Ehdokas vapaaehtoisuuden kannattajille?

Vaalit ovat kovaa vauhtia tulossa ja pitäisi alkaa miettimään ketä äänestää. Maanpuolustuskysymys on mielestäni yksi tärkeimpiä kysymyksiä, joten etsin ehdokasta, jonka mielipiteet kohtaavat omieni kanssa mahdollisimman hyvin juuri tässä asiassa.

Kannatan asevelvollisuuden poistamista ja maanpuolustusen toteuttamista vapaaehtoisuuteen perustumalla. Ihmisiä innoitetaan suorittamaan palvelus ensinnäkin lyhentämällä palvelus 2-3kk mittaiseksi tehokoulutukseski, josta poistetaan turha kuntokoulutus ja ylimääräiset marssi- ja järjestäytymisharjoitukset ym. Ei ole välttämättä aina tarpeellista viettää myöskään iltoja kasarmilla. Teoriaosuudet voidaan pitää siviilitiloissakin, jotta ei tarvitse turhaa kasarmille matkustaa. Toiseksi tulisi ottaa käyttöön maanpuolustusvero, josta olisivat asepalveluksen suorittaneet vapautettuja. Vaihtoehtoisesti jotkut muut verohelpotukset otettava käyttöön asepalveluksen suorittaneille.

Eli en kannata palkka-armeijaa ainakaan ainoana mallina, vaan rungon muodostaa nimenomaan vapaaehtoisuuteen perustuva, mutta ei ammattimainen armeija.

Tein kaksi vaalikonetta ja selasin yhteensä noin 30 ehdokasta eikä yksikään vastannut omaa kantaani. Ehdokkaan tulisi olla mieluusti suurehkosta puolueesta, jotta hänen mielipiteellään saattaisi olla jotain merkitystäkin.
13101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Vasemmistoliitto ja vihreät selkeimmin ajavat vapaaehtoisuuteen siirtymistä. Demaritkin vähän ovat sitä mieltä, mutta eivät kuitenkaan ole, toisin sanoen eivät uskalla julkisesti suoraan kannattaa yleisen asevelvollisuuden uudelleenarviointia. Puolueen kanta on se, joka ratkaisee. Eduskunnassa nämä nykyiset ehdokkaat nimittäin äänestävät puolueensa ja ryhmänsä johdon sanelemalla tavalla.

Äänestä
  • Tiedän kyllä, että vasemmisto ja vihreät ovat eniten tällä kannalla. En vain välttämättä muuten heidän politiikastaan oikein pidä. Vaikka tuollaisena pienenä ääriliikkeenä kyllä ihan hyvä, koska onhan heillä paljon hyviäkin ideoita. Vihreitä olenkin ajatellut äänestää juurikin tämän asevelvollisuus asian takia. Vasemmistoliitto on minulle hieman tuntemattomampi.

    Vaalikoneet antoivat minulle lähinnä keskustan, kokoomuksen ja piraattipuolueen ehdokkaita.

    Äänestä

  • Mies22vkl kirjoitti:

    Tiedän kyllä, että vasemmisto ja vihreät ovat eniten tällä kannalla. En vain välttämättä muuten heidän politiikastaan oikein pidä. Vaikka tuollaisena pienenä ääriliikkeenä kyllä ihan hyvä, koska onhan heillä paljon hyviäkin ideoita. Vihreitä olenkin ajatellut äänestää juurikin tämän asevelvollisuus asian takia. Vasemmistoliitto on minulle hieman tuntemattomampi.

    Vaalikoneet antoivat minulle lähinnä keskustan, kokoomuksen ja piraattipuolueen ehdokkaita.

    No äänestä sitten niitä, joita vaalikoneet tarjoavat. Sen voin kertoa ja varmasti hyvin itsekin tiedät, että yksikään kepun tai kokoomuksen kansanedustaja ei milloinkaan tule äänestämään yleistä asevelvollisuutta vastaan. Piraattipuolueella taas ei ole mitään mahdollisuuksia päästä eduskuntaan. Vasemmisto ei ole mikään ääriliike, mutta jos heidän äänestämisensä ei houkuttele, kehottaisin äänestämään vihreitä. Siellä kaikki ehdokkaat lienevät yhtä mieltä militarismin vastaisesta peruslinjasta. Eniten siviilipalvelusmiestaustaisia poliitikkoja on vasemmistoliitossa, vihreissä ja demareissa, muissakin puolueissa toki joitakin. Tämä asia ei tosin tule etenemään aivan lähitulevaisuudessa, koska perussuomalaisten miehittämässä hallituksessa ei puolustusvoimilta leikata. Armeija olisi valmis uudistuksiin, mutta omien varuskuntiensa kohtaloa murehtivat kansanedustajat eivät ole.

    Äänestä

  • Puolueen kanta kirjoitti:

    asevelvollisuudella ei ole mitään tekemistä minkään militarismin tai maanpuolustuksen kanssa. Sivarit ovat ihan samalla tavalla asevelvollisuuden kannattajia kuin intin käyvätkin.

    Asevelvollisuus tulee kohta kaatumaan omaan järjettömyyteensä ja ennenkaikkea siihen, että armeija tarvitsee sen rahan mikä menee nyt kuin kankkulan kaivoon tämän asevelvollisuuden takia. Ei tarvita mitään totaaleja/sivareita/turhaa miljoonan ukon reserviä, vaan kunnon aseet ja tarpeellinen määrä hyvinkoulutettuja tappajia niitä käyttämään tarpeen tullen. Tämä onnistuu parhaiten vapaaehtoisella asepalvelulla. Vapaaehtoisia on ihan tarpeeksi samankokoiseen armeijaan kuin meillä nytkin oikeasti on.

    [minkä vitun takia kirjoituksiani on taas sensuroitu täältä palstalta!]

    Äänestä

  • :|: kirjoitti:

    Ei kai intin/ sivarin käyminen kerro mitään asevelvollisuuden kannattamisesta. Jos tarkoitat toiminallaan asevelvollisuuden poistumista edesauttamista, sivarit enemmän toiminnallaan edesauttavat asevelvollisuuden poistamista, koska ei siviilipalvelusmiehen työt ole syy miksi tätä pakotusjärjestelmää pidetään yllä. Jos riittävän moni valitsee sivarin, asevelvollisuus poistuu.

    Tietenkin parempi kannanotto olisi totaalikieltäytyminen, mutta enpä tiedä onko se kuitenkaan yksilön kannalta järkevää, vaikka sinäänsä suoraselkäistä toimintaa.

    sivari on olennainen osa asevelvollisuusjärjestelmää. Jos kaikki asepalvelusta kieltäytyvät kieltäytyisivät totaalisti, niin tilanne olisi kestämätön tuhansine mielipidevankeineen ja asevelvollisuus olisi pakko lakkauttaa.

    Aika kummallista, että ollaan olevinaan asevelvollisuutta vastaan, mutta silti vaan mennään suorittamaan sitä sivaria tai inttiä ja pidetään järjetöntä systeemiä yllä.

    Yksilön kannalta totaaliksi heittäytyminen ei ole kovinkaan kannattavaa tässä maassa. Siviilipalvelus voi parhaimmillaan olla sekä suorittajaansa että yhteiskuntaa suurestikin hyödyttävä ja rikastava kokemus. Sitä paitsi yleisen asevelvollisuuden romuttaminen kokonaan johtaisi ammattiarmeijaan, joka ei välttämättä myöskään ole toivottavaa. Nykyjärjestelmä on melko hyvä, jos vain ihmisten asenteetkin kehittyisivät. Äänestän demareita, koska he ovat kaikkein eniten tehneet aseistakieltäytyjien hyväksi jo kauan ennen kuin vihreitä oli olemassakaan. Vihreiden ilmasto- ja ympäristöfasismi ei ansaitse kannatusta.

    Äänestä

  • Sivaridemari kirjoitti:

    miten vitussa se voisi johtaa ammattiarmeijaan? Kapiaisten määräähän pitäisi pienentää, kun ei olisi enää turhaa porukkaa 'koulutettavana'. Mistä vitusta sinä palkkaat 100000 miestä johonkin ammattiarmeijaan, joka ei tee mitään.

    Meillä on reserviläisarmeija ja se voidaan kouluttaa vapaaehtoisista.

    Lisäksi mitään ns yleistä asevelvollisuutta ei ole olemassakaan muualla kuin huru-ukkojen juhlapuheissa.

    Mikään kansanedustaja tai puolue ei yksistään poista asevelvollisuutta.

    Sulla on aika vakava asennevamma ja kaiken lisäksi et tajua asioista hevonvitunpersettä.

    Äänestä

  • :|: kirjoitti:

    sivari on olennainen osa asevelvollisuusjärjestelmää. Jos kaikki asepalvelusta kieltäytyvät kieltäytyisivät totaalisti, niin tilanne olisi kestämätön tuhansine mielipidevankeineen ja asevelvollisuus olisi pakko lakkauttaa.

    Aika kummallista, että ollaan olevinaan asevelvollisuutta vastaan, mutta silti vaan mennään suorittamaan sitä sivaria tai inttiä ja pidetään järjetöntä systeemiä yllä.

    Tottakai asevelvollisuus poistuis jos kaikki tekisivät näin, sama tilanne saavutettaisiin jos koko saapumiserä jättäisi menemättä armeijaan. Tuollaista ryhmää on vaan aika mahdoton saada toimimaan mainitsemallasi tavalla, joten yksilösuorituksesti tuo vankilakeikka jäisi.

    Totta kyllä puhut, että totaalikieltäytyminen olisi parempi vaihtoehto, mutta totaalikieltäytyminen on aika pitkällinen prosessi ja yksittäisenä tekona aika merkityksetön.

    Äänestä

Juuri tuo asevelvollisuuskysymys varmisti ääneni Vihreille SDP:n asemasta. Vasemmistoliittoa pidän hiukan liian äärimmäisenä jopa käsitteitä kuten ''luokkaviha'' ajavana ryhmänä.

Äänestä
  • Itse en pidä vihreiden kannasta monessa muussa asiassa, mutta tässä olen kyllä heidän kanssaan samaa mieltä. Ikävää kyllä kun pitää yhden asian takia äänestää puoluetta, josta ei muuten vastaa kovin hyvin omia mielipiteitä.

    Äänestä

Siviilipalveluksen pituus on nyt oikea

Helsingin Sanomat 21.9.2006

Puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala esitti 178. Maanpuolustuskurssin avajaisissa siviilipalvelusajan lyhentämistä 12 kuukauteen nykyisestä 395 vuorokaudesta. Perusteena tähän tietenkin on se, että lyhin asevelvollisuus on kuusi kuukautta. Tämänkaltaisia puheenvuoroja ei olekaan ennen armeijan piiristä kuulunutkaan, vaikka se saattaakin kovasti ylipäällikköä miellyttää.

Totaalikieltäytyjät tuomitaan siviilipalvelusrikoksesta vankeuteen. Suurin osa kieltäytymi-sistä käsitellään Loviisan käräjäoikeudessa, koska niitä tapahtuu eniten Lapinjärven sivarikeskuksessa, kun asiakkaiden motivaatio noudattaa säännöllistä vuorokausirytmiä lopah-taa.

Jos siviilipalvelusvelvollinen kieltäytyy kaikesta palveluksesta jo ennen kuin koulutus on ehtinyt alkaa, kestää vankeus 197 vuorokautta. Siksi vastaisuudessakin lyhin asepalvelus tulee pitää lyhyempänä, kuin lyhin kieltäytymisvaihtoehto. Vankilat ovat jo muutenkin täynnä, eivätkä totaalikieltäytyjät muutenkaan vankilan sisäisessä hierarkiassa sijoitu kovin korkealle. Asepalvelukseen liittyy tietty määrä puuhastelua, josta koostuu ns.
kokonaisrasittavuus, jota ei millään tavalla voi liittää siviilipalvelukseen tai totaalikieltäytymiseen. Toisinaan sivarit saavat jopa maksimipituisia kuntoisuuslomia, mitä en periaatteessa pysty ymmärtämään ollenkaan. Mielestäni siviilipalveluksessa ei voi osoittaa kuntoisuutta, mutta toki sen ulkopuolella voi ansioitua vaikkapa hengenpelastajana.

Kari Kuusisto
res.ltn
Espoo

Äänestä
  • ei ole puhe siviilipalveluksen pituudesta, vaan asevelvollisuuden lakkauttamisen myötä sivaria ja totaalia ei enää ole. Mielestäni valtion pitäisi takautuvasti korvata myös sivareille ja totaaleille aiheutettu taloudellinen vahinko aiheettoman rangaistuksen ajalta, kuten myös henkiset kärsimykset. Myös niitten intin käyneiden pitäisi saada täydet korvaukset vitutuksesta ja hukkaan heitetystä elämästä, joita ei ole koskaan sijoitettu ns sodanajan kokoonpanoihin ja käyneet kertaamassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mies22vkl kirjoitti:

Vaalit ovat kovaa vauhtia tulossa ja pitäisi alkaa miettimään ketä äänestää. Maanpuolustuskysymys on mielestäni yksi tärkeimpiä kysymyksiä, joten etsin ehdokasta, jonka mielipiteet kohtaavat omieni kanssa mahdollisimman hyvin juuri tässä asiassa.

Kannatan asevelvollisuuden poistamista ja maanpuolustusen toteuttamista vapaaehtoisuuteen perustumalla. Ihmisiä innoitetaan suorittamaan palvelus ensinnäkin lyhentämällä palvelus 2-3kk mittaiseksi tehokoulutukseski, josta poistetaan turha kuntokoulutus ja ylimääräiset marssi- ja järjestäytymisharjoitukset ym. Ei ole välttämättä aina tarpeellista viettää myöskään iltoja kasarmilla. Teoriaosuudet voidaan pitää siviilitiloissakin, jotta ei tarvitse turhaa kasarmille matkustaa. Toiseksi tulisi ottaa käyttöön maanpuolustusvero, josta olisivat asepalveluksen suorittaneet vapautettuja. Vaihtoehtoisesti jotkut muut verohelpotukset otettava käyttöön asepalveluksen suorittaneille.

Eli en kannata palkka-armeijaa ainakaan ainoana mallina, vaan rungon muodostaa nimenomaan vapaaehtoisuuteen perustuva, mutta ei ammattimainen armeija.

Tein kaksi vaalikonetta ja selasin yhteensä noin 30 ehdokasta eikä yksikään vastannut omaa kantaani. Ehdokkaan tulisi olla mieluusti suurehkosta puolueesta, jotta hänen mielipiteellään saattaisi olla jotain merkitystäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu