Kysyisin, että kuinka tärkeäksi koette TV-ohjelmat verrattuna tyttö/poika-ystävän kanssa olemiseen?
Törmäsin suhteessani tähän ongelmaan. En ole tavannut toisella paikkakunnalla asuvaa tyttöystävääni viikkoon, sitten minulla olisi ollut aikaa mennä sinne viettämään ilta ja mahdollisesti yö hänen kanssaan.
Ilmeni kuitenkin, että TV:stä tulee jotain hänen suosikkisarjojaan, joten jos menen viettämään aikaa hänen kanssaan, tapahtuu se yhdessä TVtä töllätessä. (minua em. sarjat eivät kiinnosta)
Joten kolmen päivän kuluttua sitten löytyi seuraava mahdollisuus, jolloin voimme olle oikeasti yhdessä.
Omalta kohdaltani en ole elämäni aikana löytänyt niin mielenkiintoista ohjelmaa TV:stä, että olisin ketään ystävää sen katsomisen vuoksi jättänyt toiselle sijalle (saatikka seurustelukumppania)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Juu, mutta taitaa olla aika harvassa ne jotka eivät vietä aikaansa töllöttimen ääressä, tai ne joille ei merkkaa mitkään sarjat ja ohjelmat mitään. Sitä pidetään niin itsestään selvänä, telkkari on vakiokaluste lähes jokaisen kotona.
En osaa sua oikein mitenkään lohduttaa, jos edes lohdutusta kaipaat, mutta ajatuksesi tueksi:
on meitä, jotka saavat aikansa kulumaan muutenkin kuin tuijottaen taikalaatikkoa. Poikkeuksellisena mua pidetään.
voisit sanoa sille tyttöystävällesi, että jos TV on tärkeämpi kuin sinä, niin voi alkaa seurusteleen sen kanssa sitten!