Menimme vasta vähän aikaa sitten naimisiin. Sitä ennen olimme olleet jo kuusi vuotta yhdessä avoparina, ikää meillä on vähän vajaa 25v molemmilla.
Häitä suunnitellessa puhuimme lapsen yrittämisestä ja mm. jätin pillerit pois miehen aloitteesta. Olimme sopineet, että häiden jälkeen vauva saisi tulla, jos olisi tullakseen. Odotellessamme turvauduimme usein varmoihin päiviin, periaatteella "ei ole katastrofi, jos tulen raskaaksi".
Häiden jälkeen mies tekikin täyskäännöksen: ei kuulemma olekaan vielä valmis useampaan vuoteen isäksi. Koen tulleeni huijatuksi naimisiin. Minä tahdon lapsen nyt, hyvin pian. Olen innoissani odottanut kesää ja haaveillut tulevaisuudesta.
Moisen tempun jälkeen, en tahdo edes olla mieheni lähellä. Miten tästä tilanteesta voisi jatkaa? Miten antaa anteeksi moinen temppu? Huijasiko mies minut avioon? Miten kauan moista pitäisi sulatella ennen lopullista päätöstä eroamisesta?
Häitä suunnitellessa puhuimme lapsen yrittämisestä ja mm. jätin pillerit pois miehen aloitteesta. Olimme sopineet, että häiden jälkeen vauva saisi tulla, jos olisi tullakseen. Odotellessamme turvauduimme usein varmoihin päiviin, periaatteella "ei ole katastrofi, jos tulen raskaaksi".
Häiden jälkeen mies tekikin täyskäännöksen: ei kuulemma olekaan vielä valmis useampaan vuoteen isäksi. Koen tulleeni huijatuksi naimisiin. Minä tahdon lapsen nyt, hyvin pian. Olen innoissani odottanut kesää ja haaveillut tulevaisuudesta.
Moisen tempun jälkeen, en tahdo edes olla mieheni lähellä. Miten tästä tilanteesta voisi jatkaa? Miten antaa anteeksi moinen temppu? Huijasiko mies minut avioon? Miten kauan moista pitäisi sulatella ennen lopullista päätöstä eroamisesta?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Etkö rakasta miestäsi, miksi haluat jättää hänet. Muista aviolupauksesi. Ei ne lapset niin tärkeitä ole, kunhan rakkaus riittää. Jospa sitten et rakasta tarpeeksi omaa rakasta.
Entäpä rakastaako mieheni minua tehdessään tällaisen tempun minulle? Hänkin antoi minulle lupauksen ja petti minut heti alkuunsa perumalla puheensa.
Minulle lapset ovat tärkeitä. En voisi kuvitella eläväni ilman lapsia.
Kirjoituksestasi sai kuvan, että ette varsinaisesti olisi sopineet lasten hankkimisesta ennen avioliittoa, vaan että ne tulisivat, jos olisivat tullakseen. Jos turvauduitte (ehkäisyn takia) myös varmoihin päiviin, vaikuttaisi, ettette todellakaan yrittäneet saada lapsia.
Lapsien tekemistä ei ollut vakavasti harkittu, eikä etenkään yritetty, eivätkä asiat kuulosta siltä, että mitään olisi myöskään pitävästi ennalta sovittu. Hän on kääntynyt enemmän lasten hankkimista vastaan ja sinä nyt muuttanut mielesi ja haluat lapsia ehdottomasti. Yhtä hyvin voitaisiin kysyä, oletko sinä huijannut hänet naimisiin antamalla hänen ymmärtää, ettei lasten saanti olisi sinulle mitenkään erityisen tärkeä asia? Vai kerroitko hänelle ennen avioitumistanne selvästi, että haluat saada nopeasti lapsia? Vai huijasitko häntä sanomalla, ettei lasten tekeminen olisi niin tärkeää, kunhan vain menette naimisiin (ja sen jälkeen houkuttelisit hänet siihen). Jos koet, että sinut on huijattu naimisiin, miksei hän voisi kokea, että häntä on myös huijattu?
Olisi kannattanut ehkä keskustella näinkin tärkeistä asioista ennen avioliittoa. Jos olet kuitenkin vasta äskettäin muuttanut mielesi lastenhankinnan puolelle, on kai hänelläkin ollut samanlainen oikeus muuttaa omaa mieltään suuntaan tai toiseen?
6vuotta on pitkä aika ennen naimisiinmenoa ja vaikutat itse kypsältä ja järkevältä naiselta.Onko miehesi elämässä tapahtunut työn tai opiskelun kannalta jotain dramaattista, mikä olisi voinut säikähdyttää hänet.
