Tällainen paska. Mitä voisin olla? Minusta tuntuu, että oikeasti olisin joku muu.
Kaikki ovat pärjänneet elämässä paremmin kuin minä. Eivät ole täysin yksin maailmassa ilman mitään. Täysin epäonnistuneita. Syrjäytyneitä/syrjäytettyjä. Luuseripaskoja. Nollia.
Herätä aamulla tyhjään, pettymykseen; joka ikinen aamu vuosia ja vuosia. Kokisitte edes kerran sen. Se että voisi vaikka mitä ja että on ihan sanalainen kuin muut, mutta koska ei ole hyväksytty niin ei ole: joka aamu tyhjää. Vuosia.
Eikä heillä, niillä jotka pärjäsivät, ollut kaikilla laudaturin papereita kuten minulla, eivät he päässeet ensiyrittämällä haluamaansa yliopistoon, ei heillä olisi välttämättä ikinä ollut halua ja uskallusta muuttaa hyvin kauas lapsuudenmaisemistaan. Ei. Eivätkä he välttämättä ole koskaan arvioineet itseään, yrittäneet muuttaa itseään, yritä muuttaa itseään, hakeneet apua, istuneet terapioissa; yrittäneet tajuta, muuttua, muuttaa; olla joustava. Ei - kaikki vaan putoilee heille ihan itsestään, noin vaan? Kyllä, Niin se vaan menee. Itsestäänselvyyksinä. Niin se vaan on. Ilmanmitään tekoja ja vaatimuksia. Käsittämätöntä mutta totta. Kaikki vain tapahtuu. Tai ei tapahdu.
Eivätkä he kaikki, ne jotka ovat poika/miesystävän saaneet, ole edes mitenkään kauniimpia kuin minä. Ihan tavallisia.
MIKÄ PERKELE MINUSSA ON VIKANA. Sekö juuri? Tuhoon tuomittu syntymästä asti? Minun ei vain olisi koskaan pitänyt syntyä? Väärä planeetta? Mikään ei vain ole koskaan mahdollista?
Miten sinusta tuli sinä? Tunnetko olevasi se, joka olet, tuntuuko että sinulle kuuluu se, mitä olet saanut/jäänyt saamatta? Vai oletteko sinä ja maailma kuin palikka ja lasten palikkalaatikko - vääränmallinen palikka joka ei ikinä tule sopimaan minnekään , maailmassa ei vain ole selllaista paikkaa? Vai oletko saatanallinen tyhmä lapsi, jonka ei olisi ikinä pitänyt syntyä? Onko mielessäsi käynyt tällainen?
Että olet avuton ja vihattu ja että et osaa mitään eikä kukaan ikinä auta, ainut asia josta voit olla varma? Eikö? Eikö tunnu tällaiselta? Miksi ei? Perustele ja perustelekin hyvin.
Ei tarvi vittu vastata.
Kaikki ovat pärjänneet elämässä paremmin kuin minä. Eivät ole täysin yksin maailmassa ilman mitään. Täysin epäonnistuneita. Syrjäytyneitä/syrjäytettyjä. Luuseripaskoja. Nollia.
Herätä aamulla tyhjään, pettymykseen; joka ikinen aamu vuosia ja vuosia. Kokisitte edes kerran sen. Se että voisi vaikka mitä ja että on ihan sanalainen kuin muut, mutta koska ei ole hyväksytty niin ei ole: joka aamu tyhjää. Vuosia.
Eikä heillä, niillä jotka pärjäsivät, ollut kaikilla laudaturin papereita kuten minulla, eivät he päässeet ensiyrittämällä haluamaansa yliopistoon, ei heillä olisi välttämättä ikinä ollut halua ja uskallusta muuttaa hyvin kauas lapsuudenmaisemistaan. Ei. Eivätkä he välttämättä ole koskaan arvioineet itseään, yrittäneet muuttaa itseään, yritä muuttaa itseään, hakeneet apua, istuneet terapioissa; yrittäneet tajuta, muuttua, muuttaa; olla joustava. Ei - kaikki vaan putoilee heille ihan itsestään, noin vaan? Kyllä, Niin se vaan menee. Itsestäänselvyyksinä. Niin se vaan on. Ilmanmitään tekoja ja vaatimuksia. Käsittämätöntä mutta totta. Kaikki vain tapahtuu. Tai ei tapahdu.
Eivätkä he kaikki, ne jotka ovat poika/miesystävän saaneet, ole edes mitenkään kauniimpia kuin minä. Ihan tavallisia.
MIKÄ PERKELE MINUSSA ON VIKANA. Sekö juuri? Tuhoon tuomittu syntymästä asti? Minun ei vain olisi koskaan pitänyt syntyä? Väärä planeetta? Mikään ei vain ole koskaan mahdollista?
Miten sinusta tuli sinä? Tunnetko olevasi se, joka olet, tuntuuko että sinulle kuuluu se, mitä olet saanut/jäänyt saamatta? Vai oletteko sinä ja maailma kuin palikka ja lasten palikkalaatikko - vääränmallinen palikka joka ei ikinä tule sopimaan minnekään , maailmassa ei vain ole selllaista paikkaa? Vai oletko saatanallinen tyhmä lapsi, jonka ei olisi ikinä pitänyt syntyä? Onko mielessäsi käynyt tällainen?
Että olet avuton ja vihattu ja että et osaa mitään eikä kukaan ikinä auta, ainut asia josta voit olla varma? Eikö? Eikö tunnu tällaiselta? Miksi ei? Perustele ja perustelekin hyvin.
Ei tarvi vittu vastata.
Vastaukset 99
Vanhimmat
Hui! Mikä sut tänään noin synkäksi tekee? Tietäisitpä kuinka onnekas olet verrattuna noihin tämän palstan miesvastineisiisi.
Sinnulla on aivan kaikki mahdollinen tarjolla, kunhan vaan annat itsellesi luvan tulla pois piilostasi.
Olet kadehdittavan rehellinen ja suorasanainen ihminen. Uskallat olla asioista muutakin mieltä kuin massa, olet verbaalisti lahjakas ja hyvä keskustelija. Ainoa vihollisesi olet sinä itse.
En tiedä syitä siihen miksi olet itsesi tuominnut yksinäisyyteen, tai mikset anna itsellesi mahdollisuutta normaaliin elämään.
Et ole ujo tai sosiaalisesti lähellekään yhtä syrjäytynyt niinkuin moni mies tällä palstalla. Et syytä muita ongelmistasi ja jaksat olla melkein aina positiivinen.
Et todellakaan joutuisi elämääsi elämään yksin, jos vain antaisit itsellesi luvan vapautua vankilastasi ja luvan saada itsekin arvostusta, jota täälläkin joka päivä muille annat.
Olet hieno ihminen!
Yritä piristyä.
Mä koen miehenä niin äärettömän loukkaavana tämän ininän siitä että miehillä on muka niin helvetin vaikeaa. Eivät miehet ole pikkulapsia.
Tän palstan ongelmasinkkumiehillä ei ole vaikeaa, ne on oikeesti ihan sekaisin ja ES ei sitä ole ja siinä se iso ero.
Miesten pohjasakalla on kuitenkin miljoona kertaa vaikeampaa kuin naissukupuolen vastaavalla, siitä tuskin sinäkään olet toista mieltä.
Totta.
Keskimäärin ehkä, yksilötasolla ei. Keskimäärin tilastot osoittavat että niissä joilla menee kaikilla mittareilla mitattuna huonosti on enemmän miehiä kun naisa mutta mahtuu sinne mukaan myös naisyksilöitä.
Siksipä toi sukupuolijankkaus on tyhmää. Ei se että on mies tarkoita että on pakko olla siellä pohjalla ja valittaa kuinka miehille kaikki on aina niin saatanan vaikeaa.
Toi on valitettavasti ihan totta. On monia miehiä jotka nimenomaan haluaa naisen jolla on omaa itsetuntoa huonompi itsetunto. Mutta koko maailmasta on hyvin vaikeaa löytää sellaista naista joka haluaa miehen jonka itsetunto on lähellä nollaa.
Luusereita mä ja monet tän palstan ongelmamiessinkut ollaan, mutta jokin ero meidän välillä kyllä on. Ehkä yksinkertaisesti vain se, että joistain miehistä se nyt vaan on niin helppoa ja kätevää pistää kaikki naisten syyksi. Minä olen nainen, joten en tuohon tekosyyhyn maailmaani nojaa.
Miksi olen tuominnut itseni yksinäisyyteen? Hyvä kysymys. Osaisin ehkä vastatakin jotain, mutta mitä se auttaa? Ei mitään.
En ole ujo sillä tavoin kun jotkut palstan miehet? Totta. En ainakaan sillä tavalla, että en haluaisi olla tekemisissä ihmisten kanssa tai että suhtautuisin ihmisiin yleensä ottaen negatiivisesti. Mutta yhden sortin ujo silti.
Antaa lupa vapautua vankilasta? En tiedä ratkaisua tuohon. Vaihtaisin nimeni ja muuttaisin Uuteen-Seelantiin?
Miehen elämä voi mennä tilttiin naisettomuudesta kun se jatkuu samana kelpaamattomuuden ympyränä vuodesta toiseen. Nainen kestää minkä helvetin vaan kunhan on joku jota rakastaa.
Naisen parantaa rakkaus johonkin. Naista auttaa sosiaalisuus, ja tunteiden jakaminen.
Tiedätkö milta tuntuu olla mies jos häntä kokukaan ei ole koskaan rakastanut?
Sitä rakkaudettomuutta ei korvaa seksi, ei edes 400 naisen makaaminen.
Mies ei pääse totaali umpikujastaan ilman rakkautta yksin pahimmillaan kuin Pippo Oyn kravatin jatkoksi.
Minulle on loukkaus miehenä se että te suositut miehet luulette että tuntemattoman naisen paneminen paari illan lopuksi on joku vitun elämän pelastus miehelle !
"Miehen elämä voi mennä tilttiin naisettomuudesta kun se jatkuu samana kelpaamattomuuden ympyränä vuodesta toiseen. Nainen kestää minkä helvetin vaan kunhan on joku jota rakastaa."
No mitenhän tuon sanoisi... Rakkaus on tärkeää mutta jos luulee että se parantaa aivan kaiken niin käsitys maailmasta on hyvin, hyvin lapsellinen.
"Tiedätkö milta tuntuu olla mies jos häntä kokukaan ei ole koskaan rakastanut?"
Tyhmä kysymys. En tietenkään tiedä, koska olen ollut parisuhteessa ja minulle parisuhteen perusta on aina ollut molemminpuoleinen rakkaus.
"Minulle on loukkaus miehenä se että te suositut miehet luulette että tuntemattoman naisen paneminen paari illan lopuksi on joku vitun elämän pelastus miehelle !"
Eikö tätä täällä julista se AT-siipi? En minä ainakaan ole mitään tuollaista väittänyt.
Voi sinua. Kuvailemasi ajatukset ovat hyvin tuttuja vaikka objektiivisesti katsottuna mulla ei pitäisi varmaan mihinkään suureen synkkyyteen olla aihetta. Mutta minkäs tunteilleen voi...
Ei sinussa ole näin palstatuntemisen perusteella mitään vikaa. Sinä olet vain arka. Ei se ole vika, mutta se estää sinua elämästä elämääsi. Pelkäät. Ihan turhaan. Et sinä mikään nolla ole, olet älykäs ja sielultasi kaunis nainen jota maailma vaan on potkinut päähän.
Virtuaalihali...
Arka - totta. Jos minun pitäisi valita yksi ainoa adjektiivi kuvaamaan itseäni, se olisi "arka". Ei (ensisijaisesti) "ujo" tms. vaan "arka". Pelokas, kertakaikkisen haluton vahingoittumaan enempää. Sitä ei vaan moni tajua. Eino tajuaa, kiitos.
Arkuus estää sua tyttöseni elämästä. Voisit saada asioita, ystäviä ja rakkautta, mutta ensin pitää voittaa omat pelot.
Se on vaikeaa.
Minä pelkään korkeita paikkoja. Melkein kuollakseni. Miehet eivät pelkää korkeita paikkoja, eikö niin? Siitä huolimatta että olen koko ikäni koittanut psyykata itseäni siihen että sillalla on turvallista kävellä, korkeaan torniin voi mennä, tikkaita voi kiivetä ylös... Tunnen fyysistä pahoinvointia kun joudun tuollaiseen tilanteeseen. Sydän hakkaa, huimaa, paniikki iskee, haluan pois.
En voi edes kuvitella miten vaikeaa on jos aivan kaikki pelottaa noin paljon.
Se on totta, suurin ongelmani on aina ollut pelot, arkuus. Ja minun olisi pitänyt aikoja sitten alkaa vaan altistaa itseäni ihmisille, sosiaalisille tilanteille, tunteille, epäonnistumisillekin. Olisi pitänyt karkaista itseäni.
Sen sijaan en ole koskaan muuta kuin pakoillut, vältellyt. piiloutunut.
Mitään sen tuhoisampaa valintaa ei elämässä voi tehdä.
No, kannattaako jatkaa samaa pakoilua, välttelyä ja piiloutumista edelleen?
Minä pelkään korkeita paikkoja. Melkein kuollakseni. Miehet eivät pelkää korkeita paikkoja, eikö niin? Siitä huolimatta että olen koko ikäni koittanut psyykata itseäni siihen että sillalla on turvallista kävellä, korkeaan torniin voi mennä, tikkaita voi kiivetä ylös... Tunnen fyysistä pahoinvointia kun joudun tuollaiseen tilanteeseen. Sydän hakkaa, huimaa, paniikki iskee, haluan pois.
Eikö aikuista miestä tosiaan hävetä? Siis kirjoitellla tollaista skeidaa. Joudut varmasti kiipeämään korkeaan torniin monta kertaa päivässä.
Säästä meitä, älä väitä seuraavassa viestissä olevasi töissä tikapuutehtaalla tai Näsinneulan ravintolassa.
No en tietenkään joudu kiipeämään mihinkään torniin päivittäin. Tuo pelko on ihan siedettävä juuri siksi että normaalielämässä pystyn pysyttelemään maan tasalla eikä fobiani estä minua asumasta kerrostalossa. Parvekkeella tunnen oloni kyllä jo epämukavaksi mutta enpä sellasta omista niin ihan sama.
Mutta voin ehkä jotenkin kuvitella millaista on jos pelkääkin kaikkea.
Ei. Mutta vielä ei ole liian myöhäistä. Olet vasta mitä... 30v? Sinulla on vielä aikaa. Jos haluat.
Minä en ole mikään eikä mulla ole mitään. Ei omaisuutta eikä tutkintoja eikä edes työpaikkaa. Silti saan kavereita jos haluan ja miehen jos haluan. Oikein hyviäkin. Kaikki johtuu minun asenteestani. Olen positiivinen ja valoisa enkä arvota toisia ihmisiä heidän koulutuksen, varallisuuden, sukulaisten, ammatin mukaan. En tavoittele kuuta taivaalta ja olen iloinen pienestäkin enkä ikinä kuvittele että toisten pitäisi tehdä minut onnelliseksi. Itse olen oman onneni avain ja tekijä. Se sitten säteilee ympärisöön ja minulla on kuitenkin ihan hyvä elämä.
Olisit sinäkin hieman tyytyväisempi siihen mitä sinulla on, niin et olisi noi katkera ja luotaantyöntävä naristessasi siitä mitä haluat ja mitä sulle ei ole ja vihjailessasi että se olisi toisten syytä.
En arvota muita ihmisiä heidän koulutuksen, varallisuuden, sukulaisten, ammatin mukaan enkä tavoittele kuuta taivaalta jne. Enkä vihjaile että se olisi muiden syytä. Se vain on totta, että ihmisille osuu paskaa kohdalle ihan valtavan eri määrät. Sitä sinä et onneksesi ole selvästikään joutunut kokemaan ja siten pidät itsestäänselvyytenä, että kaikki on itsestä kiinni, kaikkeen voi vaikuttaa, ihan kaiken saa jos vaan käy kuin lapsi isille vinkumassa että haluaa jotain. Minä en ole sinä. Siinä ero.
Heh heh.. vai että en ole. Voisin tietysti alkaa kertoon lapsuudesta lähtien kuinka hakattiin remmillä vereslihalle, vähän myöhempänä seksuaalista hyväksikäyttöä ja niin edelleen. Siihenkin on syynsä miksi en ole päässyt opiskeleen ja miksi minulla ei ole omaisuutta. Mutta en nyt jaksa luetella mutta usko pois vain. Mä olen ihan varma että mulla on ollut rankempi ja vaikeampi elämä kuin sinulla.
Pidän kiinni siitä että omaan onnellisuudentunteeseen voi vaikuttaa. Se on ihan itsestä kiinni miten asiat ja vastoinkäymiset ottaa. Alkaako itkeen kaatunutta maitoa, vai hakeeko rätin, pyyhkäsee pöydän ja menee katseleen telvisiota unohtaen mokoman maidon. Oma asenne määrää jatkon ja sen tuleeko siitä vieläkin pahempi ongelma. Negatiivisena kaikki on pahempaa.
Älä käy isille vinkumassa, sillähän siitä selviää. Mulla ei ole ikinä ollut isää, eikä juuri mitään muutakaan turvaverkkoa joten aika äkkiä sain sen todellakin opetella että onni, onnellisuus lähtee itsestä ja kun on tyytyväinen siihen mitä on, on parempi ollakkin.
Oikeuttavatko kokemasi vääryydet sinut käyttäytymään miten tahansa muita ihmisiä kohtaan? Mitkään muiden ihmisten kokemukset eivät ole mitään sinun kokemustesi rinnalla? Kilpailu siitä kuka on käsirsinyt eniten... Lapsellista.
Kovat kokemukset tekevät joistain ihmisistä kovia. Minäkin olen tavallaan todella kova, mutta en todellakaan kokonaan. Sen verran järkeä ja suhteellisuudentajua vielä päässä kuitenkin.
Älä nyt viitsi. Kilpailu siitä kenellä menee huonoimmin ei ihan oikeasti auta ketään. Ongelmia on erilaisia, ei pelkästään eri tasoisia, ja jokainen suhtautuu ongelmiinsa vähän eri tavalla - riippuen vähän siitäkin, mihin pystyy. Jotkut tuntuvat selviävän ihan mistä vaan, jotkut näyttävät murenevan hyvinkin pienen paineen alla. Jotkut kestävät hiljaa kaikenlaista ja sitten näyttävät murenevan nopeasti, kun jokin pikkuasia katkaisee kamelin selän.
Pointti on, että jokaisella on omat murheet lähinnä sydäntä, vaikka yrittäisi ajatella mitä. Kun oikeasti tuntuu kurjalta, ei auta ajatella, että onneksi minua ei sentään ole käytetty hyväksi seksuaalisesti ja onneksi en ole halvaantunut ja onneksi sitäsuntätä.
Olen ihan oikeasti pahoillani, että sinulla on ollut noin surullisia kokemuksia, mutta se, että sinä olet onnistunut pysymään sanomasi mukaan positiviisena ja valoisana luonteena... no, se on todella hieno asia! Mutta siitä syyllistäminen ei millään tavalla auta niitä ihmisiä, jotka eivät pysty samaan.
En minä käyttäydykkään muita kohtaan miten sattuu. En muistele menneitä, enkä ole katkera.
Tuota samaa en löydä sinun käytöksestäsi tai tekstistäsi ja se on varmasti se syy miksi olet tilanteessasi.
"Sen verran järkeä ja suhteellisuudentajua vielä päässä kuitenkin. "
-Noin, osoitat tietäväsi homman nimen teoriassa. Nyt siirrät sen vielä käytäntöön, niin alkaa sujuun hieman paremmin.
"Total nobodyn" kommentti: "Mä olen ihan varma että mulla on ollut rankempi ja vaikeampi elämä kuin sinulla."
Voisiko mitään typerämpää ihminen suustaan päästää?
Pitää vain yrittää keskittyä niihin järjellisiin kommentoijiin.
En minä syyllistänyt enkä kilpaillut. Tuo toinenhan sitä tekee.
Minä en vittuillut enkä arvostellut viestissäni. Kerroin vain miten voi pärjätä sellainen joka ei ole mitään eikä sillä ole mitään.
"Onni lähtee itsestä" tarkoittaa vain sitä että jokainen tekee onnellisuudentunteensa itse ja kun on onnellinen tai suhtautuu asioihin positiivisesti, elämä on valoisampaa.
AP:lle yritän vaan neuvoa hieman positiivisempaa asennetta. Hän pystyy siihen koska minäkin, totaalinobydy olen pystynyt kaiken paskankin jälkeen.
Ja se oma asenne on se mikä kaiken pelastaa. Tänkin palstan vinkumiehistä huomaa selvästi kuinka on oma asenne viturallaan ja se vaikuttaa vaikka mihin. Siihenkin että ne on yksin.
Tämä se vasta lapselline ja typerä kommentti onkin. Osoittaa sanojan ajattelun tasoa.
"Sitä sinä et onneksesi ole selvästikään joutunut kokemaan ja siten pidät itsestäänselvyytenä, että kaikki on itsestä kiinni, kaikkeen voi vaikuttaa, ihan kaiken saa jos vaan käy kuin lapsi isille vinkumassa että haluaa jotain."
Olen samaa mieltä siitä että pitäisi keksittyä keskusteleen todellakin vain niiden kanssa jotka siihen kykenee.
Niin, asenne on erittäin tärkeä asia. Varmaan kaikkein tärkein asia ihmisen elämässä. Ja perusjako on: positiivinen vai negativinen. Olen yrittänyt jaksaa valita sen positiivisen, vaikka vaikeaahan se todellakin usein on. Ja: ei asennekaan kaikkeen pysty, jos omaa päätään ja menneisyyttään ja elämäänsä ei pysty vaihtamaan muuhun.
Menneisyyttä ei vaihtaa eikä sille mitään voi. Tiedän sen hyvin.
Mutta siihen voi vaikuttaa miten antaa sen menneisyyden vieläkin vaikuttaa. Minulle auttoi kun todellakin sisäistin sen etten niille mitään voi ja muistelu tekee vaan katkeraksi ja pitää yllä sitä pahaa oloa. Sen vuoksi päätin että yksinkertaisesti annan niiden olla ja unohdan ne. En voi niille mitään mutta sille minä helkkari sentään voin etten anna niiden paskiaisten enempää elämääni pilata. En muistele niitä ollenkaan, eikä ne enää vaikuta.
Ap:lla, sinulla?, on jo vaikka kuinka paljon hyvääkin kerrytettynä joten on aika olla tyytyväinen siitä mitä on.
Aina löytyy niitä joilla menee paremmin ja aina löytyy niitä joilla menee heikommin. Ei kannata verrata itseään muihin koska sitä kilpailua ei koskaan voita ja se tuhoaa sisimmän.
Aina kun mulle sattuu joku vastoinkäyminen, mietin miten se voisi olla vieläkin pahemmin. Sen jälkeen sitten ei enää tunnukkaan ihan niin pahalta.
Asiat voi oikeasti olla hyvin helposti myös huonomminkin. Paljon huonommin.
"etten anna niiden paskiaisten enempää elämääni pilata"
Joo, tunnuslauseeksi munkin seinälle.
Asiat voisivat olla huonomminkin? Kyllä. Monella tavalla huonommin. Silti sitä vaan kummasti jumitan omassa paskassa elämässäni.
""Onni lähtee itsestä" tarkoittaa vain sitä että jokainen tekee onnellisuudentunteensa itse ja kun on onnellinen tai suhtautuu asioihin positiivisesti, elämä on valoisampaa."
Tuo on aika kinkkinen juttu. Toisaalta olen ihan samaa mieltä, tai ainakin haluan olla. Olen itse aina ollut sellainen "optimisti verenmaku suussa" -tyyppi, hetken aikaa nuollut haavoja jonkin ikävän sattumuksen jälkeen ja sitten taas päättänyt henkisesti nyrkkiä heristäen, että kaikki menee vielä paremmin kuin hyvin tai muuten.
Jotkut tosiaan tuntuvat selviävän melkein kaikesta pelkällä positiivisella asenteella, mutta aika moni meistä tarvitsisi positiivisen asenteen lisäksi ainakin pieniä muutoksia esim. elinympäristöön. Eikä niitä elinympäristön yms. puutteita välttämättä omin neuvoin osaa korjata silloin kun on oikein kurja olo. Välttämättä ihminen ei edes osaa nähdä yhteyksiä noiden puutteiden ja oman kurjan olon välillä, ja vaikka osaisikin, noidankehä voi äityä niin pahaksi että kun yhtä elämän osa-aluetta alkaa korjailemaan niin sillä välin toinen menee vieläkin huonommaksi. Varsinkin jos on ongelmiensa kanssa yksin. Lopulta päätyy vaan rutiineihin joista tulee loputon suo.
Ja joskus näyttää siltä, että on kaksi ihmistä joista molemmilla menee yhtä huonosti: toinen pärjää positiivisella asenteella, toinen uppoaa negatiivisen asenteensa mukana itsesäälin suohon. Mutta yleensä noilla ihmisillä on tilanteissa kuitenkin jotain pieniä eroja, jotka eivät ole ensinäkemältä selviä.
Esimerkiksi tuo, mitä sanoit: "Aina kun mulle sattuu joku vastoinkäyminen, mietin miten se voisi olla vieläkin pahemmin. Sen jälkeen sitten ei enää tunnukkaan ihan niin pahalta."
... ei välttämättä toimi kovin hyvin ihmisillä, jotka kokevat olevansa vastuussa jostain, ja joilla on tässä ja nyt jotain pelättävää/murehdittavaa. Itse en paljon muuta teekään kuin mietin, miten asiat voisivat helpostikin mennä vieläkin huonommaksi. Se on pääasiassa se mikä tekee minun elämästäni tällä hetkellä hyvin ikävää. YMMV.
Ihmiset ovat loppujen lopuksi aika yksinkertaisia olentoja. Asennemuutoksessa on pohjimmiltaan kyse siitä, että harhauttaa itseään. Ei ajattele ikäviä asioita, vaan ajattelee jotain mukavaa. Ei ajattele olevansa yksinäinen, vaan löytää elämälleen suunnan keksimällä jotain mielekästä tekemistä. Ei vietä koko päivää lukien tsunamiuutisia, vaan lukee jotain huumoripitoista kirjaa piristyäkseen. Ja niin edelleen.
Mutta niitä ihmisiä joilla on sellaista murehdittavaa, että kokevat olevansa pattitilanteessa, ei oikein pelkkä asennemuutos auta. Katso mihin suuntaan vain, niin joka puolella näyttäisi olevan umpikuja. Silloin ei voi pelkästään sulkea silmiä totuudelta ja ajatella mukavia asioita.
Ja jos nyt nojatuolipsykiatrina olen oikeassa, niin ap:n suurin ongelma on varmastikin kliininen masennus. Se on samankaltainen pattitilanne, jota ei ihan omin neuvoin ratkaista.
Lähtekää vaikka Me:n kanssa kerran viikossa jonnekin kahville, tai ihan vaan höpisemään jonnekin julkiseen paikkaan. Olet hyvä tappelemaan toisten oikeuksien puolesta. Mitäpä jos tekisit sen edes kerran ihan vaan itsesi puolesta? Älä enää puolustele sitä ongelmaasi, vaan tajua että sun pitää tapella sitä vastaan. Älä anna sille oikeutusta, ei sekään ole sinulle mitään hyvää tuonut.
Yritä vaan tajuta että sulla ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Joko alat taistella, tai kohta huomaat olevasi sellainen zombi kuin syrjäytyneet sinkut ovat pahimmillaan.
Vain sinä voit olla vahvempi kuin menneisyytesi ja ongelmasi. Muilla on omansa, sinulla omasi. Älä mieti muita, mieti kerrankin itseäsi.
--Jotkut tosiaan tuntuvat selviävän melkein kaikesta pelkällä positiivisella asenteella, mutta aika moni meistä tarvitsisi positiivisen asenteen lisäksi ainakin pieniä muutoksia esim. elinympäristöön. Eikä niitä elinympäristön yms. puutteita välttämättä omin neuvoin osaa korjata silloin kun on oikein kurja olo. Välttämättä ihminen ei edes osaa nähdä yhteyksiä noiden puutteiden ja oman kurjan olon välillä, ja vaikka osaisikin, noidankehä voi äityä niin pahaksi että kun yhtä elämän osa-aluetta alkaa korjailemaan niin sillä välin toinen menee vieläkin huonommaksi. Varsinkin jos on ongelmiensa kanssa yksin. Lopulta päätyy vaan rutiineihin joista tulee loputon suo.---
Törmäsin itsekin juuri tuohon ongelmaan kun aloin tässä ihan tietoisesti muuttamaan omaa elämääni. Vanhoista rutiineista on vaikea päästä pois ja muutoksen myötä tulee uusia haasteita jotka ainakin näin alussa tuntuvat ihan ylivoimaisilta. Miten sitä omaa elämää pystyy muuttamaan, kun kaikki tuntuu niin suurelta ja mahdottomalta. No, kaikkihan tapahtuu tietenkin askel kerrallaan ja se lopputulos (elämänmuutos/parisuhde) on miljoonien pikkuasioiden ja tekijöiden summa, joita ei voi edes kaikkia tietää etukäteen.
Pienetkin vastoinkäymiset lannistavat, ja täytyy kyllä myöntää etten itse ainakaan tule näillä näkymin onnistumaan tässä itseni muuttamisessa aktiiviseksi sinkuksi, mutta en minä sitä yhtään häpeä että myönnän tarvitsevani jotain apua tässä asiassa. Ongelma on vain se ettei tuota apua nyt ihan joka kadunkulmassa ole tarjolla. Ei ole olemassa mitään "näin löydät naisen" koulutusta tai asiasta neuvovaa psykiatria. Ainoat eväät mitä tähän asiaan saa on ne kommentit että "mene baariin ja ala juttelemaan naisille", helppoa niille jotka osaa, lähes mahdotonta minulle. Mutta en minä kyllä ihan vielä tämän asian suhteen luovuta niin kuin ES, ennemmin minä hakkaan sitä päätä seinään ja itken.
"Älä mieti muita, mieti kerrankin itseäsi."
Jep. Tunnuslauseeksi tuokin seinälleni. Isoin kirjaimin.
S-tana jaksa enää kaikkea PASKAA.
Että taistelisin oman elämäni puolesta? Että mulla olisi OIKEUS omaan elämään? Huikaiseva ajatus. Se häikäisee ja se lyö päin naamaa kuin moukari.
Joo, ylimmäksi tunnuslauseeksi seinälleni: OIKEUS OMAAN ELÄMÄÄN.
Osuin siis arkaan paikkaan? Niin pitikin. SULLA ON OIKEUS OMAAN ELÄMÄÄN! Kaikki muutos sattuu ja mitä vaikeammasta asiasta on kyse, sitä kovempaa se moukari lyö. Taas vaan annat sun elämäsi tuhoavalle paskalle oikeutuksen sen olemassaoloon noitten seinäkirjoitus juttujen myötä.
En vaan rupea sua säälimään. Se on se mikä ruokkii sitä sun ongelmaasi kaikkein parhaiten.
Meillä on jokaisella yksi ainoa elämä ja se koostuu jatkuvasta paskan lentämisestä niskaan. Se on vaan kerta toisensa jälkeen pestävä pois.
Olet kaikesta täällä kirjoittamastasi päätellen hieno ihminen ja huomaatko paljonko ihmiset täällä sinusta välittävät?
Kuinka montaa kirjoittajaa yritettäisiin ongelmissa yhtä paljon täällä tukea?
Älä kuitenkaan siitä syystä hyökkää kenenkään kimppuun. Ei ole kenenkään ilkeyttä yrittää saada sulle ansaitsemasi hyvä elämä.
Ei pelkkä "positiivinen asenne" tosiaan kaikkea voita. Kaikissa tilanteissa harhautus ei onnistu. Todellisuus lyö läpi.
Esim. lapsuuden vaikeat kokemukset ovat helpompia harhauttaa "positiivisella asenteella", olivatpa tapahtumat miten karmeita tahansa. Siis sellaiset tapahtumat, jotka eivät ulotu tapahtumina tähän päivään, vaan rajoittuvat sinne menneisyyteen.
Mutta jos paska vaan jatkuu ja jatkuu tavalla tai toisella, yhä uudelleen jotain mihin ei itse pysty vaikuttamaan.
Toisaalta erittäin olennainen asia on nykytilanne, elämäntilanne. Ihan tämä päivä, olipa menneisyys mikä tahansa, hyvä tai huono. Tämä päivä kaikessa konkreettisuudessaan, arki, ketä tuntee, missä asuu jne. Yleensä ihmiset eivät taida ollenkaan huomata, miten paljon elämäntilanne vaikuttaa masennukseen tai muuhun vointiin tai he ajattelevat itsestäänselvyyksinä, ettei kukaan ole maailmassa täysin yksin ja että kaikki käyvät töissä tai opiskelevat tai jos eivät, niin se kestää vain hetken.
Se, että on umpikujassa tarkoittaa sitä, että on umpikujassa. Tosi nätti ajatus, että sulkee silmänsä ja ajattelee että onkin keskellä kukkavainiota...
Osuit ytimeen, Justice: oikeus omaan elämään. Pöyristyttävä ajatus. Ajatus joka saa minut läkähtymään ja raivoamaan ja joka sattuu kovasti. Ajatus joka saa minut hulluksi.
Olen huomannut ja ihmetellytkin hämilläni, miten paljon olen tällä palstalla saanut kannustusta tms. (Vaikka onhan niitä inhoajiakin).
---Mutta jos paska vaan jatkuu ja jatkuu tavalla tai toisella, yhä uudelleen jotain mihin ei itse pysty vaikuttamaan.---
En tiedä millaisten yhä uudestaan ja uudestaan piinaavien asioiden kanssa ES kärsii, mutta olen sen huomannut että itselläni se suurin ongelma tässä "elämänmuutoksessa" on se etten oikeasti halua tehdä sitä, en ainakaan täysin vapaaehtoisesti.
Minun on ihan siedettävää olla ihan näin yksinäisenäkin sinkkuna, joten miksi edes yrittää muuttaa tilannetta kun se muutos tuottaa enemmän tuskaa kuin yksinäisyydessä kärvistely.
Onneksi minulla on tuo "unelma parisuhteesta ja lapsista" joka saa minut edes yrittämään tätä, jos tuo "unelma/tavoite" ei olisi näin voimakas, niin kyllä minullekin kävisi varmaan ihan samalla tavoin kuin ES:lle. Tosin kyllähän minulle voi vieläkin käydä niin, enhän minun tarvitse kuin pettyä pari kertaa ihan kunnolla tässä tulevaisuudessa ja taannun sitten takaisin tähän piinaavaan, mutta kuitenkin siedettävään yksinäisyyteen.
Tuossa "oikeus omaan elämään" on kuitenkin ne omat ongelmansa. Jos haluaa elää 100%;sti omaa elämää ja saada sen tunteen että päättää itse kaikista asioita ei voi ikinä olla parisuhteessa. Jos kärsit yksinäisyydestä ja etsii pelastusta kumppanista tai jostain läheisestä ihmisestä, niin sitä joutuu siitä "maksuna" luopumaan hieman tuosta itsenäisyydestään ja täydellisestä oikeudesta omaan elämään. Ei kaikki voi tapahtua täysin sinun omilla ehdoilla, ei parisuhde, eikä edes ystävyyssuhteet. Aina pitää tehdä kompromisseja kun haluaa olla pidempään tekemisessä toisen ihmisen kanssa.
No voit ainakin päätellä että olet jo ensimmäisen askeleen ottanut oikeaan suuntaan, kun olet täältä löytänyt ihmisiä jotka välittävät. Täältä tuskin uljasta prinssiä löytää, mutta virtuaalikavereita kuitenkin ja onhan sekin paljon parempi kuin ei mitään.
Jos asiat on ollut pitkään huonosti, niin ei niiden pidäkään hetkessä korjaantua. Ajattele positiivisesti että se ensimmäinen askel on otettu ja uskon että ei kauhean pahalta tunnu huomata näiden viestien positiivisuus?
Varovasti seuraava askel jne...
Me emme nyt puhu lainkaan samoista asioista. En viitannut "oikeudella omaan elämään" ollenkaan parisuhteen osapuolten välisin suhteisiin. Puhut ihan eri asiasta.
Ahaa.
Me, jackaroo, puhutaan nyt pohjimmiltaan ihan eri asioista.
Paitsi että se on totta, että muutokset ylipäätään aiheuttavat tuskaa ja kummallista vastahankaa, vaikka kyse olisi asioista joita oikeastikin haluaisi. Ihan kaikkiin asioihin ei vain voi vaikuttaa eikö niitä voi valita.
Joo, ei olla ihan samalla sivulla tässä asiassa.
En oikein tiedä mitä sellaiset asiat elämässä ovat jotka piinaavat jatkuvasti ja joihin ei voi itse vaikuttaa. Vakava masennus?
Mutta römpsää ei vaan voi antaa?
Kuka käski olla läski siinä tapauksessa.
"Römpsä" ei liity mitenkään asiaan ja en ole läski. Senkun soutelet vaan yksinäsi aivoulapallasi ilman minkäänlaista inhimillistä käsityskykyä: ATM forever.
Kuinka nainen voi olla noin yksinkertainen? Haarukka auki ja kaikki oikeasti tulee kuin tarjottimella.
Ei sinun valituksiasi voi ottaa vakavasti. Eri asia olisi, jos kärsisit jostakin vakavasta sairaudesta, mutta kun ei.
"Haarukka auki ja kaikki oikeasti tulee kuin tarjottimella."
Ihan uteliaisuudesta, mikä "kaikki" noin tulee tarjottimella?
No miehiltä tietenkin, höhlä!
Niin mutta mikä "kaikki", pösilö?!
Oho, luin väärin. Mikä kaikkiko? Mitä vain prinsessa kehtaa pyytää tai haluta. Aina löytyy jostain mies, joka toteuttaa. Aina.
Rumille naisille kaikki on tietysti vaikeampaa.
Sitä että tapaa luonteeltaan oikeantyyppisen miehen (tai miehellä naisen) ei oikein voi pakottaa sillä klassisella sormien napsautuksella.
(Päivän "nuolentakiintiö" täynnä)
Sun pitäs nähdä Fight Club.
Vaikka meni jo muodista niin tekisi terää.
Mikä se on? Jokin elokuva vai? Ketä siinä esiintyy... ja miksi mun potäis nähdä se?
Siinä esiintyy sellaisia takavuosien tähtiä kuin Edward Norton ja Brad Pitt.
http://www.imdb.com/title/tt0137523/
Hyvä leffa, mutta juonen kertominen kyllä pilaa koko katselunautinnon.
Se on niitä leffoja ja kirjoja joissa juoni on sivuseikka.
Kysymys on asiasta joka nykyään unohtunut mutta joka 90-luvulla oli tärkeää.
Nimittäin ASENNE. Asenne elämään ja itseen.
No et sinä nyt mitenkään erikoinen "luuseripaska ole", omakin kohtaloni on melko lailla samanlainen kuin sinulla ES.
Minäkin herään aamulla ja kohtaan sen saman musertavan tunteen ettei ole mitään merkitystä mitä tekee päivän aikana, ihan hyvin sitä voisi jäädä sänkyyn makaamaan vaikka kokopäiväksi, mutta olen kuitenkin päättänyt etten luovuta ihan niin helpolla, sillä seuraavana päivänä sitä kohtaa jälleen tuon saman ongelman, nousi sitä sängystä tai ei. Päivät täyttyvät pienistä arkisista/säälittävistä asioita ja se kaupassa tai kirjastossa käynti on jotain sellaista mitä voi kuvailla sanoilla "päivän kohokohta" ja "ihanaa käydä ulkona". Säälittävää, eikö totta?
Minullakin olin laudaturin paperit, tai no ainakin yksi laudatur ja pääsin juuri siihen yliopistoon ja sille alalle mille halusinkin, ihan ensimmäisellä hakukerralla. Ja olen muuttanut puolen Suomen päähän kaikesta siitä mikä joskus kerran oli tuttua ja voisi sanoilla kotiseutu ja kaveripiiri kuvailla. Joten eipä tuo ES:n elämä nyt mitenkään erikoista ole. Meitä samanlaisia "hylkiöitä" mahtuu kymmenen tusinaan.
Minäkin huomaan olevani aina silloin tällöin kateellinen toisille ihmisille, jopa niille ihan "taviksillekin" kun heillä on parisuhde, työ, lapsia ja se kauan kaipaamani "elämä", mitä se nyt ikinä onkaan. Minulle nuo kaikki asiat tuntuvat kaukaisilta ja lähes saavuttamattomilta, vähän sama kuin toivoisi lauantaina sitä lottovoittoa vaikkei ole edes kuponkia vienyt.
No miksi minusta sitten tuli minä? En minä tiedä, kuten et sinäkään ES tiedä sitä miksi sinusta tuli juurikin sellainen ihminen kuin olet nyt. Mutta hei! Mitä sinä ES oikein valitat, sinähän olet nainen, sinulle noiden kaikkien asioiden saavuttaminen vaatii oikeastaan sitä että menet baariin/nettiin ja valkkaat itsellesi jonkin sinua lähestyneistä miehistä ja annat hänen hoitaa ne kaikki vaikeat asiat. Minulla miehenä tuo saman saavuttaminen vaatii paljon enemmän töitä ja vaivaa. Vertauskuvana tässä "elämisessä" voisi oikeastaan käyttää sitä että kaikki naiset jotka saapuvat lähtöviivalle voittavat, mutta miehistä voittaa vain ne jotka pääsevät armottoman kisan jälkeen maaliin.
Hauska vertaus ES:ltä tuo palikka ja laatikko oli, minulle nimittäin sanottiin armeijassa että minä sovin sinne kuin pyöreä palikka neliskanttiseen reikään, kyllä se sinne sopii, mutta ei hitto se sinne kuulu.
Pitääkö tästä nyt vetää se johtopäätös että koulussa hyvät eivät välttämättä menesty elämässä? Eikö se Hämärän rajoiltakin ole joku kuuden ällän ylioppilas?
No joo joo, en minäkään ole mikään supermenestyjä mutta sain huomattavast pidemmän kun kuuden vuoden aikana suoritettua korkeakoulututkinnon ja työllistyin omalle alalle hommaan missä palkka on ihan ok. Koulumenestykseni oli muuten joitain poikkeuksia lukuunottamatta surkeaa tai keskinkertaista.
Tarkoitus ei siis ollut vittuilla. Minua vaan aina kadutti se etten oikeastaan panostanut kouluun yhtään. Olin vähän nörtti mutta ei se kyllä arvosanoissa näkynyt. Olin vain omissa maailmoissani kaikki tunnit ja kirjoihin koskin tasan sen verran että kaivoin ne tunnilla esiin ja laitoin ne tunnin päätteeksi pois. Koko peruskoulu oli ihan yhtä tyhjän kanssa.
Lukiossa skarppasin vähän mutta en mä kyllä sielläkään mitään kymppejä saanut.
Kiitos, jackaroo. Vääränmallisia palikoita on monenlaisia.
"Tavikset" tuntuvat minusta ihan ufoilta. En käsitä heitä. Miten on mahdollista, että asioita vain tapahtuu, yksi toisensa perään? En ole koskaan osannut sitä. Siis että ensin olisi lapsuus, sitten opiskelee, on suhde/suhteita, liitto, lasi/lapsia jne. En tajua. Miten ne tekee sen? Tuntuu että olen aina ollut kaikesta ihan pihalla.
En voi sanoa, etteikö minulla olisi elämäni aikana ollut monta "mahdollisuustilannettakin" tai asioita, joita minun olisi pitänyt osata arvostaa ja käyttää.
Mutta en ole osannut, uskaltanut. Se ainainen krooninen vetäytymistaipumus... Kun elämää pitäisi mennä päin. Olen tehnyt elämässäni kaiken niin väärin kuin vain ihminen ikinä voi tehdä.
No, mulla ei ollut (lukiossa) muuta kuin ysejä ja kymppejä ja satsasin kaiken lukioon - tulevaisuuteen. Mutta turpiin tuli ja kovaa jo ennen kuin edes pääsin yrittämään sitä elämää, tulevaisuutta. Se siitä. Sillä mitä teen tai jätän tekemättä ei nyt vaan ole pohjimmiltaan mitään väliä - paitsi jos ryhdyn vaikka sarjamurhaajaksi. Ryhtyisköhän Hämsy mun kanssa sarjamurhaajaksi... Jotain repäisevää olisi pakko olla. Muu ei enää päde.
No en se minäkään nyt mikään nörtti tai täyden kympin oppilas ollut, olin vain ahkera ja tunnollinen ihminen joka puurtamalla pääsi ne kurssit läpi ja sai opiskelupaikan.
Eikä tuolla koulumenestyksellä ole nyt oikeasti yhtään mitään merkitystä siinä miten elämässä ja varsinkaan parisuhdeasioissa pärjää. Osa lukio aikaisista tuntemistani "nörteistä" on jo perheellisiä ja osa lukion keskeyttäneistä on jo tappanut itsensä...
No sinulla ES on sentään ollut noita tilaisuuksia mistä olet perääntynyt, minulla ei ole oikeastaan ollut edes mitään mistä olisin voinut perääntyä. En ole tehnyt mitään väärin, olen vain elänyt laput silmillä huomaamatta sitä että maailma ympärilläni muuttuu ja minä pysyn ennallaan.
En se minäkään ole koskaan ymmärtänyt sitä että miten joillakin voi olla se parisuhde, en ymmärtänyt sitä silloin lukioaikana, enkä ymmärrä sitä vielä tänäkään päivänä. Tuntuu hyvin vaikealta edes ajatella sitä että löydän jostain naisen joka on kiinnostunut myös minusta ja että osaan sitten tehdä ne kaikki "tarvittavat toimet" että tapaamisemme johtaa suhteeseen. Siinä on miljoona asiaa jotka voivat mennä pieleen ja minä en ymmärrä niistä yhtäkään.
Ihmissuhdeasioita pitäisi olla oikeasti jonkin koulutus ja pakollinen "harjoittelujakso" joskus yläasteen lopulla ettei kukaan miestä joutuisi enää pohtimaan näitä asioita aikuisena.
"Päivät täyttyvät pienistä arkisista/säälittävistä asioita ja se kaupassa tai kirjastossa käynti on jotain sellaista mitä voi kuvailla sanoilla "päivän kohokohta" ja "ihanaa käydä ulkona". Säälittävää, eikö totta?"
Minusta se ei ollenkaan säälittävää, vaan juuri päinvastoin.
Olen viime aikoina muistellut paljon, minkälaisista asioista lapsena ilahtui. Ei suinkaan ole tarkoitus palata lapseksi, mutta.... hmm.
Voisi kai sitä oikeastaan palata lapseksikin. Mikä ettei.
Älä ryhdy sarjamurhaajaksi. Ryhdy ennemmin kirjailijaksi.
Minä olin kai vaan vähän tyhmä.
Ei vaan. En oikein ollut missään vaiheessa kovin kiinnostunut koulusta. Muut lapset olivat minulle ilkeitä eikä kotona kannustettu opiskelemaan vaan koulumenestys oli vanhemmilleni ihan samantekevä juttu kunhan nyt luokalta pääsi pois.
Myöhemmissä opinnoissani olen menestynyt ihan hyvin. Opiskelu alkoi kiinnostaa kun sisäistin sen miksi pitää opiskella.
Ella,
Onko sulla jo parempi olo ?
Mäkin sitä mieltä et sun pitää antaa itselle lupaa elää.
Tämä on sulle, Ella :)
http://www.youtube.com/watch?v=6ZdwEExWFNQ
Kiitos, Me. Jotain muuta... ja jonnekin MUUALLE haluaisin. Lähtisin heti jos olisi pätäkkää. Jotain muuta! Valoa, lämpöä, iloa...
No eipä se paikkakunnan vaihto näissä asiossa oikeastaan auta yhtään mitenkään jos sitä on ihan yhtä yksin siellä "jossain". Todennäköisesti olet uutuuden viehätyksen jälkeen siellä paratiisisaarella palmujen alla, tosin sinulla on hieman lämpimämpi ja parempi rusketus kuin nyt, mutta muut ongelmat ovat entisellään.
Kyllä sekin itse asiassa vaikuttaa. Ongelmia se ei tietenkään poista, mutta esimerkiksi riippuvuusongelmista kärsivillä on todettu, että tutuissa paikoissa ratkeaa herkemmin, kun lipsahtaa vanhoihin rutiineihin.
Voisi kai ajatella, että aika monille ikävä elämäntilanne ja ne siitä johtuvat noidankehät ovat tietynlaista "riippuvuutta".
Olen ehdottomasti samaa mieltä. Ihan pelkällä paikanvaihdoksella voi olla suurikin vaikutus, etenkin jos ongelmana on noidankehä ja rutiinit. Ihmismieli ei ole mystisillä kelmuilla eristetty ikuinen abstraktio - monenlaiset konkreettiset ja arkiset asiat vaikuttavat siihen.
Voi mussun mussun ES. Nyt on kevät. Laita ne seksikkäimmät vaattees niskaan ja mene ulos nussituttamaan pilluasi. Saat elämällesi jotain uutta sisältöä.
Jätä toi negatiivinen asenne, niin alat ihan varmasti huomaamaan muutoksia. Kaikille sattuu vastoinkäymisiä ja negatiivisia asioita. Ne on osa elämää ja niistä pitää vaan yrittää päästä yli. Ei siinä auta kuin tehdä parhaansa ja yrittää jaksaa. Ihan turha sitä on tuijottaa muiden elämää ja vertailla itseään heihin. On ihmisiä joilla menee ja on aina mennyt paremmin ja vastaavasi niitä joilla menee sinua huonommin. Keskity omaan elämääsi ja tee siitä niin hyvä kuin suinkin voit. Kaikkia asiat ei valitettavasti ole omissa käsissä, mutta moneen asiaa voi kuitenkin itse vaikuttaa ja hakea suuntaa elämälleen.
"Your future has not been written yet. No one has. Your future is whatever you make it. So make it a good one"
Joskus tuntuu, että kaikki muut osaavat telepatiaa, niin helposti ja luonnollisesti heillä asiat lutviutuvat. Ja vaikka kuinka itse suunnittelisi ja murehtisi näitä asioita, ne vain menevät väärin, kun puolta tyhmemmillä homma toimii täysin spontaanisti kuin heillä olisi sanaton yhteys. Minulta varmaan puuttuu tämä sanaton telepaattinen yhteys kanssa ihmisiin, jokin laumasielu sen täytyy olla, mikä saa asiat toimimaan niin helposti ihmisten välillä ilman sanoja. Olen huomannut sen puutteen jo teini-iästä. Samoin kun uskoo, että asiat hoituu rehellisyydellä ja tunnollisuudella, niin saa uskoa että kyynärpäätä on aina tullut naamaan opportunisteilta.
Pääsin paskaduuniin tekemään osa-aikaisesti työtä joka kaukaa sivuaa omaani mutta ei ole koulutuksen mukaista. No, eikös sieltä vapautunut paikka, joka on täysin koulutukseni mukaista suunnittelu työtä ja olin ainoa talosta jolla koulutus ja osaaminen hommaan. Vakituiset sumplivat paikan itselleen, vaikkei heillä edes ole koulutusta siihen, ettei vaan mene talon ulkopuolelle ja saivat varmistettua oman työpaikan jatkuvuuden. Huvittavaa että homman ottaa vakituinen kaveri, jolla on täysin väärä koulutus, eikä ole koskaan tehnyt mitään vastaavaa suunnittelua, mutta haluaa harjoitella.
Toinen esimies kieltäytyy jakamasta mitään tietoa, ettei kukaan muu koko talossa osaisi tehdä hänen työtään. Kun hän on ainoa koko talossa joka osaa käytännön, varma työpaikka ja ilman häntä kaikki on pulassa. Touhu pelaa kuin ydinvoimalan sammuttaminen Japanissa. Verkostot, kyynärpäät ja häikäilemätön omaetu ovat homman juju.
Vittu vastasin nyt kumminkin.
Minusta on vähän pelottavaakin, miten ihminen voi muuttua olosuhteiden mukana. Haluan uskoa, että ihmisessä on jotain muuttumatonta, ja että itsekin olisin vielä jollain tasolla sama ihminen kuin kymmenen vuotta sitten. Kyllä varmaan olenkin - tulee se sama ihminen vielä esille, kun lukee jotain kirjaa josta on aina tykännyt, tai kuulee jonkin tutun vanhan laulun, tai näkee samanlaisen auringonnousun kuin joskus aikaa sitten, tai vaikka haistaa omenapiirakan...
En oikein osaa sanoa, miten minusta tuli tällainen kuin olen nyt. Siis tavallaan osaan sanoa tarkalleen, missä mentiin pieleen, mutta se on kuitenkin niin monen asian summa ettei sille ehkä olisi voinut tehdä mitään.
Pelottaa eniten se, että olisi menettänyt itsestään jonkin tärkeän osan, jonkinlaisen ytimen. Toivottavasti ei. Toivottavasti se on siellä vielä, että voisi joskus jatkaa siitä mihin jäi. Olin kuitenkin luullakseni aika hyvä ihminen joskus. Olin kiltti ja ystävällinen ja neuvokas ja avulias ja vitsikäs ja nokkela ja ujoudesta huolimatta ihan mukavaa seuraa, luulisin. Jokainen osa-alue on olosuhteiden pakosta ajettu vähä vähältä alas, mikä harmittaa.
"Ei - kaikki vaan putoilee heille ihan itsestään, noin vaan? Kyllä, Niin se vaan menee. Itsestäänselvyyksinä. Niin se vaan on. Ilmanmitään tekoja ja vaatimuksia."
Ei noin kyllä kannata ajatella. Muiden elämä voi näyttää tavalla tai toisella helpommalta kuin sinun, mutta nekään "tavalliset ihmiset" jotka viettävät "tavallista elämää" ilman sen suurempia ponnistuksia ja/tai katastrofeja eivät yleensä saa mitään ilmaiseksi. Jotkut ehkä onnistuvat siinä itsensä harhauttamisessa helpommin, mistä tulee tuollainen helpon elämän illuusio.
Oikeasti, teidän naisten "ongelmat" ovat sellaisia, että te ette pitkään pärjäisi AT-miehenä.
Kunpa voisinkin jatkaa siitä mihin jäin. En muuta tehnyt: jumittanut. Juuri sitä. Jumittanut siinä mihin jäin. Tämä mikä olen - se ei ole minä!
Halusin elää, mutta koskaan ei tullut mitään. Tyhjää. Selllaisena näen menneisyyteni: minua ei näy missään ollenkaan, paitsi hetken, jolloin halusin, luulin, että olisin. Ihan kuin olisin hetken ollut esillä omassa menneisyydessäni, lyhyen hetken.
Aika vain meni eteenpäin, en minä. Minä jäin kauas taakse. En ole tämä joka muka olen! En todellakaan! Tämä ei ole totta, tämä ei ole ydin, tämä ei ole minä. Minun tarinani olisi ihan toinen!!!!
Jokainen aamu johon herään on väärä.
Ehdin jo kirjautua ulos enkä jaksa kirjautua uudestaan, kun olen menossa nukkumaan. Mutta pakko sanoa sinulle, pistemies, sen verran, että minä en ole koskaan sen tarkemmin "tosielämän" ongelmistani tällä palstalla kertonut, enkä kerro. Sinä et tiedä niistä hölkäsen pöläystä, joten ihan turhaan koet oikeudeksesi ylvästellä omalla jaksamisellasi ja katsoa toisten sitaatteihin pistämiäsi "ongelmia" nokanvierta pitkin.
Minä en ehkä pärjäisi sinun kengissäsi, mutta sinä et pärjäisi yhtään sen paremmin minun kengissäni. Siitä lyön vaikka mitä vetoa.
Pistetyyppi: olet suorastaan epäinhimillisen julma sanoessasi, ettei naisilla voi olla oikeasti ongelmia - että naisilla ei voi olla kokemuksia. Kuvitteletko ihan tosissasi että naiset elävät jollain ihan eri planeetalla kuin miehet?? Emme elä.
Naisilla ei ole samanlaisia perustavanlaatuisia ongelmia, poislukien tietysti omat ja läheisten vakavat sairaudet yms. Naisilla on lupa olla heikko ja epäonnistua aivan eri tavalla kuin miehillä. Naisia ei syyllistetä samalla lailla eikä myöskään odoteta pärjäävän elämässä yhtä hyvin (raha, status, kilpailu).
Miesten elämä on periaatteessa yksinkertaista - jos saa pillua, kaikki on hyvin. Jos sitä ei saa, kaikki on perseestä. Vähän kärjistäen, kaikki mitä miehet tekevät elämässä, tehdään jotta päästäisiin jyystämään. Siinä jos epäonnistuu, on kyseessä todellinen ongelma - jollaisesta naiset eivät tiedä mitään.
Eli tunnustat juuri että miehillä ei ole mitään todellisia ongemia, vain seksi pyörittää miehen maailmaa ja ajatuksia. ELi miehet on juuri niin tyhmiä ja yksinkertaisia että niillä on pelkästään yksi ongelma joka on ratkaistavissa helposti, esim.maksullisilla palveluksilla? Miksi siihen ongelmanratkaisuun tarvitsisi haluttoman kumppanin(palstan puheet naisen velvollisuudesta antaa ihan joka turvenuijalle) kun voi käydä joka viikko jossain "hieronnassa". Kuuluuko ongelmaan sittenkin tarve vahingoittaa, alistaa ja satuttaa fyysisesti heikompia?
Mies on naisen elämän suurin ongelma, mitä kauemmaksi miehistä pääsee, sen paremmin naisilla pyyhkii.
"vain seksi pyörittää miehen maailmaa ja ajatuksia."
Kärjistettynä kyllä. Samalla lailla jos ei vahvemminkin naisten ajatuksia pyörittää pakkomielle omien lapsien saamisesta. Sillä erotuksella, että miehet miettivät kaikenlaista muutakin, mistä hyvänä osoituksena ihmiskunnan tiede ja taide.
"yksi ongelma joka on ratkaistavissa helposti, esim.maksullisilla palveluksilla?"
Feministien yhteiskuntavallan vuoksi bordellit ovat Suomessa laittomia. Näin ollen maksullisten seksipalveluiden käyttö on kohtuullisen vaiketa ja vaatii usein päivien etukäteissuunnittelua sekä matkustamista. Lisäksi hintataso on järjettömän kallis ja palveluntarjoajien laatu huono. Jos keskivertomies tarvitsee seksiä 3-7 kertaa viikossa, niin monellako on sellaiseen varaa? Eli ongelma ei ratkea Suomessa maksullisten palveluiden käytöllä.
VAROITUS KAIKILLE: ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ LUKEKO TÄMÄNHETKISIÄ JAPANIN UUTISIA. MENKÄÄ NUKKUMAAN. MIETTIKÄÄ MUKAVIA ASIOITA, KUTEN OMENAPIIRAKKAA VANILJAKASTIKKEEN KANSSA. KUUNNELKAA MUSIIKKIA JA HYRÄILKÄÄ MUKANA.
