Meitä uskoon tulleita Luterilaisia on kannustettu, vaatimalla vaadittu, valheita kertomalla että pitää mennä uudelleen upotus kasteelle.
Tällaiseen paholaisen lykkäämään kehoitukseen vastaamme näin: "minut on kerran kastettu ja se riittää uskoonkin tulin jo kolmevuotiaana ellei hiukan nuorempana.
Eikä synti sinne uudestikastajien likaveteen jää.
Uudestikastajien kastevettä ei juo sikakaan, mutta lahkolaisten mielestä sitä valelemalla tai pirskoittamalla sairaan päälle vesi parantaa hänet.
Tai jos laittaa vettä pulloon ja heiluttaa pulloa kuolleen kasvojen yllä, kuollut herää henkiin aivastaen ja pärskien.
Helluntailaisten mukaan lapset pääsee taivaaseen, niin mekin sen käsitämme sillä uskohan sinne taivaaseenkin täytyy olla jos sinne sisälle mielii päästä.
Kaiketi tätä miettiessäsi käsität että lapset kelpaavat kasteellekin.
Olen lapsena kastettu Amen!

Vastaukset 4
Vanhimmat
vastaa kasteopistaan itse Jumalalle tuomiolla. Jotka rakastavat ja tekevät valheita, saavat siitä niittää huonoa palkkaa, samoin ne, jotka rakastavat ja tekevät totuutta, saavat siitä niittää hyvää palkkaa. Jeesus sanoo tuomionsa Isän Jumalan tahdon mukaan viitaten opetukseensa "Miksi te huudatte ´Herra, Herra´, mutta ette tee niinuin minä olen teitä opettanut!"
Autuaita kaikki, jotka pyhittyvät Isän Jumalan totuuden pyhityksessä ja tekevät rakkaudessaan tahtonsa, amen.
Nämä koskevat kasteiden lisäksi myös kaikkea muuta Raamatussa ilmoitettu Jeesuksen opetuslapsille kuuluvaa, sillä opettihan pitämään kaiken, minkä on opettanut omilleen ja kaikille ihmisille. Valitettavasti vain harvat tekevät parannusta Isän Jumalan tahdon mukaan vaikka monet saisisvatkin apuaan. Kun kymmenen parani, niin vain yksi palasi kiittämään, näin se voi olla nykyäänkin, sillä Jeesuksen opetuslapsiksi synnytään vedestä ja Hengestä, eikä vauvakasteista, vaikka monet voivatkin uskoa Pahan valheita ja vielä useammat eivät välitä ottaa selvää mistään vaikka kastattavatkin lapsensa perinneopin mukaan vailla tietoa ollenkaan, mitä Jumala Jeesuksen kautta on meille ihmisille opettanut. Tuomiolla ei kukaan voi vierittää syytä vääristä oppikysymyksistä toisten syyksi, sillä vaikka sokeat taluttavat sokeat kuoppaan, niin vastuu on talutettavalla katsoa, ettei kukaan saa häntä eksytettyä missään Jumalan terveessä ja Raamatussa ilmoitetussa opissa.
Herran Jeesuksen totuudellista opin ymmärtämistä sielujenne rakentumiseksi ja pelastumiseksi Pyhässä Hengessä, sillä sekin kuuluu keskeisesti oppiin kasteista monikossa, amen.
Oikein kirjoitit ja muistuttaisin että joka ei kanna ristiänsä joka päivä ja seuraa Jeesusta ei ole hänelle sovelias.
Siis on kuin mätä kala joka ei kelpaa Herralle.
Koska olen syntinen tarvitsen kastetta joka muistuttaa minua syntien anteeksi saamisesta Kristuksen kautta.
Jumalan armon totuudessa ja syntyä Jumalasta elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä, niin voi elävänä ja kelvollisena kalana kiittää sielunsa Pelastajaa ja totuudessa pyhittäjää niinkuin Isä tahtoo häntä lupauksen lapseudessa kunnioitettaman Poikansa Jeesuksen Nimessä ja Hengessä, amen.
Totta"
Tuo elävä vesi on sitä samaa, mitä Jeesus tarjosi Syykarin kaivolla syntiselle naiselle:
"Joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä isoa eikä ikinä janoa,
vaan se vesi hänessä tulee sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen
elämään."
"Niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, on minun sanani." Jes 55:11