Voi olla että näin tulee käymään. Olen itse ihan tyytyväinen, se vaan siinä on kun kaikilla muilla tuntuu olevan talot ostettuna ja perheet perustettuna.
Mä en haluu perustaa perhettä..Muita sinkkuja, jotka painivat ajatuksiensa kanssa?
Mä en haluu perustaa perhettä..Muita sinkkuja, jotka painivat ajatuksiensa kanssa?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Minä haluan perustaa perheen, ja asun kaksiossa, joten ihan samoja ajatuksia ei taida paljoa olla. Olen kyllä ajatellut muuttavani yksiöön lähemmäs keskustaa, mutta eipä tuo taida onnistua kun täällä Helsingissä on hinnat niin korkealla, enkä ole tällä hetkellä edes töissä. Ikuinen yksinäisyys sinkkuna kuitenkin pelottaa, mutta aion kyllä tehdä tehdä jotain tuon asian suhteen, joten uskoa tulevaan on, ehkä hieman optimismiakin.
Onko kommuuni-kaksio, eli joku yliopisto-opoiskelijoiden juttu?
Ei ole kommuuni kaksio, vaan ihan tavallinen kaksio jossa on ihan liian paljon tilaa yhdelle ihmiselle asuttavaa. Lähes puolet asunnosta on tyhjänä, olen yrittänyt täyttää sitä parhaani mukaan, mutta ei minulla vain ole tarpeeksi huonekaluja tämän täyttämiseksi.
Onhan meitä. En itsekään ole kiinnostunut perheen perustamisesta, omakotitaloista tai muusta sellaisesta. Yhteisön paine ja ihanteet nyt vain ovat sanelevinaan, mitkä ovat absoluuttiset onnen avaimet, näin sanoakseni.
Eniten mietin, muutanko mieleni, jos nyt sopiva kumppani elämääni päättää ilmestyä.
Loppuelämä yksiössä ja perheettömyys - kyllä, samat tulevaisuudennäkymät täälläkin. Ja vieläpä varsin vapaaehtoiset. Kommuunielämä toisten ekomielisten erakkoluonteiden kanssa tosin kiinnostaisi: jaetut tavarat ja energia - vähemmän tuhlausta. Ja uskallan unelmoida vielä parisuhteestakin, ilman lapsia.
Tunnistan myös tuon ulkoa tulevan paineen josta Arvovaltakiistakin kirjoittaa. Yllättävän suuri vaikutus tuolla yleisesti (mutta kuinka yleisesti?) jaetulla ihanteella näyttää edelleen olevan itseenikin, kun mietin omaa elämääni ja valintojani. Vaikka tiedän täsmälleen mitä haluan, miksi tunnen itseni huonoksi kun se ei ole samaa mitä monet muut haluavat?
Yksiössä tai kaksiossa taitaa minunkin elämäni kulua.
Sitä tulee vertailtua itseään muihin ja miettineeksi sitä että mitä kaikkea
muut ovatkaan saaneet elämässään aikaan ja kuinka saamaton itse on
monessakin asiassa ollut.
Onhan yksinelossa se hyvä puoli ettei tarvitse aina ottaa toisia huomioon
vaan voi olla ilman omantunnontuskia itsekäs.
Tuo päättyy vielä itsemurhaan sitten kun olet hieman vanhempi.
Joo kyllä mulla on pentuja vielä joku päivä... On... Ellen nyt sit saa kuulla joskus, että nuo eivät ui edes ympyrää... Ja varmaan ennen sitä hankkiudun tästä v**un parvekkeettomasta... kaikin puolin luksuksettomasta yksiöstäni eroon...
Asun mielelläni kerrostalossa. En ole tyytyväinen yksinelämiseen. Haluaisin rakkaudellisen parisuhteen naisen kanssa. Lapsista en osaa sanoa.
Sama homma, eli sinkkuna ja yksiössä. Miltei jo 10 vuotta samaa meininkiä. Suurimmalla osalla kavereista perheet. Viihtyy tälleenkin, mutta ympäriltä painostusta. Lapsista nyt ei niin väliä, mutta ehkä seurustelu menisi. Tuskinpa sekään onnistuu, kun ei pahemmin muukaan...
Jooo,ymmärrän ettei moni halua lapsia eikä niitä pidä sillon hankkia.Koska onhan se kasvattaminen ihan omatyö.
Sitä olen vain monesti miettinyt että kyllähän varmaan jonnekkin lähemmäs 60 ikä vuotta menee,jos on saanut elää terveenä.
Mutta,mitäs sitten kun muilla ihmisillä alkaa olemaan lapset aikuisia ja saavat lastenlapsia jne. niin eikö sitä alkaisi tuntemaan itsensä yksinäiseksi.Ja sitä enemmän mitä vanhemmaksi elää,ystävät ja sukulaiset kuolevat ympäriltä.
Itse haluan kyllä ehdottomasti lapsia joten ei sinällään mutta kuitenkin,tuollaista olen miettinyt.
Kaksio on. Mutta parvekkeen oven eteen on kasautunut niin paljon lunta, ettei ovi ole auennut kuukausiin. Eli ei voi edes hypätä.
Itse hyppäsin parvekkeelta 3.krs, mutta pihalla oli lunta niin paljon, ettei käynyt kuinkaan.
Yksin yksiössä varmaan menee loppuelämä, kavereitakaan ei ole joten ei ole vertailupohjaa muiden ikäisteni saavutuksiin. Tällä paskaduunarin palkallani ei elämäni tästä etene enää mihinkään, elämäni ns. "huippu" on jo saavutettu näin 36 vuotiaana, nyt alkaa hintojen kallistuminen viedä säästömahdollisuudetkin kokonaan, Japanin katastrofi on jo nostanut bensiinin hintaa huomattavasti, kaikki menee vain huonompaan suuntaan.
Itse saavutin elämäni huipun jo 30v. Yhden vuoden sairastuminen ja sen jälkeen ei ole päässyt edes haastatteluun mihinkään 5 vuoteen, joten se ol siinä sit. Eikä ole kumppaniakaan koskaan ollut ja yksiössä päivät ihmetellen...
Ei kannata jäädä toimettomaksi sen vuoksi, että parisuhde puuttuu. Minä olen opiskellut ja tehnyt töitä ihan samalla tavalla kuin olisin parisuhteessakin tehnyt, ja nyt minulla on riittävän iso ja juuri omia tarpeitani varten varusteltu pienkerrostaloasunto Helsingissä ja oma yritys. Omakotitaloa en halua, koska kuuntelen mieluummin huoltoyhtiön lumiauraa ja ruohonleikkuria kuin työntelen itse koneita pitkin tiluksia.
Perhettä en ole koskaan halunnut. Seurustelukumppani ja vaikka puoliso voisi olla kiva, mutta tuntuu siltä, että parisuhteen hyvät puolet eivät millään riitä kompensoimaan niitä huonoja. Eihän kukaan huonoa suhdetta halua, mutta aika monella silti on sellainen.
Ei kannata miettiä, mitä muilla on, jos on omaansa ihan tyytyväinen. "Ihan tyytyväinen" on nimittäin aika kiva olotila!
Yksiö on hyvä kämppänä, mutta kodin luomiseksi olisi kiva olla vähän tilaakin, kaksio vähintään. Miksei sinkku muka voisi perustaa kotia, ei siihen perhettä tarvita!
Siinä vaiheessa kun kaverit alkavat eroamaan liitoistaan voi olla ihan tyytyväinen omaan elämäntilanteeseensa ja todeta ettei tässä nyt kummemmin käynytkään.
Niillä eronneilla on vain sitten ihmissuhde-CV:ssään merkintöjä jotka auttavat seuran hakemisessa eron jälkeen.
Ikisinkku edelleen omaa tyhjän ihmissuhte-CV:n ja tuo eronnut vetää pidemmän korren sitten kun toinen kierros alkaa.
HALOOOOO!!!!!!!
Tuolla asenteella ette elämänkumppania tule koskaan löytämäänkään. Ei ne naiset teitä sieltä neljän seinän sisältä tule hakemaan! Tehkää jotain sen eteen.Aloittakaa vaikka jokin uusi harrastus jossa voi tutustua uusiin ihmisiin.
Kaipaatko vai että joku tulisi sinut hakemaan kotiovelta?
Kunhan se et ole sinä.
Onhan noita liikunnallisia harrastuksia tullut harrastettua vaikka mitä vuosien varrella ja seuroissa oltua. Yhä harrastelen, eikä kunnossa olekaan valittamista. Koulujakin on tullut käytyä ja nytkin menossa jo 3. ammattitutkinto. Baareissa on tullut kierreltyä ihan tarpeeksi, nykyisin ei enää kiinnosta pätkääkään. Ei pärstäkerroin riitä naisille ja näköjään ei töihinkään...
Suomalaisnaisen perusasenne, joten eipä paljon kiinnosta.
olen samaa ieltä
".Aloittakaa vaikka jokin uusi harrastus jossa voi tutustua uusiin ihmisiin. "
Kaunis ajatus, sijoittaa tutustumis skeneksi muukin kuin se baari.
Täysin selvää pitäs olla että miehen tulee olla aktiivinen kumppaninsa haussa, jollain tapaa.
Älkää surkutelko sitä parisuhde CV:n lyhyyttä vaan näyttäkää naisille että olette hyviä tyyppejä!
Se kaljoitttelu ja itsensä surkuttelu yksiössä lopun ikää ei ole sitä.
Mikä siis estää miestä? Tämä Suomi-melankolia? Voi mennä lähes minne vaan maailmassa, töihin, opiskella, harrastaa ja nähdä uusia kulttuureja ja tavata ihmisiä siellä-kun on tahtoa tehdä muutos itselleen.
Mielestäni jos elämä on ihan umpikujassa yksiössä niin totaali muutos on tarpeen. Suomessa on se kulttuuri malli johon pitää taipua. Vaikka olen 100% suomalainen niin minä kyllä koen että jotenkin tämä ei ole mun juttua. Ehkä se on tämä käpykaupunki jossa on tietty level asioilla.
Minulla ei ole ollut sisäistä tarvetta jäädä, kiinnostaa todella paljon nähdä maailmaa.