Laihtuuko????

Jos syö VHH-dietillä kalaa, kanaa, kasviksia, lihaa, kananmunia, banaaneja ja makkaraa, niin laihtuuko???


Aion jättää pois hiilarit ja sokerit kokonaan. Korkeintaan 1-lepäpalan verran päivssä hiilareita ja huikan limonaadia.
5137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Banaanissa on aika reilusti hiilihydraattia eli jättäisin pois, samaten limun jos se on sokerillista.

Äänestä

Laihtuu, jos syö tarpeeksi vähän. Lihoo, jos syö liian paljon.

Äänestä
  • laihtuu jos syö oikeanlaista ruokaa, lihoo jos syö lautasmallin mukaan. lisäksi tulee nivelrikko korvikerasvoista ja pururata nylkkyämisestä. silti syyllinen olo kun ei paino putoa ja suolet kurnii. suolten kurina onkin ollut suomalaisten herranketkujen mielimusiikkia, kurisevat suolet pitävät ihmisen nöyränä. herrat nousevat lentokoneeseen menevät kättelemään diktaattoreita jotka pitävät oman porukkansa myös ja laittavat suomalaisille komean peltilapun rinnuksiin, ja samalla kuittaavat kehitysavun nimissä döllareita joilla voi ostaa kaikkea kivaa omille vaimoille ja kannattajille sekä vahvaa piikkilankaa vastustajille.

    Äänestä

  • ___________________- kirjoitti:

    laihtuu jos syö oikeanlaista ruokaa, lihoo jos syö lautasmallin mukaan. lisäksi tulee nivelrikko korvikerasvoista ja pururata nylkkyämisestä. silti syyllinen olo kun ei paino putoa ja suolet kurnii. suolten kurina onkin ollut suomalaisten herranketkujen mielimusiikkia, kurisevat suolet pitävät ihmisen nöyränä. herrat nousevat lentokoneeseen menevät kättelemään diktaattoreita jotka pitävät oman porukkansa myös ja laittavat suomalaisille komean peltilapun rinnuksiin, ja samalla kuittaavat kehitysavun nimissä döllareita joilla voi ostaa kaikkea kivaa omille vaimoille ja kannattajille sekä vahvaa piikkilankaa vastustajille.

    Hiihtäminen luonnonhelmassa on hienoa hommaa. Mieli lepää ja nivelet ja koko keho vahvistuu. Väillä voit pitäytyä vaikkapa laavulla paistamassa makkaran ja hörppämäässä mehua. Kesällä voit vaihtaa sukset vaikkapa hyvään maastopyörään.

    Mutta mutta, jos hiilihydraatit, alkoholi tjms laukaisee sinulla ahmimisvietin, niin kannattaa tietenkin pitäytyä ruuassa jota et pysty syömään liikaa. Ahmimisella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä lautasmallin kanssa.

    Elämä on kaunis, eikö olekin.

    Äänestä

Entäpä aamupuuro jos vetäsee lautasellisen ennen töihin menoa???

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


perserjki kirjoitti:

Jos syö VHH-dietillä kalaa, kanaa, kasviksia, lihaa, kananmunia, banaaneja ja makkaraa, niin laihtuuko???


Aion jättää pois hiilarit ja sokerit kokonaan. Korkeintaan 1-lepäpalan verran päivssä hiilareita ja huikan limonaadia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu