Erosimme poikaystäväni aloitteesta. Tämä muutti asumaan luokseni pian tapaamisemme jälkeen ja ehdimme olla yhdessä tammikuun lopusta. Meillä oli usein vaikeaa. Erosimme miehen aloittesta eilen. Tämä vielä kehtasi ilmoittaa, että lähtee bilettämään ja tulee seuraavana päivänä omilla avaimillaan hakemaan tavaransa. Heh. Oli pakko soittaa lakimiehelle ja kysyä mitä tehdä, kun en halua, että toinen pöllähtää eron jälkeen asuntooni avaimillaan mielivaltaisesti, etenkin jos on jo viettänyt yön juhlimassa ja vieraassa naisseurassa. Sain tämän sentän pakkaamaan heti ja palauttamaan avaimeni.
Yöllä tämä sitten yritti soitella. Minulla oli asunnossani 4 miespuolista kaveria pelaamassa trivial pursuitia. Yhtäkkiä kesken pelin alkoi kuulua rappukäytävän tuuletusparvekkeelta meteliä ja tämä ex-poikystäväni kurkotti keittiön ikuunaani (pelasimme keittiön pöydällä) ja iski lasin nyrkillä (kivat verijäljet). Sairasta! Tämä ei lähtenyt, ennen kuin soitimme poliisit.
No soittelu ja tekstailu on jatkunut koko tämän päivän. En halua miestä enää takaisin. En kannata on-off-suhteita. Sen on oltava kerrasta poikki. Jos toinen tahtoo erota joka toinen päivä ja aina seuraavana päivänä palata yhteen, minä hajoan! Aamulla, kun yritin tavoittaa miestä ihan vain kysyäkseni ikkunan korvaamisesta (olin tilannut lasimestarin), enkä saanut kiinni, tulin soittaneeksi tämän äidille. Tämän äitikin kysyi, että onko eromme lopullinen. Tuli heti mieleen, että mies on ilmeisesti ennenkin soutanut ja huovannut.
en tiedä missä mies vietti yönsä. Ei ainakaan putkassa. Väittää olleensa vanhempiensa luona, mutta en tätä sieltä ainakaan aamulla tavoittanut (vanhemmat olivat mökillä). Koko päivän tämä on soitellut naispuolisen "ystävänsä" (ovat mm. olleet kahdestaan espanjassa, mies on halunnut tästä naisesta joskus seurustelukumppanin, olivat teatterissa MEIDÄN teatteri-iltanamme, kun mies oli varannut liput päivälle, jolloin tiesi minulla olevan tärkeää menoa) ja kehtaa vielä anella minua takaisin. Joopajoo. Viihtyköön vaikka kenen kanssa, mutta minun luokseni ei tällä ole enää asiaa.
Uskomatonta pelleilyä! En jaksaisi enää ainuttakaan puhelua tai viestiä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Pelleily onkin paras ilmaus kuvaamaan tilannetta. Ex-poikaystäväsi on ilmeisesti ailahteleva persoona tai sitten epävarma omista tunteistaan sinua kohtaan. Jos ero tapahtui hänen aloitteestaan on naurettavaa alkaa häiriköimään tuolla tavalla. Kerrasta poikki on tällaisten ihmisten kohdalla paras ratkaisu, muuten joutuisit "roikkumaan" miehessä vielä pitkään, koska hän ei suostu päästämään irti. Tiedätkö yhtään miten miehen edelliset suhteet ovat päättyneet?? Samankaltaisiin kuvioihin ehkä?
ovat päättyneet aina siten, että mies on hypännyt naisen luota uuden luo. suoraan.
Tuo mieshän on ihan surkea tapaus!
Toivottavasti pääset hänestä lopullisesti eroon.