Vai onko parisuhteessa jotain pielessä?
Koeta vielä selvitellä yhdessä miehesi kanssa, mistä kenkä oikein puristaa.
Siis menit naimisiin sen takia, että saisit lapsen? Ei hyvältä näytä! Naimisiin mennään ihan muista syistä! Taisit itse huijata itseäsi ja mennä naimisiin vääristä syistä!
Mietis nyt tarkkaan, mitä olet tekemässä!
Ja kuka huijaa ja ketä?
Ota nyt järki käteen ja mieti, kumpaa sinä oikeasti haluat: lapsen vai perheen. Sitä miettiessä pidä huoli siitä, että et_tule_raskaaksi.
Jos päädyt siihen, että_haluat_perheen, keskustele miehesi kanssa siitä, miten lasten hankinta sopii teidän yhteiseen tulevaisuuteenne. Jos päädyt siihen, että_haluat_lapsen, eroa ja hanki keinohedelmöitys sen jälkeen. On aika kohtuutonta laittaa miehesi siihen tilanteeseen, että teet hänestä elatusvelvollisen vain oman itsekkään vauvakuumeesi takia.
Haluatko pilata usean ihmisen elämän vain minulle-kaikki-heti touhullasi?
Sattuneesta syystä tiedän, mistä puhun :(
Pettymys ja viha eivät ole juurikaan laantuneet vielä vuosienkaan jälkeen, mutta jumalankiitos työasiat ovat sentään järjestyneet niin, että pystyn maksamaan tasingot ja elatusmaksut ja joskus jopa jää rahaa sen verran, että voin hankkia itselleni muutakin kuin leipää ja kaurapuuroa.
Perhettä en saa koskaan, koska ehdin tulla liian vanhaksi siihen mennessä, kun saan maksettua avioliittohuijarin ulos elämästäni. Haluatko ehkä asettua samanlaisen katkeroituneen ja kostonhimoisen miehen maalitauluksi kuin exäni?
Minä tein jo pari vuotta sitten selväksi, että tahdon ehdottomasti lapsia ja vaikka heti. Miehen kanssa sovittiin, että mennään ensin naimisiin.
Miehen aloitteesta jätin pillerit pois ja miehen aloitteesta jätettiin kondomin käyttö varmoina päivinä. Emme yrittäneet lasta, koska yrittämisen piti alkaa vasta nyt häiden jälkeen.
En mennyt naimisiin lasten takia, mutta kylläkin siinä uskossa, että olemme toimimassa kuten sovimme eli yrittämässä lasta hyvin pian. Minulla on sairaus, joka vuosien myötä aiheuttaa lapsettomuutta, mutta joka tällä hetkellä on tasapainossa ja lääkärin mukaan lapsen saanti mahdollisuuteni on nyt hyvät. Siksi tämä myös on minulla arempi paikka kuin ehkä monelle muulle. Mies tiesi tämän varsin hyvin ja välillä epäilyttää kiiruhtiko hän naimisiin vain varmistakseen, etten lähtisi muualta etsimään isäehdokasta lapsilleni?
Koen siis tulleeni huijatuksi, koska mies livisti yhteisestä suunnitelmastamme ja nyt pelkään, että muutaman vuoden odettelu vie minulta mahdollisuuden saada koskaan biologista lasta. En mennyt naimisiin lapsen takia vaan rakkaudesta ja halusta perustaa perhe, sen sijaan mietin katkeroidunko iäksi, jos menetän mahdollisuuteni biologiseen lapseen mieheni yhtäkkisen takinkäännön takia?
Samassa veneessä ollaan, mutta eri syistä.
Anteeksi, että kaadoin kiukkuani niskaasi.
Sitä ihmisluonto on sellainen (minulla), että joskus tulee primitiivireaktioita, kun omalla taustalla "kummittelee" pahoja pettymyksiä ja joku tökkää siihen arkaan kohtaan tietämättään tai pahimmassa tapauksessa tietoisesti. Ei sille mitään voi... valitettavasti. Tai voisi tietenkin, jos asiakseen ottaisi, mutta minä taidan pysytellä tällä epäsivistyneellä äkäilyä täysilaidalta -linjalla ja jättää sitten sen suomalaiskansallisen ratkaisumallin toisille... ryypätkööt itsensä sillan alle tai rakentakoot kaulakeinuja ne, jotka eivät muuhun kykene. Siihen se näyttää johtavan, jos uppiniskaisesti kieltäytyy ilmaisemasta tunteitaan.
Että mä ymmärrän hyvin sinua, miltä tuntuu, kun toinen lipeää tyynesti siitä, mitä on suunniteltu ja miten on elämä ajateltu rakennettavaksi. Eihän siinä mitään olisikaan, jos olisi aikaa rajattomasti, mutta kun sitä ei ole. Sinä käyt kilpajuoksua sairautesi kanssa ja minä kalenterin ja pankin.
Mitä todennäköisimmin joku lukija jo aikoo väittää, että ei se raha mitään ratkaise, jos sopiva kumppani kohdalle sattuu. Puppua. Kyllä se ratkaisee ihan kaiken silloin, kun on kyse yli nelikymppisestä miehestä. Tässä vaiheessa "kuuluu olla" vakavarainen. No se siitä.
Pahaa pelkään, että katkeroitumisen vaara on enemmän kuin suuri. Sinulle näyttää olevan hyvin tärkeää saada biologinen lapsi ja jos joudut luopumaan siitä unelmastasi/tavoitteestasi, mitä ilmeisimmin koet pettymyksen musertavana takaiskuna.
Mitä voi tehdä?
Sinun on laitettava ukko selkä seinää vasten ja kiskottava siitä hepusta ulos tieto, mitä hän oikein aikoo. Sinulla on vain voitettavaa: jos ei perheen perustaminen miehelle maita, löytyy kyllä sellaisiakin, jotka ovat kiinnostuneita.
Vaikkapa minä... mutta meillä on ihan pikkasen liikaa ikäeroa... ja minä olen kiukkuinen ja köyhä :)
Tuo kyllä muuttaa tilanteen. Alkuperäisestä kirjoituksesta sai vaan helposti väärän kuvan. Erohan on mahdollisuus, koska toista ei voi pakottaakaan lasten tekoon.
Tosiaan tuosta ensimmäisestä viestistä sai ehkä vääränlaisen kuvan tilanteesta. Joka tapauksessa kaipailin lähinnä enemmän elämää nähneiden ajatuksia asiasta kun syyttelyjä siitä, etten rakastaisi miestäni.
Aihe varmasti herättää monen omat katkeruudet pettymyksistä ja huijatuksi tulemisen tunteistaan, mikä on täysin ymmärrettävää.
Eniten minua mietityttää, miten selviän, jos mies ei ikinä tahdokaan lasta tai tahtoo vasta sitten kun se on minulle liian myöhäistä.
Joudun syömään vahvoja lääkkeitä hormonitoimintaani, jotka aiheuttavat monia sivuoireita siihen päivään asti, että olen tähän maailmaan synnyttänyt ne lapseni, jotka haluan. Vasta sitten voin siirtyä kevyemmälle lääkitykselle. En tiedä jaksanko vuosien pahoinvointia, päänsärkyä ja vatsavaivoja odottaessani, että mieheni uskaltaisi aikuistua ja ryhtyä isäksi. Vaikka rakastan häntä koko sydämeni voimalla, en tiedä jaksanko tätä. Olisipa hän ollut minulle rehellinen, jotta olisn voinut harkita lähtöä ennen avioitumistamme.
Pitänee neuvotella lääkärin kanssa tilanteesta. Onko mitään muuta vaihtoehtoa? Voisiko munasoluja kerätä talteen vastaisuuden varalle tai jotain, jotten menetä mahdollisuutta äitiyteen ja raskauteen lopullisesti...
Ainakin alkioita voidaan pakastaa. Kannattaa varmasti jutella asiasta henkilökohtaisesti lääkärin kanssa. Ks. kuitenkin esim.
http://members.vip.fi/~ltry/ ,
http://www.verkkoklinikka.fi/teemat/lapsettomuus/ (huom. toisessa maksullinen vastaus sähköpostiin asiantuntijoalta 20e)
Löydät varmasti keskustelupalstoja ja muitakin kysy lääkäriltä -tyyppisiä palveluja (osassa vastaukset ovat ilmaisia).
Me olimme vielä noin vuoden nuorempia kun menimme naimisiin pari vuotta sitten, eli olemme nyt 25 vuotiaita. Muuten sama tarina, mutta toisin päin meillä..
Naimisiin meno hirvitti pikkasen silloin, mutta vaimoni vakuutteli haluavansa samaa kuin minäkin. Eli normaalia perhe-elämää, talo, lapsia, jne. Piti vain ekaksi saada koulut loppuun ja vakituiset työpaikat. Luotin tähän siis 100%.
Pari kuukautta häiden jälkeen puolisoni mieli muuttuikin radikaalisti ja hän halusikin olla vielä "nuori".. Lopulta homma meni siihen, että hän ei halua lapsia ehkä koskaan!
Noh, tässäpä sitten ollaan. Mua ei ole kiinnostanut noi baari jutskat, tms "kavereiden kanssa hengailu" pätkääkään vuosiin ja tuntuu, että elämästä puuttuu sisältö. Rakastan kai häntä vielä, koska jaksan toivoa, että mieli muuttuisi. Tai sitten en vain uskalla lähteä, vaikka pitäisi...
Eli neuvo sulle: --> älä jätä viimetippaan, jos jätät. Jos et jätä, elä mukana, älä tätä mieleesi jätä!
heh, aikas nolo loru
Menimme naimisiin 7 vuoden seurustelun jälkeen. Seuraavaksi ostimme oman asunnon. Avioliittoa kesti 2 vuotta, kunnes vaimo ilmoitti, että hänellä on suhde ja haluaa eron. Ei kuulema ollut koskaan oikeastaan rakastanut minua tai tuntenut minua kohtaan minkäänlaista intohimoa. 9 vuotta elämästäni rakentui valheelle ja petokselle. Vaimoni varasti minulta 9 vuotta! Siinä sitä huijausta kerrakseen. Mutta kosto elää!
Kiitos. On lohduttava tietää, että joku muukin on joutunut vastaavaa kokemaan.
Minuakaan ei baarit ja bailaaminen ole kiinnostanut enää useampaan vuoteen. Koen, että olen jo oman osani siitä elämästä saanut. Oma talo, työ ja arki kiinnostaa paljon enemmän, perhe on kuitenkin haaveissa ykkösenä.
Saa nähdä, mitä teen. Miestäni rakastan joka tapauksessa. Helppoa tämä ei ole.
Niin sellainen tuli vielä mieleen, että voiko sitä sitten enää luottaa toiseen ja suhteen kestävyyteen. Mä ainakin olen huomannut, että luottamus nakertuu pikkuhiljaa ja oloni on mustasukkaisuuden ja pettymyksen takia koko ajan huonompi.
Ajattelen, että mitä jos hän suostuisikin lapsen tekoon, mutta tulisi taas jälkikäteen katumapäälle ja alkaisi taas "mennä". Silloin sitä vasta kusessa olisikin ja lapsi parka joutuisi kärsimään. Nyt on sentään vain taloudelliset seikat painamassa.
Vaikka olen saanut paljon viettää hyviä hetkiä vaimoni kanssa ja rakastan häntä edelleen, en tällä hetkellä tiedä mitä teen. Mikään ratkaisu tuskin on helppo ja hyvä lyhyellä tähtäimellä...
Tsemppiä sulle "pettynyt" ja voimia valintaasi varten. Toivon, että elämä vielä sinulle hymyilee!!
Quis ajattelit kostaa?
Juuri tuota luottamusta ja suhteen jatkoa minäkin mietin. Riittääkö usko? Voiko pettymyksen unohtaa?
Toista ei voi pakottaa lapsen tekoon tai ei edes painostaa juuri tuosta syystä, ettei halua lapsen joutuvan sitten kestämään seurauksia kun äiti tai isä ei voisi vähempää välittää huidellessaan omia aikojaan.
Uskon kyllä, että elämä vielä joskus hymyilee minulle, varmasti vielä sinullekin. Mutta tapahtuuko se nykyisen kumppanin kanssa vai ilman, se on jo toinen asia. Minä niin kovasti tahtoisin perheen, lapsen ja hänelle isän joka rakastaisi lasta yhtä paljon kuin minäkin. Onko se mahdollista nykyisessä avioliitossani? Kunpa tietäisin...
Exälle on suhteellisen helppo hommata potkut töistä, kun tietää, mitä tekee. Kun se on tehty, isketään hänen suhteeseensa hänen omilla aseillaan. Työtön pettäjä saa pian kenkää suhteestaan. Odotellaan nyt vuosi tai kaksi, jotta minua ei osata epäillä.
Tiedän samanlaisen pariskunnan, mikä teidän historia on. Tässä pariskunnassa mies löysi kahden viikon päästä häistä toisen naisen, jonka kanssa hän seurustelee. Tuskin olet sama nainen, mutta syitä voi olla monia. Heidän kohdallaan oli pettäminen ja miehen ikävä vapautta.