Japanin katastrofi sattumaako? En usko!

Kaikki ovat kuulleet tästä japanin onnettomuudesta. Monet luulevat että se johtui vain mannerlaattojen liikkeestä. Väärin! Siinä on vain osa totuutta. Todellisuudessa amerikkalaiset lähettivät atomipommeja mannerlaattojen kohdille, juuri siihen paikkaan jotka ovat kriittisessä paikassa japanin kanssa. Koska pommi räjäytettiin, täysin tarkoituksella, mannerlaatat liikkuivat niin, että tuli kuin domino efektin lailla maanjäristyksiä, jotka myöhemmin aiheuttivan tsunameita. Säteilyn amerikkalaiset peittivät manipuloimalla ydinvoimaloita, aiheuttaen ytimen sulamisen, jolloin myös ytimestä tullut säteily peitti pommien aiheuttaman säteilyn. Miksi? Voisiko olla toisen maailmansodan aiheuttama katkeruus? Luultavimmin syynä on amerikan oman talouden nostaminen. Koska japanilla, ja japanilaisella teollisuudella on mennyt hyvin, amerikka on tähän saakka joutunut olemaan taloudellisesti ja teollisesti kakkos-sijalla. Nyt, kun japanin talous hidastuu, tai jopa pysähtyy hetkellisesti, pystyy amerikka sillä välillä ottamaan edun hyödykseen myymällä japanille avustusta, tuotteita, ja myös myymään tuotteita ulkomaille, mitä japani ei onnettomuuden vuoksi pysty tuottamaan. Amerikka pystyy nostamaan oman taloudellisen ahdinkonsa, joihin ovat turhat sodat vieneet amerikan resurssit. Mitä tästä voimme päätellä? Amerikalla on hyvin paljon valtaa maailmassa. Hehän ovat nyt ykkösvoima maailmassa, kun japani on hetkellisesti poissa pelistä. Luuletteko että amerikan panostus lähi-idän sotiin johtuu vain siviileistä, ja muiden maiden turvallisuudesta? Todellisuudessa amerikka halusi vain öljyä.
99969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 99

Vanhimmat

Aivan kamalaa! Siis ihan hirveitä ihmisiä nuo Amerikkalaiset. Kamalaa ajatella että ihmiset voi tuolla lailla hyödyntää toisten kärsimyksiä! Kyllähän mieheni on aina sanonut että amerikkalaiset ovat huonoja ihmisiä, mutta en koskaan uskonut että he ovat noin epäinhimillisiä.

Äänestä

Tästä varmaan on huomattava määrä konkreettisia todisteita, esim paikallisia korkean radioaktiivisuuden alueita paikoilla, joissa pommit muka räjäytettiin.

Ydinaseen räjäyttämisestä seuraavaa säteilypiikkiä ei muuten Japanin voimaloissa tapahtuneilla pienillä radioaktiivisilla vuodoilla peitetä.

Ja sinustako Japanin taloudella on mennyt hyvin viimeiset 20-25 vuotta? Et taida asua samalla planeetalla...

Mitä tästä voimme päätellä? Sinun kannataisi pitää aivopierusi omana tietonasi.

Äänestä
  • joo.o se ydinaseen säteilypiikki kuule riippu ihan siitä pommin massasta!!! ja kyllähän sen tsunamin jollain köykäsemmälläkin pommilla sais aikaan ei tarvita mitään ydinaseita!

    Äänestä

  • mävaa1543 kirjoitti:

    joo.o se ydinaseen säteilypiikki kuule riippu ihan siitä pommin massasta!!! ja kyllähän sen tsunamin jollain köykäsemmälläkin pommilla sais aikaan ei tarvita mitään ydinaseita!

    Jaa että liikutat mannerlaattoja jollain papatilla? Jopa yksittäisellä? Kyllä siinä sellaiset voimat ovat liikkeellä ettei ihan vähäisellä paukulla aikaan saada. Ja aloittajahan nimenomaan mainitsi useita ydinpommeja, mikä on varmasti vähin, millä moinen reaktio edes teoriassa voidaan saada aikaan.

    MISSÄ OVAT TODISTEET NÄISTÄ YDINRÄJÄYTYKSISTÄ?

    Äänestä

Maailma on liian pelottava paikka.

Aina on selitettävä luonno toimet ihmisen toimeksi; ei tarvitse pelätä oikeasti.

Planeetta Maa on kuollettava loukku, ollaan kaikki siinä yhdessä. Pois pääsyä ei ole.

Äänestä

11.09.01 11.03.11 = 22.12.12

heh

Äänestä
  • Unohdit muutaman päivämäärän laskuistasi. Esimerkiksi 26.12.2004 olisi pitänyt olla mukana. Tulokseksi tulee silloin 48.24.16. Huuiiii! Mikä kauhistus.

    Äänestä

Back in 1945 the OSS (forerunner of the present-day CIA) planned to bring the "unbridled brutality of Japanese troops" under control by use of artificially triggered earthquakes. "If we could could get (an atom) bomb within a mile of a point on a fault line (trench) destined to break within 90 years we might set it off ..."

Since this secret paper was written, the modern-day CIA has had sixty years to get its nuclear numbers right - just in time for the shattering war crime against South and South-East Asia which murdered more than 300,000 people on December 26, 2004. Joe Vialls

http://www.whale.to/b/vialls3.html

Äänestä
  • No missäs ne todisteet? Pelkkä suunpieksäntä ei riitä. Mannerlaattojen liikkeeseen saattavasta ydinräjäytyksestä jää aivan varmasti säteilyjälki, lisäksi seismologit pystyvät paikantamaan ydinräjäytyksen varsin tarkasti.

    Että tuollaiset jos voitte osoittaa, näin aluksi.

    Ja sitten voisitte selittää, miksi Japanin lähistöllä ei muka voisi tapahtua luonnollisia maanjäristyksiä.

    Ja tunkekaa perseeseenne ne numeroleikkinne tai päättäkää edes, onko se maailmanlopun päivämäärä 21. vai 22. joulukuuta 2012.

    Äänestä

  • Ratzo Rizzo kirjoitti:

    No missäs ne todisteet? Pelkkä suunpieksäntä ei riitä. Mannerlaattojen liikkeeseen saattavasta ydinräjäytyksestä jää aivan varmasti säteilyjälki, lisäksi seismologit pystyvät paikantamaan ydinräjäytyksen varsin tarkasti.

    todisteiden näyttämisen aika alkaa olla ohi, hiukan vielä kun tulee näitä marttyyreja, niin nämä kapitalistiliskot joutuu tilille....

    Äänestä

  • sittenhän noilla amerikkalaisilla on ollut ydinaseita jo tuhansia tai pikemminkin miljoonia vuosia...

    Äänestä

  • Ratzo Rizzo kirjoitti:

    No missäs ne todisteet? Pelkkä suunpieksäntä ei riitä. Mannerlaattojen liikkeeseen saattavasta ydinräjäytyksestä jää aivan varmasti säteilyjälki, lisäksi seismologit pystyvät paikantamaan ydinräjäytyksen varsin tarkasti.

    Että tuollaiset jos voitte osoittaa, näin aluksi.

    Ja sitten voisitte selittää, miksi Japanin lähistöllä ei muka voisi tapahtua luonnollisia maanjäristyksiä.

    Ja tunkekaa perseeseenne ne numeroleikkinne tai päättäkää edes, onko se maailmanlopun päivämäärä 21. vai 22. joulukuuta 2012.

    sanoisin että olette tyhmiä kun uskotte tollasee. Se on vaa tsunami

    Äänestä

  • finnis 95 kirjoitti:

    sanoisin että olette tyhmiä kun uskotte tollasee. Se on vaa tsunami

    Finnis hei? Puristahan se ruma finnis sieltä peräaukon reunalta ja palaa aiheeseen!

    Äänestä

Amerikkalaiset on käyttänyt ydinlatauksetonta superpommia mannerlaattojen liikuttamiseen.

Äänestä
  • Onko tämä se sama painevaikutukseton, eli täysin tehoton pommi, jolla räjäytettiin WTC:t alas ilman minkäänlaista räjähtämistä, mutta helvetillinen teho kuitenkin on olemassa ilman tehoa? Saamari kaikkea tuo ylisupervalta kykeneekin kehittämään! Emme koskaan pääse lähellekkään USA:n teknistä huipputasoa.

    Äänestä

  • sdahgvchvas kirjoitti:

    Onko tämä se sama painevaikutukseton, eli täysin tehoton pommi, jolla räjäytettiin WTC:t alas ilman minkäänlaista räjähtämistä, mutta helvetillinen teho kuitenkin on olemassa ilman tehoa? Saamari kaikkea tuo ylisupervalta kykeneekin kehittämään! Emme koskaan pääse lähellekkään USA:n teknistä huipputasoa.

    Sekoitat asiat pahasti hörhö se oli joku pulssi pommi mikä toi ne tornit alas. Se vaikuttaa juuri teräsrakenteiden resonanssitaajuuteen ja saa ne huojumaan ja lopulta romahtamaan. Ota selvää idiootti.

    Äänestä

  • Osama bin laden kirjoitti:

    "se oli joku pulssi pommi" No helvetin hyvä, että sinä olet näköjään ottanut asioista selvää :D Se oli joku pulssipommi, tai muu värähtelyvibraattori. Yhtäkaikki. Ainoastan absoluuttinen ylisupervalta kykenee kaikkeen tällaiseen, mitä te tänne suollatte. Muuten kykenee vaikka mihin fysiikanlakien vastaiseenkin maanpäällä, mutta Kuussa ei kuitenkaan pysty käymään :D :D :D Olette pellejä kaikki!!!

    Ja paskat.

    "vaikuttaa teräsrakenteiden resonanssitaajuuteen ja saa ne huojumaan"

    Teräsrakenteet ovat joustavia, ja niiden murtaminen heiluttamalla vaatii pitkäaikaista nitkuttamista. Tällaisen vaikutuksen aikaansaamiseksi olisi tornien pitänyt väristä suurella amplitudilla koko ajan yläkerroksissa tapahtuneen polttoaineräjähdyksen (tms. mikä se räjähdys teidän salaliittoteoreetiikkojen mielestä olikaan) jälkeen. Tällaista täristämistä ei ole missään vaiheessa raportoitu tapahtuneen, vaikka sellainen olisi tuntunut koko rakennuksessa alinta kerrosta myöten.

    Näin ollen teoria pulssipommista on väärä.

    Äänestä

  • fdgvasdasg kirjoitti:

    Ei se resonanssi ole edes uusi keksintö... Kannattaisi vilkaista teosta eteeriset arkistot.
    Pelle oot sää....

    Äänestä

  • SuperStalin kirjoitti:

    Eikä pidä ota selvää värähtelyistä ennen kun lauot mitä sattuu..

    Teräs ja lähes mikä tahansa kova aine menee pienistäkin hyvin kohdistetuista äänistä tilaan jossa sen atomien väliset sidokset eivät kestä enää normaali rasitusta. Sotateknologiaa, lue enemmän salaliittoaiheita äläkä vaan virkkarikirjallisuutta niin ymmärrät missä mennään.

    Äänestä

  • jeesus oli taajuus kirjoitti:

    Paskat minä mitään salaliittoteinien vibraattoriunelmia alan lukea.

    Mutta kerropa, kun tekniikasta olet näköjään perillä, millaista äänen taajuutta, miten kohdistettuna ja millä äänenpaineella käytettiin. Osoita ylivertainen tietämyksesi meille maan matosille, jotka vain olemme tankanneet establishmentin masinoimissa kouluissa emmekä ole ymmärtäneet nauttia salaliittopalstojen kristallinkirkkaasta totuudesta!

    Valista meitä, oi Mestari!

    Äänestä

  • Jerichon muurit kirjoitti:

    Ei se resonanssi ole edes uusi keksintö... Kannattaisi vilkaista teosta eteeriset arkistot.
    Pelle oot sää....

    "Eteeriset arkistot".... ruahahahaha.... Siinäkö se sinun aaltoliikeopin lähdeteoksesi on?

    Ja muut ovat muka pellejä :))))

    Äänestä

Eiku sorretut valaat kosti japanioalaisille yhteispierulla, joka järkytti mannerlaatat liikkelle.

Äänestä

mua vituttais olla vammanen

Äänestä
  • Pahempaa olisi olla aloittajan kaltainen luulotautinen, joka toiselta puolen maailmaa osaa sanoa, että järistys ei johtunut mannerlaattojen liikkeestä vaan jostain mystisistä syistä räjäytetyistä ydinaseista, joista ei tietenkään ole mitään todisteita tai edes viitteitä.

    Ja ei, se, että OSS on joskus kyhäillyt moista suunnitelmaa, ei kelpaa todisteeksi.

    Äänestä

Haitin maanjäristys pari vuotta sitten oli myös tälläinen tahallinen Haarpilla tehty.Koska haitissa on lupaavia öljyesiintymiä,joita USAn varjohallitus havittelee omakseen.

Japanin maanjäristys ja tsunami tulivat todella pahaan saumaan maan heikohkon talodellisen tilanteen takia.Eliitti pyrkii näin hyötymään myös japanin ahdingosta,jotta japani ottaisi lisää valtionvelkaa katastrofin korjaustöihin.Kyllä eliitti osaa nämä katastrofit hoitaa asialliseen tyyliin.Finanssikriisi vuonna 2008. oli myös tahallinen orjuutta ajava toimenpide,näin saatiin kaikki korkeat teollisuusvaltiot mukaan eliitin orjuutusohjelmaan.Kehitysmaat on jo orjuutettu perusteellisesti moneen kertaan.
Ja sitten vielä tämä japanin ydinvoimala onnettomuus,siinä on jonkinmoista vertauskuvallista historian havinaa toisesta maailmansodasta.Jälleen kerran japanilaisia nöyryytetään radioaktiivisella säteilyllä.Viimeksi se tuli sodan muodossa atomipommina,nyt rauhanaikana se tulee vihollisen ideoimalla ydinvoimalalla.Illut taitaa johtaa selkeästi maailmantilannetta tällä hetkellä???

Äänestä
  • "Haitin maanjäristys pari vuotta sitten oli myös tälläinen tahallinen Haarpilla tehty"

    Paskapuhetta, ellei ole todisteita.

    "Koska haitissa on lupaavia öljyesiintymiä,joita USAn varjohallitus havittelee omakseen."

    Lisää sontaa.

    "Eliitti pyrkii näin hyötymään myös japanin ahdingosta,jotta japani ottaisi lisää valtionvelkaa katastrofin korjaustöihin.Kyllä eliitti osaa nämä katastrofit hoitaa asialliseen tyyliin.Finanssikriisi vuonna 2008. oli myös tahallinen orjuutta ajava toimenpide,näin saatiin kaikki korkeat teollisuusvaltiot mukaan eliitin orjuutusohjelmaan"

    Oikea megapökäle. "Eliitti", sallikaa minun nauraa. Kenen orjia tässä muka ollaan?

    "Jälleen kerran japanilaisia nöyryytetään radioaktiivisella säteilyllä.Viimeksi se tuli sodan muodossa atomipommina,nyt rauhanaikana se tulee vihollisen ideoimalla ydinvoimalalla"

    Paskaa, houreita, kuvitelmia.

    "Illut taitaa johtaa selkeästi maailmantilannetta tällä hetkellä??? "

    No kyllä sua tuntuu johtavan, kun jokainen maailman tapahtuma on mielestäsi niiden tekoa. Kaikenlaisia hourupäitä...

    Äänestä

  • Ite Saatana 666 kirjoitti:

    "Haitin maanjäristys pari vuotta sitten oli myös tälläinen tahallinen Haarpilla tehty"

    Miksi vitussa olet salaliittopalstalla juttelemassa, kun ei alkeetkaan ole hallussa? Eliitti:
    http://www.heinola.org/~patato/spring.html

    Äänestä

  • et oo tosissas kirjoitti:

    Miksi vitussa olet salaliittopalstalla juttelemassa, kun ei alkeetkaan ole hallussa? Eliitti:
    http://www.heinola.org/~patato/spring.html

    Pelkkää suunpieksäntää kaikki tyynni. Ei mitään sitovia todisteita, pelkkää kuvitelmaa ilman vähäisintäkään todellisuuspohjaa.

    Tähän tyyliin:

    "Eliitti pyrkii näin hyötymään myös japanin ahdingosta,jotta japani ottaisi lisää valtionvelkaa katastrofin korjaustöihin.Kyllä eliitti osaa nämä katastrofit hoitaa asialliseen tyyliin.Finanssikriisi vuonna 2008. oli myös tahallinen orjuutta ajava toimenpide,näin saatiin kaikki korkeat teollisuusvaltiot mukaan eliitin orjuutusohjelmaan"

    Varsinainen ajatuspieru. Missä ovat todisteet?

    Tutki mitä tahansa eduskuntaamme viime sodan jälkeen niin voit olla varma, että on olemassa naruja vetelevä eliitti.

    Äänestä

  • eduskunnasta löytyy kirjoitti:

    Tutki mitä tahansa eduskuntaamme viime sodan jälkeen niin voit olla varma, että on olemassa naruja vetelevä eliitti.

    Herranen aika, Vanhasen hallitusko sen Haitin maanjäristyksen aiheuttikin!

    Mikäs niissä sotaaedeltävissä eduskunnissa sitten oli niin erinomaista? Kommunisteja niissä ei ainakaan ollut... ovatko kommarit siis mielestäsi Illuminaatin jäseniä?

    Äänestä

  • Tuossa ilmenee juuri se yksi merkittävinmistä pää-syistä, miksi "kehitysmaat" eivät vain ikinä kehity kunnolla:- Nehän eivät saa edes mahdollisuutta siihen, mikä on orjuuttavassa rahajärjestelmässämme vähän kuin osa rutiinitavoitetta tai ns. tervetullutta noidankehää!
    Orjat kuulunevatkin erittäin tärkeänä osana, tähän läpenmätään järjestelmään.
    Ne ovat tämän kirotun "pikku-järjestelmän" säälimätön elinehto\ ehto.
    Näin tätä koko maapalloa vallitsevaa paskajärjestelmää ainakin tällä hetkellä jyrätään eteenpäin.
    Vaihtoehtoja rahajärjestelmän inhimillistämiseksikään lienee myöskään vaikea kuitenkaan kaavailla kun pankkiirit ovat, mitä ovat: Ahneita kuin pienet porsaat. Siksi rahan sijalle, jos siitä ei vilpitöntä maksuvälinettä kerrn kyetä loihtimaan ihmiskätösessä, niin tällöin pitäisi tod. keksiä jotakin ratkaisevaa. Jotakin..

    Pankkiirit ovat kyllä sinällään myös, miltei jopa jo kiehtoviakin persoonia-heille niin ominaisessa ultra-ahneessa mielenlaadussaan.
    Sen verran on miehiillä otsaa olla persoja rahan häikäilemättömään haalimiseen.
    Ilmeisesti turhan suuret lukemat tekevät jo valmiiksi ahneenkin persoonan
    aina vain ahneemmaksi. Ikään kuin isot luvut olisivatkin tehty rikottaviksi enätyksiiksi heiden järjettömässä ahneusobsessiossaan.

    Äänestä

  • Ite Saatana 666 kirjoitti:

    "Haitin maanjäristys pari vuotta sitten oli myös tälläinen tahallinen Haarpilla tehty"

    Paskapuhetta, ellei ole todisteita.

    "Koska haitissa on lupaavia öljyesiintymiä,joita USAn varjohallitus havittelee omakseen."

    Lisää sontaa.

    "Eliitti pyrkii näin hyötymään myös japanin ahdingosta,jotta japani ottaisi lisää valtionvelkaa katastrofin korjaustöihin.Kyllä eliitti osaa nämä katastrofit hoitaa asialliseen tyyliin.Finanssikriisi vuonna 2008. oli myös tahallinen orjuutta ajava toimenpide,näin saatiin kaikki korkeat teollisuusvaltiot mukaan eliitin orjuutusohjelmaan"

    Oikea megapökäle. "Eliitti", sallikaa minun nauraa. Kenen orjia tässä muka ollaan?

    "Jälleen kerran japanilaisia nöyryytetään radioaktiivisella säteilyllä.Viimeksi se tuli sodan muodossa atomipommina,nyt rauhanaikana se tulee vihollisen ideoimalla ydinvoimalalla"

    Paskaa, houreita, kuvitelmia.

    "Illut taitaa johtaa selkeästi maailmantilannetta tällä hetkellä??? "

    No kyllä sua tuntuu johtavan, kun jokainen maailman tapahtuma on mielestäsi niiden tekoa. Kaikenlaisia hourupäitä...

    Siksihän ne salaiset kansiot ja salaiset operaatiot ja salaiset poliisitoimet ymt. juuri ovat, etteivät ihmiset saa tietoa, kuin vahingossa ja niitten ihmisten kautta, jotka uskaltavat vaivautua ottamaan selvää. Sitten tuollaiset ns. normaalit ihmiset kuin Sinä, joita vois kutsua systeemi-idiooteiksi ovat mollaamassa hourupäiksi! Mutta se kuuluu tähän illujen järjestelmään! Lenin ligvitoi ne, jotka eivät olleet hänen systeemi-idioottejansa ja nykyaikana ne, jotka ei ole sitä on hörhöjä, kylähulluja ja vaikkasen mitä ja järjestelmä toimii yhtä tehokkaasti kuin Leninkin. Mutta ei se mitään yli 8 % jo maailman väestöstä on hereillä!

    Äänestä

  • ZzGee kirjoitti:

    Tuossa ilmenee juuri se yksi merkittävinmistä pää-syistä, miksi "kehitysmaat" eivät vain ikinä kehity kunnolla:- Nehän eivät saa edes mahdollisuutta siihen, mikä on orjuuttavassa rahajärjestelmässämme vähän kuin osa rutiinitavoitetta tai ns. tervetullutta noidankehää!
    Orjat kuulunevatkin erittäin tärkeänä osana, tähän läpenmätään järjestelmään.
    Ne ovat tämän kirotun "pikku-järjestelmän" säälimätön elinehto\ ehto.
    Näin tätä koko maapalloa vallitsevaa paskajärjestelmää ainakin tällä hetkellä jyrätään eteenpäin.
    Vaihtoehtoja rahajärjestelmän inhimillistämiseksikään lienee myöskään vaikea kuitenkaan kaavailla kun pankkiirit ovat, mitä ovat: Ahneita kuin pienet porsaat. Siksi rahan sijalle, jos siitä ei vilpitöntä maksuvälinettä kerrn kyetä loihtimaan ihmiskätösessä, niin tällöin pitäisi tod. keksiä jotakin ratkaisevaa. Jotakin..

    Pankkiirit ovat kyllä sinällään myös, miltei jopa jo kiehtoviakin persoonia-heille niin ominaisessa ultra-ahneessa mielenlaadussaan.
    Sen verran on miehiillä otsaa olla persoja rahan häikäilemättömään haalimiseen.
    Ilmeisesti turhan suuret lukemat tekevät jo valmiiksi ahneenkin persoonan
    aina vain ahneemmaksi. Ikään kuin isot luvut olisivatkin tehty rikottaviksi enätyksiiksi heiden järjettömässä ahneusobsessiossaan.

    Ja mikä hämmästyttävintä yli 90 % tästä niin paljon pahaa aiheuttavasta paperinpalasta onkin kuitenkin vain virtuaali-rahaa ja tehty väenvängällä ja sekin osin täysin tyhjästä, ja sillä sitten eliitti manipuloi globaalisti maapallon väestöä! Eiköhän se kuitenkin kohtapuoliin kaadu omaan mahdottomuuteensa niin kuin kaikki muutkin järjestelmät tähän asti. Ellei näin käy niin voi voi, ja kärsimys lisääntyy ja ihmiskunta on vaarassa.

    Äänestä

  • ajan hermolla kirjoitti:

    Siksihän ne salaiset kansiot ja salaiset operaatiot ja salaiset poliisitoimet ymt. juuri ovat, etteivät ihmiset saa tietoa, kuin vahingossa ja niitten ihmisten kautta, jotka uskaltavat vaivautua ottamaan selvää. Sitten tuollaiset ns. normaalit ihmiset kuin Sinä, joita vois kutsua systeemi-idiooteiksi ovat mollaamassa hourupäiksi! Mutta se kuuluu tähän illujen järjestelmään! Lenin ligvitoi ne, jotka eivät olleet hänen systeemi-idioottejansa ja nykyaikana ne, jotka ei ole sitä on hörhöjä, kylähulluja ja vaikkasen mitä ja järjestelmä toimii yhtä tehokkaasti kuin Leninkin. Mutta ei se mitään yli 8 % jo maailman väestöstä on hereillä!

    Miksi teidän valaistujen jutut sitten ovat niin pimeitä?

    "Eteeriset arkistot"
    "Värähtelypommi"
    "Teräksen rikkominen pienillä kohdistetuilla äänillä"
    "salaiset operaatiot (joista heti lörpötellään salaliittosivuilla)"

    Ynnä muuta höttöä... ja muut muka idiootteja, heh :)

    Äänestä

"Illut taitaa johtaa selkeästi maailmantilannetta tällä hetkellä???"

Taidat olla pöljä???

Äänestä
  • Ottaako viestini kirjoitus joidenkin aivoon,vai oletteko SUPO:n kätyreitä???

    Eikö teidän mielestänne saisi puhua Illuista ja varjohallitusesta???

    Oletteko sokeita tajuamaan nykyisen maailmantilanteen todellisuuden???

    Meitä ihmisiä ollaan johdatettu harhaan jo pitkään,mikään mediassa julkaistu uutinen ei välttämättä kerro asioiden todellista laitaa siitä minkälaisessa totalitäärisessa maailmassa elämme.Kaikkiin tapahtumiin on jokin tietty tarkoitus miksi niin kävi.Pitää osata katsoa maailmaa laajasta näkökulmasta,ei pelkästään median kautta,sillä elitti omistaa median.

    Äänestä

  • Veteranfan kirjoitti:

    Ottaako viestini kirjoitus joidenkin aivoon,vai oletteko SUPO:n kätyreitä???

    "Ottaako viestini kirjoitus joidenkin aivoon,vai oletteko SUPO:n kätyreitä?"

    Ei ota aivoon, enkä ole kenekään kätyri. Satun vain pitämään sinua kirjoituksesi pohjalta aivan pöljänä. Huvittuneisuus ja sääli kuvaa parhaiten mitä tunnen kirjoituksiasi lukiessani.

    "Eikö teidän mielestänne saisi puhua Illuista ja varjohallitusesta?"

    Joo, mutta muista nyt kuitenkin kertoa puhuvasi satuja.

    "Oletteko sokeita tajuamaan nykyisen maailmantilanteen todellisuuden?"

    Minä tajuan siitä paljon enemmän kuin sinä, koska en saastuta ajateluani kaikenlaisella salaliittouskolla.

    "todellista laitaa siitä minkälaisessa totalitäärisessa maailmassa elämme."

    Olenko väärässä, jos arvioin että et käy töissä ja elät yhteiskunnan tukien varassa?

    "Kaikkiin tapahtumiin on jokin tietty tarkoitus miksi niin kävi"

    Eikä ole.

    Äänestä

  • Olet höpsö kirjoitti:

    Miksi jankkaat turhasta? Ketä sinulle maksaa palkkaa tuosta? Skepsis ja lääketeollisuus?

    Äänestä

  • elitisti 1337 kirjoitti:

    Ei minulle kukaan mitään palkkaa maksa. Se, että olit heti sellaista epäilemässä kertoo kyllä aivan tarpeeksi siitä, mitä ratoja ajattelumaailmasi kulkee. Et osaa muuta kuin kuvitella mörköjä seinille.

    Olinko oikeassa, että elät yhteiskunnan tukien varassa?

    "Meitä ihmisiä ollaan johdatettu harhaan jo pitkään,mikään mediassa julkaistu uutinen ei välttämättä kerro asioiden todellista laitaa siitä minkälaisessa totalitäärisessa maailmassa elämme.Kaikkiin tapahtumiin on jokin tietty tarkoitus miksi niin kävi.Pitää osata katsoa maailmaa laajasta näkökulmasta,ei pelkästään median kautta,sillä elitti omistaa median. "

    Vainoharhaista sontaa. Lähdekritiikkiä ja tervettä skeptismiä pitää tietenkin olla, mutta salaliittopellet uskovat sokeasti johonkin ihmeelliseen maiilmanhallitukseen kuin Jumalaan. Tällaista sokeaa dogmatismia en sulata.

    Äänestä

  • Korjaa ajatuksesi kirjoitti:

    Ei minulle kukaan mitään palkkaa maksa. Se, että olit heti sellaista epäilemässä kertoo kyllä aivan tarpeeksi siitä, mitä ratoja ajattelumaailmasi kulkee. Et osaa muuta kuin kuvitella mörköjä seinille.

    Olinko oikeassa, että elät yhteiskunnan tukien varassa?

    olen eläkkeellä tai ainakin osa-aikaisella, tai mitä vittua se sinulle edes kuuluu?? Oot pahempi ku se tukiaisen ja arton parittaja, joka oli SuomiTV:llä nassuilees...

    Osaan kuvitella vaikka mitä muuta, mutta tämän suolen kaltainen media ei tarvitse mitään muuta kuin kauhunlietsontaa! Sodoma News kun on omistajana, niin ei ilmaiseksi palstoille kirjoittavista Jeesuksia kannata tehdä.

    Äänestä

  • Ite Saatana 666 kirjoitti:

    "Meitä ihmisiä ollaan johdatettu harhaan jo pitkään,mikään mediassa julkaistu uutinen ei välttämättä kerro asioiden todellista laitaa siitä minkälaisessa totalitäärisessa maailmassa elämme.Kaikkiin tapahtumiin on jokin tietty tarkoitus miksi niin kävi.Pitää osata katsoa maailmaa laajasta näkökulmasta,ei pelkästään median kautta,sillä elitti omistaa median. "

    Vainoharhaista sontaa. Lähdekritiikkiä ja tervettä skeptismiä pitää tietenkin olla, mutta salaliittopellet uskovat sokeasti johonkin ihmeelliseen maiilmanhallitukseen kuin Jumalaan. Tällaista sokeaa dogmatismia en sulata.

    En usko maailmanhallitukseen, vaan tiedän juutalaisen raha eliitin yrittävän sellaista rakentaa.
    Oon lukenut liikaa tätä dogmaattista propagandasivustoa:
    http://www.davidicke.com/headlines

    Äänestä

  • elitisti 1337 kirjoitti:

    Miksi jankkaat turhasta? Ketä sinulle maksaa palkkaa tuosta? Skepsis ja lääketeollisuus?

    "Ketä sinulle maksaa palkkaa tuosta?"

    Kuka vitun kielitaidoton idiootti täällä oiken meuhkaa? "Ketä".. kaikkia perkeleen retarditeinejä ja tukiaisten ja artojen elämänkohtaloita seuraavia tolvanoita täällä aivopierujaan esittelee...

    Äänestä

  • Veteranfan kirjoitti:

    Ottaako viestini kirjoitus joidenkin aivoon,vai oletteko SUPO:n kätyreitä???

    Eikö teidän mielestänne saisi puhua Illuista ja varjohallitusesta???

    Oletteko sokeita tajuamaan nykyisen maailmantilanteen todellisuuden???

    Meitä ihmisiä ollaan johdatettu harhaan jo pitkään,mikään mediassa julkaistu uutinen ei välttämättä kerro asioiden todellista laitaa siitä minkälaisessa totalitäärisessa maailmassa elämme.Kaikkiin tapahtumiin on jokin tietty tarkoitus miksi niin kävi.Pitää osata katsoa maailmaa laajasta näkökulmasta,ei pelkästään median kautta,sillä elitti omistaa median.

    Veteran, olet oikeassa. Sokeita ovat ihmisen pojat.
    Miksi ihmeessä mediaa pidetään niin pyhänä, tänä median ja digihelvetin valtakautena? Miksi täältä löytyy niin paljon näitä mediaa puolustavia sokeita "orjia"?
    Miksi valtaosa ihmisiistä ei uskalla (tai halua) katsoa median läpi totuutta silmiin??? Sinne esiripun taa, missä todelliset median kasvot piilevät?
    Saatanan itsensä kasvot, jos nyt raamattuunkaan on enää luottaminen.

    Onneksi tähänkin probleemaan on olemassa se yksi perinteinen vastaus:
    Ei haluta erota massasta. Pelätään erilaista, massasta eroavaa aatteellisuutta ja tätä kautta naurunalaiseksi tai syrjityksi tulemista -tai tulemisen tunnetta!
    Pelkkä tunnekin nimittäin riittää saamaan lauman tahtiin tanssivan senttispeden kääntymään median aivopesemän massansa puoleen. Massan, jossa olo on kuin kotona taas. Uskomatonta tälläinen, mutta silti niin uskottavaa ja totta.
    Ihmismassojen käyttäytyminen valitettavasti vain on näin, mutta onneksi nykyisin löytyy jo paljon, näitä ns. silmänsä avanneita. Ihmisiä jotka ovat alkaneet tiedostamaan median mahdin instituutioiden vallanvälineenä. Ihmisiä, jotka näkevät.

    "Viaton ja hyväntuulinen uutistoimittaja hämää, kertoessaan hymyillen median värittämiä totuuksia. Uskottavuus paranee myös jos toimittaja näyttää hyvältä." -Nimetön

    Äänestä

  • Olet höpsö kirjoitti:

    "Ottaako viestini kirjoitus joidenkin aivoon,vai oletteko SUPO:n kätyreitä?"

    Ei ota aivoon, enkä ole kenekään kätyri. Satun vain pitämään sinua kirjoituksesi pohjalta aivan pöljänä. Huvittuneisuus ja sääli kuvaa parhaiten mitä tunnen kirjoituksiasi lukiessani.

    "Eikö teidän mielestänne saisi puhua Illuista ja varjohallitusesta?"

    Joo, mutta muista nyt kuitenkin kertoa puhuvasi satuja.

    "Oletteko sokeita tajuamaan nykyisen maailmantilanteen todellisuuden?"

    Minä tajuan siitä paljon enemmän kuin sinä, koska en saastuta ajateluani kaikenlaisella salaliittouskolla.

    "todellista laitaa siitä minkälaisessa totalitäärisessa maailmassa elämme."

    Olenko väärässä, jos arvioin että et käy töissä ja elät yhteiskunnan tukien varassa?

    "Kaikkiin tapahtumiin on jokin tietty tarkoitus miksi niin kävi"

    Eikä ole.

    Tiedon pelko johtuu siitä ettei ymmärrä asioiden olevan yhteiskunnassa rempallaan.Todellista tietoa ei löydy TV:tä tai sanomalehdistä.Uutisia pitäisi katsoa toiselta kantilta kuin mitä niistä kerrotaan.
    Tässä on hyvä esimerkki uutisesta:
    Libyasta kerrotaan liittoutuneiden tekevän hyökkäyksiä siiviilien vuoksi.
    En usko tuohon soopaan,sillä hyökkäyksiä tehdään Libyan öljyn takia,eikä ihmisten takia.Mutta tätä tietoa ei voi kertoa uutisessa,koska näkökulma uutisesta kertoisi paljon enemmän kuin mitä eliitti haluaa.

    Uskon 100.% siihen teoriaan että medialla manipuoloidaan ihmisiä harhaan,niinhän tehtiin jo irakin sodassa v.2003.Jossa länsiliittouma katsoi Irakissa olevan joukkotuhoaseita,niitä aseita ei olla löydetty tänäpäivänäkään.

    Minä taas säälin teitä tietämättömiä maantallaajia,koska ette ole vielä heränneet todelliseen ihmistenmaailmaan,joka ei todellaakaan näytä siltä mitä media kertoo.En omista digiboksia,enkä hanki.Sillä se on yksi syy meikäläisen todelliseen heräämiseen siihen mitä ympärillämme tapahtuu.Digiteeveellä pyritään tylsistämään ihmisen ajatukset.

    Olet kovasti kiinnostunut meikäläisen sosiaalisesta tilanteesta,ilmeisesti olet porvari,joka pitää muita ihmisiä alempiarvoisenaan.Mitä luulet lamasuomessa olevan työllisyystilanteen tällä hetkellä???

    Minä taas säälin teitä hörhöjä, jotka summittaisesti kieltäydytte uskomasta mediaan, jota kuitenkin on vapaasti tarjolla ja vertailtavana useista eri lähteistä, esim:

    Suomalaiset eri katsantoja edustavat mediat
    Englantilaiset -,-
    Kiinalaiset -,-
    Amerikkalaiset -,-
    Iranilaiset -,-
    Venäläiset -,-
    Pohjois-Korealaiset -,-
    Vatikaanilaiset -,-

    Ja niin edelleen. Siinä on tarjolla useita eri näkökulmia tapahtumiin. Sen sijaan esitätte mukamas varmoja tietoja ilman minkäänlaisia lähteitä, pelkkiä hatusta vedettyjä, kotisohvalla kehiteltyjä houreita tosiasioina.

    Mikä se sinun todellisen tietosi lähde on, lukuunottamatta omia hourailujasi? Digiboksi se ei selvästikään ole, joten mikä muu?
    Mistä saat nämä valtamedian harhautuksista vapaat tietosi?
    Kerropa vaan, minunkin kiinnostaisi tietää.

    Ei tässä itsekään voi olla säälimättä niitä,jotka summittaisesti kieltäytyvät uskomasta maailmanlaajuiseen mediaan.He vaan kehittelevät omia,lähinnä tajunnan tuolta puolen olevia teorioitaan ja näkevät pöpöjä joka nurkan takana.

    Tällaiseen "NWO-hörhöilyyn" lienee monia syitä.Esimerkiksi "kanavoijat",ja heidän joiltain henkimaailman hemmoilta ja valon liitoilta saamat "viestit".Niissähän on varmaan jo yli kymmenen vuotta tavalla tai toisella toistettu samaa mantraa.

    Eli negatiivista eliittiä,illuminateja,maailmanlaajuisia salaliittoja etc..,ja samat,lähinnä hihasta repäistyt,viestit senkun jatkuvat ollen edelleen täysin vailla todellisuuspohjaa.

    Oman lisänsä siihen soopaan tuovat sitten Icke,Colllier,Wilcox,project Camelot,yhden laki-sivusto jne..nekin toistavat samaa mantraa omalla tavallaan.

    Hupaisinta joidenkin edellä mainittujen henkilöiden mielipiteissä on se,että he väittävät saavansa tietoa joltain salaisten projektien parissa puuhailevilta henkilöiltä,jotka tietenkin haluavat pysyä nimettöminä.Tällainen höpinä tehoaa lähes aina.

    Ja lähes pääsääntöisesti vuosi 2012 on se vuosi,joilloin,ainakin yhden laki-sivuston mukaan,mm.kaikki ufo-ja muu salailu loppuu ja kaikki negatiiviset eliitit joutuvat "tuomiolle".

    Ja kun sellaisia asioita on vuosikausia tahkottu niin jotkut ottavat ne todesta ja luovat teorioitaan niiltä pohjilta sekä niiden lähteistä.

    Tällaista hörhöilyä jatkunee ainakin vuoteen 2012 ja ehkä sen jälkeenkin mutta uusin eväin.

    Voi olla,että kun saliittohörhöilijät hankkivat itselleen todellisen elämän niin ehkä he sitten alkavat ymmärtämään myös elämän realiteetteja.

    Äänestä

  • SuperStalin kirjoitti:

    Minä taas säälin teitä hörhöjä, jotka summittaisesti kieltäydytte uskomasta mediaan, jota kuitenkin on vapaasti tarjolla ja vertailtavana useista eri lähteistä, esim:

    Suomalaiset eri katsantoja edustavat mediat
    Englantilaiset -,-
    Kiinalaiset -,-
    Amerikkalaiset -,-
    Iranilaiset -,-
    Venäläiset -,-
    Pohjois-Korealaiset -,-
    Vatikaanilaiset -,-

    Ja niin edelleen. Siinä on tarjolla useita eri näkökulmia tapahtumiin. Sen sijaan esitätte mukamas varmoja tietoja ilman minkäänlaisia lähteitä, pelkkiä hatusta vedettyjä, kotisohvalla kehiteltyjä houreita tosiasioina.

    Mikä se sinun todellisen tietosi lähde on, lukuunottamatta omia hourailujasi? Digiboksi se ei selvästikään ole, joten mikä muu?
    Mistä saat nämä valtamedian harhautuksista vapaat tietosi?
    Kerropa vaan, minunkin kiinnostaisi tietää.

    Kannattaa tilata kirjakaupasta teos nimeltään "salainen asiakirja no:1."
    Sven-Olof Jakobsson on kirjoittanut 170.sivuisen teoksen 5.vuotta sitten.
    Eikä Jakobsson ole kehittänyt kirjaansa ilman lähdeteoksia,joita mainitaan olevan 25. eri tietolähdettä,joista teos on koostettu.Sitä en tiedä kuinka monesta muusta tietolähteestä nämä muut teokset on koostettu???
    Mutta tämä salainen asiakirja no:1. on teos,jota pitää suositella kaikille vähänkään globalista maailmasta kiinnostuneelle.

    Lukekaa se niin heräätte täysin horroksesta!
    Paitsi tietysti eliitti ei halua että kyseistä kirjaa on edes olemassa.

    Niinpä niin.

    Kun jossain (tai joissain) teoksessa on sanat "salainen asiakirja numero se ja se",sekä myös suuri määrä sivuja,vakuuttavilta vaikuttavia lähdeviittauksia etc..niin jotkut menevät "helppoon".

    Ja kirjan tekijä rikastuu ja alkaa väsäämään uutta teosta koska entinenkin meni kuin kuumille kiville.

    Ja siinäkin pitää mainita se maaginen sana "salainen" ja epämääräisesti tulkittavia lähdeviitteitä pitää olla paljon.

    Tämä sana "salainen" tehoaa varsinkin salkkaripiireissä aina.

    Itse en harkitse lukevani kyseistä,tai muita vastaavia teoksia siksi,että ne ovat,kuten jotkut nettijorinatkin asian tiimoilta,sitä samaa vanhaa,lähinnä tajunnan tuolta puolen olevia juttuja.

    Itse en ole koskaan ollut horroksessa vaan elän edelleenkin reaalimaailmassa.
    Jo pelkästään toimenkuvani on tehnyt minustakin kylmän realistin sekä loogisesti ajattelevan myös globaalin maailman suhteen.

    Joten en siis ole sinisilmäinen ja kirkasotsainen kuvitteellisten käsitteiden esilletuoja ja paljastaja tai niihin uskova.

    Äänestä

  • Super Hessu. kirjoitti:

    En usko että Salaisen asiakirjan kirjoittaja olisi mitenkään rikastunut teoksellaan ainakaan suomessa.Ruotsin kielisenäkin kirjaa on vaikea löytää.Kirjaa ei välttämättä edes saa muuta kuin tilaamalla.Mutta suosittelen kirjaa kaikesta järkyttävästä tekstistä huolimatta.

    Muut osat käsittelevät elintarviketeollisuuden ja lääketeollisuuden vaaroja,sekä öljyteollisuuden epätoivoista sotaa energiapulaa vastaan.Nämä salaiset asiakirjat kertovat vain kylmän totuuden maailmasta jossa elämme.Niissä ei esitellä asioita fiktiona vaan faktana,ja se totuus oli se sitten miten kurjaa tahansa koskettaa lukijaa kouraisevasti.Nettisivuilta löytyy kirjoista joitakin arvioita.Kannattaa tsekata.

    "Ei esitetä asioita fiktiona vaan faktana"

    Siinähän se tulikin summattuna, jumalainen lähde on Kirja, jossa fiktio esitetään faktana, kikkitätä yhtä Kirjaa seuratkoot, halleluja!

    Äänestä

  • Ite Saatana 666 kirjoitti:

    "Ei esitetä asioita fiktiona vaan faktana"

    Siinähän se tulikin summattuna, jumalainen lähde on Kirja, jossa fiktio esitetään faktana, kikkitätä yhtä Kirjaa seuratkoot, halleluja!

    Hallelujasta puheen ollen,kirjassa salainen asiakirja no.1. kerrotaan miten eliitti aikoo hävittää kaikki uskonnot,jotta maailmassa olisi vain yksi uskonto.
    Oppikaa herran tähden lukemaan kirjoja pojut,niistä löytyy totuus kaikkiin maailman asioihin.
    Telkkarista,radiosta tai lehdistä näitä totuuksia on turha hakea.Eliitti omistaa kaiken julkisen median maailmassa,ja sitä muokataan eliitin toivomalla tavalla.

    Kyllä minä olen kirjoja lukenut ja luen edelleen. Olen lukenut kirjoja jopa niin paljon, etten luota mihinkään yksittäiseen kirjaan. Kirjojen kirjoittajilla kun on monesti halu vaikuttaa lukijoihinsa tietyllä tavalla. Siksi tietoa pitää hakea useista, toisistaaan riippumattomista lähteistä.

    Nuorena poikana kävin mielenkiinnolla läpi Erich Von Dänikenin teokset ja sin niistä eräänlaisen rokotuksen höpökirjallisuutta kohtaan. Opin myös Occamin partaveitsen käytön.

    Näin ollen en oikein jaksa uskoa että:

    "Hallelujasta puheen ollen,kirjassa salainen asiakirja no.1. kerrotaan miten eliitti aikoo hävittää kaikki uskonnot,jotta maailmassa olisi vain yksi uskonto"

    Ohittaen täysin lauseeseen liittyvän matemaattisen virheen, jonka mukaan kaikkien uskontojen hävittämisen jälkeen jää jäljelle yksi, voin vain viitata miljooniin maailmassa kirjoitettuihin kirjoihin, joissa tapahtuu ihmeellisiä asioita. Mikset samantien usko niihin muihinkin?

    Ja jos tuo kaikkivaltias eliitti ei halua Kirjasta puhuttavan, miksi olet vielä elossa....?

    Yhtä uskontoa eliitti on tuputtamassa maailmalle,mikä se sitten tulee olemaan on taas eri asia.
    On olemassa kirjoja jotka lukee kerran ja se on siinä.Mutta on kirjoja,jotka pitää lukea useampaan kertaan,ja tämä Salainen asikirja no.1. on sellainen tietopaketti globaalista maailmasta,jossa kerrotaan globaalin syyt mistä se johtuu.Sellaisia kirjoja ei ole suomen maalla montaa julkaistu.

    Salaisen asiakirjan kirjoittajalle Sven-Olof Jakobssonille kävi läheltä piti tilanne pari vuotta sitten,nimittäin joku autohurjastelija ajoi jalkakäytävällä Jakobssonin päälle.Sattumaako???
    Vai oliko kyseessä rattijuoppo???
    Ehkäpä meikäläinenkin on kohta jonkinmoisessa tappolistassa mukana elittiä kritisoivien viestien jälkeen???
    Hällä väliä,sillä jokainen meistä kuolee joskus,on vain kysymys siitä millä tavalla sitä lähtee.

    "Sellaisia kirjoja ei ole suomen maalla montaa julkaistu."

    Olet väärässä. Suomessa on julkaistu satoja hourejulkaisuja. Isompia tai penempiä painoksia, milloin mistäkin aiheesta. Jos Jakobssonin harhakokoelmia ei ole myyty paljon, se ei todista yhtään mistään, vähiten jonkin ainaisesti tarkemmin määrittelemättömän "eliitin" olemassaolosta.

    Jaa että Jakobsson meinasi jäädä auton alle? Kuinka raflaavaa! Mutta miksi hän selvisi hengissä? Miksi kirjoja on edelleen saatavissa netin kautta?

    Ja lopuksi lohdutuksen sana: ei sinua mikään eliitti jahtaa. Niin että jos vain vältät sitomasta kengännauhojasi yhteen kohtalokkain seurauksin, voit todennäköisesti jatkaa salaliittoteorioidesi kehittelyä aina siihen saakka, kun kasvat aikuiseksi.

    Bye bye :)

    Miksi pitäisi kasvaa aikuiseksi???
    Aikuisethan ovat niitä pahimpia totuuden kiertäjiä,eikö niin???
    Onhan se selvää että ihmisen mielikuvitus tekee tepposet meille jokaiselle.Mutta nämä salaiset asiakirja julkaisut eivät ole mitään harhakuvitelmaa,ei niissä kerrota mitään ufojuttuja,jos sitä tarkoitit?

    Miksi kirjoja on saatavana netin kautta???
    No varmaan sen takia ettei niitä kaupoista kukaan löydä.Eliitti ei halua näitä tietoja julkiseen levitykseen,senhän jokainen tietäväinen tajuaa.

    Nämä muut ns. hourejulkaisut eivät vedä vertoja Jakobssonin tinkimättömälle kirja sarjalle,Jakbosson kirjoittaa täyttä faktaa pankkikriiseistä ja maailmanpankin järjestelmällisestä maailmantalouden kontrollista.Eivät ne asiat ole mitään utopiaa,vaan täyttä faktaa.Jokainen vähänkin maailman asioita seuraava huomaa ettei asiat ole aivan kohdallaan yhteiskunnassamme.Nämä asiakirjat näyttävät ne asiat selkeämmin kuin mitkään poliittiset keskusteluohjelmat tai mitkään tiedotukset talousasioista.

    Nämä kirjat ovat niitä,jotka jokaisen kansanedustajan suomessa pitäisi käydä läpi,piste.

    Mistä tiedät, että Jakobssonin kirjoissa kerrottu on totta?

    Äänestä

  • Ihmettelevä???? kirjoitti:

    Mistä tiedät, että Jakobssonin kirjoissa kerrottu on totta?

    Finanssikriisi v.2008. kerrotaan viitteellisesti tapahtuvaksi,vaikka kirja on julkaistu kahta vuotta aiemmin.Eliitti voi halutessaan pistää minkä maan tahansa talouskriisin jos niin vain haluaa.Kirjassa salainen asiakirja no:1. kerrotaan samat maat kuin mitkä nyt tällä hetkellä ovat pahassa jamassa velkataakoissaan 5.vuotta myöhemmin siitä milloin kirja julkaistiin.Tämä kertoo sen että asiatidot maailmantalous tilanteista kirjassa pitävät täysin paikkansa.Onhan kirja koostettu 30. eri kirjalähteestä,ei Jakobsson ole näitä tietoja itse keksinyt.
    Parhaiten tilanteesta saa selville lukemalla itse kirjan.Suosittelen!

    Ja blaah taas kerran jonkun hörhön kirjalle!

    Tuhat ja yksi yötä kertomuskokoelma on paljon parempaa luettavaa.

    Se on maailman luetuimpia kertomuskokoelmia.

    Kalifi Harun-al-Rasid,Aladdin,Ali Baba,Sinbad Merenkulkija sekä lukemattomat muut hahmot elävät edelleen tämän teoksen sivuilla.

    Muinaisten itämaiden ja Bagdadin sadunomainen loisto ovat kiehtoneet alati uusia sukupolvia.

    Jotka nekään eivät ole NWO-sukupolvea.

    Äänestä

  • Veteranfan kirjoitti:

    Finanssikriisi v.2008. kerrotaan viitteellisesti tapahtuvaksi,vaikka kirja on julkaistu kahta vuotta aiemmin.Eliitti voi halutessaan pistää minkä maan tahansa talouskriisin jos niin vain haluaa.Kirjassa salainen asiakirja no:1. kerrotaan samat maat kuin mitkä nyt tällä hetkellä ovat pahassa jamassa velkataakoissaan 5.vuotta myöhemmin siitä milloin kirja julkaistiin.Tämä kertoo sen että asiatidot maailmantalous tilanteista kirjassa pitävät täysin paikkansa.Onhan kirja koostettu 30. eri kirjalähteestä,ei Jakobsson ole näitä tietoja itse keksinyt.
    Parhaiten tilanteesta saa selville lukemalla itse kirjan.Suosittelen!

    Mikä vitun eliitti?

    "Finanssikriisi v.2008. kerrotaan viitteellisesti tapahtuvaksi,"

    Ooooh! Viitteellisesn kerronnan sumuista löytyy aina tarvittava Totuus! Halleluja! Tutkikaa Pyhää Kirjaa, siellä on Totuus!

    "Eliitti voi halutessaan pistää minkä maan tahansa talouskriisin jos niin vain haluaa."

    Ooooh! Pyhä Kirja, johdata meidät pois pahan Eliitin vallan alta! Tutkikaa Pyhää Kirjaa, siellä on Totuus!

