olemme olleet yhdessä jo viisi vuotta. aina kun mies keskustelee puhelimessa vanhempiensa kanssa, hän puhuu minä -muodossa. vaikka olisimme viettäneet yhdessä koko päivän, niin hän puhuu päivästään minä tein sitä, minä tein tätä.
tuntuu, että nyt riittää. taustalla on muutakin epäarvostusta osoittavaa käytöstä. olen vihdoinkin lopettanut miehen huonon käytöksen selittelyjen uskomisen, vaan pysähdyn siihen tunteeseen, mikä minulla tulee tälläisen ihmisen kanssa. aliarvostava kohtelu ei rajoitu tähän. vanhempansa eivät koskaan lähetä minulle terveisiä, mutta kuinka voisivatkaan, koska mieheni ei koskaan puhu heille elämästään me -muodossa, vaan minä -muodossa. kysymys on jo varsin aikuisen iän saavuttaneesta miehestä.
tuntuu, että nyt riittää. taustalla on muutakin epäarvostusta osoittavaa käytöstä. olen vihdoinkin lopettanut miehen huonon käytöksen selittelyjen uskomisen, vaan pysähdyn siihen tunteeseen, mikä minulla tulee tälläisen ihmisen kanssa. aliarvostava kohtelu ei rajoitu tähän. vanhempansa eivät koskaan lähetä minulle terveisiä, mutta kuinka voisivatkaan, koska mieheni ei koskaan puhu heille elämästään me -muodossa, vaan minä -muodossa. kysymys on jo varsin aikuisen iän saavuttaneesta miehestä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No jaa. Entäs kun mies puhuu monen vuosikymmenenkin jälkeen minä-muodossa ja hänelle on joutunut siitä sanomaan?
Typeriä miehiä tuollaiset, kuin yksin eläisivät.
Ei ne tahdo enää jutut aikuisten välillä onnistua, niinkuin nuorten..
100% ei olla hommassa mukana ja poimitaan vain herkut päältä..
Mies on varautunut siihen, että et ehkä ole mukana jatkossa, joten mitäs tuota lähentämään välejä hänen vanhempiensakkaan kanssa..
Vaikka sitä kuinka toivoisi ja haluaisi, ei sitä samaa kemiaa saa millään, mikä on nuorilla ja kun on elämässään on jo paljon pettynyt, on tullut samalla hyvin itsekkääksikkin, eikä jaa itseään enää loukattavaksi muille.
Minulla on hyvä esimerkki:
Tyttäreni seurustelee ikäisensä pojan kanssa ja aivan ihanaa on seurata heidän seurusteluaan, niin välitöntä ja toisiensa huomioon ottamista on rakkautensa koko ajan ja kaikki halutaan jakaa keskenään..
Itse eronneena seurustelen myös ikäiseni eronneen kanssa ja vaikka kuinka haluaisin samaa, ei se natsaa.
Samaa lämpöä ja toiseen ehdotonta luottamusta ei vaan synny, kumpikin haluamme pitää kuitenkin omat juttumme ja tietyn etäisyyden.
Se on aikuisten, kolhujen kokemien tapa pitää huolta itsestä, luulen.
Viihdymme yhdessä ja rakastelemme, mutta sitä samaa luottamusta ei synny, mikä oli aikanaan exäni kanssa,
ja voin vain toivoa, että tyttärelläni tuo ihanuus kestäisi...
Tuttu juttu. Exäni oli aivan samanlainen! Kertoi vieraillekin ihmisille, että MINÄ kävin seillä ja siellä kesälomalla, ja MINÄ vietin siellä ja siellä joulun. Hän oli tavattoman itsekeskeinen ihminen ja se MINÄ-tyyli sopi hyvin kuvioon. Hän oli ainut lapsi ja hänelle ydinperhe oli vielä nelikymppisenäkin vain hän ja hänen vanhempansa. Minä olin jokin perheeseen kuulumaton palkattu taloudenhoitaja siinä siinä sivussa. Ja mies itse halusi naimisiin, en käsitä miksi. Ja minä suostuin, kun luulin hänen olevan perhekeskeinen.
Kaiken huippu oli se kun isäni kuoli yllättäen 60v. Minun olisi pitänyt lohdutella miestäni, kun HÄNELLE se sukulaisen kuolema oli niin vaikeaa. Se oli oksettavaa aikaa.
Olemme nyt molemmat tahoillamme uusissa naimisissa. Joskus yhteiset tutut kyselevät minulta, että onkos ne ylipäätään enää yhdessä? Kun ihmettelen, että miksi, niin vastaus kuuluu, että "Kun se aina vain puhuu että MINÄ vietin uuden vuoden siellä, ja MINÄ ostin uuden asunnon, että vaikuttaa siltä ettei sillä ole ketään elämänkumppania". Ha-ha!
Lähdin sitten facebookin kautta nuuskimaan, ja kyllä tämän nykyisen vaimon profiilin mukaan he edelleen asuvat ja lomailevat yhdessä. Vaimo kun tuntee sanan "ME". Mutta tuosta itsekeskeisyydestään hän ei näköjään ole luopunut.