Erosimme hiljattain useita vuosia jatkuneen soutamisen ja huopaamisen jälkeen. Suhteen alkupuoli meni minun myötäillessä, olin miehen tukena kaikessa mitä hän teki, ja mahdollistin hänelle kaikki mitä hän halusi tehdä. Minun menoni olivat aina vähäarvoisempia. Voi kun olisin tuolloin tajunnut että ei suhde toimi noin. No lapsia tuli kaksi ja edelleen miehen menot, harrastukset ym. olivat tärkeämpiä kuin perhe ja koti. Riitelimme monesti asiasta ja uhkailin miestä että ellei homma muutu, minä lähden. Yritin saada miestä avioliittoneuvontaan, tuloksetta. Mentyäni takaisin töihin olin näin jälkikäteen ajateltuani asiaa, lievästi masentunut ja itsetuntohan oli ollut aina heikko. Kotoa en saanut tukea, tein kaiken itse. Hoidin lapset kodin työn kaikki. Yllätys yllätys, löysin kuuntelijan jonka kanssa sitten petin miestäni.
2kk sitä kesti, olin täysin välinpitämätön miestäni kohtaan. Ilmoitin haluavani erota. Mies romahti täysin, ja minä en tiennyt mitä tehdä. Päätin kuitenkin vielä yrittää, vaikka alkuun en ollut ollenkaan varma mitä haluan. Siitä lähti meidän kriisi.
Mies muuttui täysin, jätti harrastukset kaverit kaiken muun, oli vain kotona ja teki kaikkensa etten jättäisi. Mies oli juonut aika reippaasti jo pari vuotta, välillä minua hävetti ostaa kaupasta kaljaa, mutta toin kun mies pyysi. Kriisin alettua ollessaan juovuksissa, sätti minua, haukkui huoraksi ym. Pyysi aina sitten anteeksi jälkeenpäin. Myöhemmin tuli ilmi asioita suhteestani, en kyennyt kertomaan kaikkea silloin heti. Ja ajattelin ettei kaikkea tarvi edes kertoa. Nämä uudet asiat saivat mieheni raivon partaalle, hajotti tavaroita lasten nähden ym. Huusi ja haukkui, otin kaiken tuon vastaan koska ajattelin että ansaitsen sen.
Pian kävikin ilmi että miehelläni oli myös suhde. Muutin pois, ei mennyt kuin muutama viikko, mies kysyi että olisiko meillä vielä mahdollisuutta. Minä vastasin että yritetään vaan vielä. Mies muutti pieneen kaksiooni, jossa asuimme hetken. Ja siinä sitten tuntui että me ollaan tarkoitetut toisillemme koska vieläkin olemme yhdessä. Mies joi ja sätti minua edelleen kännissä. Juominen johtui kuulemma siitä että siinä pienessä asunnossa ei ollut tekemistä. Minä uskoin. Ostimme ok-talon. Tänä aikana juominen lisääntyi, aina piti olla remppakaljaa. Ja haukut jatkuivat. Luonnollisesti haluni alkoivat vähentymään. Sättiminen siirtyi siihen, muille jaat mutta mulle et. Lopulta juominen johtui pelkästään siitä että en antanut tarpeeksi. 1-2x seksiä viikossa oli liian vähän. Pariin otteeseen olin päättänyt viimein erota, luovuttaa. En jaksanut juomista. Mies sai mut aina vakuuttuneeksi että kyllä meidän ongelmat ratkotaan vielä, ja suostuin jatkamaan. Pari kertaa lähdin lasten kanssa siskoni luo yöksi pakoon kun pelkäsin miehen tekevän meille (minulle) jotain. Oli juopuneena niin uhkaava ja pelottava että en uskaltanut jäädä kotiin.
Lopulta sain tarpeekseni, kun jouduin soittamaan poliisitkin kotiin. Ei lyönyt, enkä halua tarkemmin selittää.
Muutin pois pari kk sitten, olo helpottui sinä päivänä kun pääsin omaan asuntoon, nyt oon tajunnut kuinka ahdistava suhde meillä oli. Ja kuinka paljon olen menettänyt, vaikka toisaalta, olen myös oppinut paljon.
Mies syyttää mua elämänsä pilaamisesta, sai mut tuntemaan että olen todella huono ihminen kun olen pettänyt. Ja julma ja paha. Hän otti heti uuden, viikko lähtöni jälkeen. Nyt yritän saada itseni uskomaan että en ole se paha ihminen, vaan ainoastaan virheitä tehnyt ihminen. Välillä on päiviä että menee tosi hyvin, ja olo on helpottunut. Välillä ahdistaa niin helkkaristi. Takaisin en halua... Josko se päivä paistaisi joskus minullekin.
2kk sitä kesti, olin täysin välinpitämätön miestäni kohtaan. Ilmoitin haluavani erota. Mies romahti täysin, ja minä en tiennyt mitä tehdä. Päätin kuitenkin vielä yrittää, vaikka alkuun en ollut ollenkaan varma mitä haluan. Siitä lähti meidän kriisi.
Mies muuttui täysin, jätti harrastukset kaverit kaiken muun, oli vain kotona ja teki kaikkensa etten jättäisi. Mies oli juonut aika reippaasti jo pari vuotta, välillä minua hävetti ostaa kaupasta kaljaa, mutta toin kun mies pyysi. Kriisin alettua ollessaan juovuksissa, sätti minua, haukkui huoraksi ym. Pyysi aina sitten anteeksi jälkeenpäin. Myöhemmin tuli ilmi asioita suhteestani, en kyennyt kertomaan kaikkea silloin heti. Ja ajattelin ettei kaikkea tarvi edes kertoa. Nämä uudet asiat saivat mieheni raivon partaalle, hajotti tavaroita lasten nähden ym. Huusi ja haukkui, otin kaiken tuon vastaan koska ajattelin että ansaitsen sen.
Pian kävikin ilmi että miehelläni oli myös suhde. Muutin pois, ei mennyt kuin muutama viikko, mies kysyi että olisiko meillä vielä mahdollisuutta. Minä vastasin että yritetään vaan vielä. Mies muutti pieneen kaksiooni, jossa asuimme hetken. Ja siinä sitten tuntui että me ollaan tarkoitetut toisillemme koska vieläkin olemme yhdessä. Mies joi ja sätti minua edelleen kännissä. Juominen johtui kuulemma siitä että siinä pienessä asunnossa ei ollut tekemistä. Minä uskoin. Ostimme ok-talon. Tänä aikana juominen lisääntyi, aina piti olla remppakaljaa. Ja haukut jatkuivat. Luonnollisesti haluni alkoivat vähentymään. Sättiminen siirtyi siihen, muille jaat mutta mulle et. Lopulta juominen johtui pelkästään siitä että en antanut tarpeeksi. 1-2x seksiä viikossa oli liian vähän. Pariin otteeseen olin päättänyt viimein erota, luovuttaa. En jaksanut juomista. Mies sai mut aina vakuuttuneeksi että kyllä meidän ongelmat ratkotaan vielä, ja suostuin jatkamaan. Pari kertaa lähdin lasten kanssa siskoni luo yöksi pakoon kun pelkäsin miehen tekevän meille (minulle) jotain. Oli juopuneena niin uhkaava ja pelottava että en uskaltanut jäädä kotiin.
Lopulta sain tarpeekseni, kun jouduin soittamaan poliisitkin kotiin. Ei lyönyt, enkä halua tarkemmin selittää.
Muutin pois pari kk sitten, olo helpottui sinä päivänä kun pääsin omaan asuntoon, nyt oon tajunnut kuinka ahdistava suhde meillä oli. Ja kuinka paljon olen menettänyt, vaikka toisaalta, olen myös oppinut paljon.
Mies syyttää mua elämänsä pilaamisesta, sai mut tuntemaan että olen todella huono ihminen kun olen pettänyt. Ja julma ja paha. Hän otti heti uuden, viikko lähtöni jälkeen. Nyt yritän saada itseni uskomaan että en ole se paha ihminen, vaan ainoastaan virheitä tehnyt ihminen. Välillä on päiviä että menee tosi hyvin, ja olo on helpottunut. Välillä ahdistaa niin helkkaristi. Takaisin en halua... Josko se päivä paistaisi joskus minullekin.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Voimia! Ole ylpeä että sait kuitenkin lähdettyä.. Lapsillekin se on hyvä. Minusta et ole julma ja paha ihminen, olet normaali ihminen. Me kaikki tarvitsemme tukea. Etkä ole pilannut miehesi elämää.. Loppujen lopuksi saatoit tehdä hänelle palveluksen, jos hänkin voi suhteessanne niin huonosti.
Niin..
Jospa se sinua lohduttaa, että tuollaista se on monella muullakin..
Itselläni on mies, jolla myös alkoholiongelmaa, joka on vuosien myötä ollut enemmän ja vähemmän kurissa, ja jolla mies kiristää minua tökerösti.
Huomasin sen vasta liian myöhään, että mies on ovela juomisensa kanssa.
Jos mäkätän juomisesta, saa vain tekosyyn lähteä baariin ja käyttää tätä suuttumustani näin edukseen. "mitäs mäkätit, piti lähteä...!"
Nyt on tilanne se, että yrittää saada minutkin juomaan, joka on herätellyt itseäni ajattelemaan, tuleeko minustakin juoppo, jos en lähde jo viimeinkin tästä pois?
Ei vapaapäivää, ettei joku pullo ilmaantuisi ja tekee minullekkin lasillisen, että "yhdessä tässä rentoudutaan.."
Minulla on lasi vasta puolessa välissä, kun hoputtaa tyhjentämään sen, että tehdään uusi.
Kun sanon, etten välitä enempää, alkaa mökötys ja joskus sanon siten, että no, tee vaan uusi ja kippaan lasin tyhjäksi.
Mutta nyt olen alkanut huomaamaan kuvion ja olen sanonut, etten ota nyt ollenkaan.
Minä voisin olla kokonaan ilmankin ja tyydyn tällä erää pariin lasilliseen viiniä viikonloppuna, se riittää ja tästä on tullut käden väännön paikka!
Jos en juo hänen kanssaan, hän menee baariin. Siellä on kuulemma, naisia, jotka ymmärtää hyvän viinan ja keskustelun päälle..
Jos juon hänen kanssaan, tiedän, ettei se ole oikein itsellesi ja huono olo on seuraavan päivän ja henkinen morkkis.
Tiedän, että mies yrittää näin vierittää syyn juomisesta minun päälleni ja keventää omaa lastiaan juopon leiman välttääkseen.
Voi täten sanoa, että "juothan sä itsekkin.." joopajoo.
Miehelläni on myös paljon omia menoja ja harrastuksia ja minulla tyypillisesti ne kotihommat ja jo aikuistuvat lapset, jotka onneksi tuovat paljon iloa elämääni.
Meillä ei siis miehen kanssa kulu vapaa-aika ilman alkoholia,ja ilo ilman viinaa on kuulemma mieheni mukaan teeskentelyä..
Nyt olen ottanut itseä niskasta lopullisesti kiinni ja aloittanut kuntokuurin ja viinilasiinkaan en ole koskenut kahteen kuukauteen.
Aion lopettaa tissuttelut kokonaan ja jättää mieheni, kun lapset saavat syksyllä opiskelukämpän.
Talo on maksettu ja saan siitä myydessä puolet, joten tyhjän päälle en tipahda ja voin aloittaa uuden elämän.
Mietin, onko olemassakaan miestä, joka osaa olla ilman viinaa, siis en vaadi ihan absolutistia, mutta sellaista, joka osaa vapaapäivän viettää ilman sitä?
Joka harrastaisi kanssani liikunnallisia lajeja ja pohtisi päivän tapahtumia ja joka osaisi rakastella pää selvänä ja suunnittelisi kanssani tulevaisuutta, joka ei alkaisi aina pullon korkin poksahduksella?
No, ehkä kuitenkin aluksi elelen yksikseni ja tuen lapsia, ehkä miehen aika
tulee joskus myöhemmin, jos koskaan.
Juopon morsiammeksi en kuitenkaan enää sitten ala.
Tsemppiä sulle AP, niinkuin näet, rämeessä täällä kahlaa moni muukin.
Kirjoita paskat tunteesi jatkossakin ulos, se helpottaa!
kyllä näin
juomiseen löytyy aina hyvä syy ja itsessä ei ole koskaan mitään vikaa, kokemusta on ...
Itse lähdin samanlaisesta liitosta tyttöni kanssa puolitoista vuotta sitten , ex mieheni juominen karkasi käsistä ja yhtään lomaa eikä vapaata ollut ilman viinaa.
Kyllähän lähtö pelotti ja miten pärjää entäs lapsi, miten hänelle käy ??
Erosta tosin puolitoista vuotta , ja päivääkään en vaihtais pois on ihanaa heräillä lauantai ja sunnuntai aamuisin ihan rauhassa eikä siihen että mies avaa pullon olutta aamuviideltä!
Tai kun tulet kotiin iltatuurista ja känniläinen on "hoitanut" lasta sillä aikaa!
huh mitä paskaa, mutta onneksi kaikki se on ohi.
Itse muuti vuokra asuntoon lapsen kanssa ja siitä tehtiin koti, turvapaikka meille molemmille , onhan tuollaisessa liitosssa elämä varsin vaikeaa ja epävarmaa, raastavaa, henkisesti tosi raskasta , ainakin oli minulle.
Kuinka jännä huomata näin eron jälkeen kunka on henkisesti vahva ihminen ja kuinka nauttii ihan pienistä asioista, lenkkeilystä, uidaan tosi paljon ja muutenkin elämä on varsin mukavaa.
Minäkin päätin että ei miestä ainakaan heti, mutta kuinkas kävikään ,törmäsin entiseen koulukaveriin jonka kanssa on sitten tapailtu puoli vuotta, ilman mitään kiirettä.
On todellakin uskomaton tunne kun mieheen voi luottaa ja uskoa ,ei minun entisessä elämässä ollut tällaisesta mitään tietoa.
Tekee sen minkä lupaa eikä viinakaan ole ongelma, todella hienoa;)
Joten ero on ollut minulle varsinainen helpotus, ja tuon miehen löytyminen elämääni oikein hieno mauste siihen ;)
Tsemppiä teille kyllä elämä kantaa kun siihen vain uskaltaa heittäytyä;)
Meitähän näköjään riittää, hyvin samankaltaisia syyttelyitä ja selityksiä meilläkin oli. Kiva että on "kohtalotovereita", ei sillä että kenellekään tuota elämää toivoisin. Vaikka mut saatiin syyllistettyä kaikkeen ja painettua maanrakoon, jostain mulla nousi sisu että tämä ei ole oikein, mua ei kohdella näin.
Mulla on ottanut koville se että kuinka yksin sitä onkaan, toki tiesin että ei tule olemaan helppoa. Tänä aamuna ajellessani töihin, en pystynyt pidättämään kyyneleitä. On ollut jotenkin surkea olo pari päivää. Töissä vaan yritän käydä, välillä kyllä tuntuu että olisi parempi hakea sairaslomaa. Mutta sitten jos olisin vain kotona, niin eihän se mitään auttaisi, märehtisin vain asioita.
Uutta suhdetta en uskalla vielä ajatellakaan, tällä hetkellä kaipaisin vain lohduttavaa syliä. Ja sellaista ei ole, enkä usko että tuleekaan.
Lenkille oon menny tällä viikolla iltaisin, jotain on pakko tehdä.
Silti minä ihmettelen kuinka vuoristorataa tämä on, viime viikonkin olin hyvin tyytyväinen kaikkeen, ja nyt tämä.
Vihantunteet on alkanut nousta, kaikkea vanhaa pulpahtelee tuon tuosta mieleen, silloinkin se teki niin ja niin... Yritä tässä nyt pysyä järjissäsi.
Tuo on ihan normaalia!
Sitten kun saat vihantunteet kaikki purettua ulos, se helpottaa!
Itse nyt eronneena ostin kirpparilta soutulaitteen, oikeen sellaisen vanhan ja raskaan, joka ei heti kuukahda nurin ;)) ja olen aloittanut kuntoilun ihan tosissani!
Ennen se ei onnistunut, kun mies häiritsi viinapulloineen ja oloineen koko ajan masentamassa ympärillä, mutta nyt kun on omaa aikaa, katson telkkarista nauhoitetut sarjat ja soutelen ja jumppaan joka ilta sen pari tuntisen.
Ennen sitä käyn vielä lenkillä ulkona, että saa alkuhien pintaan.
Siinä sitä kuule soutaa rytistellessä tulee viha miestä kohtaan ulos!
Ja helpottaa! Syytän mielessäni miestä suhteemme tuhosta, sen taivaskin tietää, että minä yritin kaikkeni, mutta mies ei halunnut keskustella koskaan suhteemme tilasta, eikä olla selvinpäin vapaalla.
Ei, vaikka harrastin hänen kanssaan seksiäkin ja hyvin paljon, itse en loppuvuosina nauttinut enää siitäkään, mikään ei auttanut.
Mies pilasi yhteisen taipaleemme.
Mutta olo helpottaa ja kilot karisee. Näytän jälleen hyvältä!
Yöt nukun hyvin, kun olen illan kuntoillut.Tuli jo sellainenkin päivä, ettei mies ollut sekunttiakaan mielessäni ja kun jo opiskeluikäinen poikani kysyi jotain isästään, tuli minulta ihan spontaanisti, että "kuka?"
Niin se pikkuhiljaa unohtuu koko kamaluus..
Suosittelen tuota liikuntaa ja paljon jokaiselle eronneelle.
Se tekee hyvää sielulle, kropalle ja kohottaa itsetuntoa!
Sinun virheesi. Ihan inhottaa lukea, ette ole osannur pitää påuolisoasi tyytyväisenä. Esim tuo sksi: 1-2 X viikossa on aivan liian vähän ja minä aikuisaena naisena täydellisenä suomalaisena kypsänä rakastavana tuntevana ihmisenä kysyn sinulta, että oletko jokin ymfomaani, kun tuo lapanen eli meihesi ei aikaisemmin tajnnut lähteä luotasi?
Lopeta se viinan kanssa lääträäminen, älä ota enää...........
heh heh! ;D
Nyt en kait ymmärrä ihan kaikkea... Eli olit kotona, ja mies ei suostunut tekemään työpäiviensä jälkeen vielä loppupäivän kotitöitä? Eikö miehellä saisi olla omaa aikaa jota kuitenkin pienten lasten kanssa päiväunienkin aikana jää? Mies kait kuitenkin töissä?
Miksi "kuuntelijan" kanssa täytyy paneskella?
Eikö kavereiden ja harrastusten jättäminen kerro mitään siitä miten syvästi exäsi tunsi sua kohtaan? Ehkä ei ymmärtänyt mikä tilanne teillä oli meneillään, mutta tuo pettäminen herätti? Ja aiheutti samalla ongelmia alkoholin kanssa (minkä tavallaan ymmärrän, kun luottamus menee).
Sättiminen... Eikö pettäneen mielestä ole mitään syytä sättiä? Onko pettäminen siis ihan hieno juttu?
Mitä on juominen "aika reippaasti"?
Mites tuo miehesi suhde, sekö tapahtui pettämisen paljastumisen jälkeen? Mielestäni melko normaali puolustuskeino... Saa edes jotain "hyvää" itselleen kun muuten on koko elämä rikottu.
Vähän samaa mietin minäkin. Tosin asiassa harvoin selvä kyllä-ei. Kertomuksestasi kyllä paistaa, miten pahasti ja lujasti pettäminen ja sen jälkeinen valehtelu (et käyttänyt sitä sanaa, mutta annoit ymmärtää, että et puhunut "ihan suoraankaan") aiheutti. Tulla petetyksi ja vielä sen jälkeen jos puoliso valehtelee... ei siitä enää mitään hyvää tule tuolla asenteella. parisuhdetta ei pettämisen jälkeen paranneta sillä, että ottaa marttyrinomaisesti kaiken vastaan ja ajattelee, että olenpas minä nyt vastuullinen ja uhrautuva ihminen. Ei se mene niin.
Parisuhteen parantaminen pettämisen jälkeen vaatii aktiivista (ei siis sitä passiivista vastaanottamista!) työtä uuden suhteen rakentamiseksi. Teidän tapauksessa kävi ihan päin vastoin. Kirjoitat, että mies muuttui ihan täysin. Sinun olisi pitänyt muuttua! Niin se valitettavasti menee. Muutoksella ja ja kaikella miehesi alkoi kantaa vastuuta suhteenne jatkumisen puolesta. Et sinä!!!!
Lisäksi mies kysyi myöhemmin, että onko suhteella jatkoa. Sinä vastasit, että kyllä! Se vastaus pitää sisällään sen, että sitten sitoudutaan ja tehdään suhteen eteen töitä, eikä vain vastata kyllä, ja itketä sitten perässä, että voi hitsit! Ei ollutkaan kivaa.
Rivien välistä paistaa, että miehesi on ollut sinuun kovasti kiintynyt ja tahtonut, ja ollut muutoksellaan jopa valmis kestämään petetyksi tulemisen nöyryytyksen ja loukkauksen ja jatkamaan kanssasi. Sinulla on kuitenkin ollut koko ajan langat käsissä, olet pettänyt, välillä lähtenyt, tullut ja mennyt mielesi mukaan.
En puolustele alkoholistia, mutta hulluksi minäkin olisin tullut kanssasi. Kyllä-ei-tulen-mene-olen-en ole -linjasi on todella toista satuttava ja itsekäs.
Ryhtiä!
Itsekin mietin samaa kun luin koko ketjun läpi.
Jos toista loukkaa NIIN pahasti kuin mitä pettäminen yleensä tekee, tarvitaan melkoisia ponnisteluita pettäneeltä osapuolelta että yhteinen elämä yleensä olisi mahdollista sen jälkeen.
Luottamuksen rakentaminenkaan ei ole petetyn tehtävä, vaan pettäjän olisi saatava petetty oikeasti luottamaan uudelleen, ja siihen ei auta että on marttyyri, vaan tarvitsee tehdä asioita mitkä auttavat petettyä uskomaan että pettäjään voi taas oikeasti luottaa. Siihen ei auta sanat vaan teot!
Tavallaan ymmärrän myös tuota juomista, vaikka en sitä puolustelekaan. Suomalainen mies kun vaan voi epätoivoisessa tilanteessa avata mieluummin pullon kuin suunsa... Valitettavasti.
Aloittaja kertoo myös että juominen oli alkanut ennen pettämistä. Olisiko suhde ollut muutenkin jo niin huono että mies tuolla juomisella yritti saada jotain lohtua?
Mielestäni miehesi oli oikea mies, kun muutti koko elämänsä parisuhteenne eteen! Siihen ei ihan kaikki pysty. Joku voi tietysti sanoa tossukaksikin, mutta tuosta mielestäni paistaa läpi juuri se miten tärkeänä hän piti aloittajaa sekä heidän välistään parisuhdetta. Nostan hattua!
Pyh pah!
Viimeiset kolme kommenttia varmasti henkilöiltä, joilla ei ole aavistustakaan siitä millaista on elää viinaan päin menevän miehen kanssa.
Alkoholisti on epätoivoinen selvinpäin, anoo anteeksiantoa ja lupaa lopettaa. Keskustelun aloittaja on rohkea nainen, enkä yhtään ihmettele miksi tuollaisessa tilanteessa kääntyy sellaisen ihmisen puoleen joka kuuntelee.
Alkoholistin kanssa sitä on vain niin turta, tunteita ei tavallaan ole, mutta toivoa paremmasta sitäkin enemmän. Missä on se mies johon aikoinani rakastuin? Voi olla vaikeaa uskoa, että alkoholi muutti sen kaiken.
Mielestäni miehesi ei ollut kuin laiha säälittävä mies, kaukana oikeasta miehestä, sillä oikea mies ei anoen luovu omasta elämästään, jotta voi taas humalassa sättiä omaa naistaan.
Kaikkea hyvää sinulle "eräsex" ja muille vaikeiden miesten kanssa eläneille ja rohkean päätöksen tehneille!!
Edelleen on selvittämättä mitä on "reippaasti". Jonkun mielestä 12-pack viikossa on liikaa, jonkun mielestä ihan normaalia.
Tässä kun nyt tuo kuuntelukaan ei ilmeisesti riittänyt, viittaan tekstiin "jonka kanssa petin miestäni", oliko tuo sitten rohkeaa? Kannattaisiko laittaa peli poikki ennen kuin tekee noin? SE olisi rohkeaa, pettäminen taas omahyvyisyyttä muista välittämättä.
Ei ole mitään syytä sättiä jos toinen on pettänyt 2kk? Tuohan on kait ihan normaalia?
Asioilla vaan tapaa olla monta puolta ja veikkaan että täällä emme tule koskaan kuulemaan niitä kaikkia... Meillä kun on vaan toisen osapuolen näkemys asioista.
Jännittävää nähdä mihin tämäkin säie vielä etenee :D
Jos tunteet kuolee liiton aikana, ei ne siitä herää eloon vaikka mies yht´äkkiä raitistuisi ja koittaisi auttaa. Kokemusta on. Ex joi kaljaa illassa sixbagin samanverran tölkkeinä. Nämä siis ihan arkena ja silti kävi töissä. Kotitöitä, sanotaan vanhaikaisesti, piha ja talon kunnostustöitä ei tehnyt yhtään ja talo alkoi hajota käsiin. Lasten perään "katsoi" minun kauppareissuni ajan ja kiitän suojelusenkeleitä ettei pienelle tapahtunut sillä välin mitään. Isi siis nukkui sohvalla sikeästi kun just kävelemään oppinut huojui sinne tänne. Aloin ottamaan pienimmän kyllä mukaani kaupaan, kun en uskaltanut jättää isänsä katsottavaksi. Henkistä tukea ei ollut, jokainen normaali vastoinkäyminen aiheutti huokaisun: "tätä mä odotinkin, kaikki on loppu!" koko ajan asiat menikin huonommin, miehen palkka meni kaljaan ja kaikkiin muihin ihme ostoksiinsa. Minä koitin maksaa talosta koituneita kuluja sitten kodinhoidontuella. Laskuja siitä kertyi, ihan ulosottoon saakka. Niistä mies nyt minua syyttää, minun kun kuului hoitaa kaikki!! Millä? Rahaa ei ollut. En pysty ihmeisiin. Minulle tärkeintä oli saada lapsille ruuan.
Tapasin minäkin kuuntelijan, sänkyyn ei koskaan menty. Ihastuin syvästi. Hänelle olen ikuisesti kiitollinen siitä, että näin mitä elämä voi olla. Heräsin eloon ns. Jos ex olisi ollut hyvä isä, olisin voinut lasten takia kituuttaa. Sitäkään hän ei ollut vaan syytti ja haukkui lapsia usein musertaen pikkuhiljaa lasten itsetunnon ja niitä tuhoja koitetaan nyt paikkailla. Jos hänestä itsestään joku lapsista heitti jonkun "isi on tyhmä" kommentin, suuttui ja uhosi laittavansa välit poikki heti idioottikakaraan.
Sitten tosiaan koitti ryhdistäytyä, mutta ei se mitään tuossa vaiheessa auta. Seuraavassa suhteessaan voisi auttaa jos käyttäytyisi eri lailla kuin meidän suhteen ajan. Meidän suhteessa se ei enää auttanut. Ja nyt eron jälkeen on taas samanlainen haukkuja eli koitti vaan esittää suhteen loppuajan.
Voimia ap:lle.
Tässä yllä taas heiluu muutama sellainen, jolle pettäminen on punainen vaate ja sen ohi ei kykene näkemään enää mitään. Pettäminen ei toki ole kivaa eikä oikein, mutta on olemassa lukemattomia muitakin asioita, jotka eivät ole kivaa, eivätkä oikein. Kuten vaikka juominen. Tai etenkään se, että juomisesta syyttää muita. Sitä paitsi kukaan turvallinen ja kypsä mies ei rikoskele esineitä lasten nähden tai muuta mukavaa, sellaisessa tilanteessa voi enää vain lähteä ja turvata lapsille rauhallisemman ympäristön.
Komppaan sua: sellaiset ihmiset, jotka eivät käsitä muoliman mistään pahoista yhtään mitään, pitävät pettämistä kamalimpana tekona, mitä toiselle voi tehdä.
Paljon pettämistä pahempaa liitoissa ja suhteissa on toisen ihmisen arvottomaksi tekeminen alistamalla, vähättelemällä, pitämällä toista itseään huonompana ja vähempään pystyvänä, rajoittamalla toisen persoonaa, estämällä toisen omaa elämää, kahlitsemalla voimalla / tahdolla toisen vankilaan nimeltänsä parisuhde. 'Syömällä' vääränlaisella vallankäytöllä toiselta itsellisen elämäntahdon ja -halut tyystin pois.
Em. asioita minä pidän pettämisenä ja ne ovat pahinta laatua aiheesta.
Itseäni pettäminen sattui enemmän kuin läheisen kuolema... Kuolema ei ollut itse päätetty loukkaus kuten pettäminen oli!
Puhutaan oikeasti läheisen ihmisen kuolemasta...
Tuo on totta. Pettäminen ja valehtelu ihmiseltä johon turvaa ja johon luottaa vie pohjan koko olemassaololta.
Minäkin olen haudannut useamman läheisen ihmisen. Nuo asiat ovat kuitenkin aivan eri maailmasta. Ei niitä voi millään verrata. Surua toki molemmat aiheuttavat, mutta itse kuolee mukana vain pettämisessä.
On totta, että pettäminen voi viedä pohjan "koko olemassaololta", mutta Ihan niin sen ei pitäisi olla. Ihannetilanteessa aikuinen ihminen seisoo kuitenkin omilla jaloillaan, eikä "turvaa" niin paljon keneenkään yhteen ihmiseen, että tämä yksi ja ainoa voi heilauttaa raiteiltaan koko elämän.
Kipu, tuska, sattuminen, satuttaminen - viehän se aikaa, että pääsee yli, että saa paikatuksi haavoja ja luotettua taas. Mutta valitettavasti kipua ja tuskaa voi aiheuttaa lukemattomin eri tavoin. Pettäminen on niistä vain yksi ja voin kertoa, että mieluummin olisin toivonut mieheni vain pettävän minua kuin tekevän, mitä teki.
Avatkaa silmiänne hiukan. Mustaa ja valkoista ei juurikaan ole.
Pettämistä on niin monenmoista. Jos on käynyt kerran harrastamassa seksiä jonkun kanssa, siihen ei vielä maailma kaadu.
Valehtelevan puolison kanssa eläminen on jo vaikeaa.
Jos puolisosi on pettänyt sinut aggressiivisella käytöksellään, sekin on helpompaa kestää kuin henkinen väkivalta ja valehtelu.
Elämäntapana pettäminen ja valehtelu ovat aikalailla ylitsepääsemättömiä. Puolison suunnitelmat voivat muuttua päivittäin, samoin melipiteet aina tilanteen mukaan. Jos on ollut useita pitkiä suhteita, puolisoa on käytetty vain hyväksi.
Tarkoitan, että pettämiseksi helposti katsotaan vaan pippelin käyminen vieraassa pimpissä. Petämistä on kaikenlainen lupauksista ja "oikeasta" käytöksestä luisuminen.
Ihmettelen että nainen tarvii aina apua, apua, apua aina koti askareissa että miehen tarvii luopua kaikesta en käsitä sitä. Ajatelkaa että 1800-1900 luvuilla alussa nainen saattoi tehdä 10 hengelle ruokaa ja pestä pyykit ja lypsämässä lehmiä 5 aikaa aamulla ja siivomassa tupaa, kun mies teki omia töitä ja pelto töitä ja sillo ei natistu ja nyt natistaa joka hiton asioista.
Sinä unohdat, että kaiken tupatyön välissä nainen kävi töissä myös miehen apuna siellä pellolla ja / tai metsässäkin, mies ei pärjännyt sielläkään yksin. Ja sitten unohdat sen, että nyt on vuosi 2011 ja osat alkavat vihdoinkin kääntyä päinvastaisiksi.
Niin ja silloin mies tekikin jotakin, eikä vaan maannut sohvalla!
Eli summana, molemmat tarvii toisiaan? Käsittääkseni siitä PARIsuhteessa on kyse.
Jos tulee toimeen yksinään, miksi rikkoa toisen elämä pettämällä?
Se kun voi oikeasti ajaa ihmisen itsemurhaan tms...
Jos parisuhde on kunnossa, siihen ei mahdu kolmatta pyörää.
Ei tervettä ihmistä kukaan eikä mikään mihinkään itsariin aja. Itsarit ovat hourupäiden juttuja ja suhteet ja liitot ovat vain elämää, ei mitään sen kummempaa ja elämää suurempaa, jonka takia kannattaisi päivänsä päättää.
Sen sijaan niistä kannattaa ottaa oppia, kasvaa ja kehityä ihmisenä. Sitä vartenhan ne ovatkin.
No,no, naiset, koettakaa nyt jo hellittää. Itse olette parinne valinneet ja varmasti on jollakin tapaa ollut tiedossanne myös miehen osallistumattomuus kotitöihin. Ennen miehet olivat jumalia äideilleen, poikien ei todellakaan tarvinnut tehdä mitään, silti saivat kaiken ja on vallalla vieläkin tätä vanhaa kantaa.
Silloin naiset huolehtivat kodin töistä ja miehet tekivät työtä käsin metsissä, pelloilla, toki oli virkamiehiä, joita aivan palvottiin. Ruumiillinen työ oli kovaa myös mieheille, sillä ei ollut koneita.
Naiset olivat silloin niitä "Niskavuoren emäntiä", joten tosiasiassa heillä oli sanansa joka asiassa ja johtivat näitä heikkoja miehiään.
Nyt olette naiset ryhtyneet ruikuttamaan kaikesta, olette katkeria, käytte jopa kinaa siitä kuka lapsenne hoitaa. Minua hävettää puolestanne, sillä lapsia hoitaa se joka siihen kykenee, lapset kyllä aikuisena muistavat. Rakastakaa lapsianne, asettakaa heille rajat ja paljon sylin antamaa turvaa.
Olkaa oikeita naisia ja pistäkää miehet kuriin jo seurusteluaikana, silloin ei tule tehtyä huonoja kauppoja ja sulkekaa silmät joiltakin paheilta, vaikka osalta kotitöitä, nalkuttava akka ajaa miehensä muualle pitää paikkansa.
Varmasti elämä kohentuu jo siitä, että jättää nalkuttamatta ja sanoo asian toisella tavalla. Vetoomus esimerkiksi siitä, että lapsi haluaa olla isän kanssa tai teen jonkun toisen työn , voisitko sinä tehdä tämän.
MIehet on varustettu putkiaivoilla, eikä niihin kahta asiaa samaan aikaan mene. Tarvitsevat myös aikaa kavereiden kanssa, kutsu heidät teille, mutta tarjoapa viinojen sijaan kunnon pullakahvit, olen huomannut kuinka persoja miehet ovat kahvileipien perään ja samalla saat itsekin seuraa vieraista, jospa tuovat omankin puolionsa joskua mukaan. . Aina ainakin kannattaa käyttää naisen moninaisia aivoja, eikä pitää saarnoja ja ruikutuksia. .
Pian huomaat saavasi omaakin aikaa.
kyllä minäkin nuorena naisena ihmettelin, miksi anoppi laitto minut käsiauraa vetämään perunapellolle, mutta ei riskiä omaa poikaansa?
Piti vielä sauna lämmittää hänen pojalle, joka oli minun mies, mutta silloin eli vieä -70 luvulla oli näin, ne oli naisten töitä.
Nykyajan työ kodin ulkopuolella vie voimat naisesta, kun sen päälle odottaa toinen työmaa kotona..
Itse tein nuorena iloisesti työt niin kotona, kuin työpaikallakin, mutta kun ikää tuli ja lapsia, ei voimat enää riittäneetkään.
Mieskin teki paljon töitä ja yleensä olin työpäivän jälkeen ehtinyt hakea lapset hoidosta, tehdä ruoan ja pikaisesti siivota, ennen kuin mies jouti kotiin..
Kuka sitä sellaista jaksoi väsymättä?
Ennen vanhaan nainen teki työtä vain kotipiirissä ilman työmatkoja ja pystyi organisoimaan työnsä siten itse paremmin ja jaksoi.
Nyt alkaa se koti työ vasta neljän jälkeen iltapäivällä ja yleensä pari tuntia menee, ennen kuin ehtii perseensä eka kertaa laskea tuolille töistä tultuaan..
Itse tein sen ratkaisun mieheni kanssa, että lopetin kodin ulkopuolisen työn ja keskityin lapsiin ja kotiin.
Avioelämä muuttui paremmaksi, riidat väheni ja itse voin paremmin.
Nyt on aikaa leipoa pullaa ilman kelloa ja istahtaa silloin kuin haluaa.
Rahaa on vähemmän, mutta niin on kulujakin, kun yritän tehdä mahdollisimman paljon itse ja eletään säästeliäästi.
Menen töihin takaisin vasta sitten, kun alkaa seinät kotona ahdistaa.
Vielä ei ahdista, vaan tuntuu hyvältä!
Ei me täällä eletä vain firmojen hyväksi käytettävinä, kyllä elämän arvot pitää osata laittaa elämäntilanteen mukaan.
Jos perheen perustaa, perheen etu tulee ensin ja perheen tarpeet.
Ja mikä tärkeintä, olen onnellinen näin.
Mutta tämä on minun elämäni, kaikkihan ei kotona viihdy ja lasten kanssa olo ei anna toisille sitä, mitä työpaikka antaa.
Suhteet loppuvat minun mielestäni liian helposti ja tämä on oikeastaan naisten ansiota, koska nykyään natistaan joka asiasta ja mikään ei riitä ja kaikki on mentävä naisten mukaan. Heti kun ei menekkään naisen mukaan asiat niinmpä sitten mennään pettämään miestä ja se on väärin. Nykyään kaikki on paremmin ja tasaarvoisuus lisääntyny niinmpä mikä mättää naiset miksi teille ei riitä mikään, hetikun menee pikkasenkin miehen mukaan niin meette toiseen sänkyyn. Tämä on typeryyttä ja SÄÄLITTÄVÄÄ.
Tollo!
Vai naiset ne menee heti vieraisiin petiin....! Voi helevata!!
Maailmansivu on kylläkin olleet ne MIEHET, jotka hyppää heti huoriin, kun vähän kotona ahdistaa, joten olet kuule ihan väärässä noin tyhmien kommentties kanssa.
Kylläpä nauratti! ;D
Ensinnäkin olitte toisillenne vääränlaiset ihmiset, jos toinen on aktiivinen ja tahtoo virikkeitä ja sinä olet sohvaperuna. Näin se vaan monella menee että jos ei ole aktiivisesti harrastuksia, sitä aletaan sitten juomaan. Olisit pitänyt puolesi ja hakenut eroa jos tuntuu ettet halua jatkaa suhdetta, mutta tuollainen lohdun hakeminen muualta tarkoittaa sitä että et taida itse tietää mitä haluat. Olisit säilyttänyt arvokkuuden ja selkärangan.
Haista paska, luuseri!
"Jos parisuhde on kunnossa, siihen ei mahdu kolmatta pyörää".
Tossa se on koko jutun punainen lanka. Jos asiat ovat kunnossa, edes syvää ihastumista ei tule eteen. Totta kai ihmisistä voi pitää ja tuntea vetoa, mutta kun omat asiat ovat kohdillaan, niin mitään ei satu. Asiaa voidaan puida ja vääntää aivan miten paljon tahansa, mutta noin se nyt vain sattuu olemaan.
Rakastuminen ja rakastaminen ovat hieman eri asioita. Pitkän suhteen aikana rakkaus kehittyy tai heikentyy. Asialle voi tehdä jotain tai olla tekemättä. Kun puhutaan vaikkapa tuosta juomisesta, niin sekin saattaa olla miehen puolelta (tai naisen) oire siitä, että kaikki ei ole kunnossa. On helppo syyllistää viinaa lätrivää puolisoa, mutta olisiko syytä miettiä myös omaa toimintaa? Täällä on helppo sanoa, että olin tukena kaikessa, tein sitä ja tätä, lasten etu, kodin siisteys ym. Mutta panostitko oikeasti, siis todella oikeasti, suhteeseen? Siisteys ja kulissien ylläpitäminen ei ole panostamista. Se on vain...kulissien ylläpitämistä ja se kaataa suhteen kuin suhteen jossain kohtaa.
Oli niin yksmielinen kirjoitus että ihan tässä harmistuu eks miehesi puolesta. Oletko kertaakaan tosissasi miettinyt jättäväsi perheen ulkopuoliset häiriötekijät suhteenne ulkopuolelle ja yrittänyt jatkaa lastenne takia?? Varmaankaan ET. En ole rivienvälistälukija mutta kertomuksestasi paistaa läpi päätöksesi hauraus. Mielestäni olet yksi kusinen huora muiden samaa mielta olevien kanssa. Olisit eronnut heti kun sinulla oli siihen järkiperäinen syy.
"kusinen huora..."
No ei tartte kauaa miettiä, miksi sulla ei ole akkaa....
..eikä tule olemaankaan.
heh! ;D