    "Kirjassa salainen asiakirja no:1. kerrotaan samat maat kuin mitkä nyt tällä hetkellä ovat pahassa jamassa velkataakoissaan 5.vuotta myöhemmin siitä milloin kirja julkaistiin.Tämä kertoo sen että asiatidot maailmantalous tilanteista kirjassa pitävät täysin paikkansa"

    Oooh! Kirjassa on saatu yksi helposti ennustettava asia oikein, joten sen täytyy olla kokonaan totta! Halleluja! Tutkikaa Pyhää Kirjaa, siellä on Totuus!

    (totuus on siis se, että kun löperön taloudenpidon jälkeen jokin maa joutuu velkaongelmiin, on kyseessä jonkin salaperäisen eliitin - jota ei tietenkään tarvitse nimetä tai määritellä - salajuoni) Joo, eihän se poliitikkojen tunarointi ole ollenkan yhtä raflaava selitys.

    "Onhan kirja koostettu 30. eri kirjalähteestä"
    Ooh, peräti 30 lähdettä! Tottahan sen sitten pitää olla sanasta sanaan virheetön ja pyhä Totuus! Kaikkinainen lähdekritiikki on Profeetan pilkkaa! Halleluja! Tutkikaa Pyhää Kirjaa, siellä on Totuus!

    Äänestä

  • Media välineenä kirjoitti:

    Veteran, olet oikeassa. Sokeita ovat ihmisen pojat.
    Miksi ihmeessä mediaa pidetään niin pyhänä, tänä median ja digihelvetin valtakautena? Miksi täältä löytyy niin paljon näitä mediaa puolustavia sokeita "orjia"?
    Miksi valtaosa ihmisiistä ei uskalla (tai halua) katsoa median läpi totuutta silmiin??? Sinne esiripun taa, missä todelliset median kasvot piilevät?
    Saatanan itsensä kasvot, jos nyt raamattuunkaan on enää luottaminen.

    Onneksi tähänkin probleemaan on olemassa se yksi perinteinen vastaus:
    Ei haluta erota massasta. Pelätään erilaista, massasta eroavaa aatteellisuutta ja tätä kautta naurunalaiseksi tai syrjityksi tulemista -tai tulemisen tunnetta!
    Pelkkä tunnekin nimittäin riittää saamaan lauman tahtiin tanssivan senttispeden kääntymään median aivopesemän massansa puoleen. Massan, jossa olo on kuin kotona taas. Uskomatonta tälläinen, mutta silti niin uskottavaa ja totta.
    Ihmismassojen käyttäytyminen valitettavasti vain on näin, mutta onneksi nykyisin löytyy jo paljon, näitä ns. silmänsä avanneita. Ihmisiä jotka ovat alkaneet tiedostamaan median mahdin instituutioiden vallanvälineenä. Ihmisiä, jotka näkevät.

    "Viaton ja hyväntuulinen uutistoimittaja hämää, kertoessaan hymyillen median värittämiä totuuksia. Uskottavuus paranee myös jos toimittaja näyttää hyvältä." -Nimetön

    "Miksi ihmeessä mediaa pidetään niin pyhänä, tänä median ja digihelvetin valtakautena? Miksi täältä löytyy niin paljon näitä mediaa puolustavia sokeita "orjia"? "

    Kuka täällä on mitään mediaa pyhänä pitänyt paitsi veteranfan Jakobssonin kirjaa?

    "Ihmismassojen käyttäytyminen valitettavasti vain on näin, mutta onneksi nykyisin löytyy jo paljon, näitä ns. silmänsä avanneita. Ihmisiä jotka ovat alkaneet tiedostamaan median mahdin instituutioiden vallanvälineenä. Ihmisiä, jotka näkevät."

    Loro loro loro... Malliesimerkki salaliittoteoreetikon harhaisesta elitismistä ja suuruudenhulluudesta. Säälittävää.

    Äänestä

  • Ite Saatana 666 kirjoitti:

    "Finanssikriisi v.2008. kerrotaan viitteellisesti tapahtuvaksi,"

    Ooooh! Viitteellisesn kerronnan sumuista löytyy aina tarvittava Totuus! Halleluja! Tutkikaa Pyhää Kirjaa, siellä on Totuus!

    "Eliitti voi halutessaan pistää minkä maan tahansa talouskriisin jos niin vain haluaa."

    Ooooh! Pyhä Kirja, johdata meidät pois pahan Eliitin vallan alta! Tutkikaa Pyhää Kirjaa, siellä on Totuus!

    "Kirjassa salainen asiakirja no:1. kerrotaan samat maat kuin mitkä nyt tällä hetkellä ovat pahassa jamassa velkataakoissaan 5.vuotta myöhemmin siitä milloin kirja julkaistiin.Tämä kertoo sen että asiatidot maailmantalous tilanteista kirjassa pitävät täysin paikkansa"

    Oooh! Kirjassa on saatu yksi helposti ennustettava asia oikein, joten sen täytyy olla kokonaan totta! Halleluja! Tutkikaa Pyhää Kirjaa, siellä on Totuus!

    (totuus on siis se, että kun löperön taloudenpidon jälkeen jokin maa joutuu velkaongelmiin, on kyseessä jonkin salaperäisen eliitin - jota ei tietenkään tarvitse nimetä tai määritellä - salajuoni) Joo, eihän se poliitikkojen tunarointi ole ollenkan yhtä raflaava selitys.

    "Onhan kirja koostettu 30. eri kirjalähteestä"
    Ooh, peräti 30 lähdettä! Tottahan sen sitten pitää olla sanasta sanaan virheetön ja pyhä Totuus! Kaikkinainen lähdekritiikki on Profeetan pilkkaa! Halleluja! Tutkikaa Pyhää Kirjaa, siellä on Totuus!

    Kannattaa lukea kyseinen Salainen asiakirja no.1. niin sieltä paljastuu enemmänkin totuuksia kuin vain se yksi!
    Mutta ihmetyttää tämä kirjan ankara molaaminen edes lukematta sitä,mistä moinen johtuu???
    Onko joku iso herra huolissaan kirjan ankarasta totuudesta,vai onko pelkästään kyseessä SUPO.n kätyreitten jäjestelmällinen banna???
    Miten on,mikä on kaverin todellinen asenne???

    Asenne on halveksunta teitä yhden kirjan lukeneita ja siihen sokeasti uskovia kohtaan, teitä lähdekritiikittömättömiä ääliöitä, jotka syyttelette muita median sokeasta seurannasta.

    Ja te surkimukset vielä tärkeilynhalussanne kuvittelette jonkun SUPOn teistä olevan kiinnostuneita, voi reppanoita sentään :)

    Äänestä

  • Veteranfan kirjoitti:

    Ottaako viestini kirjoitus joidenkin aivoon,vai oletteko SUPO:n kätyreitä???

    Eikö teidän mielestänne saisi puhua Illuista ja varjohallitusesta???

    Oletteko sokeita tajuamaan nykyisen maailmantilanteen todellisuuden???

    Meitä ihmisiä ollaan johdatettu harhaan jo pitkään,mikään mediassa julkaistu uutinen ei välttämättä kerro asioiden todellista laitaa siitä minkälaisessa totalitäärisessa maailmassa elämme.Kaikkiin tapahtumiin on jokin tietty tarkoitus miksi niin kävi.Pitää osata katsoa maailmaa laajasta näkökulmasta,ei pelkästään median kautta,sillä elitti omistaa median.

    Älä hermostu! Tottakait ne on sokeita, kun ne on tehty sokeiksi! Sehän se just onkin asian ydin ja kuuluu niin täydellisesti kuvaan. Olaan korviaan myöten kusessa, mutta kun on aivopesty niin hyvin, että korviaan myöten kusessa on hyvä olotila ja paremmin ei asiat voi olla niin minkäs teet! Yrittää kuitenkin pitää, joku voi aina herätä ruususen unesta!

    Äänestä

  • Ite Saatana 666 kirjoitti:

    Asenne on halveksunta teitä yhden kirjan lukeneita ja siihen sokeasti uskovia kohtaan, teitä lähdekritiikittömättömiä ääliöitä, jotka syyttelette muita median sokeasta seurannasta.

    Ja te surkimukset vielä tärkeilynhalussanne kuvittelette jonkun SUPOn teistä olevan kiinnostuneita, voi reppanoita sentään :)

    Oikeassa olet nimimerkki ite Saatana 666.

    Salkkaripiireissä homma menee loppumetreillä lähes pääsänntöisesti niin,että kaivetaan esille joku epämääräinen teos tai teoksia,joista haetaan tukea omille kuvitelmille.Lisäksi tukea haetaan jostain hihhuliblogista.

    Eräänlainen tehokeino ja pakotie on myös syytellä muita mediasokeudesta.

    Hupaisin kuvitelma salkkarienkin parissa on lähes aina SUPON nostaminen esille jossain välissa siinä mielessä,että he olisivat kiinnostuneita salkkareista,saa ainakin minut aina nauramaan.

    Toisaalta siinä ei ole mitään uutta siinä mielessä,että eräissä ufopiireissä on eräällä nettisaitilla muutama sellainen kirjoittaja,jotka satavarmasti uskovat olevansa SUPON tarkkailun kohteena siksi,että heillä on muka hallussaan "arkaluontoista matskua ja tietoa".

    Hupaisimpia ovat joidenkin ufouskisten kuvitelmat jopa siitä,että heidän postiaan valvotaan,heitä salakuunnellaan ja että heidän internet-yhteytensä olisivat seurannassa!

    Eli tärkeilynhalua löytyy muistakin piireistä kuin salkkaripiireistä!

    Äänestä

  • Ali Baba. kirjoitti:

    Näin varmasti puhuvat eliittin hyvyyteen uskovat ihmiset???

    Onhan se varmasti hupaisaa hakkua muita ihmisiä heidän epäilyistään meneillään olevasta maailmantalouskriisin todellisista syntipukeista.

    Maailmanpankki ilmeisesti on myös harha kuvitelmaa???
    Maailmantalouden lama on ilmeisesti harhakuvitelmaa???
    Materialismin haitalliset vaikutukset ihmiselämään on harhakuvitelmaa???
    Luokkayhteiskunnan synty on harhakuvitelmaa???
    Ihmiskunnan terveyden romahtaminen on harhakuvitelmaa???
    Suomen velkataakan kasvaminen on harhakuvitelmaa???
    Ihmiskunnan vieraantuminen luonnosta on harhakuvitelmaa??
    Köyhyyden lisääntyminen on harhakuvitelmaa???
    Sotien vaikutus ihmiselämään on harhakuvitelmaa???
    Porvareitten toimet luokkajakoon on harhakuvitelmaa???

    Siinä on joitakin kysymyksiä,jotka varmasti tulevat eteen jokaiselle teistä,ja näitä kysymyksiä verrataan johonkin sellaiseen kuin harhakuvitelma.Ne ovat myös asioita jotka ovat jokapäiväistä elämää meille kaikille.Onhan se kivaa elellä jossakin toiveiden täyttämässä maailmassa,luullen toiveiden toteutuvan joku päivä.
    Mutta sellaista se elämä ei ole kaikille.Ainoastaan niille ylempiarvoisille kusipäille,jotka haaveilevat muitten alistamisesta.Siitä asiasta kertoo tämä "Salainen asiakirja no.1."

    Eikös ollut hyvin sanottu,vai mitä???

    "Maailmanpankki ilmeisesti on myös harha kuvitelmaa???"
    -Ei ole, houreet jostain salaliitosta maailman hallitsemiseksi Maailmanpankin välityksellä on

    "Maailmantalouden lama on ilmeisesti harhakuvitelmaa???"
    -Ei ole, houreet sen luonteesta jonkin ihme eliitin tarkoituksellisen suunnitelman tuotteena ovat.

    "Materialismin haitalliset vaikutukset ihmiselämään on harhakuvitelmaa???"
    -Kyllä. Materialismi ei sinänsä haittaa elämää.

    "Luokkayhteiskunnan synty on harhakuvitelmaa???"
    -Suomessako? Ei täysin.

    "Ihmiskunnan terveyden romahtaminen on harhakuvitelmaa???"
    -Kyllä. Ihmiskunta on keskimäärin terveempi ja elinikäodote pidempi kuin esimerkiksi 100 vuotta sitten.

    "Suomen velkataakan kasvaminen on harhakuvitelmaa???"
    -Ei ole. Normaali ilmiö huonossa suhdanteessa, ei minkään konspiraation syytä.

    "Ihmiskunnan vieraantuminen luonnosta on harhakuvitelmaa??"
    -Järjetön yleistys

    "Köyhyyden lisääntyminen on harhakuvitelmaa???"
    -Missä? Suomessako? Absoluuttisen köyhyyden, kyllä.

    "Sotien vaikutus ihmiselämään on harhakuvitelmaa???"
    -Pitäisikö tämän olla jokin uutinen?

    "Porvareitten toimet luokkajakoon on harhakuvitelmaa???"
    -Kyllä. Luokkateoriat ovat vasemmistolaisten heiniä.

    En usko eliitin hyvyyteen tai huonouteen, koska en usko moisen maailmaa hallitsevan salaseuran olemassaoloon.

    Enkä usko mihinkään yhteen kirjaan lahkolaisen innolla kuten Veteranfan, katson maailmaa hieman laajemmalta kantilta. Epäilen kaikkea.

    "Eikös ollut hyvin sanottu,vai mitä???"

    Kenen hyväksyntää kerjäät? Isipapan? Jakobssonin? Jonkin muun auktoriteetin?

    No olkoon menneeksi:
    Hyvä poika, oikein hyvin sanottu.

    Happy now?

    Epäilet kaikkea?
    Olet mukana oikealla asenteella,ei pidä uskoa kaikkea mitä yleisesti sanotaan.Mutta salaliittoteriat eivät ole minkään yleisen lahkolaisten juttuja.

    Äänestä

  • Ratzo Rizzo kirjoitti:

    "Eikös ollut hyvin sanottu,vai mitä???"

    Kenen hyväksyntää kerjäät? Isipapan? Jakobssonin? Jonkin muun auktoriteetin?

    No olkoon menneeksi:
    Hyvä poika, oikein hyvin sanottu.

    Happy now?

    Tällä hetekellä tuntuu hyvältä,sillä sain teidät kiinnostumaan joistakin asioista.

    Äänestä

  • Ite Saatana 666 kirjoitti:

    "Maailmanpankki ilmeisesti on myös harha kuvitelmaa???"
    -Ei ole, houreet jostain salaliitosta maailman hallitsemiseksi Maailmanpankin välityksellä on

    "Maailmantalouden lama on ilmeisesti harhakuvitelmaa???"
    -Ei ole, houreet sen luonteesta jonkin ihme eliitin tarkoituksellisen suunnitelman tuotteena ovat.

    "Materialismin haitalliset vaikutukset ihmiselämään on harhakuvitelmaa???"
    -Kyllä. Materialismi ei sinänsä haittaa elämää.

    "Luokkayhteiskunnan synty on harhakuvitelmaa???"
    -Suomessako? Ei täysin.

    "Ihmiskunnan terveyden romahtaminen on harhakuvitelmaa???"
    -Kyllä. Ihmiskunta on keskimäärin terveempi ja elinikäodote pidempi kuin esimerkiksi 100 vuotta sitten.

    "Suomen velkataakan kasvaminen on harhakuvitelmaa???"
    -Ei ole. Normaali ilmiö huonossa suhdanteessa, ei minkään konspiraation syytä.

    "Ihmiskunnan vieraantuminen luonnosta on harhakuvitelmaa??"
    -Järjetön yleistys

    "Köyhyyden lisääntyminen on harhakuvitelmaa???"
    -Missä? Suomessako? Absoluuttisen köyhyyden, kyllä.

    "Sotien vaikutus ihmiselämään on harhakuvitelmaa???"
    -Pitäisikö tämän olla jokin uutinen?

    "Porvareitten toimet luokkajakoon on harhakuvitelmaa???"
    -Kyllä. Luokkateoriat ovat vasemmistolaisten heiniä.

    En usko eliitin hyvyyteen tai huonouteen, koska en usko moisen maailmaa hallitsevan salaseuran olemassaoloon.

    Enkä usko mihinkään yhteen kirjaan lahkolaisen innolla kuten Veteranfan, katson maailmaa hieman laajemmalta kantilta. Epäilen kaikkea.

    oikeistoa vaan pelkästään vasemmistoa. ja uskot kaiken mitä virallisen historian kirjoittajat ja median pösilöt sinulle tyrkyttävät. onko suurin osa toimittajista muka jotain huippuälykkäitä? no sitähän minäkin.

    Äänestä

  • Etpä epäile kirjoitti:

    oikeistoa vaan pelkästään vasemmistoa. ja uskot kaiken mitä virallisen historian kirjoittajat ja median pösilöt sinulle tyrkyttävät. onko suurin osa toimittajista muka jotain huippuälykkäitä? no sitähän minäkin.

    Älä sinä tule minulle selittämään mitä epäilen tai en, et tiedä minusta yhtään mitään.

    "Virallisen historian kirjoittajat ja median pösilöt" Kaikkeen pitää suhtautua kriittisesti ja tietoja pitää kerätä useista lähteistä vertailtavaksi. Tämä veteranfan on eläissään lukenut ilmeisesti yhden ainoan kirjan, ja uskoo siihen sokeasti.

    Tällaiset yhden kirjan fanaattiset seuraajat ja muulta maailmalta silmänsä sulkevat koohottajat asettuvat mielestäni asteikolle säälittävästä vaaralliseen. Kirja on milloin Raamattu, milloin Mein Kampf, milloin Pääoma, milloin Koraani, milloin pieni punainen kirja, milloin mikäkin. Aina siitä löytyy ylin auktoriteetti, jolla on vastaukset kaikkeen ja jonka arvosteleminen on jyrkästi rangaistavaa toisinajattelua.

    Tällaista ajattelun ahtautta vastaan olen. Jos se on mielestäsi oikeistolaisuutta niin se ja sama, lätkikää leimojanne minkä haluatte, te kapeakatseiset yhden kirjan lampaat.

    Äänestä

  • Veteranfan kirjoitti:

    Tällä hetekellä tuntuu hyvältä,sillä sain teidät kiinnostumaan joistakin asioista.

    Minua ei,kuten ei varmaan muitakaan realistisesti ajattelevia, muuten kiinnosta pätkääkään "jotkin asiat".Ne asiat kun tahtovat olla niitä satumaisia salkkari-ja me pelastamme maailman yhden kirjan avulla-teorioita.

    Sekä ainoa oikea kumous on se vallankumous.

    Daa!

    Äänestä

Jos tuo pitää paikkaansa, niin USA on todellinen superhypersuurvalta, joka on kehityksessä äärettömän paljon kaikkia muita maita edellä. USA painii ihan omassa sarjassaan, jolle kukaan ei mahda, eikä tule koskaan mahtamaankaan mitään. Muuten ei kykenisi kaikkeen tuohon.

Äänestä
  • Mitäpä noista poikasten mielikuvitusjutuista.Nehän kuuluvat lähinnä siihen hyvin tunnettuun NWO-mielikuvitussarjaan sen eräänä osana silloin kun HAARP-ei enää sovellukkaan.Ei edes jazzin tahtiin.Mutta minunkin puolestani...hohhoijaaa...,jotkut saavat edelleen ihan vapaasti kehitellä omia mielikuvitusjuttujaan sekä iltasatujaan tässäkin suhteessa.Ehkäpä he joskus pääsevät jopa Hollywoodiin käsikirjoittamaan tieteis-ja kauhuelokuvien käsikirjoituksia....

    Äänestä

  • Japanilaisilla on aikakone..
    Ei niin väkirikas maa muuten selviäisi stunamista noin alhaisin kuolonuhrein.

    Äänestä

  • oon nähnyt niitä jo kirjoitti:

    Japanilaisilla on aikakone..
    Ei niin väkirikas maa muuten selviäisi stunamista noin alhaisin kuolonuhrein.

    Japanilaisten aikakone on kopsattu Ankkalinnasta eli salkkarien suosikkikaupungista.

    Ankkalinnassahan on keksijä nimeltään Pelle Peloton.

    Hän keksii,kuten salkkaritkin,kaikkea mahdollista ja mahdotonta.

    Mahdottomilla keksinnöillä on tosin hieman pidempi toimitusaika.

    Pelle Pelottomalla on lähes aina takapihalla joku käytöstä poistettu aikakone,koska uusi on kehitteillä,jota eräät Ankkalinnan tunnetut henkilöt voivat lainata omaan käyttöönsä.

    Pelle Pelotonhan väsää alta aikayksikön myös molekyylinsiirtimiä sekä Kuu,-Mars-ja pidempiinkiin avaruuslentoihin soveltuvia härveleitä.

    Eli kaikki jäljet kaikissa suhteissa johtavat Ankkalinnaan ja Pelle Pelottoman keksijäkammioon!!!

    Äänestä

Mis maksab neist tibude kujutlusvõime asi.Nehän kuuluvad peamiselt väga hästi tuntud NWO-kujutlusvõime komplekti selle üheks osaks juhul, kui HAARP ei ole enam sovi.Ei isegi jazzi tempos.
Aga ka minu eest ... hohhoijaaa ..., mõned saavad ikka veel päris vabalt arendada oma kujutlusvõimet asi nii ka siin. Võib-olla on nad mõnikord saavad isegi Hollywoodis kirjutada interdistsiplinaarseid-ja horror filmide käsikirju ...

