mitä tehdä?!

tapailin miestä kolme kuukautta. kaikki meni hyvin, meillä oli yhteisiä ajatuksia, kiinnostuksen kohteita, tekemistä, olimme heti samalla aaltopituudella. hellimme ja halailimme paljon ja enimmäkseen miehen aloitteesta vaihdoimme ajatuksia tulevaisuudestakin. mies sanoi usein välittävänsä ja vielä useimmin näytti sen sekä esitteli minut vanhemmilleen joiden kanssa tulin myös heti hyvin juttuun.
no, nyt tilanne on aivan toisin. mies ei pysty enää tapailemaan saatika seurustelemaan.
hänen viimeisin suhde päättyi 9kk sitten. suhteessa nainen petti ja jätti. mies ei kaipaa exäänsä mutta rivien välistä olen lukenut ettei ole käsitellyt eroaan (en ole varma).
hän sanoi että olen sille rakas mutta hän ei pysty mihinkään vakavaan mutta että haluaa silti nähdä minua.
tuosta on nyt reilu viikko, ja nyt miehestä ei ole kuulunut paljoakaan. viestillä hän sanoi että haluaisi nähdä mutta siinä kaikki. ei ole vastaillut kun olen kysynyt nähdäänkö.
tuo 3kk olimme tosi tiiviisti yhdessä, etenimme liiankin nopeaa. olen sanonut miehelle, että jos vielä jatkaisimme tapailua, edettäisiin rauhallisemmin.
no, tänään laitoin hänelle viestin, että haluaisin nädä häntä vielä mutta että en voi pakottaa häntä haluamaan samaa ja loppuun vielä että ottaa ite yhteyttä jos siltä tuntuu. nyt kai odottelen kuuluuko mitään.
jos ei kuulu, annanko sitten miehen olla? tiedän silti hänenkin välittävän minusta (tai ainakin välitti..)
3175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tuntuuko kuin olisit ripustanut vapaaehtoisesti silmukan kaulaasi ja nyt roikut odottamassa kaatuuko jakkara alta, vai tuleeko joku potkaisemaan sen nurin?

Tule alas,varovasti, kaikesta huolimatta he taisivat vielä löytää toisensa.

Äänestä

ullava tuossa puhuu bimboa, oli sitten mies tai nainen.

Miehet ovat erilaisia kuin naiset. Ihmisillä on erilaisia persoonallisuuksia. Ei ole tavatonta, että miesten on vaikea puhua tunteistaan, koska heidän pitää välillä vetäytyä niitä miettimään. Ikäänkuin vetäytyä luolaansa. Naisetkin tekevät tätä.

Lisäksi molemmat sukupuolet testaavat toisiaan. Tyypillinen tapa testata on katsoa, kestääkö toinen hetken erossa oloa.

Monet ottavat sen aina henkilökohtaisesti ja pelkäävät menettävänsä toisen, kärkkyvät niin sanotusti luolan suulla ja hyppivät seinille kun toinen ei pidä yhteyttä.

Ota rauhallisesti, keskity omiin asioihisi. Jos olette edennyt liiankin nopeaan, on ihan hyvä että mies miettii asioita. Ota sinäkin vähän etäisyyttä. Joogaa vaikka.

Äänestä

Anna olla. Laastarisuhteena olemisessa on hyvätkin puolensa - mutta laastarin tehtävä sopii vain sellaiselle joka ei itse vakisuhdetta kaipaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuhmu99 kirjoitti:

tapailin miestä kolme kuukautta. kaikki meni hyvin, meillä oli yhteisiä ajatuksia, kiinnostuksen kohteita, tekemistä, olimme heti samalla aaltopituudella. hellimme ja halailimme paljon ja enimmäkseen miehen aloitteesta vaihdoimme ajatuksia tulevaisuudestakin. mies sanoi usein välittävänsä ja vielä useimmin näytti sen sekä esitteli minut vanhemmilleen joiden kanssa tulin myös heti hyvin juttuun.
no, nyt tilanne on aivan toisin. mies ei pysty enää tapailemaan saatika seurustelemaan.
hänen viimeisin suhde päättyi 9kk sitten. suhteessa nainen petti ja jätti. mies ei kaipaa exäänsä mutta rivien välistä olen lukenut ettei ole käsitellyt eroaan (en ole varma).
hän sanoi että olen sille rakas mutta hän ei pysty mihinkään vakavaan mutta että haluaa silti nähdä minua.
tuosta on nyt reilu viikko, ja nyt miehestä ei ole kuulunut paljoakaan. viestillä hän sanoi että haluaisi nähdä mutta siinä kaikki. ei ole vastaillut kun olen kysynyt nähdäänkö.
tuo 3kk olimme tosi tiiviisti yhdessä, etenimme liiankin nopeaa. olen sanonut miehelle, että jos vielä jatkaisimme tapailua, edettäisiin rauhallisemmin.
no, tänään laitoin hänelle viestin, että haluaisin nädä häntä vielä mutta että en voi pakottaa häntä haluamaan samaa ja loppuun vielä että ottaa ite yhteyttä jos siltä tuntuu. nyt kai odottelen kuuluuko mitään.
jos ei kuulu, annanko sitten miehen olla? tiedän silti hänenkin välittävän minusta (tai ainakin välitti..)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu