Punk - länsimainen saavutus

Ylistäkää punkkia, se on parasta ja aidointa idealismia johon länsikulttuurimme on kyennyt.
Koko länsimaisen arvomaailmamme idean, jota kutsutaan ylimalkaisesti humanismiksi, inhimillisyydeksi, tai muuksi ajatukseksi ja harhakäsitykseksi siitä, että epäitsekkyys olisi ihmiselle ominainen luonteenpiirre, loivat oliivilehtojen seesteisyydessä työhön liian jalot tai/ja rikkaat löysäpäät, samaan aikaan kun realimaailma eli keskellä kurjuutta, osalle sen nimi oli orjuus.
Niin kuin silloin, myös nyt jos tarve vaatii, ne paperille kirjoitetut kauniit ajatukset ihmisyydestä kelpaavat, muun paperin ohella perseen pyyhkimiseen, kun ihminen pakotetaan taistelemaan oman persenahkansa puolesta maailmassa johon epäitsekkyys on liian abstrakti käsite toimiakseen muuten kuin sivistyksemme kulissina aina kuin hyvinvointimme on taattu. Kaikki idealismi pohjautuu samaan satuun jonka pääosassa on ihminen joka on pohjimmiltaan hyvätahtoinen, eli epäitsekäs - mutta historia todistaa, että vain lauman, eli oman jälkeläistensä ja muun saman geeniperimän jatkuvuuden takeen eteen toimitaan näennäisesti epäitsekkäästi - sitä kutsutaan sodaksi, muidenkin kädellisten laumaeläinten harjoittamaksi taisteluksi reviiristä. Historiankirjoista löytyy myös kaikki jalot aatteet, mutta ei pahemmin niiden onnistuneita sovellutuksia realitodellisuuteen - ellei sellaiseksi lasketa näitä viimeisiä muutamaa vuosikymmentä jolloin rikas länsi on elänyt suht' rauhassa (mitä nyt kolmas maailmansota oli lähellä jo parikymmentä vuotta atomipommin keksimisen jälkeen, ja muualle on väkivaltaa kylvetty kiitetävästi) tasa-arvoisessa maailmassa jossa jokaisella on YK:n suomat ihmisoikeudet ja, mutta myös vähän epätasa-arvoisemmat elämät ja vähän vähäisemmät ihmisoikeudet - jos ei ole syntynyt länsimaahan.

Punk ei syntynyt minkään, ylivertaisena muihin nähden itseään pitävän älykön itsetehostuksesta, vaan yhteisenä haluna luoda musiikkia ja ilmaista itseään musiikin keinoin tasa-arvoisena toimijana, oikeiden ja arvostettujen musiikin tekijöiden rinnalla, vaikkei taidot riittäneet samaan, oli idea oman "räpellyksen" ja rock-tähden virtuoosimaisuuden tasa-arvosta todellista idealismia.
Musiikki on idealismi joka kestää realitodellisuuden paremmin kuin Aristoteleet, Jeesukset tai Gandhit oppeineen.
Ei ollut edes kolmea sointua käytössä kun luolamies hakkasi tahtia kivellä ja sai laumansa kokemaan yhteisen jaetun kokemuksen illan hämärtyessä nuotion valaistessa luolan suuaukon ja sieltä pilkottavat hymyilevät suut - ja tämän saman kokemuksen jakoi jokainen ihmislauma omilla reviireillään, kuin olisimme yhteinen ihmiskunta, emmekä vain laumoihin jaetun maailman itsekkäitä kusipäitä. Jopa tuo alkeellinen musiikki ylitti reviirirajat joiden puolesta oltiin valmiit tappamaan ja muodosti siteen musiikin kuulijoiden kesken laumasta riippumatta.
Musiikki on kuin yhteinen ateria, johon jokaisella on yhtä suuri oikeus.

Ja punk on kiveen hakkaamisen ohella sen suurin saavutus, ei mikään "taivaallinen" Bach tai Mozart.

Anteeksi pitkä teksti - olen nauttinut, ja ajatellut maailmanrauhaa.:)