Isä ja lapsi

Isällä ja lapsella ei koskaan mitään ongelmia keskenään eikä eri mielisyyksiä, mutta lapsella on kaikkien muiden aikuisten kanssa hyvin raivokkaitakin ongelmia.

Isän ja lapsen tapaamisten rajoittaminen ja peruuntuminen on lapsen mielestä aina kaikkien muiden syy, mutta ei koskaan isän päihdeongelmien. Lapsi raivostuu asiasta aina äidilleen ja lastensuojelutyöntekijöille, mutta ei koskaan isälle.

Mistä kertoo?

a) isä valehtelee?
b)isä antaa kaikessa lapselle periksi
c)lapsi pelkää isäänsä
d)jokin muu, mikä?
8113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Meillä on jatkuvasti skabaa. Mä en tosin ole vielä sinne asti ehtinyt, että pitäisi tuollaisia murehtia.


Paha juttu

Äänestä

Normaalisti lapsilla on aikuisten kanssa hyvinkin paljon vääntöjä. Kuuluu ihan normi kasvuun.

Itse tiedän kyllä vastauksen tähän ja niin tietää lastensuojelukin ja vastaus ei ole yksiselitteinen.

Äänestä

Lapsi rakastaa isäänsä ja haluaa tavata tätä, päihdeongelmista huolimatta. Koska isän ongelmat heijastuvat kuitenkin lapseen, hän raivoaa muille. Isälle ei uskalla, koska pelkää menettävänsä hänet ongelmien selvittyä muillekin.

Äänestä
  • tai ei uskalla isälle raivota, koska pienessä päässään syyllistää itseään isän ongelmista. Ei uskalla myöskään koska on nähnyt isän väkivaltaisuuden ja saanut osansa.

    Isä taas pelkää ettei lapsi halua tavata häntä, joten antaa lapselle periksi ja lapsen tehdä mitä haluaa yms.ostaa alkoholia, jne...

    Äänestä

d)jokin muu, mikä?
lapsi kokee isänsä tärkeäksi, itselleen..

päihdeongelma on sairaus..
ainut mihin isä on syylinen on siihen että on aloittanut päihteen ja ei ole osannut rajoittaa josta seurauksena on riippuvuus..

Äänestä

Mitäköhän lapsipsykologi sanoisi asiasta vuoden terapian jälkeen. Varmaan jotain fiksumpaa kuin arpoisia vaihtoehtojen a - d välillä luettuaan 5 rivin tekstisi.

Äänestä
  • Miksi lapsi on se joka tässä tarvitsee terpapiaa, eikö isä olisi enemmän terapian tarpeessa jolloin lapsella ei näitä ongelmia olisikaan...

    Äänestä

Luultavasti isä haukkuu lapsen kuullen katkerana lapsen äitiä ja lapsi huolestuneena isästään purkaa kaiken turvalliseksi kokemaansa kohteeseen eli äitiinsä ja tutuksi tulleeseen sosiaalityöntekijään?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


. kirjoitti:

Isällä ja lapsella ei koskaan mitään ongelmia keskenään eikä eri mielisyyksiä, mutta lapsella on kaikkien muiden aikuisten kanssa hyvin raivokkaitakin ongelmia.

Isän ja lapsen tapaamisten rajoittaminen ja peruuntuminen on lapsen mielestä aina kaikkien muiden syy, mutta ei koskaan isän päihdeongelmien. Lapsi raivostuu asiasta aina äidilleen ja lastensuojelutyöntekijöille, mutta ei koskaan isälle.

Mistä kertoo?

a) isä valehtelee?
b)isä antaa kaikessa lapselle periksi
c)lapsi pelkää isäänsä
d)jokin muu, mikä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu