Viime vuoden keväänä jouduin työttömäksi. Olin ollut jo 20 vuotta samassa työpaikassa mutta tyhmyyttäni menin pyytämään palkankorotusta. Pomo sanoi, että tuollaista vinkumista hän ei jaksa kuunnella ja heitti minut ikkunasta pihalle ja huusi perään, että "Painu vittuun vitun pummi! Takaisin ei ole tulemista!". Kyllä kadutti, olihan palkkani kuitenkin peräti 7 euroa tunnilta eikä ihan joka päivä tarvinnut jäädä ylitöihin tai juosta hiki päässä paikasta toiseen. Viikonloppuvapaitakin oli sentään muutaman viikon välein.
Ahdinkoni ei loppunut tähän. Sukulaiset alkoivat karttamaan minua mutta ymmärrän sen täysin. Eihän kukaan halua olla tekemisissä loispummityöttömän kanssa. Minun suvussani kukaan ei ole koskaan ollut päivääkään työtön ennen minua. Onneksi minut kuitenkin vielä kutsuttiin mukaan sukujuhliin. Jouduin tosin aina nurkkaan istumaan jotta voisin, erään korkeassa virassa olevan sukulaiseni sanoin, "keskittyä rauhassa syrjäytymiseeni". Lisäksi minulle tuotiin jatkuvasti kaljaa, viinaa ja Lasolia sillä työttömäthän ovat tunnetusti aina juoppoja.
Noin kuukausi sitten kaikki muuttui. Sain tietooni, että pääsen mukaan kuntouttavaan työtoimintaan. Tämän jälkeen sukulaisetkin ovat pitäneet minuun yhteyttä ja enää minun ei tarvitse olla yksin nurkassa häpeämässä. Juopottelukin loppui kuin seinään. Elämä hymyilee jälleen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Muista tarjota leivoskahvit mukaville ja avuliaille virkailijoille..