Lähdinpä tänne kirjoittelemaan ja purkaan ajatuksiani, ja niitähän riittää!
Erosin vuosi sitten kesällä, ja muutimme poikani kanssa kahdestaan. Marraskuun lopussa, kun sitä vähiten odotin, tapasin nykyisen miesystäväni.
Hänelläkin on lapsia jotka asuvat hänen luonaan.
Siitä päivästä kun tavattiin, ollaan oltu joka ikinen viikonloppu ja loma yhdessä.
Kaikki on alusta asti tuntunut niin hyvältä ja arkiselta. Toki meillä on romantiikkaa, yhteisiä hetkiä ja loistavaa seksiäkin.
Alusta asti ollaan kaikki tehty yhdessä, niin polttopuut kuin ruokakin.
Rakastan tätä miestä todella paljon, ja hänkin sanoo rakastavansa minua ja että olen hänen elämänsä nainen.
"Ongelma" tässä on se että välimatkaa on n.200 km
Toisen kanssa haluaa olla enemmän ja myös jakaa sen arjen toisen kanssa.
Nyt olen alkanut miettimään että josko sitä hakisi miehen paikkakunnalta töitä, ja ihan tosissaan muuttaisi yhteen joskus syksyllä..
Mutta niin paljon pyörii ajatuksia päässä. Tietysti sitä haluaa uskoa että yhdessä ollaan loppuelämä, mutta eihän tästä elämästä ikinä tiedä. Ja oikeesti moisia ajatuksia ei saisi edes miettiä..mutta minkäs päällensä tekee :D
Erosin vuosi sitten kesällä, ja muutimme poikani kanssa kahdestaan. Marraskuun lopussa, kun sitä vähiten odotin, tapasin nykyisen miesystäväni.
Hänelläkin on lapsia jotka asuvat hänen luonaan.
Siitä päivästä kun tavattiin, ollaan oltu joka ikinen viikonloppu ja loma yhdessä.
Kaikki on alusta asti tuntunut niin hyvältä ja arkiselta. Toki meillä on romantiikkaa, yhteisiä hetkiä ja loistavaa seksiäkin.
Alusta asti ollaan kaikki tehty yhdessä, niin polttopuut kuin ruokakin.
Rakastan tätä miestä todella paljon, ja hänkin sanoo rakastavansa minua ja että olen hänen elämänsä nainen.
"Ongelma" tässä on se että välimatkaa on n.200 km
Toisen kanssa haluaa olla enemmän ja myös jakaa sen arjen toisen kanssa.
Nyt olen alkanut miettimään että josko sitä hakisi miehen paikkakunnalta töitä, ja ihan tosissaan muuttaisi yhteen joskus syksyllä..
Mutta niin paljon pyörii ajatuksia päässä. Tietysti sitä haluaa uskoa että yhdessä ollaan loppuelämä, mutta eihän tästä elämästä ikinä tiedä. Ja oikeesti moisia ajatuksia ei saisi edes miettiä..mutta minkäs päällensä tekee :D
Vastaukset 7
Vanhimmat
ei sitä kannata miettiä et jos ero tulee.. jos tapahtuu sitä taikka tätä..
ei elämää eletä jossittelemalla!!!
loppujen lopuksi mitä sinulla on menetettävää?? jos muutat toiselle paikkakunnalle niin ainahan voit sieltä takaisin muuttaa jos hommat kusee..
sinuna olisin jo pakkaamassa tavaroitani ja ettimässä uutta työtä toiselta paikkakunnalta.. :)
ajattele tuota muuttoa muutoksena elämääsi.. aina on mahdollista palata takaisin..
Ei muuta kuin tavarat kassiin ja menox!
Jokainen suhde on riski, et voi etukäteen tietää mitä tulet saamaan. Mutta puhuitte tuossa että teette paljon asioita yhdessä, se kuulostaa hyvältä.
Te olette tunteneet vasta 3 ja puoli kuukautta, tavaten aina viikonloppuisin (ja lomilla - kuinka tahaansa pitkiä aikoja ne ovatkaan). Ette tunne toisianne vielä läheskään. Tunkea itseäsi ventovieraan perheeseen.....?
Teilla kummallakin on lapsi/a.
Uskotko todellakin että on älykästä mennä sotkemaan lapsesi kanssa miehen huolellisesti jo järjestämänsä paivärytmi pienokaistensa/lastensa kanssa. Hän on sen saanut rutinisoitua pisteeseen jossa jokainen on alkanut tuntea paikkansa, tuntee olonsa turvalliseksi. Saavathan lapset isänsä jakamattoman huomion. Huomion jota he kiihkeästi kaipaavat perheen hajottua.
Sinun sotkiessa tuo yhtälo oman pienokaisesi kanssa EI kuulosta lainkaan älykkäältä.
Se että SEKSI miehen kanssa on loistavaa EI anna sinulle valtuuksia (ainakaan seuraavaan pariin vuoteen - kunnes opit todella tuntemaan miehen) mennä sotkemaan miehen perheettä.
Ajattele omaa lastasikin. Sinun huomio (hän vasta "menetti" isänsä jokapäiväisestä elämästään) tulisi jakautumaan lapsesi ja miehen sekä hänen lastensa kanssa.
Kun taas nyt sinä olet 100% vanhempi huolellisesti ja hyvin harkiten hankkimallesi lapsellesi.
Tunkea itsensä vieraan perheeseen ei ainoastaa sotke rytmiä vaan myos tapauksessa jossa kyllästyttyänne toisiinne, sinä häivyt lapsesi kanssa kuvioista.
Ketkä tuossa yhtälossä kärsivät enite?
Ette tietenkään te aikuiset! Vaan lapset, he ovat alkaneet kiintyä toisiinsa - aikuisiin ja ulkopuolisiin lapsiin- ja taas kaikki revitään hajalle.
Eiko todellakin olisi parempi että pidät miehen ystävänäsi, järjestät halutessasi tapaamiset silloin kun lapset eivät ole kuvioissa (esim. toisella vanhemmallaan) ja annat miehelle tilaisuuden olla 100% aikaansa jakamaton isä omille lapsilleen. Ilman sinua.
pitää kommentoida että mies on eronnut lapsien äidistä 4vuotta sitten ja lapset ovat jo 14 ja 13 vuotiaat..
Tulen lasten kanssa todella hyvin toimeen ja paljon on tullut myös heidän kanssa vietettyä aikaa :)
En oikein ymmärrä Oppeliinin kommenttia.
Siitähän lähdetään että yhdessä ollaan aina ja ikuisesti, niin huonoina kuin hyvinäkin päivinä
Hyvä Helmiäiti, Se että mies on eronnut 4 vuotta sitten, todistaa että hänen vaimoton perhe toimii erittäin hyvin.
Mikäli sinä tunget itsesi ja oman pienokaisesi tuon miehen kotiin ja perheeseen, on todella väärin. Varsinkin kun olette vielä lähes ventovieraita.
Laitappa nyt jäitä hattuusi ja anna isän olla isä omille lapsilleen. He ovat juuri nyt siinä iässä jossa he kaikista kipeimmin tarvitsevat turvallisen kodin, isänsä jakamattoman huomion. Sinä et kuulu tuohon perheeseen vielä pitkään aikaan. Odota kunnes nuorimmainen on taysi-ikäinen ja kotoa pois, opiskelemassa tai tyoelämässä ja omillaan.
Hah hah,onko siis se "tärkein" aika nyt pienokaisikä vai teini-ikä? Vai oisko kuitenkin parasta, että kaikki vanhemmat pidättäytyisivät kaikista muista ihmissuhteista, kunnes lapset menevät itse naimisiin?
Ja höpön pöpön.Mies on siis ehtinyt toipua erostaan 4v:n aikana, ja on nyt valmis rakentamaan uutta.Teillähän on hommat tosi hyvin.Lastenkin kanssa olette yhdessä,ja kaiketi myös he huomaavat, että vanhempansa ovat onnellisia.Se on heille tärkeää.
Suhteenne on kuitenkin hyvin tuore, joten sinun tilanteessasi saattaisin hyvinkin muuttaa samalle paikkakunnalle (mahdollisuus tavata useammin),mutten vielä samaan huusholliin.Mikäs kiire teillä olisi, elelkää onneanne pikku hiljaa.
Kokemusteni perusteella minimiaika seurustelulle ennen yhteen muuttamista on kaksi vuotta. Muutamassa kuukaudessa ei opi tuntemaan toista riittävästi! Mun mielipiteeni on, että nautitte rauhassa kaukosuhteen tuomasta jännityksestä ja romantiikasta, mitä harvat tapaamiset antaa. 200 kilsaa ei ole mikään kauhea matka, pari tuntia autolla.
Tiedän kyllä, miten ihanaa olisi heti aloittaa perhe-elämä. Olen itse mennyt siihen miinaan kerran, puolen vuoden seurustelun jälkeen muutettiin yhteen. Ja huonosti kävi. Nyt olen seurustellut pari vuotta, ja valmis jo seuraavaan askeleeseen. Vahingosta viisastuneena.