TOISTAN: ÄLKÄÄ LUKEKO UUTISIA.
MIEHET siellä yrittävät parhaansa. Ei taida olla montaakaan naista töissä ja vaarantamassa henkeään voimala-alueella, jos yhtäkään?
Mitäpä noita uutisia lukemaan kun voi vanhoja biisejä kuunnella ja miettiä ajankohtaisia asioita.
http://www.youtube.com/watch?v=0Fx0TBYMH_k
Ajatelkaa positiivisesti! Hip hei! Tämä on määräys, nyt kaikki kuorossa: HIP HEI!
http://www.youtube.com/watch?v=wyyrPZDOPNw&feature=related
Kiitos, osuva kappale.
Onko yhtään parempi olo vai onko mennyt synkemmäksi?
Hieman parempi olo. Ja tulihan tässä ketjussa oikeasti uusia näkökulmia ja asioita ajateltavaksi. Nyt vielä hieman kuulokkeilla musaa youtubesta, sitten nukkumaan.
Hyvä niin! Toivottavasti se aurinko alkaa pian paistamaan sun elämään.
Koita pärjäillä ES! :)
No vastaan, piruuttani.
Niille kaikille muille tulee kaikki se mitä niille muillekin koska ne eivät tappele järjestelmä vastaan. Hyväksyvät asemansa ja tilanteensa, mahdollisesti täyhin tahtomattamaan. Ottavat vastaan sen mitä annetaan, mitään kyseenalaistamatta.
Tiedäthän että tieto lisää tuskaa. Kun kylän fiksuimmat ja ajattelevimmat lähtevät etsimään syntyjä syviä niin he ottavat askeleen jolla he tietoisesti erottavat itsensä yhteisöstä, mahdollisuuden löytää jotain muuta - ja riskin siitä että uuden uljaan maailman löytyminen ei onnistukaan.
Jos jäät kotiin ja opiskelet sähköputkileipuriksi, tms. Teet arkista duunia, arkisia asioita, et vaadi kuuta taivaalta (vaikka salaa toivotkin lottovoittoa) löydät samanhenkisen eukon/miehen naapurikylästä, rakennat halvalla talon halvalle tontille ja ostat auton velaksi, ja kesämökin pykäät faijan vanhalle rantapalstalle niin mikäs siinä ollessa: grillaat makkaraa, juot kaljaa, katsot telkkaa, lapset kasvaa, pääset eläkkeelle, jne. Ei ehkä kovin kunnianhimoista tai mullistavan älykästä elämää mutta saat kumminkin kaiken mitä asemassasi voit odottaa.
Tietysti jos vedät homat läskiksi ja ryyppää talon ja tavarat ja hankkiudut siihen peräkylän ponurinkiin niin asiasi ovat huonommin. Mutta sitä ponurinkiähän ei kukaan arvostele tai kaipaa, joten ei siitä puhutakaan.
Sillä joka nostaa kytkintä ja lähtee maailmalle, syystä tai toisesta, on paljon enemään haasteita vastassaan. Siellä maailmalla kukaan ei tunne toisiaan kuten siellä kotokylässä. Kaikki ovat samanlaisia haahuilijoita ja tappelevat samoista resursseista; koulutuspaikoista, työpaikoista, asunnoista, rahoista, puolisoista... Ei ole perintömaita joist alohkoa tontteja, faijan tuntemaa tuttua rautakauppiasta joka ottaisi automaattisesti kesäduuniin, kukaan ei myy sulle mitään nettohintaan vaan kaikki koittavat kiskoa kaikesta niin paljon kuin saavat, sääliä tuntematta - oli kyse sitten materiasta tai ihmisistä. Jos olet jonossa viimeinen tai saat sen huonoimman kortin, kaikista ponnisteluistasi huolimatta, niin kukaan ei lohduta.
Elämä on.
Ainahan voit ainakin yrittää ottaa askeleen takaisin. Mars amikseen aikuislinjalle, kotikylän tanhuville verestämään muistoja, etsimään töitä, asumaan edullisesti. Et ehkä löydä puoliskoa koska parhaat on jo viety ja loput ovat karanneet kuten sinäkin. Et ehkä saa enää kontaktia ihmisiin kun puheenaiheenne ovat eri maailmoista; lapsuuden kaverisi pohtii ilmoja, sinä haluaisit miettiä syntyjä syviä. Sinä rupeat pitämään heitä juntteina jotka eivät tiedä mistään mitään, he rupeavat pitämään sinua snobina joka luulee tietävänsä kaiken kaikesta.
Saat kuulla selän takana puheita porsaista ja roudasta, häntä koipien välissä palaavasta koirasta. Sinulla ei ole ketään jolle valittaa kuinka urpoja ihmiset ympärilläsi ovat...
Tämmöistä tämä on. Menneitä vaihtoehtoja ei saa takaisin. Tilanteeseen ja saavutuksiin tai häviöihin tulee sopeutua. Tilannettaan voi koittaa parantaa kuten parhaaksi katsoo. Vaihtoehtoisesti voi jäädä katkerana rypemään itsesäälissä. Potki jotta pysyisit pinnalla, tai painu pohjalle. Evoluutio toimii, liian pitkälle uimaretkelle lähtenyt sammakonpoika jää matkalle. Joskus toisinaan joku yltiöpäiselle uimareissulle lähtenyt lopulta pääsee vastarannalle ja perustaa siirtokunnan. Sinun tehtäväsi on päättää riittävätkö voimasi kääntyä ympäri ja palata sinne mistä lähdit, vai onko sinulla sisua yrittää eteenpäin?
Minulla ei ole koskaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä pois siitä maailmasta mihin satuin syntymään. Jo lapsena se oli selvää: en hyväksy, en usko, en halua, tämä ei ole totta. Ja että minulla on oikeuksia ja että minä... saatana saan sanoa ja ajatella. Ainakin olen halunnut vaikken ole osannut.
Kyseenalaistava? Kyllä. Joku toinen olisi niellyt kaiken mukisematta. Minä olen paha paska, olen aina ollut, vaikka yleensä olenkin pitänyt suuni tiukasti kiinni. Itse asiassa tuntuu usein kuin suuhuno olisi osunut moukari tai kuin suuni olisi täynnä pieniä kiviä. Niin huono olen puhumaan ja mihinkään.
Ja niin minä lähdin. Kohti uutta uljasta maailmaa. Ns. nostin kytkintä. Olin aina tiennyt ,että minä olen se joka nostaa kytkintä. ei muita vaihtoehtoja: minä en vain ole sellainen. Olen täysin yhteensovittamaton palikka. Palikka siis.
Mutta ei minusta ollut tappelijaksi eikä taistelijaksi. Uudet haasteet ja minulle ihan oudot asiat ja outo maailma. Liian vaikeaa ja pelottavaa, EN OSANNUT MITÄÄN. Miten olisin voinut osata?
Normaalien ihmisten normaali elämä, itsestäänselvyyksien maailma... Ihan yhtä vitun typerää tavallaan. Enkä tänne kuulu. MInnekään. Vai olisiko jossain jokin planeetta jossa osaisin ja pystyisin ja olisin minä?
Sammakonpoikanen joka ui meressä kohti vastarantaa? Se olen. Pitäisi jaksaa potkia ja potkia. En oikein jaksa enkä tiedä mitä tekisin.
Elämä on monin tavoin raakaa, julmaa ja typerää. Meidät on tänne tehty mitään meiltä kysymättä eläimiksi olemaan. Se on lähtökohta. Mitä sitten teet asialle? Voit elää kieriskellen kielteisissä tunteissa ja voivotella kurjuutta. Tai sitten keskittyä myönteisiin asioihin ja yrittää viihtyä elämässäsi.
ES on lesta!!!
Vitut oon.
Itsekin sain tuosta yllä olevasta viestistä hieman sellaisen kuvan että ES on ehkä "paennut" lapsuutensa kodista pakkoon jotain kahlitsevaa aatetta, sitä en kyllä tiedä että onko se sitten uskonto, politiikka vai kenties jotain ihan muuta.
Tunsin aikoinaan vanhempieni kautta erään helluntailaisen perheen lapsia ja heistä nuorimmalla tytöllä oli erittäin suuria vaikeuksia "kasvaa uskoon" ja hän teki myös kuten ES, häipyi maisemista heti kun se vain oli mahdollista ja nykyään kuulemma käy kotona katsomassa vanhempiaan ja veljiään vain kerran tai kaksi vuodessa, ei kuulemma edes paljoa soittele.