rataa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

1+1=3 kirjoitti:

Oikeastaan suomalaisten pitäisi olla moniavioisia. Moniavioisia siten, että suhteessa olisi kaksi miestä ja yksi nainen.

- Kaksi miestä ansaitsee enemmän kuin yksi. Nainen voisi elää lomaillen.
- Naisen seksielämä olisi paljon monipuolisempaa.
- Naisen nalkutusta on kivempi paeta baariin kaverin kanssa.
- Miehillä olisi aina paikalla kaveri, joka osaa puhua mielenkiintoisista jutuista, kuten autot, armeija ja työasiat. Ihminen joka ymmärtää.
- Perheen kesken voisi mennä kiinnostaviin tapahtumiin, kuten automessuille ja samalla koti tulisi siivotuksi ja lämmin ruoka odottaisi.
- Naisen tarpeettomiin tehtäviin tarvitsisi nousta sohvalta vain joka toinen kerta.
- Naisen sukulaisten ja ystävien luonakaan ei tarvitsisi käydä kuin joka toinen kerta.
- Miehellä olisi pelikaveri ja urheilusta ymmärtävä ihminen aina paikalla.
- Kaksi käsiparia saa auton nopeammin kuntoon ja siinä samalla kaljan tissuttelu on hauskempaa kun on juttukaveri.

Syitähän voisi keksiä loputtomiin. Sääli että miehet ovat niin järjettömän mustasukkaisia ja omistushaluisia meistä naisista, etteivät ymmärrä omaa parastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu