Olen pohtinut mielenkiintoista asiaa. Eli jos Talvisota oltaiskin tyystin hävitty olisi meistäkin muodostettu Karjalais-suomalainen Neuvostotasavalta, jonka rajat olivat nykyisiin Suomen rajoihin verrattuina satoja kilometrejä idempänä. Jossain Äänisen lähellä ja myöskin melkein koko Kannas kuului siihen.
N-liiton luhistuessa 1991 olisi Suomikin itsenäistynyt niillä rajoillaan mitkä sillä silloin olivat eli meillä ei olisi evakkoja eikä Karjalan muistelijoita ja MEILLÄ OLISI NYT SE KAIVATTU SUUR-SUOMI.
Ei hassumpi asia. Tosin elintaso olisi Viron luokkaa mutta so what.
N-liiton luhistuessa 1991 olisi Suomikin itsenäistynyt niillä rajoillaan mitkä sillä silloin olivat eli meillä ei olisi evakkoja eikä Karjalan muistelijoita ja MEILLÄ OLISI NYT SE KAIVATTU SUUR-SUOMI.
Ei hassumpi asia. Tosin elintaso olisi Viron luokkaa mutta so what.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Noin se kai olisi mennyt ja ne rajat pidettäisiin, se on varmaa. Olisimme EU-maa ja EU takaisi rajamme ja elintason nousumme. Emme maksaisi toisten velkoja vaan olisimme nettosaaja eikä olisi työttömyyttä koska palkkataso olisi pieni.
Stora-Ensokin siirtäisi koko ajan tuotantoaan Ruotsista Suomeen eikä päinvastoin. Eikä tuppaisi mamujakaan niin paljon kun elintaso olisi alhaisempi.
Muistan elämän Suomessa 1970- ja -80-luvuilla eikä siinä mitään kamalaa ollut, ihan hyvin elettiin. Vähemmän autoja ja saasteita eli ihan hyvä juttu.
Se muutamien vuosikymmenien takainen elintaso oli aivan kelvollinen. Minun kotonani ei aluksi ollut vesijohtoja sen paremmin kuin sähköä tai puhelintakaan. Sähköt saatiin 1960-luvun puolivälissä, puhelin joskus 1970-luvulla. Ulkohuusissa käytiin 1980-luvun lopulle asti, silloin vasta vedettiin vesijohdot.
Ensimmäisessä työpaikassani ansaitsin 10 markkaa päivältä (vastaa noin kahta euroa).
Ihan mielenkiintoinen ajatus tuo Suur-Suomessa eläminen Viroa vastaavissa oloissa. Olisimme varmasti nousujohteinen ja toivorikas yhteiskunta valmistautumassa itsenäisyytemme 20-vuotisjuhliin. Politiikassa keskityttäisiin olennaisiin asioihin ja maan rakentamiseen. Viipurissa alkaisivat tällä viikolla jääkiekon SM-liigan playoffit.
että neuvosto-onnelan jäljiltä meillä olisi myös miljoona ryssää ja venäläisenemmistöinen Helsinki.
Pohjanmaan ruotsalaiset ja Tornionjokilaakson suomalaiset olisivat ehkä palailleet Vienanmeren rannoilta ja henkiin jäänyt sivistyneistö Siperiasta ja maanpaosta.
Maaseutu olisi täynnä raunioituneiden kolhoosien jäännöksiä.
So what? Maapallolla tapahtuu yhtä sun toista koko ajan. Ihmiset mukautuvat kulloisinkiin olosuhteisiin.
50 vuoden neuvostodiktatuuria ja sen tuomia ongelmia? Mikset kysy Virosta, miten ihanaa heillä oli tuona aikana?
jossitellaan kun on aloitettu.. mutta mitäpäs jos neuvostoliitto ei olisikaan luhistunut vaan olisi nyt maailman valta..
meitäkään ei ehkä tässä olisi kirjoittamassa jos stalin olis hävityn talvisodan jälkeen pakkosiirtäny suomalaiset vaikka siperiaan... ei olisi omat vanhempamme ehkä edes syntyneet..
jossiteltavaa olis vaikka kuinka ja paljon
ollaan vaan tyytyväisiä tähän mitä meillä nyt on, vaikka ei tuo eurostoliittokaan mikään paratiisi ole..
Kyllähän noita pakkosiirtoja Itä-Euroopassa neuvostoaikana tehtiin vaikka kuinka paljon. Mutta siellähän nuo maat nykyään porskuttavat itsenäisinä valtioina ja väkeä riittää. Monet ovat EU:n ja NATO:n jäseniä ja hyötyvät jäsenyydestään, toisin kuin Suomi.
Minulta kuoli sekä isän että äidin puolen sukulaisia suomalaisilla vankileireillä Lahdessa ja Hämeenlinnassa, mutta sekään ei estänyt minua syntymästä. Sen verran jäi jotain suvun loppuja henkiin, että suku on jatkunut ja voi varsin hyvin.
Ihmiset tuppaavat olemaan sitkeitä, ei kansoja noin vain pyyhkäistä pois maan pinnalta. Suomensukuisia elelee Venäjälläkin yhä tänä päivänä varsin runsaasti.
----jos stalin olis hävityn talvisodan jälkeen pakkosiirtäny suomalaiset vaikka siperiaan----
Ei kaikkia suomalaisia olisi minnekään siirretty, eihän siirretty kaikkia virolaisiakaan. Erilaisia kansoja tietenkin nyt asuisi Helsingissä aika paljon mutta sinnehän ne somalien sekaan mahtuisivat.
Karjalassa olisi valtavasti puuta ja vesivoimaa sekä malmeja maassa. Ne ovat rikkauksia. Meillä olisi myös Viipuri, Käkisalmi, Sortavala jne..
Olisi myös Petsamo ja sitä kautta osuus Jäämeren öljy- ja kaasurikkauksiin. Kymmenien miljardien, tai ehkä satojenkin, luonnonrikkaudet.
ota ny huomioon vaikka ei olisi kaikkia suomalaisia siirretty mut jos just sun vanhemmat ei olis tavannu siis tarkoitan sun isää ja äitiä.. niin tuskin suakaan olis olemassa...
tarkoitan siis sitä et jos sun isä olis tavannu toisen naisen ku sun äidin niin ei kyl suakaan olis olemassa...
jos jos jos jos jos
"Mutta siellähän nuo maat nykyään porskuttavat itsenäisinä valtioina ja väkeä riittää. Monet ovat EU:n ja NATO:n jäseniä ja hyötyvät jäsenyydestään, toisin kuin Suomi."
Meiltä olisi tuhottu sivistyneistö, yrittäjät ja talonpojat. Kaikki kynnelle kykenevät olisi paenneet Ruotsiin.
Unohdat kokonaan itäeuroopan maiden alhaisen elintason, saastuneen luonnon ja suuret demokratiaongelmat, korruption ym.
Suuri pitää usko kommunismiin olla, että haikailee neuvostolaisen kansanvankilan ihanuuteen.
Ei tässä kukaan kommunismia kaipaa. Mutta maailma ei ole mustavalkoinen, ja elämä jatkuu pahojenkin aikojen jälkeen tavalla tai toisella.
Karjalakin kelpaisi meille mainiosti, vaikka siellä ovat juuri nuo luettelemasi ongelmat: alhainen elintaso, saasteet, korruptio ym.
te tässä juuri haikailette. Taas kerran. Kumma, ettei sitä voi myöntää. Kommunismin jäljiltä meillä olisi Karjalan tilanne.
"Ei tässä kukaan kommunismia kaipaa."
Yksinkertaiselle ihmiselle tietenkin ovat kommunisteja kaikki, joilla on vähän laajempi ja syvempi käsitys elämästä ja maailmasta, jossa elämme.
olisimme saaneet asua 50 vuotta Korpin ihannemaassa eli neuvostolaisessa kansanvankilassa kaikkine herkkuineen.
Meiltä olisi tuhottu sivistyneistö, yrittäjät ja talonpojat. Kaikki kynnelle kykenevät olisi paenneet Ruotsiin.
Mutta ihanaa olisi ollut!!!
Hah hah. Nythän se olisi ohi ja meillä olisi Suur-Suomi mitä teikäläiset läksivät 65 000 kaatuneen ja 150 000 haavoittuneen hinnalla hakemaan.
Mitä lahtarien pään on kääntänyt, että Suur-Suomi olisikin nyt paha asia kun vielä 1941 se oli niin kovin hyvä asia. Sekä osuudet Barentsinmerin rikkauksiin, mikä niissä on se mikä sinua etoo?
Sekö etoo, että vuoden 1918 murhaajapedot olisivat saaneet ansaitsemansa rangaistuksen? Eivät saaneet mutta kovan hinnan on Suomen kansa niitten ihmishirviöitten suojelusta maksanut. Työläiset etupäässä sen hinnan maksoivat molemmissa sodissa kun SK-laiset lusmuilivat takalinjoilla ja töpinässä. Pahan tilanteen tullen läksivät tarkistamaan perääntymisreittejä ja jättivät työläiset vitjaan, hah haaa!!
"Hah hah. Nythän se olisi ohi ja meillä olisi Suur-Suomi mitä teikäläiset läksivät 65 000 kaatuneen ja 150 000 haavoittuneen hinnalla hakemaan."
Sosialismin 50 vuotta olisi maksanut ainakin 1 miljoona ihmishenkeä ja tuhottu luonto ynnä miljoona ryssää päälle. päälle. Käy katsomassa Virossa.
Suur-Suomi ei olisi ollut kansanvankila, jossa vain Korpit viihtyisivät.
Suojeluskuntalaiset kantoivat sodissa raskaimman taakan. Vasemmisto juoksi karkuun.
Olet edelleen valehtelijana aivan äv-retardien kärkeä. Se on kova suoritus.
----olisi maksanut ainakin 1 miljoona ihmishenkeä ----
Miksi et laittanut samantien 2 miljoonaa? Olisi sekin sinulle anteeksi annettu, retardi kun olet. Me muut kun oomma viksuja niin hörhöillekin riittää kyllä meiltä ymmärrystä.
....---Meiltä olisi tuhottu sivistyneistö, yrittäjät ja talonpojat-----
Ei sinun kannata enää enempää retardoida, kyllä pöljyytesi on jo huomattu ja tiedostettu.
Tilanne meillä olisi sama tai parempi kuin Virossa ja nyt olisi suunnattomat rikkaudet Barentsin merellä odottamassa. Kostamuksenkin jättimäinen malmiesiintymä olisi myös Suomea mahdoton määrä muita Karjalan rikkaita malmiesiintymiä. Kyllä niillä paikattaisiin se mitä oltais jääty jälkeen 50 v aikana.
Kummaa kun ei tunnu Suur-Suomiaate enää porvarispenskoille kelpaavan.
Viron menetyksiin. Siellä meni 25 % ihmisistä. On vaikea uskoa, että paljon sitkeämmät suomalaiset olisivat päässeet vähemmällä.
Äv-retardit tietysti haaveilevat siitä onnesta minkä kommunistinen kansanvankila olisi heille tarjonnut.
Samat tyypit aina haaveilemassa neuvostovallasta: Korppi, Mopomies, ketale, yks mie vaan. Edustava otos palstan valehtelijoista ja neuvostofaneista.
Vuoden 1918 murhaajia oli jo rankaistu. Stalin vei kuopan reunallei vajaa 20000 suomalaista punikkimurhaajaa 1937-1938. No, okei . ei niistä ollenkaan kaikki ollut mitään tehnyt, mutta nappi otsaan anyway, sanoi Stalin
Onko tuo sinun sairautesi diagnosoitu ja onko sillä oikein jokin nimi, muukin kuin luonnevikaisuus?
.....Vuoden 1918 murhaajia oli jo rankaistu......
Väärin väärin. Venäjälle pakeni vain muutamia kymmeniä murhaajia. Todellinen murhaajien suuri massa jäi tänne ja armahdettiin 6.12.1918.
höpö höpö. Yli 10000 meni , lisäksi sinne meni amerikansuomalaisia. 1937 Stalin ei kuitenkaan turhaan erotellut näitä porukoita. Suomalainen kuin suomalainen, kuopanreunalle ja nappi otsaan, myhäili Stalin.
Sinä koetat sivuuttaa valkomurhaajat, jotka tappoivat n. 27 000 aseetonta ihmistä. He jäivät rangaistuksetta.
pyyhkäistään sivuun. Miksei Virosa vallitse teidän ihannetilanteenne? Siellähän nuo tuhot tehtiin.
Miksei Karjalan rikkaat malmiesiintymät ole tuoneet onnea Karjalaan?
Suur-Suomi varmaan kelpaisi, mutta ei 50 vuoden kommunismin hinnalla. Miksei se tuonut onnea edes NL:lle tai nykyiselle Venäjälle? Siellähän nuo kaikki haaveesi oli mahdollista toteuttaa 70 vuoden aikana. Entä tulos? ?
....---Meiltä olisi tuhottu sivistyneistö, yrittäjät ja talonpojat-----
Aivan. Näinhän tapahtui muissa kommunistimaissa. Kaikkialta paettiin lisäksi ulkomaille, mistä vain se oli mahdollista.
se, millä tässä pelataan. Äv-retardeille tuntuvat realiteetit olevan ylivoimaisia. Päähän mahtuu vain NL:n ja kommunismin ihanuus. Kun se ei todellisuudessa toteutunut, on toki mahdollista haaveilla. Kommunismin kolhutkin korjataan tuosta vain. Miksei niin ole tapahtunut muualla?
Vetäisepäs esiin Venäjän salamahyökkäys haaveidenne Suur-Suomeen. Kai se olisi yhtä oikeutettu kuin hyökkäys nyky-Suomeen?
Punikit tekivtä aseellisen kapinan. Siihen murhat, ryöstöt ja terrori päälle. Aseettomia murhasivat vain punikit.
Hallituksen joukot vapauttivat maan aseellisita punikeista ja ryssistä. Ei siitä mitään rangaistusta kuulu.
Stalin tappoi lähes 15000 Suomesta paennutta punikkia ja amerikansuomalaiset muut suomalaiset yhteensä n. 20000 vuonna 1937- 1938.
Tätä ei pidä sotkea Suomessa lintuinfluenssaan kuolleeseen punaväestöön 1918
Stalinin jekku ampua 20000 suomalaista punikkia oli hänelle vain yksi pikku siirto suuressa murhasuunnitelmassa. Nopsasti ammuttu myhäili Stalin tyytyväisenä 1939, kun oli toimittanut Itä-Karjalan suomalaiset kuopan reunalle.
-----Aseettomia murhasivat vain punikit.-------
Oletkin harvinaisen härski valehtelija. Valkoiset ampuivat ennen Tamperetta kaikki antautuneet ja pienemmissä taisteleluissa senkin jälkeen. Kuolemanpartiot kiersivät valkoisten hallitsemalla alueelle kuten NKVD N-liitossa ennen vieden öisin aseettomia ihmisiä soramonttuihin. Tuhansia on niiltä jäljiltä vieläkin kateissa.
Sairaaloissa ammuttiin potilaat ja henkilökunta kuten Ylikankaan kirjassa Tie Tampereelle on oikein valokuvasta nähtävillä. Ei sellaisia petoja oltu nähty Tsingiskaanin joukkojen jälkeen maan päällä.
murhat ja terrorin jo marraskuussa 1917 bolsevikkien esimerkin mukaan. Jo ennen sotatoimien alkua murhattiin noin 150 viatonta ihmistä.
Sodan alettua punaiset ryhtyivät lukuisiin joukkomurhiin. Ei ihme, että valkoiset ryhtyivät kostamaan.
Tampereen operaation alkaessa oli vankileireillä 4 000 punaista ja ammuttu noin 800. Siinäkin valehtelit.
Vetäytyvät punaiset syyllistyivät joukkomurhiin ja murhapolttoihin. Niissä poltettiin naisia ja lapsia mm. 8-vuotias kädetön tyttö. Kokonaisia kyliä tuhottiin liekkeihin.
Aseellisia kapinallisia oli noin 100 000. Heistä armahdettiin 75 000 vielä 1918. Et ole tainnut siitä kuullakaan.
Jooo, hommassa on vaan yksi mutta, nimittäin tämän "suursuomen" asukkaiden enemmistö olisi Venäjänkielisiä, kuten on Ukrainassa.
Vitunko hyötyä tosta itsenäisyydestä on, jos Venäläiset on maassa enemmistönä.
Karjalassa on Venäläisten osuus noin 90 %:tia väestöstä, ennen sotia se oli vain 12 %:tia väestöstä, eli aika raju on ollut muuttotahti alueelle.
....Karjalassa on Venäläisten osuus noin 90 %:tia väestöstä, ennen sotia se oli vain 12 %:tia väestöstä, eli aika raju on ollut muuttotahti alueelle.....
Höpön höpöä. Ei ole ollut muuttoa paljonkaan vaan karjalaiset nuoret ovat unohtaneet äidinkielensä ja kirjautuneet venäläisiksi. Jos olisivat olleet osana Suomea niin olisivat kohta venäläisetkin halunneet kirjautua suomalaisiksi. Ei olisi muita heimoja kuin ehkä 5 %.
-----nimittäin tämän "suursuomen" asukkaiden enemmistö olisi Venäjänkielisiä-----
Tollo, kun suomalaisia on yli 5 milj. ja karjalaisia olisi 1 milj. niin mistä sinä saat laskettua, että täällä olisi yli 6 milj. venäjänkielistä. Lasket kuin nauta.
No höpöhöpö, Karjalan Venäläistäminen tehtiin puhdistuksin ja näin se olisi mennyt Suomessakin, Suomalaiset olisi kuljetettu ja hajautettu Sipeariaan ja tilalle olisi tuotu Venäläisiä.
Jäljelle jäänyt väestö olisi pelon ilmapiirissä vaihtanut kielensä, sekä unohtanut taustansa, kuten on käynyt karjalassa.
Neuvo sinulle: paranoia eli vainoharhaisuus on tauti johon saa nykyään jo apua. Älä kärsi yksin, mene ammattiauttajalle.
Mikset noudata sitä?
Tämmönen olisi Suomi nyt
http://heninen.net/raatteentie/kuvia/031.jpg
ei hullumpaa.
Polkupyöräretki Viipurista Petsamoon... ensi kesänä.
Tuskin. Käyhän lukemassa netistä, mitä kävi Viron yhteyteen kuuluneelle Petserimaalle sodan jälkeen:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Petserimaa
"Sinuakaan ei olisi ellei suomen miehet olisi taistelleet Isänmaamme puolesta" Tätä ja lukemattomia muita älyttömiä fraaseja on saanut kuulla elämänsä aikana. Kuitenkin kaikki Neuvostoliiton miehittämät maat ovat tänään itsenäisiä samoin kuin valtiot jotka taistelivat "loppuun asti" eli Saksa,Japani,Italia. Taitaa olla että ns. Jatkosota eli liittolaisuus Natsi-Saksan kanssa mielipuolisine maailmanvalloitus haaveineen pakottaa tälläiseen suureen valtiolliseen itsepetokseen? Olisihan se kieltämättä aika järkkyä jos alkaisi voittaa alaa käsitys, että kaikki jatkosodan kaatuneet ja vammautuneet olisivat olleet turhia uhreja.Itseltäkin kaatui toinen Eno kesällä -44, Kersantti ja urhoollisuudestaan palkittu. Se olisi aivan yhtähyvin voinut olla isäni, Ylikersantti ja silloin olisi tietysti jäänyt syntymättä mutta so what ?
mikä ihmeen maailmanvalloitussuunnitelma? Taidat olla 60-lukulaisia , kun pitää vääristellä faktoja.
Tosiasia on se, että 20000 suomalaista punikkia 1937-38 hymyillen teloittanut Stalin tavoitteli suomalaisten suhteen lopullista ratkaisua : "Virolaiset pääsevät junalla Siperiaan, suomalaiset saavat kävellä sinne, suomi haki apua ensin Ruotsista ja sitten Saksasta, jotta kansakuntaa ei tuhottaisi.
Todennäköisesti suojeluskuntalaisia olisi rahdattu Siperiaan 1:1 jokaista kuollutta punaista kohti. Tuo hinta olisi pitänyt maksaa suuremmasta Suomesta.
Varmaankin sinne Siperiaan ulkomaankomennukselle olisi päässyt muutama suojeluskuntalainen, varsinkin kevään -18 innokkaimma teloittajat.
kyllä kuollut miljoona ryssää. Ei se taistelutta olisi tapahtunut.Siksihän juuri ei neuvotteluissa annettu periksi. Tiedettiin, että Kuusisen valtakunta olisi tiennyt tuhoa koko vapaalle, demokraattiselle Suomelle.
Kumma kun rutiköyhät ja kaikki surkeudet läpikäyneet entiset kommunistimaat ovatkin nyt yhtäkkiä kukoistavia ihannemaita. Siitä ovat tietoisia vain palstan äv-retardit.
Ei tuo kommunistiseen ideologiaan kuuluva valehtelu häviä mihinkään. Kohteet vain vaihtuvat.
""""Sitä ennen olisi18.3.2011 10:23 0 Avaa Sulje kyllä kuollut miljoona ryssää. """""
Ei olisi tainnut kuolla. Meikän armeija oli 13.3.40 jo romahtamaisillaan eikä siitä kuukausi eteenpäin olisi kuollut ryssiä enää paljonkaan mutta meikä-poikia olis menny sitäkin enemmän. Mutta Stalin armahti meittiä, niin se on. Ei sen olis ollu mikään pakko lopettaa silloin.
"""""Ei tuo kommunistiseen ideologiaan kuuluva valehtelu häviä mihinkään. Kohteet vain vaihtuvat"""""
Kysyn vaan ihan pienen kysymyksen että oletko sinä tosiaankin katkera siiittä että Suomella ei nyt ole satojen miljardien arvoista osuutta pohjoisen kaasu- ja öljykentistä. Voitas olla kuin Saudi-arabia konsanaan, maata rahassa kuin siat. Virolla ei tätä mahdollisuutta ole eikä Puolalla eikä muillakaan.
olleet koko ajan NL/Venäjällä ja ovat edelleen.
"Voitas olla kuin Saudi-arabia konsanaan, maata rahassa kuin siat. "
Mene Karjalaan ja Venäjälle katsomaan todellinen tialnne.
Kyllä kevään 1918 innokkaimmat teloittajat olivat Venäjän puna-armeijassa, naureskeli Trotski.
Kun kallot halkaistiin, totesi Lenin myhäillen: "Munakasta ei voi valmistaa rikkomatta munia." Lenin ollikin erityisen hymyilevä noina aikoina ja tunsi itsensä tärkeäksi.
Jos miljoona "ryssää" olisi kuollut niin saman verran olisi viety porvareita ja talonpoikia Siperiaan.
Mutta harmittaa tosissaan ettei Suomi ole nyt suurempi, kaipaan Karjalaa, Vienaa ja Petsamoa. Kyllä tuo aluemäärä on niin arvokas että vaikkapa 50 000 suojeluskuntalaista ja iikooälläläistä olisi joutanut mennä
""""Kyllä tuo aluemäärä on niin arvokas että vaikkapa 50 000 suojeluskuntalaista ja iikooälläläistä olisi joutanut mennä """
Tuskinpa niitä täällä kukaan kaipaisi ja tuskin olisi kaivannutkaan. Sopivaa porukkaa Siperian arolle mustikoita syömään.
Mene Karjalaan ja Venäjälle katsomaan todellinen tilanne.
Luuletko, että 50 vuoden kommunismista olisi selvitty vain 50 000 ihmisen menetyksellä? Kommuinismiin kuuluu usean kansanluokan totaalinen tuhoaminen kaikkine seurauksineen. Mieti sitä.
Kait se 50 000 olisi lähimpänä. Kuolleet olisivat sitä paitsi olleet valkoisia rikollisteloittajia joten ei harmittaisi yhtään. Mutta heidän tuhoamisensa hinnalla Suomi omistaisi nyt Karjalan, Vienan, Sallan ja Petsamon.