Äänestä

tää on trolli jos kukaa ei hokannu

Äänestä
  • Eihän ole. Hyvä keskusentelun avaus tuo oli....

    Äänestä

Höpsistä!

EurAasian mannerlaatta pyörii ympäri ja reunoilla sattuu aika ajoin tuollaisia maanjäristyksiä, kun kitkat eivät riitä pitämään paikallaan paikkoja! seuraava maanjäristys lienee siis Alaskassa muutaman vuoden päästä, kun jännitykset ovat jo poistuneet Japanin kohdilta melko tarkoin. Mannerlaatan kehänopeus Japanin kohdalla n. 4 cm vuodessa ja tuollaisia järistyksiä ehkä kerran 100 vuodessa.

Äänestä
  • Et kai tarkoita Yellowstonea?
    Se tulivuori ei räjähdä koskaan, se on niin kaukanakin San Andreasin siirroksesta.-.

    Tuollaisia ei tapahdu sattumalta vaan aseiden seurauksena, maailmantalouden pystyssä pitämisen takia ennen sotinut maailman eliitti on saanut uuden "lelun".... Ovat aiheuttaneet sillä viime vuosien kaikki järistykset.. Kyseisen laitteen toiminta ei rajoitu mannerlaattojen liikkeen ohjaamiseen, vaan on paljon muuta.
    Seuraavaksi Yhdysvallat, koko siirroslinja on jo järissyt, nyt on Yhdysvaltojen vuoro..

    Äänestä

  • M God da Fine kirjoitti:

    Et kai tarkoita Yellowstonea?
    Se tulivuori ei räjähdä koskaan, se on niin kaukanakin San Andreasin siirroksesta.-.

    Tuollaisia ei tapahdu sattumalta vaan aseiden seurauksena, maailmantalouden pystyssä pitämisen takia ennen sotinut maailman eliitti on saanut uuden "lelun".... Ovat aiheuttaneet sillä viime vuosien kaikki järistykset.. Kyseisen laitteen toiminta ei rajoitu mannerlaattojen liikkeen ohjaamiseen, vaan on paljon muuta.
    Seuraavaksi Yhdysvallat, koko siirroslinja on jo järissyt, nyt on Yhdysvaltojen vuoro..

    Sä olet tosi korkeella... mistä saa tota kamaa, mitä polttelet....?

    Äänestä

Japanin tuhoamista harjoiteltiin ennakkoon aivan saman kaltaisella skenaariolla kuin nyt toteutui.

Lainaus:
- Ensimmäisenä tartuin puhelimeen ja soitin kriisipäivystäjälle. Hyvin pian sen jälkeen lähti kriisivalmius liikkeelle. Me olemme harjoitelleet näitä paljon. Japanin päässä joulukuussa tehtiin harjoitus, jossa - käsittämättömällä tavalla - lähtökohta oli maanjäristys 20 kilometriä siitä, missä se nyt oikeasti tapahtui. Harjoitukseen liittyi myös skenaario ydinreaktorin sulamisesta. Ihmiset, jotka olivat mukana harjoituksessa olivat nyt mukana myös tositilanteessa, Stubb sanoo.

http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2011/03/stubb_suomen_japani-kriisikeskus_pyorii_yota_paivaa_2433162.html

Äänestä
  • Se oli Illuminaatin suunnitelma poksauttaa HAARPilla kunnolla että Japani uppoisi ja loisi suunnattoman sekasorron maapallolle.
    Tämä tapahtunut järistys oli vain varjo siitä mitä ne suunnittelivat.
    Heidän skenaarionsa on pitää ihmis mieli mahdollisimman kaukana siitä heräämisestä mitä juuri nyt tapahtuu maailmanlaajuisesti.
    Japanin järistyksen tuhoja estettiin tapahtuvaksi ja säteily hoituu pois.
    Tapahtunutta ei voitu estää kokonaan, koska silloin olisi puututtu vapaaseen tahtoon. Järistyksiä lievennettiin tuntuvasti.
    Nyt sitten Illut alkavat olla oikeesti paniikissa.
    Eiväthän ne saaneet kahta uutta vakoilusateliittiakaan laitettua radalleen, vaan ne tippuivat maahan.
    Valo on voittanut ja kohta meille alkaa loposet ajat kun saadaan maapallo takaisin ja syntymäoikeutemme.
    Olemme Galaktisia.

    Äänestä

Sä olet tosi korkeella... mistä saa tota kamaa, mitä polttelet....?

Äänestä
  • Ja autuasta varmaan olla synnynnän typerä!

    Äänestä

Hohhoijaaa...ilmeisesti salaliittoteoreetikot ovat kylllästyneet heittämään läppää WTC:sta se Kuulentohujauksista.Nyt on saatu uusi,tuore,raikas ja hyväntuoksuinen saliliittoteoria entisten jatkoksi....jipiiiiii...nyt ovat salkkarit onnensa kukkuloilla!

Äänestä
  • Uskokaa Jeesukseen ja systeemiin ja hallituksiin ja raha järjestelmiin ja pankkeihin .Niin olette pelastuneita.

    Äänestä

Oisko linkkiä joka todistaa väitteesi

Äänestä
  • Onko linkkiä, joka todistaa väitteen vääräksi!

    Äänestä

Lol. varmaankin puolet postaajista trolleja, lukuun ottaen alkuperäis kirjottaja. 30% teistä ei tiedä mikä trolli on, joten he eivät niitä havaitse. Lopuilla taas on ollut vaan helvetin hauskaa tietämättömien kustannuksella.
Concratz.
Trolli on muuten uusi salaliitto järjestö, joka pyrkii levittämään tiedon kautta pelkoa internetin välityksellä. Röllejä olisi syytä varoa. Jos havaitset tälläisen kannattaa otta heti yhteyttä paikalliseen Eliit.. asiaa hoitavaan virkamieheen.

Äänestä

Heille, jotka kyseenalaistavat maailman hallituksen olemassaolon, voisin tarkentaa tiedon olevan ns. monen mutkan takana. Heille joille tämä tieto annetaan ovat sen omalla tavallaan ansainneet. Painotan sanaa "ansainneet". Hänellä on valo ja tietämys, viisaus päänsä yläpuolella. Tarvittaessaan hän voi tältä ystävältään kysyä seuraavaa liikettä. Se saa hänet jatkamaan eteenpäin vaikka yksin, koska hän tietää tehtävänsä joka on hänelle suotu. Sen tehtävän tarkoitus on jakaa rakkautta. Sinulle joka haluat kovasti nolata häntä. Kysy itseltäsi. Mitä on tahto? Mitä on ymmärrys? Mitä on rakkaus? Kun tiedät vastaukset näihin kolmeen kysymykseen. Tiedät olevasi itsesi herra, viisaus, valo. Tehtäväksesi tulee vain jakaa rakkautta. Sitä tunnetta jota ihminen on tänne tullut hakemaan. Rohkaiskaa itsenne ja voittakaa pelkonne, siksi olemme täällä.

Äänestä

Tehtäväksesi tulee vain jakaa rakkautta. Sitä tunnetta jota ihminen on tänne tullut hakemaan. Raiskatkaa itsenne ja voittakaa pelkonne, siksi olemme täällä.

Luinko oikein. Kuinka itsensä voi raiskata. vai oisko meikällä lukihairio.

Äänestä
  • Olen ratkaissut arvoituksen!

    Kuten olette voineet uutisista todeta niin nämä Japanin tapahtumat saivat aikaan sen,että Japani perui taitoluisten MM-kisat,jotka oli tarkoitus järjestää Japanissa.

    Mutta nyt Venäjä sai,Japanin tapahtumista johtuen,järjestettäväkseen taitoluistelun MM-kisat!

    Asia on siis täysin selvä.

    Eli siis Venäjä sai aikaan Japania kohdanneen maanjäristyksen,tsunamit ja ydinvoimaloiden tuhot Haarpilla,ydinaseilla ja minikokokoisilla vetypommeilla!

    Ja kaikki vain siksi,että neu...ryss..eli siis venäläiset saisivat järjestettäväkseen taitoluistelun MM-kisat!

    Ja koska olen ratkaissut tämän rys...venäläisten salaliiton niin kenenkään ei enää tarvitse olla huolissaan eikä kauhistella kavalia ameriiiiikkalaisia.

    Piste!

    Äänestä

  • Piste! kirjoitti:

    Olen ratkaissut arvoituksen!

    Voi faccis paccis! Minkä ikäinen olet alle 10 varmaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Huolestunut mies kirjoitti:

Kaikki ovat kuulleet tästä japanin onnettomuudesta. Monet luulevat että se johtui vain mannerlaattojen liikkeestä. Väärin! Siinä on vain osa totuutta. Todellisuudessa amerikkalaiset lähettivät atomipommeja mannerlaattojen kohdille, juuri siihen paikkaan jotka ovat kriittisessä paikassa japanin kanssa. Koska pommi räjäytettiin, täysin tarkoituksella, mannerlaatat liikkuivat niin, että tuli kuin domino efektin lailla maanjäristyksiä, jotka myöhemmin aiheuttivan tsunameita. Säteilyn amerikkalaiset peittivät manipuloimalla ydinvoimaloita, aiheuttaen ytimen sulamisen, jolloin myös ytimestä tullut säteily peitti pommien aiheuttaman säteilyn. Miksi? Voisiko olla toisen maailmansodan aiheuttama katkeruus? Luultavimmin syynä on amerikan oman talouden nostaminen. Koska japanilla, ja japanilaisella teollisuudella on mennyt hyvin, amerikka on tähän saakka joutunut olemaan taloudellisesti ja teollisesti kakkos-sijalla. Nyt, kun japanin talous hidastuu, tai jopa pysähtyy hetkellisesti, pystyy amerikka sillä välillä ottamaan edun hyödykseen myymällä japanille avustusta, tuotteita, ja myös myymään tuotteita ulkomaille, mitä japani ei onnettomuuden vuoksi pysty tuottamaan. Amerikka pystyy nostamaan oman taloudellisen ahdinkonsa, joihin ovat turhat sodat vieneet amerikan resurssit. Mitä tästä voimme päätellä? Amerikalla on hyvin paljon valtaa maailmassa. Hehän ovat nyt ykkösvoima maailmassa, kun japani on hetkellisesti poissa pelistä. Luuletteko että amerikan panostus lähi-idän sotiin johtuu vain siviileistä, ja muiden maiden turvallisuudesta? Todellisuudessa amerikka halusi vain öljyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu