STUKin (ei luotettava tietolähde) tietojen mukaan reaktorisydän oli paljaana noin kolmen tunnin ajan. Vedensyöttö saatiin palautettua, mutta myöhemmin polttoainesauvat paljastuivat uudestaan.
Japanilaisten viranomaisten mukaan näyttää todennäköiseltä, että polttoainesauvat sulavat kaikissa kolmessa ongelmareaktorissa. Kansliapäällikkö Yukio Edanon mukaan asiaa ei voida suoraan tarkistaa, mutta sulaminen on erittäin todennäköistä. Kansainvälinen atomienergiajärjestö puolestaan sanoo, että tällä hetkellä reaktoreissa ei ole merkkejä sulamisesta.
STUKin tietojen mukaan kakkosreaktorin hallin seiniä puretaan vedyn kertymisen ja vetyräjähdyksen estämiseksi.
Fukushiman ykkösvoimalan kakkosreaktorin jäähdytysjärjestelmä lakkasi toimimasta kokonaan aamulla toimimasta. Vedenpinta laski niin paljon, että polttoainesauvat paljastuivat.
Reaktorin ytimessä sijaitsevia radioaktiivisia polttoainesauvoja pitää jäähdyttää jatkuvasti vedellä. Jos vesi ei kierrä, sauvat ylikuumentuvat ja voivat sulaa.
Sulamisen mahdollisuus kolmessa reaktorissa
Reaktori sijaitsee Fukushiman ykkösvoimalassa, jonka reaktorirakennuksista kahdessa on jo tapahtunut räjähdys. Räjähdykset ovat tapahtuneet ykkös- ja kolmosreaktorien rakennuksissa.
Viranomaisten mukaan on mahdollista, että myös ykkös- ja kolmosreaktorien ytimissä on tapahtunut sulamista. Kaikkiin kolmeen reaktoriin johdetaan merivettä niiden jäähdyttämiseksi.
STUKin illalla antamien tietojen mukaan ykkös- ja kolmosereaktorien sydämet olisi saatu peittoon ja reaktoreiden tilanne olisi vakaa.
Ongelmia koko viikonlopun ajan
Fukushiman ydinvoimalat ovat olleet ongelmissa koko viime viikonlopun. Perjantaina sattunut maanjäristys on vaurioittanut ydinvoimaloita, ja useissa niiden ydinreaktoreista on todettu jäähdytysongelmia.
Fukushiman kakkosvoimalan reaktoreita on kuitenkin saatu viilennettyä turvallisesti, kertovat Japanin viranomaiset. Säteilyturvakeskuksen saamien tietojen mukaan kakkosvoimalan kaikki yksiköt saavat sähköä verkosta. Jälkilämpöä ei kuitenkaan pystytä poistamaan normaaliin tapaan, vaan höyryä joudutaan puhaltamaan suodatinten kautta ulos. Ilmaan voi vapautua pieniä määriä radioaktiivisuutta.
Myös kokonaan toisessa ydinvoimalassa, Tokaissa, jäähdytys ovat voimalayhtiön mukaan sujunut lupaavasti. Japan Atomic Power arvioi, että voimala saadaan turvallisesti jäähdytettyä tiistaiaamuun mennessä.
AFP, AP, Reuters, YLE Uutiset
http://www.yle.fi/uutiset/teemat/japanin_tsunami/2011/03/stuk_fukushimassa_polttoaine_todennakoisesti_vaurioitunut_2432362.html

Vastaukset 5
Vanhimmat
KERRANKIN JAPANILAISISTA AUTOISTA TULEE
LOISTAVIA
H
E
EHHE
HEHE
HEH
E
HE
HEH
EH
E!
Heh, japanin viranomaisten mukaan on todennäköistä että kaikissa vioittuneissa yksiköissä sulaminen on väistämätöntä, mutta kansainvälisen atomienergiajärjestön mukaan ei ole mitään hätää.
Ja jos STUKIlta kysytään, niin tilanteessa ei TODELLAKAAN ole mitään vaarallista, päin vastoin kehoittavat jokaista suomalaista matkustamaan japaniin nyt heti hieromaan itseään vaurioituneisiin ydinvoimaloihin.
Suoraa valehtelua, mutta mikäs siinä kun se menee kuitenkin läpi näihin aivottomiin lampaisiin..
Stukin johdossa ovat edelleen samat bretzhnevit kuin vuonna 1986, jolloin ne pimittivät kansalta Tshernobylin onnettomuutta monta vuorokautta, vielä sittenkin kun ruotsalaiset alkoivat ihmetellä, että mitenkä Suomesta voi tulla säteilyä sinne.
Sadattuhannet suomalaiset altistuivat näiden rottien vuoksi turhaan säteilylle ja moni on jo kuollutkin syöpään sen vuoksi.